Juristien kömpelö maailma (1)

Har­voin olen kokenut oloni yhtä helpot­tuneek­si siitä, että en ole enää kansane­dus­ta­ja kuin käsil­lä ole­van kään­ny­tys­lain yhtey­dessä. Onnek­si ei tarvitse olla päättämässä.

San­o­taan tästä nyt kuitenkin se, että asi­aan liit­tyy kysymys ihmisoikeuk­sista ja oikeusval­tios­ta, mut­ta myös se käytän­nön kysymys, toimi­iko hal­li­tuk­sen esit­tämä menet­te­ly ylipään­sä. Tästä jälkim­mäis­es­tä asi­as­ta en tiedä mitään, kos­ka en ole kansanedustaja.

Tässä yhtey­dessä olen taas ker­ran tör­män­nyt siihen, että juristien ajat­te­lu­ta­pa poikkeaa täysin siitä ajat­te­lu­tavas­ta, jota min­ulle on yliopis­tossa opetettu.

Olen käynyt val­ti­oti­eteel­lisessä tiedekun­nas­sa jonkin lyhyen kurssin joh­datuk­ses­ta oikeusti­eteisi­in, mut­ta en edes muista, mitä se käsit­teli. Olen poh­jak­oulu­tuk­seltani tilas­toti­eteil­i­jä, ja tilas­toti­eteen maail­mas­sa mie­lenki­in­toiset kysymyk­set liit­tyvät toden­näköisyyk­si­in. Toinen osaamisalueeni on taloustiede, jos­sa taas olen­naista on, että kaikil­la asioil­la on jokin vai­h­to­suhde mui­hin asioi­hin, siis trade off. On hyvin arvokkai­ta asioi­ta, mut­ta minkään asian arvo ei ole ääretön.

Juristin maail­mas­sa taas ei lähtöko­htais­es­ti ole epä­var­muut­ta, syytet­ty on joko syylli­nen tai syytön, vaik­ka sit­ten yhden äänen enem­mistöl­lä. Oikeudet ovat ehdot­to­mia eikä niil­lä siis ole mitään vai­h­to­suhdet­ta mihinkään.

Nämä kak­si asi­aa johta­vat aivan eri­laiseen ajat­telu­un kuin omani.

Esimerkik­si, jos syytet­ty tode­taan niukalla äänestyspäätök­sel­lä syyl­lisek­si, olisi se min­un maail­manku­vani mukaan peruste käyt­tää tuomios­sa ran­gais­tusasteikon alapäätä, jot­ta mah­dol­lisen virheen odotusar­vo pienenisi, mut­ta aja­tuskin tuot­taa juris­tille päänsärkyä.

Ehdot­tomat oikeudet, joiden toteut­ta­mi­nen vaaran­taa kalleuten­sa joh­dos­ta mon­ta tärkeäm­pää asi­aa, ovat min­ulle myös vierai­ta. Ter­vey­den­hoitoamme var­jostaa eduskun­nan oikeusasi­amiehen päätös, jon­ka mukaan poti­laan on saata­va tarvit­se­maansa hoitoa, mak­saa se mitä hyvänsä.

Lakien maail­ma ei sinän­sä ole min­ulle vieras, olen­han saanut 20 vuot­ta palkkaa lakien säätämis­es­tä. Olen myös joskus viime vuosi­tuhan­nel­la istunut vara­jäse­nenä perus­tus­laki­valiokun­nas­sa. Ne keskuste­lut oli­vat mie­lenki­in­toisia ja kiehtovia, kos­ka olin­han joskus ollut lupaa­va tiedemiehen alku, jota kaiken­lainen älylli­nen saivartelu kiehtoi. Kun nyt kuulen keskustelu­ja perus­tus­laki­val­okun­nas­ta, argu­men­toin­ti tun­tuu ole­van toisen­laista. Se voi johtua siitä, että en enää kuule itse keskustelu­ja, mut­ta myös siitä, että meil­lä on uusi perus­tus­la­ki, joka nojaa paljolti julis­tuk­seno­maisi­in abstrak­tei­hin periaatteisiin.

Pidämme oikeusval­tio­tamme nyt län­sieu­roop­palaise­na, mut­ta mui­hin Euroopan mai­hin ver­rat­tuna se on työkaluil­taan paljon köm­pelömpi kuin muiden Län­si-Euroopan maid­en oikeusval­tio. Tämä kävi hyvin ilmi korona­toimis­sa, jois­sa muut pystyivät paljon ket­terämpi­in toimi­in ja eri­tyis­es­ti nopeammin.

Koron­apoli­ti­ik­ka oli tuskallista, kun toimen­piteitä ei voitu suun­nitel­la sen mukaan, mikä olisi epi­demi­an tor­ju­misen kannal­ta paras­ta, vaan sen mukaan, minkä sat­un­nais­es­ti val­i­tut juris­tit mil­loinkin kat­soi­vat hyväksyt­täväk­si. Kos­ka oikeus elämään on yksi peru­soikeuk­sista, juris­titkin jou­tu­i­v­at pun­nit­se­maan eri oikeuk­sia keskenään ja kehit­tämään niille ekon­o­mistien tavoin jonkin vai­h­to­suh­teen, siis trade off’in. Toisil­ta tämä onnis­tui paljon parem­min kuin toisilta.

Aika paljon peru­soikeudet antoi­vat perik­si koomisen Uuden­maan sulun vuok­si. Jos se olisi ollut jotenkin epi­demi­ol­o­gis­es­ti perustel­tu, oikeuk­sien loukkaus olisi ollut minus­takin perustel­tu, mut­ta sil­loin raja olisi pitänyt pan­na niiden aluei­den ympärille, joi­hin tau­ti ei ollut vielä levin­nyt eikä keskel­lä taudin jo saas­tut­ta­maa Suomea. Tam­pere esimerkik­si oli vääräl­lä puolel­la rajaa. Tässä taisi olla enem­män alue­poli­it­tisia into­hi­mo­ja kuin epi­demi­olo­giaa, ja juris­tit menivät halpaan

Korona-aikana olen­naista oli, että juris­tit vaa­ti­vat aikaa – paljon aikaa – sen pohtimiseen, mikä on sal­lit­tua ja mikä ei, mut­ta virus ei odot­tanut. Ajal­la ei näytä muutenkaan ole­van juridises­sa harkin­nas­sa arvoa.

HUS:n hal­li­tus, jos­ta nyt olen siis ilmoit­tanut eroa­vani, vaik­ka uut­ta ei olekaan vielä nimitet­ty tilal­leni, teki päätök­sen syn­ny­tys­ten lopet­tamis­es­ta Loh­jan sairaalas­sa. Tästä valitet­ti­in esimerkik­si sil­lä perus­teel­la, että HUS:n hal­li­tuk­ses­sa istui alue­hal­li­tuk­si­in kuu­lu­via. Tältä osin tilanne oli epä­var­ma ja HUS teki päätök­sen uud­estaan var­masti jäävit­tömäl­lä kokoon­panol­la. Juridi­nen tie olisi ollut odot­taa, että korkein hallinto-oikeus ratkaisee asian joskus parin vuo­den päästä, mut­ta ei voitu odot­taa. Nyt kun tehti­in tuo jääväys, syn­tyi taas ennakko­ta­paus, jota ei olisi syn­tynyt, jos asia olisi tes­tat­tu hallintotuomioistuimissa.

Kun Suomes­sa on nyt men­ty siihen, että osa lain­säädän­tö­val­las­ta on siir­ret­ty tuomiois­tu­imille, pitäisi tuomiois­tu­im­il­ta voi­da pyytää ennakkokan­taa. Kansalais­ten oikeustur­van kannal­ta olisi hyvä tietää, mikä on kiel­let­tyä ja mikä sallittua.

Se, että tuomiois­tuimet muut­ta­vat lain vaki­in­tunut­ta tulk­in­taa, on minus­ta myös oikeustur­vakysymys. Jos eduskun­ta muut­taa lakia niin, että ennen sal­lit­tu muo­dos­tuu kiel­letyk­si, päätös ei voi olla takau­tu­va. Kun tuomiois­tu­in tulk­it­see vaki­in­tuneen maan tavan lait­tomak­si, päätös on takau­tu­va – se kohdis­tuu itse asi­as­sa sat­un­nais­es­ti valit­tuun henkilöön, joka on hyvässä uskos­sa nou­dat­tanut maan tapaa ja nos­tet­tu tikun nokkaan. Antti Kaikko­nen voi ker­toa tästä enem­män. (Sinän­sä maan tavas­sa on useinkin ollut kor­jaamista, myös tässä Kaikkosen tapauk­ses­sa, mut­ta pitäisi olla jokin toinen tapa muut­taa sitä.)

= = =

Kir­joi­tus on jo pitkä bogikir­joituk­sek­si, joten julkaisen tähän asti kir­joit­ta­mani ja jatkan sitä seu­raavas­sa kirjoituksessa