Hyvinvointialueilta puuttuu noin puolitoista miljardia euroa. Miten tämä voi mennä noin huonosti?
Keskityn tässä terveydenhuoltoon, koska tunnen sen paremmin. Sosiaalipuoli on aivan oma tarinansa.
Suomi yrittää taloudellista ihmettä
Suomen terveydenhuoltomenot ovat suhteessa BKT:hen selvästi alemmat kuin vertailukelpoisissa maissa. Meitä halvemmalla selviävät ovat meitä köyhempiä. Yleensä on niin, että maan vaurastuessa terveydenhuoltoa arvostetaan enemmän ja siihen käytetään enemmän rahaa. Tästä säännöstä poiketen Irlanti selviää terveydenhuollostaan huomattavan halvalla.
Aiemmin oli erittäin selvää, että terveydenhuolto tulee selvästi kalliimmaksi maissa, joissa terveydenhuolto perustuu vakuutuksiin ja yksityiseen terveydenhuoltoon. Tämä ero on viimeisen 20 vuoden aikana lieventynyt selvästi.
Aikamoisia fakiireja meidän on oltava, jos yritämme nykyisistä menoista vielä karsia pois 1,5 miljardia, eli BKT-osuutena 0,5 % yksikköä. Tästä muuten puolet johtuu hoitajien palkkaratkaisusta. Hallitus näyttää ajattelevan, että hoitajien palkankorotukset rahoitetaan vähentämällä hoitoa.
Tähän on sanottu, että Suomessa on selvittävä terveydenhoidosta halvemmalla, koska meillä hoitajat suostuvat tekemään töitä niin huonolla palkalla. Tämä etu on häviämään päin.
Suomessa on vanhusväestöä suhteessa työikäiseen väestöön enemmän kuin melkein kaikissa muissa maissa. Tämän mukaan olisi siis luonnollista, että meillä terveydenhuoltoon käytettäisiin suhteessa enemmän eikä vähemmän rahaa suhteessa BKT:hen kuin muissa maissa.
Palkkojen harmonisointi
Hyvinvointialueiden synnyttämisen yhteydessä harmonisoitiin palkat kunkin hyvinvointialueen sisällä. Se oli kuulemma juridinen välttämättömyys. Samasta työstä saman työnantajan on maksettava samaa palkkaa. Palkat vaihtelivat sitä ennen suuresti niin, että alueilla, joilla asuminen oli kalliimpaa maksettiin enemmän. Tämän jälkeen kalliista asumisesta pitää korvata sielläkin, missä asuminen ei ollut kallista. Sitä en tiedä, harmonisoitiinko myös lääkärien palkat. Maksettiinhan lääkäreille syrjäseutulisää korvaukseksi syrjäseudulla asumisesta.
Tämä palkkojen harmonisointi tuli varsin kalliiksi, mutta toisaalta hoitajien palkoissa oli korjattavaa. Nyt syntyi kuitenkin uusi ongelma. Hoitajien palkat olivat nyt samat siitä riippumatta, mitä asuminen alueella maksoi. Siitä on epäselvyyttä, voiko tämän jälkeen palkkoja nostaa kallin asumiskustanusten alueilla nostamatta niitä kaikkialla. Super sanoo, että toki heille saa maksaa kalliinpaikan lisää, mutta mikä juridinen välttämättömyys sellainen on, joka on välttämätöntä vain 1.1.2023, mutta ei päivääkään sen jälkeen.
Epäselvyys asiasta on tuottanut vuokratyövoimaongelman, tai on ainakin osa sitä. Jos Tapiolaan ei voi houkutella hoitajia korkeammalla palkalla maksamatta sitä myös Hangossa, ongelman voi kierttää vuokraamalla työvoimaa. Vaikka tämä ei olisi seurausta juridisesta pakosta harmonisoida palkat, harmonisointipainetta on myös saman sairaalan sisällä, jos työvoimapulaa yritetään taklata maksamalla uusille tulokkaille enemmän kuin vanhoille. Kannattaa maksaa huikeasti enemmän vuokratyövoimalle kuin maksaa vähän enemmän kaikille.
Nyt olemme joka tapauksessa tilanteessa, jossa yksityiset houkuttelevat henkilökuntaa helpommilla työoloilla julkisista sairaaloista ja vuokraavat sen sitten kiskurihinnalla takaisin. Jostain syystä hallitus haluaa antaa yksityisille vielä taloudellista avustusta tähän terveydenhuollon menoja kasvattavaan toimintaan. Tyhmiä vai pahoja? Kokoomuslaisia en pidä tyhminä, perussuomalaisia en tunne riittävästi.
Säästöt eivät onnistu pehmeällä budjettirajoituksella
Ajatus budjettikurin käytöstä säästökeinona on huono. Kun valtio jakaa ensin rahat jonkin periaatteen mukaan hyvinvointialueille, nämä jakavat sitä edelleen pienemmillä rahamomenteilla ja ne taas pienemmille, kaikilla osapuolilla on tarve keksiä syitä siihen, miksi nämä juuri tarvitsevat rahaa enemmän, eikä missään ole motivaatiota keksiä tapoja selvitä pienemmällä rahalla. Säästömahdollisuudet on helpointa havaita ruohonjuuritasolla, mutta kuka on niin hölmö, että nostaa kätensä, kun kysytään kuka tulisi toimeen vähemmällä rahalla? Siitä saa palkinnoksi vain oman budjetin pienentymisen ja asioiden muuttuminen ankeammiksi.
Tämän vuoksi koko organisaatio pitäisi muuttaa nettobudjetoiduiksi yhtiöiksi, ellei peräti osakeyhtiöiksi. Joku voisi ajatella, että luovutaan julkisista organisaatoista, ja aletaan ostaa palveluja yksityisiltä, mutta kokemus ei puolusta tätä. Missä näin on tehty, lopputulos on ollut hyvin kallis. Sitä saa mistä maksaa, eikä missään ole keksitty, miten maksaa terveydenhuollosta järkevästi. Jotain voidaan kyllä tehdä, mutta en mene tässä kirjoituksessa tähän aiheeseen tätä selvemmin.
Pahimmillaan tämä budjettirajoite on kuitenkin hyvinvointialueiden tasolla, koska siinä tulevat mukaan vielä alueen työpaikat. Jos jokin Laita-Suomen hyvinvointialue kertoisi, että me pärjäämme vähemmällä, tuloksena olisi työpaikkojen ja verotulojen väheneminen. On jokaisen isänmaallinen velvollisuus osoittaa, että me tarvitsemme tänne lisää rahaa. Niinhän saa alueelleenkin lisää elinvoimaa.
Tätä ongelmallinen malli on nimeltään pehmeä budjettirajoitus: ensin annetaan tietty määrä rahaa, mutta kun se ei riitä, valtion on annettava lisää rahaa. Näin on jopa eduskunta päättänyt.
Kaikki hyvinvointialueet ja lisäksi HUS ovat ilmoittaneet, etteivät ne tule annetulla rahalla toimeen. Käsi ylös kuka on yllättynyt?
Tämän takia kannatan maakuntaveroa. Nyt kun hyvinvointialue ei pärjää annetulla rahalla, sillä on annettava lisää ja alueen elinvoima kasvaa. Kaikki alueella hurraavat. Jos pitäisikin nostaa maakuntaveroa, enää ei rahoja tuhlaavia päättäjiä hurrattaisikaan.
Ymmärrän, että Keskusta kannattaa tällaista mankumismallia, mutta miten kokoomuksessa ollaan näin hölmöjä?
Tehotonta käyttöä
Käytetäänkö meillä henkilökuntaa tehottomasti? Vähän tuntuu oudolta, että meillä on pulaa hoitajista, vaikka heitä on paljon enemmän kuin useimmissa muissa maissa suhteessa asukaslukuun. Toinen ryhmä, joita on paljon, on psykiatrit, vaikka juuri heidän pulastaan huudetaan kovimmin.
Kysyin tätä HUS:n hallituksessa, kun psykiatrian alaa esiteltiin hallitukselle. Vastaus oli, että psykiatrin työajasta menee 75 % kirjelmöintiin Kelan kanssa.
Hallinnollista työtä lisätään erilaisilla määräyksillä jatkuvasti. Osa siitä liittyy kela-korvauksiin, sairauseläkkeisiin ja sairauslomiin, mutta kasvava osa sen varmistamiseen, että syyllinen löytyy hoitovirheen sattuessa. Hoitovirheitä tietysti tulee enemmän, kun hoitamiseen jää aikaa vähemmän. Tätä hallinnollista työtä pitäisi yksinkertaisesti vain vähentää.
Hallinnosta on kyllä säästetty, mikä tarkoittaa, että lääkärit tekevät työt, jotka kuuluisivat sihteereille. Ei hyvä.
”Rationalisoinnin” nimissä samaa potilasta hoitaa saman sairauden takia useampi lääkäri, mikä tarkoittaa, että he joutuvat kaikki paneutumaan saman potilaan tilanteeseen. Kannatan voimakkaasti perusterveydenhuollossa omalääkärijärjestelmää, vaikka se tarkoittaa, että lääkäri ei ole koko ajan maksimaalisesti työllistetty.
Meillä käytetään paljon resursseja kuolinsyyn selvittämiseen. Monissa maissa vanhuuteen kuolevan lopullista kuolinsyytä ei selvitetä, ei edes kuningattaren kohdalla. Ihminen voi kuolla myös vanhuuteen.
Objetiivisia menopaineita
Terveydenhuollon menopaineita kasvattaa kaksi vääjäämätöntä trendiä, joista väestön vanheneminen on selkein, mutta näistä kahdesta pienempi.
Lääketieteen kehittyminen lisää menoja paljon enemmän. Nyt voidaan hoitaa suurin kustannuksin monia sellaisia, joille ei aiemmin voitu tarjota kuin lohtua. Tälle valtiovaranministeri ei voi oikein mitään.
Entä jos hoidettaisiin vähemmän?
Lista terveydenhuoltomenoista osoittaa, että paljon halvemmalla voi päästä. Turkki esimerkiksi selviää puolta halvemmalla Suomeen nähden. Tämä ei selity tehokkuudella eikä edes pienellä vanhusten määrällä, vaan sillä, että vain rikkaat saavat kallista hoitoa.
Jos ollaan oikeasti sitä mieltä, että Suomessa tulee käyttää rahaa terveydenhuoltoon selvästi vähemmän kuin vertailukelpoisissa maissa, ainoa tapa tehdä tämä on päättää, että kovin kalliita hoitoa ei anneta – tai siis ei anneta kuin itse maksaville, sillä ei niitä tietenkään kieltää voi.
Tämä kuulostaa monen korvissa karmealta, mutta tietoinen kalliiden hoitojen pois priorisointi on parempi kuin irrationaalinen potilaiden tappamien jonoihin. Silloin jää antamatta myös hyvin kustannustehokasta hoitoa.
Rationaalisen priorisoinnin kriteerinä suosituin on säästyneen (terveen) elinvuoden hinta. Jos tätä käytettäisiin kriteerinä, se osuisi kovimmin minun ikäisiini, joiden hengen kallis hoito voisi kyllä sillä kertaa pelastaa, mutta elinvuodet eivät siitä niin paljon lisääntyisi.
Tästä pitäisi kuitenkin rahoittajan ottaa vastuu. On kohtuuton tilanne terveydenhuollon päättäjien kannalta, että lainsäädännöllä luvataan hyvää ja kallista hoitoa kaikille, mutta tosiasiassa sitä ei voida annetun budjetin puitteissa toteuttaa. Typerintä on toimia niin kuin nyt toimitaan: kasvavien jonojen kautta hoidon epääminen sujuu täysin sattumanvaraisesti ja tuottaa siten paljon enemmän menetettyjä elinvuosia kuin saman säästön tekeminen kustannustehottomista hoidoista.
Kaikessa hiljaisuudessa näin on jo alettu toimia. Esimerkiksi uusimpia ja kalleimpia syöpähoitoja ei julkinen terveydenhuolto enää takaa, vaan ne on maksettava itse.
Minä koen oloni epämukavaksi HUS:in hallituksessa. Laki vaatii paljon sellaista, jonka rahakirstun vartijat epäävät.
Jos sitä mieltä ollaan, voidaan päättää, että terveydenhuollon tasoa alennetaan säästöjen aikaansaamiseksi, mutta siitä pitää päättää avoimesti eikä verhotusti budjettirajoitukseksi naamioituna.
Sairaaloiden johtoon ammattihallitus?
Kun nyt tuli puheeksi jäsenyyteni HUS:in hallituksessa, se ahdistaa minua myös toisesta syystä. En koe voivani olla tosiasiallisesti vastuussa yliopistollisen keskussairaalan isoista linjanvedoista. Olin kuusi vuotta Helen oy:n hallituksen puheenjohtaja ja koin varsinkin viimeisinä vuosina, että yhtiö oli hyvin hanskassa. Osakeyhtiön päätöksentekomalli vain on parempi kuin kunnallisen toimielimen hallintomalli.
Osakeyhtiön hallituksessa kaikki ovat yhtiön asialla ja heidän välillään on työnjako osaamisen suhteen. Osakeyhtiön hallituksen jäseniä valittaessa käytetään osaamismatriisia sen varmistamiseen, että osaamisen eri alueet on täytetty. Kunnallisessa elimessä jokainen edustaa jotain intressiryhmää, eikä valittaessa ole laadittu mitään osaamismatriisia hallituksen jäsenistä. Se on iso ero.
Me päätämme HUS:ssa yksityiskohdista ja niistäkin satunnaisesti, mutta meillä ei tosiasiassa ole mahdollisuutta merkittäviin linjanvetoihin, vaikka niitä kaivattaisiin.
Olen istunut aikoinaan myös HYKS:n hallituksessa. Silloin koin, että hallituksesta oli sairaalle pelkkää haittaa. Sillä ei ollut edellytyksiä ohjata toimintaa, mutta kun hallitus kuitenkin oli muodollisesti vastuussa, virkamiesjohto oli sekin vastuusta vapaa ja vältti ikävät päätökset.
Tilanne on nyt paljon parempi kuin silloin, mutta ei silti hyvä. HUS:sta tavallaan puuttuu hallitus, joka pystyisi ohjaamaan ammattijohtoa. Sitä voidaan aina silloin töllöin tarvita.
Pitäisikö sairaala siis olla poliittisen johdon sijasta ammattijohto? Kenties, mutta ammattijohto ei saisi koostua pelkistä lääkäreistä samasta syystä kuin Finnairin hallitustakaan ei ole miehitetty lentäjillä. Lääkäreiden hallitsema sairaala se vasta kalliiksi tulisi.
Lääkärit ovat sitä mieltä, että sairaanhoitopiirin johtoon kelpaa vain lääkäri, mutta kun lääkärit perustivat omilla rahoillaan Mehiläisen, sen johtoon kelpasi ammattijohtaja, ei-lääkäri. Siis ennen kuin se myytin ulos maasta.
Pyydän anteeksi, jos olen tällä loukannut HUS:n hallituksen muita jäseniä, mutta nämä ajatukset minua kovasti vaivaavat.
= = =
Tästä tuli paljon pidempi kuin piti, mutta silti jäi paljon sanomatta. Voi olla, että jatkoa seuraa.