1990-luvun laman pitkät jäljet

Syksyl­lä ilmestyi Jari Elo­ran­nan ja Roope Uusi­talon toimit­ta­ma kir­ja  suo­ma­lai­sista talouskri­i­seistä 1860-luvul­ta nykypäivään nimeltään Ankarat ajat. Kymme­nessä artikke­lis­sa käy­dään läpi talouskri­ise­jä vuosien 1867–68 nälän­hädästä 2020-luvun koron­akri­isi­in ja Ukrainan sotaan.

Min­un kannal­tani mie­lenki­in­toisin oli Aal­to-yliopis­ton talousti­eteen­laitok­sel­la työsken­tele­vien pro­fes­sorien Kris­ti­ina Hut­tusen ja Mat­ti Sarvimäen artikke­li 1990-luvun laman pitkät jäl­jet. Näkökul­maani saat­taa tietysti vaikut­taa se, että toimin vierail­i­jana Aal­to-yliopis­to talousti­eteen laitoksella.

Täl­lainen tutkimus kuu­luisi oikeas­t­aan sosi­aal­i­ti­etei­den alaan, mut­ta talousti­eteis­sä on viime aikoina kehitet­ty pseu­dosat­un­nais­tamiseen perus­tu­via menetelmiä kausali­teet­tien selvittämiseen.

Tässä tutkimuk­ses­sa sat­un­nais­t­a­mi­nen perus­tui siihen, että laman aikana moni työ­paik­ka lakkautet­ti­in kokon­aisuute­na, jol­loin yri­tyk­sen koko henkilökun­ta irti­san­ot­ti­in.  Ei tapah­tunut mitään irti­san­ot­tavien valikoitumista.

Jos olisi tutkit­tu laman aikana muuten vain irti­san­ot­tu­jen kohtaloa, olisi var­maankin saatu tulos, että irti­san­otut men­estyivät myöhem­mässä elämässään huonom­min kuin ne, joi­ta ei irti­san­ot­tu mut­ta selvit­tämät­tä olisi jäänyt, joh­tuiko ero irti­sanomis­es­ta itses­tään vai siitä, että irti­sanomiset kohdis­tu­i­v­at huono-osaisimpiin.

Tässä tutkimuk­ses­sa ver­rat­ti­in niitä, jot­ka oli­vat töis­sä lakkautet­tavis­sa yri­tyk­sis­sä (kohderyh­mä) niihin, joiden työ­paik­ka ei men­nyt alta pois (ver­tail­uryh­mä). Ver­tail­uryh­mään kuu­lu­vatkin saat­toi­vat joutua myöhem­min irti­san­ot­taviksi, kuten ihmiset yleen­säkin voivat joutua.

Miesten tulot laskivat pysyvästi

Työ­paikkansa menet­tänei­den miesten keskimääräiset vuosi­t­u­lot pienenivät aluk­si kol­man­nek­sel­la — osa työl­listyi jo ensim­mäisen vuo­den aikana – ja nousi­vat sen jäl­keen hitaasti, mut­ta oli­vat vielä 20 vuo­den kulut­tua 5 % alem­mat kuin ver­tail­uryh­mään kuuluvilla.

Myös työ­paikkansa menet­tänei­den nais­ten tulot lask­i­vat aluk­si kol­man­nek­sel­la, mut­ta toipui­v­at parem­min niin, ettei 20 vuo­den kulut­tua ryh­mien välil­lä ollut eroa.

Koko tarkastelu­välil­lä miehet menet­tivät tulois­taan 14 pros­ent­tia ja naiset yhdek­sän prosenttia.

Kohderyhmän kuolleisuus lisääntyi, jos työttömäksi joutui mies

Tutkit­ti­in myös irti­san­omis­ten vaiku­tus­ta ter­vey­teen, jota mitat­ti­in yksinker­tais­es­ti vain ylikuolleisu­udel­la. Tämä ei ehkä ollut paras mit­tari ter­veysvaiku­tuk­sille, mut­ta yksikäsit­teisi­in. Sitä dataa on käytet­tävä, jota on.

Työ­paikkansa menet­tänei­den miesten kuolleisu­us nousi 12 pros­ent­tia (ei sen­tään pros­ent­tiyk­sikköä) niin, että kym­men­tä tuhat­ta irti­san­ot­tua kohden koi­tui 69 ylimääräistä kuole­maa. Myös miehen puoli­son kuolleisu­us­ris­ki nousi pros­en­teis­sa yhtä paljon, mut­ta määräl­lis­es­ti vähem­män, kos­ka nais­ten kuolleisu­us­ris­ki on pienempi.

Kun nainen jou­tui työt­tömäk­si, vaiku­tus­ta kuolleisu­u­teen ei ollut, ei hänel­lä itsel­lään eikä hänen puolisol­laan. Miehen työt­tömyys vaikut­taa per­heen tilanteeseen ja elin­tapoi­hin siis selvästi enem­män kuin naisen työttömyys.

Jos olisi ollut mah­dol­lista tutkia vähän lievem­piä ter­veysvaiku­tuk­sia kuin kuole­maa, niitä olisi var­maankin ollut enemmän.

Syntyvyys laski

Naisen työt­tömyys taas vaikut­ti syn­tyvyy­teen niin, että sataa naista kohden syn­tyi kolme las­ta vähem­män. Tähän ei taas ollut juuri vaiku­tus­ta miehen työttömyydellä.

 

Pidän näitä tulok­sia merkit­täv­inä. Jotkut pitävät talouden ajamista lamaan hyvänä keinona ter­ve­hdyt­tää talous­poli­ti­ikkaa. Voi olla, että Siperia opet­taa ja käyt­täy­tymi­nen muut­tuu parem­mak­si, mut­ta kova sosi­aa­li­nen hin­ta sil­lä on.