Mittaamme taloudellista kasvua väärin

Olin kuun­tele­mas­sa mie­lenki­in­toisia esitelmiä VATT-päivänä viime torstaina. En selosta mitä kuulin, vaan mitä ajatuk­sia ja vas­taväit­teitä esi­tyk­sen minus­sa herättivät.

Ensim­mäi­nen puo­li­ai­ka käsitelti­in inno­vaa­tio­ra­hoituk­sen vaikut­tavu­ut­ta ja sitä mik­si tuot­tavu­u­den kasvu on hidas­tunut teol­lisu­us­mais­sa. Chi­ga­con yliopis­ton pro­fes­sori Ufuk Akcigit’n esi­tys oli todel­la hyvä, vaik­ka olinkin eri meiltä sen pääsanomasta.

Minä väitän, että mitat­tu tuot­tavu­u­den kasvun hidas­tu­mi­nen on mit­tausvirhe. Taloudelli­nen kasvu on muut­tunut vau­rais­sa mais­sa määräl­lis­es­tä laadullisek­si ja mit­tar­it mit­taa­vat lähin­nä vain määräl­listä kasvua. Jos talouden tarkoi­tus on paran­taa elin­ta­soa, laadun parane­m­ine on yhtä olen­naista kuin määrän kas­vat­ta­mi­nen. Ympäristön kannal­ta laatu on parem­pi asia – yleen­sä, mut­ta ei aina

Investoinnit laadun kehittämiseen ovat taloudellinen välttämättömyys

Yri­tys­ten inno­vaa­tiotoimin­noista merkit­tävä osa suun­tau­tuu tuot­tei­den laadun ja uusien omi­naisuuk­sien kehit­tämiseen. Se ei kas­va­ta tuotan­non määrää per­in­teisel­lä taval­la mitat­tuna, vaan saat­taa jopa pienen­tää sitä tar­joa­mal­la tarpeen tyy­dyt­tämisen halvem­man tai jopa ilmaisen keinon, kuten on käynyt val­oku­vien kohdal­la. Ei tämä inno­vaa­tiotoim­inta silti hyödytön­tä ole. Huonos­ti kävisi kansan­taloudellemme, jos suo­ma­lais­ten tuot­tei­den laatu jämähtäisi paikalleen – ja on ken­ties vähän käynytkin. Kulu­tus­tavaroiden ja palvelu­jen tuot­ta­ji­na olemme varsin huono­ja. Laatuk­il­pailus­sa on juosta­va yhä kovem­paa, jot­ta pysy­isi edes paikallaan.

Samaan aikaan markkinoilla olevat vanhat ja uudet tuotteet mittaavat laadun paranemista

Jos kulut­ta­jat oli­si­vat ratio­naal­isia, olisi teo­ri­as­sa mah­dol­lista mita­ta laadun parane­mista sil­lä, kuin­ka paljon enem­män vaikka­pa tämän vuo­den kän­nykkä­mallista mak­se­taan kuin samaan aikaan myyn­nis­sä olev­as­ta viime vuo­den mallista.  Jos uud­es­ta mallista mak­se­taan 30 % enem­män kuin samaan aikaan myyn­nis­sä olev­as­ta van­has­ta mallista, uusi malli on 30 % arvokkaampi ja se pitäisi siis laskea volyymiltään 30 % suurem­mak­si. Täl­lainen mit­tari osoit­taisi huimaa kasvua, kos­ka viime vuo­den mallia myy­dään usein puoleen hin­taan. Kulut­ta­jat eivät ole ratio­naal­isia, vaan halu­a­vat tämän vuo­den mallin, vaik­ka se ei olisi mil­lään tavoin parem­pi. Sik­si tämä mit­taus­menetelmä, joka min­ulle aikanaan talousti­eteen luen­noil­la opetet­ti­in, yliarvioisi laadullista kasvua räikeästi. Nyt sitä aliarvioidaan ja surkutel­laan mielestäni aivan suot­ta, että tuot­tavu­us ei kasva.

Hintaindeksi mitataan nyt väärin

Työn tuot­tavu­us kansan­taloudessa on brut­tokansan­tuote jaet­tuna tehty­jen työ­tun­tien määräl­lä. Brut­tokansan­tuote las­ke­taan oikein, mut­ta reaa­li­nen brut­tokansan­tuote las­ke­taan väärin. Reaa­li­nen brut­tokansan­tuote on nimelli­nen brut­tokansan­tuote jaet­tuna hin­tain­dek­sil­lä, yleen­sä kuluttajahintaindeksillä.

Sivuhuo­mau­tuk­se­na todet­takoon, että kulut­ta­jahin­tain­dek­si on vähän höh­lä käytet­täväk­si tähän tarkoituk­seen, kos­ka siihen vaikut­ta­vat myös esimerkik­si asun­to­lain­o­jen korot. Kun korot nou­se­vat, hin­tain­deksin nousu osoit­taa virheel­lis­es­ti reaalisen brut­tokansan­tuot­teen laske­van, vaik­ka tuotan­non puolel­la kaik­ki olisi ennallaan.

Suurin ongel­ma hin­tain­deksin laskemises­sa kuitenkin on, ettei siinä ei ote­ta riit­tävästi huomioon sitä, että tänä vuon­na myytävät tuot­teet ovat laadul­taan parem­pia kuin kymme­nen vuot­ta sit­ten myy­dyt tuot­teet – ajatel­laan nyt vaik­ka niitä kän­nyköitä tai min­ulle tärkeitä digikameroita.

Yksi eniten hal­ven­tuneista hyödykkeistä tosi­aan on val­oku­vaus, joka on muut­tunut käytän­nössä ilmaisek­si sen jäl­keen, kun filmien käytöstä luovut­ti­in digiku­vauk­sen myötä. Se ei näy suure­na BKT:n kasvu­na, vaan sen alen­e­mise­na, kos­ka val­oku­vien mak­sulli­nen kehit­tämi­nen ja kopi­oimi­nen on lop­punut. Kun tuote muut­tuu ilmaisek­si, se ei näy hin­to­jen lasku­na, vaan hyödyke pois­tuu hin­tain­dek­sistä kokonaan.

Kuriosi­teet­ti­na todet­takoon, että yleis­es­ti käytet­ty kansan­tuot­teen volyy­mi-indek­si las­ke­taan Laspeyres’n indek­sikaaval­la, jos­sa volyymin muu­tos arvioidaan käyt­täen perusvuo­den hin­to­ja. Jos ottaisimme perusvuodek­si vuo­den 1995 eli ajan ennen digiku­vaus­ta ja arvioisimme val­oku­vat nyt yhtä arvokkaik­si kuin ne oli­vat vuon­na 1995, reaa­li­nen kansan­tuot­teemme olisi kas­vanut val­tavasti ja koos­t­u­isi lähin­nä val­oku­vista. Ote­taan­han niitä nyt tuhan­sia ker­to­ja enem­män kuin vuon­na 1995. Tietenkään näinkään ei voi tehdä.

Japani nyt ja 30 vuotta sitten

Japanin taloudelli­nen kasvu tyssäsi noin vuon­na 1990 eikä talous ole kas­vanut lainkaan kolmeenkymme­neen vuo­teen. Väitän kuitenkin, että jos joku japani­lainen olisi vajon­nut koomaan kolmekym­men­tä vuot­ta sit­ten ja heräisi nyt, hän ei ostaisi väitet­tä, että Japanin kehi­tys on ollut pysähdyk­sis­sä koko tuon ajan. Hän heräisi paljon kehit­tyneem­pään maa­han, jos­sa on tar­jol­la aivan uuden­laisia ja ihmeel­lisiä tuotteita.

Jos laadun parane­m­i­nen otet­taisi­in huomioon hin­tain­dek­sis­sä, inflaa­tio olisi paljon pienem­pi ellemme eläisi jopa deflaa­tion aikaa. Deflaa­tio­ta pide­tään huonona asiana, kos­ka ostamista kan­nat­taa lykätä ja odot­taa hin­to­jen halpen­e­mista. Niin kan­nat­taa nytkin. Ensi vuon­na samal­la rahal­la saa parempaa.

Valtiovarainministerin murhe

Val­tio­varain­min­is­ter­iä ei paljon lohdu­ta, että vaik­ka talous ei kas­va määräl­lis­es­ti, se kas­vaa laadullis­es­ti. Val­tio­varain­min­is­teri halu­aa vero­tu­lo­ja, joi­ta määrälli­nen kasvu toisi, mut­ta laadulli­nen ei tuo.

Ei tämä ero itse asi­as­sa niin iso ole myöskään val­tion­talouden kannal­ta. Jos yri­tys­ten inno­vaa­tiot lisäi­sivät niiden määräl­listä tuotan­toa, palkat nousi­si­vat niin yri­tyk­sis­sä kuin julkises­sa hallinnos­sakin, eikä val­tion talous san­ot­tavasti kos­tu­isi tästä. Tätä kut­su­taan Bau­molin taudik­si. Ain­oa, mikä helpot­taa val­tio­varain­min­is­terin piinaa, on työn tuot­tavu­u­den nousu julkisel­la sektorilla.

Mei­dän jo eläk­keel­lä ole­vien kohdal­la ero sen sijaan näky­isi selvästi. Eläkkeitä nos­te­taan lähin­nä hin­to­jen nousun tahdis­sa. Jos hin­to­jen nousu arvioitaisi­in pienem­mäk­si, eläk­keet nousi­si­vat paljon hitaam­min, jos lainkaan. Ei se ilman pur­nauk­sia menisi. Eläkeläis­ten rahat riit­täi­sivät yhä pienem­pään määrään tavaroi­ta eikä eläkeläisiä paljon lohdut­taisi, että ne ovat vas­taavasti parempia.

Mitä pitäisi siis tehdä?

Pitäisikö brut­tokansan­tuote ja inflaa­tio siis laskea uud­estaan niin, että laadun parane­m­i­nen näky­isi deflaa­tiona? Ei pitäisi, kos­ka näin saata­va mit­tari ei sovel­tu­isi oikein mihinkään – pait­si arvioimaan elin­ta­son nousua tietysti. Työl­lisyyt­tä se ei selit­täisi eikä oikein mitään sel­l­aista, mihin BKT:ta nyt käytetään. Eikä uusit­tu hin­tain­dek­si oikein sovel­tu­isi perus­tur­van ja eläkkei­den korot­tamiseen syistä, jot­ka jo mainitsin eläkkei­den kohdalla.

Las­ket­takoon siis inflaa­tio ja reaa­li­nen BKT niin kuin ennenkin, kun­han osa­taan tulki­ta luvut oikein ja ymmärtää niiden puutteet.

Talousti­eteen pitäisi kehit­tää uusia keino­ja mon­i­toroi­da talouden kehi­tys­tä, eikä väit­tää, että investoin­nit laatu­un ovat hyödyttömiä.

Naisen euron onkin vain 60 senttiä?

Elias Einiö VATT:sta täy­den­si Akcigit’n sanomaa suo­ma­laisel­la aineis­tol­la. Uute­na näköko­htana hän toi esille sen, että kos­ka inno­vaat­torit ovat lähin­nä miehiä, hei­dän tar­mon­sa kohdis­tuu miesten tuot­teisi­in. Sik­si nais­ten euro on tosi­asi­as­sa vain 60 sent­tiä, sil­lä hei­dän kulut­ta­mansa tuot­teet eivät kehi­ty samal­la taval­la kuin miesten kuluttamat.

En ota kan­taa väit­teeseen, mut­ta peruste­lut tun­tu­vat hyvin saman­laisil­ta kuin mitä olen yllä sanonut. Tuot­tei­den parane­m­i­nen on kasvua, joka näkyy ostovoiman parane­mise­na, vaik­ka ei näky­isi tuotan­non lisääntymisenä.

Tosin kun joudun kulke­maan tavarat­alo­jen alak­er­to­jen läpi osta­maan miehille suun­nat­tu­ja tuot­tei­ta, on san­ot­ta­va, että yri­tys­maail­ma on aika inno­vati­ivi­nen siinä, miten nais­ten eurot saadaan heiltä nyhdetyiksi.