Paljon on tullut palautetta, että sairaaloille ei pidä antaa lisää rahaa, vaan niiden pitää tehostaa toimintaansa.
Tämä tavoite tuntuisi uskottavammalta, jos paljon tehokkaampia sairaaloita olisi jossakin. Siksi en oikein usko merkittävään tuottavuusloikkaan. Perusterveydenhuollossa näen paljon suurempia mahdollisuuksia toiminnan parantamiseen.
Silti esitän eräitä asioita, joita muuttamalla voisi yrittää parantaa tuottavuutta.
Virkamiehet suojattu tsaarilta
Tsaarinvallan aikana virkamiesten asemaa pönkitettiin, jotta tsaari ei voisi puuttua heidän tekemisiinsä. Tsaarista päästiin, mutta virkamiesten korostetut oikeudet jäivät. Se tuottaa valtavaa jäykkyyttä. On vaikea johtaa organisaatiota, jossa alaisilla on oma tiukka reviirinsä, jonka sisällä heidän toimiinsa ei voi puuttua. Kaikissa organisaatioissa esiintyy muutosvastarintaa, mutta sairaaloissa sille on kaivettu juoksuhaudat.
Ammattireviirit
Esitin jossain vaalikeskustelussa parikymmentä vuotta sitten ratkaisuna pienten ja syrjäisten terveyskeskusten ongelmaan, että näihin voisi jättää röntgenlaitteet, joilla otetaan kuvat ja lähetetään ne lankaa pitkin analysoitavaksi jonnekin, jossa on siihen taito. Seuraavana päivänä sähköpostissani oli kymmeniä viestejä röntgenhoitajilta, joissa kaikissa sanottiin, että ehdotukseni on laiton, koska siinä joku toinen suorittaisi työn, joka on lailla annettu röntgenhoitajalle. Kukaan ei viitannut mihinkään turvallisuusongelmaan, vaan kaikki puhuivat vain siitä, että röntgenhoitajat ”omistavat” tämän työn. Hammaslääkärillä olen huomannut, että tästäkin periaatteesta voidaan tinkiä.
Pahin on nokittelu hoitajien ja lääkärien välillä, mutta osaavat sairaanhoitajatkin tölviä perushoitajia. Joskus kun toimin peruspalveluministerinä huomasin, että perushoitajilta on kielletty lääkkeenjakelu ja annettu se sairaanhoitajille kuitenkin niin, että yöaikaan perushoitajat saavat jakaa lääkkeitä.
Eri ammattiryhmien välit ovat terveydenhuollossa erittäin tulehtuneet ja tiukka reviirien vartiointi estää tehokkaan toiminnan. Minulla on joitakin ajatuksia, miten tätä voisi kehittää, mutta itsesuojeluvaistoni kehottaa vaikenemaan asiasta.
Sen verran raotan verhoa, että haluaisin samanlaisia ”ajokortteja” terveydenhuoltoon kuin on lentäjillä. Niillä osoitetaan pätevyys tietyn konetyypin lentämiseen. Tuohon lääkkeidenjakeluongelmaan sopisi lääkkeenjakelun ajokortti.
Yksi lainsäädännön kukkaisista on, että HUS-kiinteistöjen hallituksessa olevat joutuvat jääväämään itsensä HUS:n hallituksessa, kun käsitellään HUS-kiinteistöjen asiaa. Mikä intressiristiriita voi olla HUS:n ja sen kokonaan omistaman tytäryhtiön välillä. Yksityisissä yrityksissä tytäryhtiöiden hallituksen jäseniä ei jäävätä pääyhtiön päätöksenteosta.
Hierarkkinen budjetointi
Koko terveydenhuolto on nyt rakennettu eräänlaiseksi mankumisorganisaatioksi. Rahaa jaetaan hierarkisesti VM:stä hyvinvointialueille ja sieltä alaspäin porras portaalta. Jos jossain siellä alimmalla tasolla havaitaan, että me selviäisimme kyllä yhdellä henkilöllä vähemmän, tämä pidetään visusti omana tietona. Jos paljastaa säästökohteen, menettää rahat saaden enemmän kiirettä ja työpaineita. Jokaisen organisaation kannattaa pyytää ylemmältä taholta vähän enemmän kuin tarvitsee. Tämä ei voi johtaa kuin tehottomuuteen.
Pelkkä verotusoikeus olisi parannus. Nyt maakunnissa hurrataan, kun on saatu mangutuksi lisää rahaa alueelle. Ei hurrattaisi, jos lisäraha pitäisi maksaa itse veroina.
Nettobudjetointi, ja yhtiöittäminen
Minä panostaisin paljon enemmän nettobudjetoituihin yksiköihin ja jopa yhtiöittämisiin. Kun rahaa ei menetä, säästökohteita ei pimitetä, vaan säästömahdollisuudet käytetään toiminnan parantamiseen.
Yksityinen terveydenhuolto tulee tutkitusti kalliimmaksi kuin budjettirahoitteinen. Budjettirahoitteinen saattaa olla tehottomampi, mutta se tekee oikeampia asioita. Yksityisen kannalta kaikki hoito on tarpeellista, jos joku maksaa siitä.
Pakollisiin vakuutuksiin ja yksityisiin palveluihin nojaavat terveydenhuoltojärjestelmät ovat muita kalliimpia.
Yksityisten parempaa organisointikykyä voisi käyttää hyväksi ostopalveluina. Maksaja toteaa hoidon, vaikka lonkkaleikkauksen, tarpeen, ja ostaa (kilpailutuksen jälkeen tietysti) hoidon jostakin. Korkeampaa hintaa ei tietenkään pidä maksaa kuin tulisi sama työ itse tehtynä ja marginaalikustannuksina laskien. Vanhusten hoidossa tämä toimii ja on tuottanut merkittäviä säästöjä – ja myös huonosta hoidosta johtuvia skandaaleja, mutta niitä on myös julkisella puolella.
Olen ehkä jäävi, mutta pitäisi palveluseteliä hyvänä mallina. Raha seuraa potilasta ja potilas saa maksaa itse enemmän, jos haluaa mukavampaa hoitoa tai muuta sellaista.
Olen ollut myös Helen oy:n hallituksessa ja peräti sen puheenjohtajana. Kokemus opetti minut arvostamaan yhtiömuodon joustavuutta. Palaan aiheeseen jaksossa, jossa puhutaan hallitustyöskentelystä.
= = = =
Sarja jatkuu. Seuraavissa osioissa käsittelen ainakin sitä, pitäisikö poliitikot häätää HUS:n hallinnosta kuten moni on vaatinut ja sitä, pitäisikö Uudenmaan erillisratkaisu purkaa ja tehdä Uudestamaasta yksi hyvinvointialue ja mitä järkeä on myydä tuottavaa omaisuutta.
Lähden kuitenkin polkemaan Tallinnasta pikkuteitä kohden Pärnua ja sitten takaisin, joten vähän tässä tulee taukoa.