Yksityinen vai julkinen (6): palvelusetelit vanhustenhoidossa

Tämä viimeinen osa kir­joi­tus­sar­jani sosi­aali- ja ter­veyshuol­losta viivästyi muiden kiirei­den vuok­si. Ehdin jo kir­joit­taa hoita­jami­toituk­ses­ta, joten ei siitä sen enempää.

Yksi­tyiset van­hus­ten­hoito­laitok­set ovat osoit­ta­neet parem­muuten­sa van­hus­ten­hoi­dos­sa. Samal­la rahal­la saa enem­män. Vähem­mäl­lä rahal­la ei kuitenkaan saa enem­pää. Kun­nat ovat mak­sa­neet jopa 30 % vähem­män van­hus­ten hoi­dos­ta yksi­ty­isille kuin omille laitok­silleen. Niin­pä ei ole ihme, että hoidon tasos­sa on joil­lakin yksi­ty­isil­lä puutteita.

Tässä käsit­te­len lähin­nä sitä, voisiko osta­ja olla van­hus itse (tai hänen omaisen­sa) eikä hyvinvointialue.

Mitä hoito asiakkaalle maksaa?

Yleinen käsi­tys on, että ympärivuorokautisen palvelu­a­sumisen asi­akas­mak­su on 85 % asi­akkaan tuloista. Täl­lä tarkoite­taan var­maankin net­to­tu­lo­ja, vaik­ka asianomais­es­ta laista en löytänyt kohtaa, jon­ka perus­teel­la tuloista vähen­netään verot. Ela­tus­mak­sut esimerkik­si kyl­lä vähennetään.

Lain mukaan se ei kuitenkaan saa olla korkeampi kuin palvelun tuotan­tokus­tan­nuk­set. Mak­sim­i­hin­ta on siis jotain 4500 €/kk. Tähän kat­toon tör­mätään vähän yli 5000 euron eläk­keen kohdal­la. Täl­laiset eläk­keet eivät ole yleisiä, mut­ta niitäkin on. Ennen kaikkea joil­lakin on pääomatuloja.

En ole näh­nyt yhdenkään hoito­laitok­sen ker­to­van, mikä on tämä lain mukainen enimmäismaksu.

Kan­sain­välisessä kir­jal­lisu­udessa san­o­taan, että ihmisen omaisu­us on taval­lis­es­ti suurim­mil­laan hänen jäädessään eläk­keelle tai viimeistään, kun hän pää­tyy van­hainkoti­in.  Sen jäl­keen hän joutuu mak­samaan hoi­dostaan, mikä syö omaisuutta.

Suo­mi on harv­inainen poikkeus siinä, ettei omaisu­us vaiku­ta tulosi­don­naisi­in hoit­o­mak­sui­hin. Tämä on rikkai­ta suuresti suo­si­va peri­aate, mut­ta on sille tietenkin käytän­nön syynä han­kalu­us, miten estää omaisu­u­den siir­to per­il­lisille ennakkoper­in­tönä. Jos halua on, tähän löy­tyy kyl­lä keinot, mut­ta halua ei ole. Tässä per­il­lisiä, ei vanhusta.

Tämän erikoisu­u­den vuok­si ihmisen omaisu­us on Suomes­sa yleen­sä suurim­mil­laan hänen kuollessaan.

Asun­to on suo­ma­lais­ten yleisin omaisu­us. Aika mon­en pitkäaikaishoitoon joutuneen van­huk­sen asun­to on tyhjil­lään hänen kuole­maansa saak­ka. Jos asun­non vuokraa, vuokrat­u­losta menee 85 % hoit­o­mak­su­un. Jäl­jelle jäävän 15 pros­entin takia ei kan­na­ta ottaa kan­taak­seen vuokraamiseen liit­tyvää riskiä ja vaivaa.  Tämän takia meil­lä on tuhan­sia asun­to­ja tyhjillään.

Jos opiske­li­ja hakee toimeen­tu­lo­tukea, hänen opin­to­lainansa las­ke­tan tulok­si, oli hän nos­tanut sitä tai ei.

Koti­hoito on laskelmien mukaan edullisem­paa kuin hoito laitok­ses­sa. Ero ei tule hoi­dos­ta vaan asumis­es­ta. Laitok­ses­sa pitää mak­saa myös sein­istä. On van­huk­sel­la olta­va asun­to koti­hoi­dos­sakin. Jos hoit­o­mak­su käsit­telisi asum­is­meno­ja ja asun­non omis­tamista järkeväm­min, laitoshoito muut­tuisi nyky­istä edullisem­mak­si suh­teessa koti­hoitoon ja halukkaista pää­sisi suurem­pi osa laitoksiin.

Korostet­takoon, ettei ketään pidä tietenkään pakot­taa laitoshoitoon, mut­ta siihen pitäisi olla parem­pi oikeus kuin nyt.

Palveluseteli

Käyn­nistin aikanaan perus­palve­lu­min­is­ter­inä lain­säädän­nön palveluseteleistä. Min­ul­la oli sil­loin mielessä van­hus­ten pitkäaikaishoito. Jos van­hus saisi palvelusetelin turvin vali­ta hoitopaikan ja raha tulisi perässä, se tek­isi  van­huk­ses­ta kil­pail­lun asi­akkaan hoidokin sijaan.

Julki­nen val­ta mit­taa hoidon tasoa eri­laisil­la objek­ti­ivisek­si tulk­i­tu­il­la mittareil­la. Ystäväl­listä asen­net­ta ei kuitenkaan voi mita­ta. Asianomainen saat­taa arvostaa aivan toisia asioi­ta kuin tämä yhteiskun­nan käyt­tämä mit­tari. Joku voi sanoa, että van­hus on itse kyken­emätön val­it­se­maan, mut­ta useim­mil­la on kuitenkin omaisia. Puskara­dio kyl­lä ker­too mis­sä saa hyvää hoitoa ja mis­sä huonoa.

Jot­ta palveluseteli olisi yhtälail­la rikkaiden ja köy­hien käytet­tävis­sä, sen arvon pitäisi määräy­tyä samo­jen peri­aat­tei­den mukaan kuin hoit­o­mak­sun pitkäaikaishoi­dos­sa – sen pei­liku­vana siis niin, että setelin arvo piene­nee tulo­jen kas­vaes­sa samaa tah­tia kuin hoit­o­mak­su julkises­sa palvelus­sa kas­vaa. Näin asi­akkaan itsen­sä mak­set­tavak­si jäävä osu­us riip­puisi tuloista samaan tapaan kun hoitomaksu.

Myön­net­täköön, että täl­lainen valin­nan­va­paus on mah­dol­lista vain, jos on vapaa­ta kap­a­siteet­tia, mut­ta yksi­ty­i­sis­sä hoito­laitok­sis­sa sitä kyl­lä on. Enem­mistö van­huk­sista ymmärtääk­seni hoide­taan yksi­ty­isiltä ostet­tuna palvelu­na. Palvelusetelin tapauk­ses­sa osta­ja olisi asi­akas, ei kunta.

Saako maksaa itse enemmän?

Seu­raa­va kysymys on, saako mak­saa itse enem­män, jos halu­aa hoitopaikan, joka on kalli­impi, mut­ta parem­pi. Kyse ei ole parem­mas­ta hoi­dos­ta lääketi­eteel­lisessä mielessä, vaan mukavam­mas­ta elämästä.

Tähän voi tietysti vas­ta­ta demarien tapaan, että se olisi eri­ar­voista. Van­hus­ten hoi­dos­sa kakkien on olta­va sama­nar­voisia. Kovin myöhäi­nen vai­he se on tietysti tasa-arvoa opetel­la. Ymmärtäisin tämän kasar­mi­tasa-arvoisu­u­den parem­min päivähoidossa.

Jos van­hus ei demarei­den mielestä saa käyt­tää korkeampia tulo­jaan ja omaisu­ut­taan mukavam­paan hoitoon, mik­si samat demar­it kuitenkin kan­nat­ta­vat ansioeläkkeitä eivätkä tasaeläkkeitä? Miten on hyväksyt­täväm­pää, että joil­lakin on varaa reis­sa­ta eläke­vu­osi­naan ympäri maail­maa ja toisil­la ei ole. Ymmärtäisin hyvin, että joku halu­aisi luop­ua maail­manympärys­matkas­taan ja käyt­tää rahat viimeis­ten elin­vu­osien­sa mukavu­u­teen. Joil­lakin ei edes ole per­il­lisiä. Hei­dän olisi loogista syödä omaisu­ut­taan mukavampi­en viimeis­ten vuosien hyväksi.

Yksi hyvä argu­ment­ti tätä vas­taan kuitenkin on. Sen on joku sanonut ytimekkäästi englan­niksi: The ser­vices of the poor tend to be poor.

Jos hyvä­tu­loiset osta­vat itselleen parem­paa hoitoa ja köy­hät saa­vat tyy­tyä perushoitoon, voi perushoito muut­tua ajan myötä nyky­istä huonom­mak­si. Näin­hän on käynyt ter­veyskeskusten kohdal­la, kun hyväo­saisil­la on työterveyshuolto.

= = =

Hoidon mukavu­u­teen liit­tyy sekin, ettei tarvitse muut­taa mon­ta ker­taa elämän­sä viimeis­inä vuosi­na. Sik­si en pidä hyvän­sä ratkaisuna hoita­jami­toituk­sen älyt­tömyyk­si­in, että mitoi­tus kos­kee vain sänkyyn hoidet­tavia poti­lai­ta ja muut ovat muun­laises­sa, sen het­k­istä toim­intakykyään vas­taavas­sa hoi­dos­sa. Se tarkoit­taisi mon­ta muut­toa ja uuteen ympäristöön totuttelua.