Hoitajamitoitus järkevämmäksi

Hoita­jami­toituk­ses­sa tärkein­tä olisi siir­tyä kiin­teästä mitoituk­ses­ta yksilöl­lis­es­ti mitat­tuun hoidon tarpeeseen.

Sää­ty­talol­la käsitel­lään kuulem­ma hoitajamitoitusta.

Se pitäisi kor­ja­ta kokon­aan. Olen­naista siinä ei ole, onko mitoi­tus 0,6 vai 0,7. Molem­mat johta­vat lop­ul­ta siihen, että hoita­jia on työmäärään näh­den liian vähän, kos­ka mitoituk­sen malli on väärä.

Mitoituk­sen pitäisi perus­tua poti­laan yksilöl­lis­es­ti mitat­tuun hoidon tarpeeseen, esimerkik­si RAI-indek­si­in. Hyväkun­toisen poti­laan osalta mitoi­tus voisi olla vaikka­pa 0,2 ja oikein vaikeasti hoidet­ta­van osalta peräti yksi. On aivan eri asia, jos van­hus osaa pukea, syödä, pesey­tyä ja käy­dä ves­sas­sa kuin jos hän ei pysty näistä mihinkään ja hän­tä pitää vielä sängyssä kään­tää muu­ta­man tun­nin välein maku­uhaavo­jen välttämiseksi.

Kiin­teässä rajas­sa on se vika, että se kar­sii sisään otet­tavia. Nyt hoitoon ote­taan vain todel­la huonokun­toisia. Kun kaik­ki ovat hyvin huonokun­toisia, jopa se 0,7‑mitoituskin on liian pieni.

Nyt muut kuin todel­la huonokun­toiset pakote­taan koti­hoitoon, vaik­ka he halu­aisi­vat laitoshoitoon, kos­ka eivät tunne pär­jäävän­sä kotona.  Se taas näkyy sairaalapäivystyk­sis­sä, kun pelokkaat van­huk­set hakeu­tu­vat jon­nekin ja ain­oa mah­dol­lisu­us on sairaalapäivystys.

Help­po­hoitoisen poti­laan osalta koti­hoito on kalli­im­paa kuin olisi RAI-indek­sil­lä oikein mitoitet­tu laitoshoito. Onhan paljon helpom­paa pistäy­tyä poti­laan huoneessa anta­mas­sa lääket­tä pari ker­taa päivässä kuin matkus­taa sinä tarkoituk­ses­sa hänen koti­in­sa kak­si ker­taa päivässä. Jos tässä saisi käyt­tää järkeä, van­hus otet­taisi­in laitok­seen ja säästet­täisi­in rahaa, mut­ta näin ei tehdä, jos kym­men­tä sisään otet­tua help­po­hoitoista kohden on palkat­ta­va seit­semän hoita­jaa, vaik­ka kak­si riit­täisi siinä vai­heessa. Myöhem­min kun­to toden­näköis­es­ti heikkenisi ja RAI-indek­si osoit­taisi suurem­paa hoidon tarvetta.

Ter­veisiä Sää­ty­talolle. Muut­takaa koko henkilöstömi­toi­tus rak­en­teel­lis­es­ti järkeväk­si. Se tek­isi van­hus­ten­hoi­dos­ta sekä halvem­paa että inhimil­lisem­pää. Halvem­paa, kos­ka van­hus­ten hoito on yleen­sä halvem­paa laitok­sis­sa kuin kotona, kun­han mitois­us on oikea, ja inhimil­lisem­pää, kos­ka use­ampi pää­sisi niin halutes­saan tur­val­liseen laitokseen.

Sinän­sä nämä kiin­teät henkilökun­tami­toituk­sen ­– myös kiin­teä RAI-indek­si­in perus­tu­va mitoi­tus – sisältävät sen virheen, etteivät ne jätä sijaa tuot­tavu­u­den nousulle. Tuot­tavu­ut­ta voivat nos­taa yllät­tävät asi­at. HUS:in hal­li­tus kävi Kööpen­ham­i­nas­sa tutus­tu­mas­sa SOTE-palvelui­hin. Oli­vat keksi­neet vai­h­taa puuvil­lalakanat liukkaampi­in silkki­lakanoi­hin. Niiden ansios­ta poti­laan kään­tämiseen ei tarvi­ta enää kah­ta hoita­jaa. Liukkau­den ansioista yksikin riit­tää.  Kalli­ita silkki­lakanoi­ta ei tietenkään kan­na­ta ostaa, jos se ei saa johtaa säästöi­hin henkilöstömenoissa.