Talouspolitiikan kalliit virheet

Pahim­mat talous­poli­it­tiset virheet tehdään hyv­inä aikoina, kun pitäisi kerätä rahaa huono­jen aiko­jen var­alle. Vasem­mis­to­laiset ryn­täävät lisäämään meno­ja ja oikeis­to­laiset alen­ta­maan vero­ja. Molem­mat tekevät väärin.

Pahim­mat Kekkosen ajan jälkeiset mokat ovat suh­dan­tei­den yliku­umen­t­a­mi­nen vuosi­na 1989 ja 2007, jot­ka syven­sivät tule­vaa taan­tu­maa. Tässä on jälkivi­isaut­ta, mut­ta olisi yliku­umen­tamisen vaarat pitänyt ymmärtää myös etukäteen.

Kun ennen vuot­ta 2008 val­ti­olle tuli rahaa ovista ja ikkunoista, Raimo Sailas yrit­ti piilot­taa sitä eduskunnal­ta kek­simäl­lä, että val­tion pitäisi rahas­toi­da mil­jarde­ja eläkev­as­tu­iden­sa takia. Hui­jaus meni per­ille niin hyvin, että finanssikri­isin aikanakin moni kuvit­teli, että val­tion pitää ottaa lainaa tule­vien vuosikym­menten eläkkei­den rahastoimiseksi.

On toisaal­ta virhe säästää väärään aikaan. Val­tion velka­an­tu­mi­nen ei ole sel­l­ainen väl­itön uhka, jon­ka estämisek­si pitäisi syn­nyt­tää lama väärin ajoite­tu­il­la säästöil­lä. On myös hyvä, että val­tio saa lainaa, kun sitä tarvit­see. Ei saatu 1990-luvun laman aikana. Sik­si lamas­ta tuli niin syvä.

Velka­an­tu­mi­nen tarkoit­taa, että van­hem­mat ikälu­okat elävät nuorem­pi­en kus­tan­nuk­sel­la. En ymmär­rä mitä vasem­mis­to­laista sel­l­aises­sa on. Ymmär­rän, että puolue, jon­ka kan­nat­ta­jat ovat lähin­nä eläkeläisiä, ei mure­h­di asi­as­ta, mut­ta nuorem­pia ikälu­okkia edus­tavien puoluei­den pitäisi.

Kun suh­dan­teet oli vuon­na 2007 tyrit­ty, finanssikri­isin aikana oli paikallaan ottaa velkaa, mut­ta siihen se olisi pitänyt lopet­taa. Kataisen ja Stub­bin hal­li­tuk­set kuitenkin jatkoi­vat velka­an­tu­mista. Riitainen hal­li­tus ei pystynyt sopi­maan oikein mistään.

Vuo­den 2007 yliku­umen­e­m­i­nen jäi rasit­ta­maan kil­pailukykyä. Tästä voidaan syyt­tää myös työ­markki­na­jär­jestöjä, jot­ka eivät näyt­täneet ymmärtävän, ettei niiden töpeksimistä voi­da enää kui­tata devalvoimal­la. Vas­ta Sip­ilän hal­li­tuk­sen kiky-sopimus palaut­ti kil­pailukyvyn ja käyn­nisti talouskasvun.

Yli kymmenek­si vuodek­si menete­tyn talouskasvun hin­ta las­ke­taan kym­menis­sä mil­jardeis­sa eurois­sa. Tämän rin­nal­la muu on pientä.

Rin­teen ja Marinin hal­li­tusten oli tarkoi­tus törsätä kun­nol­la aiem­mil­ta puna­mul­ta­hal­li­tuk­sil­ta tutul­la sulle mulle ‑tyylil­lä, mut­ta rahat menivätkin koron­aan ja Ukrainan sodan seu­rauk­si­in. Jotain kuitenkin saati­in kan­nat­ta­jille jaetuksi.

Orpon hal­li­tus lupasi vähen­tää velka­an­tu­mista, mut­ta menoleikkausten ohel­la se päät­tikin antaa vero­tu­lo­jen alen­tua niin, että ali­jäämä sen kuin kas­vaa. Tarkoi­tus oli, että nousukausi tipah­taisi taivaas­ta ja vähen­täisi velka­an­tu­mista. Nyt kun maa on lamas­sa, on tarkoi­tus tehdä parin mil­jardin lisä­sopeu­tuk­set. Ne ajoit­tuisi­vat aivan väärin, pitkit­täi­sivät lamaa ja köy­hdyt­täi­sivät maata.

Hyv­in­voin­ti­amme on tuhoutunut val­tavasti suh­dan­tei­den hallinnan epäon­nistues­sa. Kyse on niin jät­timäi­sistä mene­tyk­sistä, että poli­it­tiset kiis­tamme ovat pikku­ra­haa niihin näh­den. Kun omaa rahapoli­ti­ikkaa ei enää ole, finanssipoli­ti­ikan pitäisi olla eri­tyisen taitavaa.

Ehkä annan liiankin synkän kuvan talous­poli­ti­ikkamme munauk­sista. Tarkoituk­seni on korostaa poli­it­ti­sista into­hi­moista, vaa­likau­sista ja hal­li­tusten vai­h­tu­mis­es­ta koitu­vaa ongel­maa kansamme hyvinvoinnille.

Puo­lus­tus­poli­ti­ik­ka on irrotet­tu poli­it­ti­sista suun­nan­muu­tok­sista par­la­men­taarisil­la, yli vaa­likau­den ulot­tuvil­la ohjelmil­la. Pitäisikö sama tehdä finanssipolitiikalle?

= = = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Talouselämä-lehdessä. Tämä ver­sio on vähän lehdessä julka­istua pidem­pi, kos­ka palautin siihen tek­stiä, jot­ka jouduin syden ver­ta val­u­en kar­si­maan pitu­us­ra­joituk­sen vuoksi.

Väärinkäsi­tyk­sen vält­tämisek­si totean, että lähetin tek­stin lehdelle per­jan­taina 2.2.2024, siis ennen Sauli Niin­istön puhet­ta eduskunnalle.