Aikaa vai roinaa? Vaurastuminen ei lisää onnellisuutta (2/6)

On vah­vaa evi­denssiä siitä, että kansakun­nan vaurastues­sa absolu­ut­tis­es­ta köy­hyy­destä kohtu­ulliseen vau­rauteen, ihmiset muut­tuvat onnel­lisem­mik­si, mut­ta vauras­tu­mi­nen tästä eteen­päin ei lisää yleistä onnel­lisu­ut­ta! Vahvim­min tästä on rapor­toin­ut Richard Layard kir­jas­saan Hap­pi­ness, Lessons from a New Science.

On kuitenkin kiva olla mui­ta ja ennen kaikkea naa­pure­itaan rikkaampi, mut­ta vaik­ka kansakun­ta vauras­tu­isi kuin­ka paljon hyvän­sä, kaik­ki eivät voi olla mui­ta rikkaampia.

On kiva olla vau­raampi kuin edel­lisenä vuon­na ja eri­tyisen kur­jaa on olla köy­hempi kuin oli ennen. Nämä kaik­ki ovat suh­teel­lis­ten ero­jen asioi­ta eivätkä ker­ro mitään siitä, tuot­taako tulota­so yleis­es­ti onnellisuutta.

Huo­mat­takoon, että jos taloudelli­nen tyy­tyväisyys riip­puu vau­raud­es­ta suh­teessa naa­purei­hin, voidaan kysyä, kuin­ka hyvä aja­tus on tor­jua seg­re­gaa­tio­ta asut­ta­mal­la muu­ta­ma toimeen­tu­lotuel­la elävä kiin­tiököy­hä rikkaiden naa­pureik­si Wes­t­endi­in. Yht­enä syynä suureen muut­topaineeseen kehi­tys­maista rikkaisi­in saat­taa olla amerikkalaiset TV-sar­jat, jot­ka näyt­tävät Kau­ni­iden ja rohkei­den elin­ta­soa slum­mien köyhille. 

Nyt menen alueelle, jota en tunne kun­nol­la, mut­ta min­ua viisaam­mat ovat sanoneet, että olo­suhtei­ta paran­ta­mal­la ei voi tehdä ihmisitä pysyvästi onnel­lisia. Hyvät ja huonot sig­naalit aut­ta­vat ihmistä toimis­saan. Tämä ohjaus menisi rik­ki, ellei se kali­broi­tu­isi olo­suhtei­den muuttues­sa yleis­es­ti parem­mik­si. Tässä on kyse vähän samas­ta asi­as­ta kuin silmien sopeutues­sa siir­ryt­täessä pimeästä auringonva­l­oon. Jos silmät eivät sopeu­tu­isi, kaik­ki näyt­täisi valkoiselta. Samas­ta syys­tä onnel­lisu­u­den vaa­timuk­set kali­broitu­vat eikä niitä voi taloudel­lisel­la kasvul­la ylläpitää.

Kuun­telin muu­ta­ma vuosi sit­ten Joël Dick­erin kir­jan Bal­ti­moren sukuhaara. Siinä köy­histä oloista ole­va nuorukainen oli adop­toitu rikkaaseen per­heeseen ja pan­tu hyväo­sais­ten koulu­un. Hän ihmetteli, kuinkas tyy­tymät­tömiä elämään­sä hänen hyväo­saiset luokka­toverin­sa oli­vat, vaik­ka heil­lä ei pitänyt olla mitään syytä tyytymättömyyteen.

Layardin aineis­to on haastet­tu ja san­ot­tu tulok­sen johtu­van siitä, että hän on mitan­nut tulo­ja absolu­ut­tisel­la asteikol­la. Log­a­r­it­mi­asteikol­la riip­pu­vu­us tämän mukaan säi­ly­isi. Tässä vai­heessa minus­sa herää luon­non­suo­jeli­ja. Jos tulota­so ensin kym­menker­tais­tuu, sen pitäisi seu­raavak­si satak­er­tais­tua lähtö­ta­sos­ta ja sit­ten tuhatk­er­tais­tua. Armoa!

Pieni huo­mau­tus vai­h­to­suh­teesta. Reaalian­siot ovat yli puoli­tois­tak­er­tais­tuneet vuodes­ta 1990. Jos tyy­tyy vuo­den 1990 kulu­tus­ta­soon, siihen pääsemisek­si riit­tää kolmipäiväi­nen työvi­ikko tai voi pitää neljän ja puolen kuukau­den vuosilo­man. Tässä olen vähän oikaissut mutkissa, mut­ta osa­puilleen asia on näin.

Vaik­ka alka­isimme joukol­la lep­pois­taa ja kulu­tuk­sen määrä lask­isi jon­nekin parinkymme­nen vuo­den päähän, ei se tarkoit­taisi vinyylilevy­jen ja putkitelkkarei­den palu­u­ta. Teknolo­giaa ei kan­na­ta siirtää menneisyyteen.