2. Ulkoisvaikutusten viidakko

Elämme markki­na­t­aloudessa, jon­ka toim­inta perus­tuu suureen määrään itsenäisiä toim­i­joi­ta. Nämä tekevät päätök­sen­sä omaa etu­aan ajatellen, mut­ta markki­na­t­alouden ”näkymätön käsi” ohjaa toim­intaa kokon­aisu­u­den kannal­ta opti­maalis­es­ti tai ainakin sinne päin. On run­saasti eri­laisia markki­navirheitä, joiden vuok­si markki­na­t­alous ei toi­mi niin hyvin kuin pitäisi. Sik­si julkisen val­lan tehtävänä on ohja­ta talout­ta markki­navirheitä korjaamalla.

Tämä päätösten perus­tu­mi­nen ”omaan etu­un” on tuot­tanut sen väärinkäsi­tyk­sen, ettei omaa etua pun­nites­sa oltaisi lainkaan altru­is­tisia. Riip­puu ihmisen omas­ta luon­teesta, kuin­ka itsekkäästi hän ajat­telee. Har­va on täysin itsekäs, mut­ta kaikkea ei voi pan­na ihmis­ten epäit­sekkyy­den varaan; jär­jestelmän on varaudut­ta­va siihenkin, että jotkut todel­la ovat itsekkäitä.

Tämän kir­jan kannal­ta olen­nainen markki­navirhe ovat ulkois­vaiku­tuk­set eli toisille osa­puo­lille tai yleiselle edulle aiheutu­vat kus­tan­nuk­set tai hyödyt, jot­ka eivät näy hin­tamekanis­mis­sa. Hyvä esimerk­ki negati­ivis­es­ta ulkois­vaiku­tuk­ses­ta on fos­si­ilis­ten polt­toainei­den käytöstä aiheutu­va ilmas­ton­muu­tos. Fos­si­ilis­ten polt­toainei­den käyt­tö on hal­paa, kos­ka niiden käyt­täjä ei joudu mak­samaan siitä haitas­ta, jon­ka hän aiheut­taa ilmas­tolle. Tämän oikaisemisek­si per­itään hiiliv­ero­ja tai vaa­di­taan osta­maan päästöoikeuk­sia. Toimii: päästö­jen hin­noit­telu on jo nyt saanut aikaan sen, että sähkön­tuotan­to on Suomes­sa läh­es päästötön­tä, vaik­ka muuten ilmas­ton­muu­tok­sen tor­jun­nas­sa on pitkä tie edessä.

Kaupungeis­sa ulkois­vaiku­tuk­set ovat niin merkit­täviä, että ohjaa­mat­tomat markki­nat johtaisi­vat huonoon kaupunki­in. Sivu­u­tan kysymyk­set siitä, kos­ka saa tam­pa­ta mat­to­ja tai kuin­ka myöhään rav­in­toloiden teras­sil­la voi soit­taa musi­ikkia, ja keski­tyn lähin­nä kaavoituk­seen ja liikennekysymyksiin.

Maail­mal­la on varoit­tavia esimerkke­jä kaupungeista, joiden kehi­tys on eden­nyt sään­telemät­tä maan­omis­ta­jien tah­don mukaises­ti ja ulkois­vaiku­tuk­set uno­htaen. Markki­nae­htois­es­ti rak­en­tuneet kaupun­git ovat pääsään­töis­es­ti epäon­nis­tuneet tai ainakin hirveän näköisiä. Kiel­lot, määräyk­set ja esimerkik­si kaavoitus ovat nykyjär­jestelmässä vält­tämät­tömyys. Sil­loin täl­löin kuulee esitet­tävän, että asun­top­u­las­ta päästään, kun­han vain vapaute­taan kaavoitus ja annetaan maan­omis­ta­jien rak­en­taa ton­teilleen niin paljon ja mitä nämä halu­a­vat, mut­ta tästä ei seu­raisi mitään hyvää. Slum­meis­sa on menetel­ty näin.

Teo­ri­as­sa kelpo kaupun­gin saisi aikaan anta­mal­la sen kehit­tymisen markki­navoimien ohjat­tavak­si, jos ulkois­vaiku­tuk­set hin­noiteltaisi­in oikein, mut­ta tämä olisi val­ta­van mon­imutkaista ja vaatisi hyvin pitkälle hio­tun taloudel­lisen sään­nöstön, jol­laista on tuskin mah­dol­lista kehit­tää, saati toteut­taa tai saa­da hyväksy­tyk­si. Kyse on kuitenkin myös ihmis­ten kotiseudus­ta, jota koske­vien val­in­to­jen tulisi tapah­tua demokraat­tis­es­ti asukkai­ta kuunnellen.

Ulkois­vaiku­tuk­set ovat hajaute­tun omis­tuk­sen ja demokra­t­ian ongel­ma. Itse­val­tai­sis­sa jär­jestelmis­sä tai jos joku omis­taa koko kaupun­gin, on peri­aat­teessa mah­dol­lista sivu­ut­taa eri ryh­mien vas­takkaiset intres­sit ja päät­tää kokon­aisu­ud­es­ta keskite­tysti.  Hyviä esimerkke­jä täl­lais­es­ta ovat vaikka­pa Carl Lud­vig Engelin suun­nit­tele­ma Helsin­gin empirekeskus­tas­ta tai Napoleon kol­man­nen aikainen Georges-Eugène Hauss­man­nin Pari­isin ase­makaa­va. Ne ovat toteutet­tu itse­val­ti­aan tah­dos­ta. Demokra­t­ian olois­sa samaan olisi ollut vaikea päästä. Tehti­in­hän esimerkik­si Helsin­gin Senaat­in­tori sen aikaisen hau­taus­maan päälle. Paljon kote­ja rai­vat­ti­in Hauss­man­nin Pari­isi­in suun­nit­telemien viiva­suorien katu­jen tieltä.

Eliel Saarisen laa­ti­ma Haa­ga-Munkkinie­mi-suun­nitel­ma oli vaku­ut­ta­va, mut­ta suun­nitel­mak­si se pääosin jäi. Se olisi ollut ajet­tavis­sa läpi itse­val­taises­sa maas­sa, mut­ta Suo­mi oli tuol­loin jo demokra­tia. Suun­nitel­ma oli myös vieras sen ajan Suomes­sa, vaik­ka nyt se edus­taa sel­l­aista kaupunkia, jol­laises­sa asun­not ovat paljon arvokkaampia kuin lähiöis­sä, joi­ta sit­tem­min raken­net­ti­in Saarisen hah­mot­ta­man euroop­palaisen kaupunki­mallin sijasta.

Keskitetyl­lä suun­nit­telul­la voidaan saa­da aikaan hyvää jälkeä, joskin riskit epäon­nis­tu­mis­es­ta ovat myös suuret. Demokra­tiois­sa päät­täjä ei ole yhtä vah­va. Kaavoit­ta­jan tulisi olla sokea yksi­tyiselle voiton­tavoit­telulle, mut­ta kaavoituk­sel­la liikutel­laan maan­omis­ta­jien välil­lä niin suuria taloudel­lisia arvo­ja, etteivät ne voi olla vaikut­ta­mat­ta, vaik­ka kuin­ka väitämme kor­rup­tion ole­van maas­samme olema­ton­ta. On suuri paine tehdä joidenkin osa­puolten kannal­ta edullisia päätök­siä. Tämä johtuu puut­teel­li­sista taloudel­li­sista pelisään­nöistä. Päätök­sen­tekoon kohdis­tu­isi paljon vähem­män painei­ta, jos talouden pelisään­nöt oli­vat paremmat.

Kir­jan alku­un tästä

Seu­raa­va luku tästä