46. Singaporen liikennepolitiikka on lähellä täydellistä

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

===

Sin­ga­pore on tiivi­isti asut­tu kaupun­ki, jos­sa liikenne sujuu kuin insinöörin unel­ma. Autoli­iken­teen väyli­in on panos­tet­tu paljon, eli mikään autovi­hamieli­nen kaupun­ki se ei ole. Onnis­tu­misen takana on teo­reet­tis­es­ti läh­es opti­maa­li­nen autoli­iken­teen hinnoittelu.

Sin­ga­pore on kaupunki­val­tio, jos­sa pääkaupunkiseu­tua vähän pienem­mäl­lä alueel­la (734 km²) asuu noin 5.9 miljoon­aa asukas­ta.  Autot eivät mah­tu­isi katu­verkkoon mitenkään, jos auto­ja olisi sin­ga­pore­laisil­la yhtä paljon kuin vaikka­pa suo­ma­laisil­la. Sik­si kaikkien on kannal­ta järkevää, että auto­jen määrää rajoite­taan. Niin­pä on päätet­ty rajoit­taa auto­jen määrä sel­l­aisek­si, että ne mah­tu­vat katuverkkoon.

Auton omis­tamiseen tarvi­taan Sin­ga­pores­sa lisenssi. Lisenssi on jälki­markki­nakelpoinen eli sen voi myy­dä, jos sitä ei enää tarvitse. Hin­ta määräy­tyy markki­noil­la. Vuon­na 2022 kymme­nen vuot­ta voimas­sa ole­va lisenssi mak­soi noin 100 000 euroa, eli vuo­den auton käytöstä jou­tui pulit­ta­maan noin kymme­nen tuhat­ta euroa ja sen päälle korot. Tämän lisäk­si on käytössä ruuhka­mak­sut, ja polt­toainet­ta verote­taan niin paljon, että ben­si­i­ni on selvästi kalli­im­paa kuin Suomes­sa. Auto­ja sin­ga­pore­laisil­la on noin miljoona eli 170 autoa tuhat­ta asukas­ta kohden. Suomes­sa vas­taa­va luku on noin 500.

Mik­si kol­menker­tainen ohjaus? Eikö pelkkä autonkäyt­tölisenssi riit­täisi? Ben­si­iniveron tarkoi­tus on kan­nus­taa auton omis­ta­jia aja­maan vähän ja ruuhka­mak­sun tarkoi­tus on saa­da hei­dän vält­tämään ruuh­ka-aikoina ajamista. Pelkäl­lä auton omis­tamisen lisen­sioin­nil­la päästäis­ti­in samaan tulok­seen, mut­ta sil­loin auto­jen kokon­ais­määrä pitäisi säädel­lä selvästi alem­mas eli auton omis­tamiseen vaa­dit­ta­van lisenssin pitäisi olla vielä kalli­impi. Auto­ja voi olla enem­män, jos niitä käytetään vähem­män. Tätä on ajatel­tu Sin­ga­pores­sa hyvin teknokraattisesti.

Itse asi­as­sa Sin­ga­pores­sa suun­nitel­laan auto­jen lukumäärän sään­telystä luop­umista ja sen kor­vaamisel­la pelkäl­lä matkan käytön verot­tamisel­la, kos­ka omas­sa auto­tallis­sa seiso­va auto ei aiheuta ruuhkaa ja auto­tallinsa jokainen mak­saa itse. Matkan pitu­u­teen perus­tu­va lasku­tus edel­lyt­tää satelliittipaikannusta.

Kuriosi­teet­ti­na mainit­takoon, että Sin­ga­pores­ta voi ajaa autol­la Male­si­aan, jos­sa polt­toaine on hal­paa. Jot­ta auto­ja ei käytäisi tankkaa­mas­sa Male­si­as­sa, niin kuin Suomen itära­jal­la tehdään, tankin täy­tyy olla läh­es täysi Sin­ga­pores­ta lähdettäessä.

Toisen­laiseen liiken­nepoli­ti­ikkaan voi tutus­tua Bangkokissa, joka on suun­nilleen yhtä tiivisti asut­tu miljoon­akaupun­ki kuin Sin­ga­pore.  Siel­lä autoilu on hal­paa, mut­ta auto on ruuhkien vuok­si liiken­nevä­li­neenä läh­es käyt­tökelvo­ton. Kävel­lenkin pääsee nopeam­min. Ilma tosin on hyvin saas­tunut­ta. Ruuhkat ovat luoneet kaupun­gin toimis­toraken­nuk­si­in erikoisen käytän­nön. Alak­er­ras­sa on yleen­sä kahvi­la. Jos on menos­sa kok­ouk­seen ja on varan­nut muu­ta­man kilo­metrin matkaan pari tun­tia ja tuleekin per­ille tun­nin etu­a­jas­sa, voi odot­taa kok­ous­ta kahvi­las­sa. Sin­ga­pore­lainen autoil­i­ja tuskin halu­aisi vai­h­taa osaansa bangkok­i­laisen autoil­i­jan kanssa.

Seu­raa­va luku tästä

Kir­jan alku­un tästä.