Työmarkkinajumi 3: Paikallinen sopiminen tekstikysymyksistä

En ollut kovin innos­tunut paikallis­es­ta sopimis­es­ta palkko­jen osalta, mut­ta tek­stikysymyk­sis­sä paikallisel­la sopimisel­la voi paran­taa asioi­ta molem­pi­en osa­puolten kannal­ta jopa merkittävästi.

Kun kaukana Helsingis­sä päätetään työ­paikan yksi­tyisko­hdista, ei voi­da tietenkään tietää, mitä mis­säkin todel­la tarvi­taan. Val­takun­nalli­nen sopimus tar­joaa parhaas­sa tapauk­ses­sa lähtöko­hdan neu­vot­teluille, jois­sa palka­nsaa­jat luop­u­vat jois­takin itselleen jok­seenkin hyödyt­tömistä oikeuk­sista, jot­ka tule­vat työ­nan­ta­jal­la kalli­ik­si ja saa­vat oikeuk­sia, joista todel­la hyö­tyvät, mut­ta jot­ka eivät mak­sa työ­nan­ta­jalle paljonkaan. Turhan, mut­ta työ­nan­ta­jan kannal­ta kalli­in tek­stiko­hdan voi myös myy­dä pois pien­tä palkanko­ro­tus­ta vastaan.

Tässä molem­mat voit­ta­vat. Talousti­eteen ter­mein pyritään kohti Pareto-optimia.

Nyt kiis­tel­lään siitä, saa­vatko myös jär­jestäy­tymät­tömät työ­nan­ta­jat ja työn­tek­i­jät poike­ta kohti Pare­to-opti­mia sopimuk­ses­ta. Sen luulisin ole­van enem­män perustel­tua, sil­lä eiväthän he  ole voineet vaikut­taa sopimuk­seen edes teo­ri­as­sa, kos­ka ovat jär­jestäy­tymät­tömiä. Se, että tämä halu­taan estää, on help­po tulki­ta pahan­tah­tois­es­ti niin, että viemäl­lä tämä etu jär­jestäy­tymät­tömiltä työn­tek­i­jöiltä ja yri­tyk­siltä halu­taan pakot­taa yri­tys liit­tymään työ­nan­ta­jali­it­toon. Tämä on palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen etu­jen mukaista, kos­ka työe­htosopimuk­sen yleis­si­tovu­us vaaran­tuu, jos liian moni yri­tys jää työ­nan­ta­jali­iton ulkop­uolelle. Sinän­sähän on outo vaa­timus palka­nsaa­jil­ta vaa­tia, että yri­tys kuu­luu hei­dän vastapuolen­sa leiriin.

Palka­nsaa­jali­itoille kyn­nyskysymys on, että paikallisen sopimuk­sen tekee liit­toon kuu­lu­va päälu­ot­ta­mus­mies. Tämän vai­h­toe­hdok­si on esitet­ty aja­tus, että henkilöko­h­ta voisi vali­ta edus­ta­jansa kesku­ud­estaan, jol­loin val­in­ta voisi kohdis­tua myös liit­toon kuu­lumat­tomaan ja kaik­ki saisi­vat olla tekemässä val­in­taa. Tähän on viime viikkoina vas­tat­tu muu­ta­maan ker­taan, että olisi epistä, jos kymme­nen hen­gen työ­paikalla kuusi liit­toon kuu­luma­ton­ta voisi­vat päät­tää myös neljän liit­toon kuu­lu­van puoles­ta. Siinä ei ilmeis­es­ti olisi mitään epistä, jos nuo neljä päät­täi­sivät kuu­den puolesta.

On palka­nsaa­ja­jär­jestöil­lä tässä kuitenkin point­ti. Se point­ti on eri­tyisen vah­va kasvukeskusten ulkop­uolel­la, jos­sa työn­tek­i­jät ovat riip­pu­vaisia yhdestä työ­nan­ta­jas­ta. Kun työn­tek­i­jöi­den neu­vot­telu­ase­ma on heikko, he tarvit­se­vat päälu­ot­ta­mus­miehen ja tämän takana seiso­van ammat­tili­iton tukea. Onhan meil­lä turvavyöpakkokin.

Tilanne on kasvukeskuk­sis­sa aivan toinen. Jos Helsingis­sä kaup­pias kohtelisi myyjiä huonos­ti, näi­den olisi help­po hakeu­tua töi­hin toiseen kaup­paan. Tämä antaa paljon parem­man turvan.

Tiedän paljon pieniä yri­tyk­siä, jot­ka eivät halua liit­tyä työ­nan­ta­jali­it­toon. Sen jäl­keen, kun EK kaap­pasi palve­lu­työ­nan­ta­jat itselleen, moni palvelu­alal­la toimi­va pienyri­tys kat­soo, että EK toimii suuren teol­lisu­ustyri­tys­ten puoles­ta heitä vas­taan. Niin kuin se toimii tässä päälu­ot­ta­muskysymyk­sessäkin, tosin palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen selän taakse piiloon men­neenä. Sik­si moni on liit­tynyt Suomen yrit­täji­in, jota taas ei kelpu­ute­ta neu­vot­tele­maan työe­htosopimuk­sista, eri­tyis­es­ti, kos­ka EK ei sitä halua.

Ongel­ma on tietysti myös siinä, etteivät työ­suo­je­lu­tarkas­ta­jat val­vo työolo­jen lain­mukaisu­ut­ta – tai valvo­vat niin paljon kuin pystyvät, mut­ta voimavaro­ja ei oikein ole. Päälu­ot­ta­mus­miehet toimi­vat tässä taval­laan val­tion puut­tei­ta paikkaamassa.