Sidosryhmien edut mukaan osakeyhtiölakiin?

Tänään jär­jestet­ti­in Board­man-verkos­ton puit­teis­sa aamukahvisem­i­naari, jos­sa oikeusti­eteen tohtori Manne Airaksi­nen Roschier­il­ta pohti väitöskir­jansa poh­jal­ta, pitäisikö osakey­htiön ideaa laven­taa siten, että omis­ta­jien edun lisäk­si olisi pakko ottaa huomioon muidenkin sidos­ryh­mien­sä edut ja eri­tyis­es­ti olisi velvolli­nen toim­i­maan ympäristökysymyk­sis­sä vastuulliseksi.

Manne Airaksi­nen on mielestäni niin fik­su ja esitel­ty aja­tus niin pöhkö, että ris­tiri­ita houkut­teli min­utkin paikalle. Lop­pu­jen lopuk­si huo­masin ole­vani hänen kanssaan pitkälti samaa mieltä. Myös Airaksi­nen tote­si, että on parem­pi vaikka­pa kir­ja­ta työtä ja työaikaa koske­vat säädök­set laki­in sen sijaan, että epämääräis­es­ti velvoite­taan yri­tyk­set otta­maan työn­tek­i­jöi­den edut huomioon.

Airaksi­nen huo­maut­ti aivan oikein, että muiden sidos­ryh­mien edut voivat olla ris­tiri­idas­sa keskenään. Esimerkik­si hän otti saas­tut­ta­van tehtaan lakkaut­tamisen, jos­ta ympäristö kiit­tää, mut­ta tehtaan työn­tek­i­jät eivät kiitä.

Velvol­lisu­us epämääräiseen yhteiskun­tavas­tu­useen on teho­ton keino taa­ta ympäristön tai työn­tek­i­jöi­den edut. Sen lisäk­si se tek­isi yri­tys­ten hallinnos­ta todel­lisen sotkun, jos­ta kär­si­sivät lop­ul­ta kaik­ki. Tätä Airaksi­nen käsit­teli ansiokkaasti, eikä min­ul­la ole siihen lisättävää.

Kos­ka moni kuitenkin puhuu velvoit­ta­van yri­tys­vas­tu­un puoles­ta, kir­joi­tan siitä, mik­si val­tion ohjaus on paljon parem­pi aja­tus. Keski­tyn ilmas­tokysymyk­seen ja jätän muut sidos­ryh­mät vähemmälle.

Luotan valtion ohjaukseen enemmän kuin hyväntahtoisuuteen

Olen aivan ehdot­tomasti sitä mieltä, että on val­tio­val­lan tehtävä ohja­ta yri­tyk­siä ilmas­toa­siois­sa sen sijaan, että epämääräis­es­ti velvoite­taan yhtiöt otta­maan tavoit­teenaset­telus­saan huomioon myös ilmas­ton edut. En oikein osaa uskoa siihen, että koko ilmas­tokysymys on sil­lä pois pyyhkäisty, jos me kaik­ki muu­tumme vas­tu­ullisem­mik­si ja vähem­män ahneiksi.

Ilmas­to on tässä help­po esimerk­ki, kos­ka jokainen hiilid­iok­sidi­ton­ni on yhtä haitalli­nen ja jokainen ilmake­hästä pois imet­ty hiilid­iok­sidi­ton­ni on yhtä hyödyllinen.

Kan­natan voimakkaasti taloudel­lisia ohjauskeino­ja ilmastopoli­ti­ikas­sa. Jos ne eivät toi­mi riit­täväl­lä tehol­la, ne on mitoitet­tu liian löperöik­si. EU-maid­en päästöt vähenevät päästökaup­pasek­to­ril­la tasan siinä tahdis­sa kuin päästöoikeuk­sien määrää vähennetään.

Suomes­sa on onnis­tut­tu varsin hyvin päästö­jen vähen­tämisessä päästökaup­pasek­to­ril­la ja siihen ver­rat­tuna todel­la huonos­ti sen ulkop­uolel­la, mis­sä päästö­jen vähen­tämi­nen on hallinnol­li­sista päätök­sistä ja hyvästä tah­dos­ta riippuvaista.

Viime aikoina tieli­iken­teen päätöt ovat kas­va­neet, kos­ka men­oveteen sekoite­taan aiem­paa vähem­män biopolt­toainet­ta. En ole lainkaan var­maa, että on järkevää tehdä bio­mas­sas­ta liiken­nepolt­toainei­ta, kos­ka pros­es­sis­sa bio­mas­san ener­gia­sisäl­löstä menetetään todel­la paljon. Jos päästökaup­pa koskisi kaikkea ja myös nielu­ja, tästä ei tarvit­sisi väitel­lä vaan annet­taisi­in rahan ratkaista.

Ympäristömaine toiminnan ohjaajana?

Val­tio­val­lan ohjaus on tur­val­lisem­paa kuin luot­ta­mi­nen yri­tys­ten vas­tu­ullisu­u­teen, mut­ta onko yri­tys­vas­tu­ulle tässä sijaa? On sitä kaut­ta, että yri­tyk­sen maine on raha­nar­voinen asia. Tosin ympäristö­mainet­ta han­ki­taan aika vilpil­lisin keinoin eri­laisel­la viher­pe­sul­la. Kohtaan päivit­täin raivos­tut­tavia esimerkke­jä viherpesusta.

Yhteiskun­nal­la on oikeus muut­taa lake­ja säätämäl­lä yri­tys­toimin­nan ehto­ja.  Onhan näin lopetet­tu esimerkik­si orjien käyt­tö työvoimana, eikä tästä enää jak­se­ta valit­taa. Siitä ei ole kuin parisa­taa vuot­ta kun maaor­ju­us oli Euroopas­sa yleistä. [1]

Val­tio­val­ta voi pienen siir­tymä­vai­heen jäl­keen lopet­taa orju­u­den tavoin myös fos­si­ilis­ten polt­toainei­den käytön, eikä siitä pitäisi kenel­läkään urputtaa.

Ympäristölain­säädän­nön uhak­si ovat nousseet investoin­tisuo­ja­sopimuk­set. Ymmär­rän, että suo­jaudu­taan yri­tyk­sen kansal­lis­tamista vas­taan. (Olisi ollut mukavaa, jos täl­lainen sopimus olisi ollut Venäjän kanssa.) Nyt investoin­tisuo­ja­sopimusten tulk­in­taa yritetään laa­jen­taa siten, että ne suo­jaisi­vat myös ympäristöo­h­jauk­sen kiristymiseltä. Jos halu­at suo­ja­ta yri­tyk­sesi ympäristömääräys­ten kiristymiseltä, lahjoi­ta yksi yhtiösi osake jollekin kanadalaiselle ja kat­so: olet tur­vas­sa! (Myön­netään: ehkä vähän liioittelen)

Vastuuttoman yrityksen riskinä ympäristölakien tiukentuminen

Minä tek­isin täysin tois­in­päin. Ottaisin peri­aat­teek­si, ettei ympäristömääräys­ten kiristymis­es­tä saa mitään kor­vaus­ta. Näin pakotet­taisi­in yri­tyk­set pohti­maan omaa ympäristö­vas­tu­ullisu­ut­taan. Jos toimii ympäristön kannal­ta kyseenalais­es­ti, ottaa riskin, että toim­inta kiel­letään tai verote­taan kan­nat­ta­mat­tomak­si, eikä siitä saa mitään kor­vaus­ta. Tämä olisi täysin loogista niin kauan, kun ympäristöo­h­jaus on loogista. Yri­tys­ten olisi pakko arvioi­da jatku­vasti oman toim­intansa vastuullisuutta.

Ilmastopoli­ti­ik­ka teki Helenin kivi­hi­ilivoimaloista kan­nat­ta­mat­to­mia. Näil­lä päästöoikeu­den hin­noil­la hiilen polt­to on kuin seteleitä polt­telisi. Kos­ka ilmas­tokysymyk­ses­tä on tiedet­ty viimeiset 120 vuot­ta, on ymmär­ret­tävää, ettei tästä mak­se­ta kor­vaus­ta.  Sama päästöoikeu­den hin­nan nousu lopet­ti myös turpeen polton isois­sa kat­tilois­sa (jostain syys­tä alle 20 MW:n kat­tiloista tule­vat päästöt eivät voimista ilmas­ton­muu­tos­ta.). Toisin kuin Helen oy, turvevä­ki on kuitenkin huu­ta­mas­sa kor­vausten perään. Ei kai ilmastopoli­ti­ikan kiristymi­nen voin­ut olla heillekään yllätys?

Jokin kauneusvirhe kivi­hi­ilivoimaloiden sulkemiseen kuitenkin liit­tyi. Sekä Sak­sas­sa että Puo­las­sa on yhä käyn­nis­sä hiilivoimaloi­ta, Sak­sas­sa polte­taan jopa rusko­hi­iltä eli ikään­tynyt­tä turvet­ta – ja vielä laude­voimalois­sa, samal­la kun Suomes­sa sul­je­taan paljon parem­pia CHP-laitok­sia. (Laude­voimalas­ta 60 % ener­gias­ta menee lauhdeläm­pönä mereen tai taivaan tuuli­in, CHP-laitok­ses­sa läm­pö käytetään hyväk­si) Näi­den maid­en on pakko saa­da joko jotain helpo­tus­ta päästökaup­paan tai niiden on tuet­ta­va hiilivoimaloitaan. Hiililauh­teel­la tuote­tun sähkön hin­nas­sa pelkät päästöoikeudet mak­sa­vat noin 80 €/MWh, eivätkä ne muutkaan kus­tan­nuk­set ilmaisia ole.

= = = = =

Olen yrit­tänyt laskea myy­ty­jen tek­sti­ilien määrästä, kuin­ka mon­ta ker­taa vaat­tei­ta keskimäärin käytetään ennen kuin ne heit­etään roski­in. Nyt joku min­ua osaavampi on sen laskenut, eikä tulos juuri poikkea min­un laske­mas­tani: vaat­tei­ta käytetään kuusi ker­taa! Hem­met­ti soikoon! Kun ote­taan huomioon, mil­lainen ympäristö­jalan­jäl­ki on puuvil­lan tuotan­nol­la, tarvit­semme ehdot­tomasti veron neit­seel­liselle kuidulle.

 

[1] Jos maaor­ju­udel­la tarkoite­taan sitä, että orjil­la ei ole oikeut­ta muut­taa pois tilal­ta tai kylästä, se jatkui Venäjällä/Neuvostoliitossa pitkään. En tiedä, onko lop­punut vieläkään. Ja Kiinas­sa orju­us on yhä voimissaan.