Hallitus vie markkinatalouden maineen

Oikeis­to­hal­li­tuk­sen ohjel­ma vie Suomea aivan eri suun­taan kuin mihin sitä min­un mielestäni pitäisi viedä, enkä tarkoi­ta täl­lä lainkaan samaa kuin Li Ander­s­son. Itse asi­as­sa hal­li­tus vie Suomen enem­män Li Ander­ssonin suun­taan kuin min­un suun­taani vahvis­ta­mal­la Ander­ssonin argumentteja.

Minä halu­aisin yhdis­tää taloudel­lisen oikeu­den­mukaisu­u­den hyvin toimi­vaan markki­na­t­alouteen, mut­ta nyt hal­li­tus tekee näistä kahdes­ta tavoit­teesta tois­t­en­sa vas­tako­hdan. Siinä lop­ul­ta markki­na­t­alous häviää.

Tulopoli­ti­ikas­sa halu­aisin enem­män markki­nae­htoisia palkko­ja ja niitä täy­den­täviä tulon­si­ir­to­ja kuin ay-toimin­nan tulok­se­na syn­tyviä palkanko­ro­tuk­sia pieni­palkkaisille ja siihen liit­tyvää rak­en­teel­lisen työt­tömyy­den kasvattamista.

Asun­topoli­ti­ikas­sa kan­natan enem­män asum­is­meno­ja tasaamista asum­istuel­la kuin Ara-asun­to­ja rakentamalla.

Hal­li­tuk­sen säästölin­ja ei osu rankim­min työt­tömi­in vaan pieni­palkkaisi­in ja eri­tyis­es­ti osa-aikatyöt­tömi­in, kuten osa-aikaisi­in kau­pan myyji­in. Tässä kar­si­taan niitä pieniä ansio­tu­lo­ja täy­den­täviä tulon­si­ir­to­ja, joi­hin minä taas halu­aisin panos­taa lisää.

Twit­teris­sä huo­mautin, että kau­pas­sa osa-aikatyötä tekevä, sovitel­tua päivära­haa nos­ta­va vuokra-asun­nos­sa Helsingis­sä asu­van kah­den lapsen yksin­huolta­ja häviää noin 600 euroa kuus­sa. Lapse­ton vuokra-asun­nos­sa asu­va työtön menet­tää tästä noin kymmenesosan.

Ain­oak­si mah­dol­lisu­udek­si tor­jua työssäkäyvien köy­hyyt­tä on SAK:n aja­ma työ­tais­telu­jen ja tulo-sopimusten tie. Sil­loin aute­taan kyl­lä niitä pieni­palkkaisia, jot­ka säi­lyt­tävät tämänkin jäl­keen työ­paikkansa, mut­ta hin­noitel­laan ulos paljon sel­l­aista perustyötä, joka sopisi niille, joil­la ei ole mitään eri­ty­istä osaamista työ­nan­ta­jalle myytävänä. Suo­mi köyhtyy.

Jo nyt on hin­noitel­tu ulos työtä. Työt­tömyys on nyt yli kaksinker­tais­tunut ajoista, jol­loin Urho Kekko­nen run­noi Suomeen hätäti­la­hal­li­tuk­sen tor­ju­maan järkyt­tävän korkeak­si kohon­nut­ta työttömyyttä.

Sinän­sä sovitel­tu päivära­ha on huono täy­den­tävän tulon­si­ir­ron muo­to, kos­ka se on naamioitu työt­tömyys­tur­vak­si. Sik­si edel­lytetään, että työtä saa tehdä korkein­taan nelipäiväis­es­ti tai vas­taavasti muuten lyhen­net­tynä ja että kokon­ais­tu­lo ei saa ylit­tää kokoaikaisen työn palkkaa, oli tämä kuin­ka pieni tahansa. Edelli­nen vaa­timus on vain hölmö, jälkim­mäi­nen tuot­taa kalli­in tuloloukun, kos­ka osa-aikatyöstä ei kan­na­ta siir­tyä kokoaikatyöhön. Itse kan­natan perus­tu­loa tai negati­ivista tuloveroa, jos­sa kumpaakaan hölmöyt­tä ei olisi.

Min­un maail­mas­sani työt­tömyy­den voi kyl­lä vali­ta, mut­ta sil­loin jou­tu­isi tyy­tymään todel­la mata­laan negati­iviseen tuloveroon. Jos on ter­vey­del­lisiä tai henkisiä esteitä työn­te­ol­la, saisi lisäk­si syype­r­usteista tukea. Pieni­palkkaiset taas pää­si­sivät selvästi nyky­istä korkeam­malle tulota­solle täy­den­tävien tulon­si­ir­to­jen vuok­si. Palkat oli­si­vat lähel­lä markki­nae­htoisia, mikä tarkoit­taisi samal­la korkeaa työllisyyttä.

Voidaan teo­ri­as­sa perustel­la sitä, ettei työt­tömyyt­tä voi vali­ta, mut­ta se ei toi­mi käytän­nössä. Kuka halu­aa töi­hin sel­l­aisen, joka sanoo, etten halua tätä työtä tehdä, mut­ta karenssin pakot­ta­mana min­un on kuitenkin tei­dän palkkalis­toil­lenne tultava?

Työssä käyvien köy­hyys on suurimpia suo­ma­laisia epäko­htia ja sitä on nyt tarkoi­tus pahen­taa. On vas­ten­mieli­nen aja­tus, että pieni­palkkaista työtä tekevän kuu­luukin olla köyhä.

Oikeis­to­hal­li­tus vie maa­ta aivan toiseen suun­taan köy­hdyt­tämäl­lä pieni­palkkaisia ja tekemäl­lä ay-toimin­nas­ta heille ain­oa mah­dol­lisu­u­den paran­taa asemaansa.

Asun­topoli­ti­ikas­sa en pidä siitä, että joitakin onnel­lisia aute­taan saa­maan mui­ta selvästi edullisem­pi ARA-asun­to, mikä samal­la nos­taa kaikkien muiden asumiskus­tan­nuk­sia. (Jos kaik­ki, joiden syn­tymäpäivä on viidel­lä jaolli­nen saisi­vat olev­as­ta asun­tokan­nas­ta itselleen hal­van asun­non, muut jou­tu­isi­vat kil­paile­maan entistä rajum­min jäl­jelle jäävistä asun­noista eli mak­samaan asumis­es­taan vas­taavasti enem­män.)  Se, että oikeus edulliseen asumiseen säi­lyy, vaik­ka tulota­so nousisi, ja se, että oikeus on käytän­nössä perin­nölli­nen, tekee jär­jestelmästä entistä oudomman.

Jos se raha, joka menetet­ty­jen tulo­jen muo­dos­sa käytetään ARA-asun­toi­hin, käytet­täisi­in asum­is­tu­keen, tuki kohdis­tu­isi oikeu­den­mukaisem­min, kohtelisi kaikkia samas­sa tilanteessa ole­via samal­la taval­la eikä pakot­taisi ihmisiä asumaan epä­tarkoituk­sen­mukaisen väljästi tai aivan väärässä kaupunginosassa.

Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­tossa tätä ajat­te­lu­ta­paa on edus­tanut johdon­mukaisim­min kokoomuk­sen Otto Meri. Vaan mitä tekee kokoomus? Lopet­taa asum­istuen käytän­nössä kokon­aan työssä käyviltä ja jät­tää sen työt­tömien yksi­noikeudek­si. Tämän jäl­keen argu­men­tit ARA-poli­ti­ikkaa vas­taan käyvät ohuiksi.

Tämä oikeis­to­hal­li­tus samais­taa markki­na­t­alouden eri­ar­voisu­u­teen ja pakot­taa tasa-arvon tavoit­telun samais­tu­maan markki­na­t­alouden vas­taisi­in keinoi­hin, kuten ei-markki­nae­htoisi­in palkkoi­hin ja hin­tasään­nöstel­tyyn asumiseen.

Tyh­mää.