Yksityinen vai julkinen (3) ostamisen pitäisi perustua marginaalikustannuksiin

Mil­loin kan­nat­taa ostaa yksityisiltä?

Mil­loin julkisen ter­vey­den­hoidon kan­nat­taa ostaa yksi­ty­isiltä esimerkik­si lonkkaleikkauk­sia? Aiem­mas­sa postauk­ses­sa sanoin, että tämä pitäisi tapah­tua palvelusetelil­lä sen jäl­keen, kun mak­sa­ja, siis julki­nen ter­vey­den­hoito, on toden­nut toimen­piteen tarpeel­lisek­si. Kalli­ik­si tulisi, jos yksi­tyiset sairaalat saisi­vat haalia toimen­piteisi­in oman kri­teeristön­sä mukaan, kos­ka niiden kannal­ta kaik­ki hoito on kan­nat­tavaa, jos vain joku sen maksaa.

Kokoomus on vaat­in­ut, että julki­nen ter­vey­den­hoito julk­istaa hoito­toimen­pitei­den kus­tan­nuk­set, jot­ta yksi­tyiset voisi­vat tar­jo­ta samaan hin­taan. En ole näh­nyt selkeätä määritelmää, mil­lai­sista kus­tan­nuk­sista on kyse, mut­ta pelkään pahoin, että kokoomus tarkoit­taa appa­raatin kaikkien kus­tan­nusten jakamista jol­lain peri­aat­teil­la eri tuot­teille. Jos yksi­tyi­nen pystyy alit­ta­maan tämän kus­tan­nuk­sen, julkisen on oman tuot­tamisen sijas­ta ostet­ta­va yksityisiltä.

Jos tätä todel­la tarkoite­taan, aja­tus on type­rä ja kallis.

Kokoomuk­sen taka-ajatuk­se­na olisi ilmeis­es­ti, että pelin on olta­va reilu yksi­ty­isille. Min­un lähtöko­htani on, ettei ter­vey­den­huol­lon markki­nois­sa ole kyse olympiau­rheilus­ta, vaan siitä, miten alen­netaan ter­vey­den­huol­lon kus­tan­nuk­sia veronmaksajille.

Oikea peri­aate olisi, että julkisen on ostet­ta­va yksi­ty­isiltä, jos tämä tulee edullisem­mak­si eli alen­taa kus­tan­nuk­sia. Voi kuu­lostaa jonkun korvis­sa samal­ta, mut­ta on aivan eri asia. Kokoomuk­sen esi­tyk­sessä tun­nu­taan puhut­ta­van kokon­aiskus­tan­nuk­sista, kun pitäisi puhua mar­gin­aa­likus­tan­nuk­sista – tarkem­min san­ot­tuna mar­gin­aa­likus­tan­nuk­sista jol­lain rel­e­van­til­la aika­jän­teel­lä.  Nämä ovat aivan eri asioita.

Jonkin toimen­piteen kokon­aiskus­tan­nuk­set jakau­tu­vat keskimääräisi­in kus­tan­nuk­si­in ja muut­tuvi­in kus­tan­nuk­si­in. Jos oste­taan yksi­ty­isiltä sen sijaan, että tehdään itse, säästöä syn­tyy vain mar­gin­aa­likus­tan­nuk­sis­sa. Jos yksi­ty­is­ten tar­joa­ma hin­ta ylit­tää julkisen mar­gin­aa­likus­tan­nuk­set, ost­a­mi­nen lisää julkisen sek­torin meno­ja ja veron­mak­sajien taakkaa.

Tähän voi tietysti sanoa, että kiin­teät kus­tan­nuk­set ovat kiin­teitä vain lyhyel­lä aikavälil­lä, mut­ta pitkäl­lä aikavälil­lä nekin voivat sopeu­tua toimin­nan volyymi­in. Esimerkik­si sairaalan kiin­teät kus­tan­nuk­set pois­tu­vat, kun sairaala aikanaan pure­taan van­hen­tuneena tai sen tiloille löy­tyy muu­ta käyttöä.

Kiin­tei­den kus­tan­nusten muut­tumien pitkäl­lä aikavälil­lä muut­tuviksi kos­kee kuitenkin vain osaa kiin­teistä kus­tan­nuk­sista. Julkisen ter­vey­den­huol­lon velvol­lisuuk­si­in kuu­luu varautu­mi­nen suuron­net­to­muuk­si­in ja jopa soti­in. Tämä näkyi viime viikol­la kävelysil­lan rom­ahdet­tua Espoos­sa. 24 sairaalaan joutunut­ta poti­las­ta hulah­ti­vat HUS:iin vaivoitta.

Jos leikkausale­ja on pidet­tävä yllä suuron­net­to­muuk­sia var­al­ta, onnet­to­muut­ta odotel­lessa olisi type­r­ään pitää niitä tyhjinä ja henkilökun­taa pelaa­mas­sa flip­per­iä. Se kap­a­siteet­ti kan­nat­taa käyt­tää täysite­hois­es­ti – muu olisi haaskaus­ta. Niiden käyt­tö pitää siis hin­noitel­la muut­tuvien kus­tan­nusten mukaan. Sen ansios­ta toisaal­ta julki­nen pystyy tuot­ta­maan halvem­mal­la kuin ilman tätä ylimääräistä kapasiteettia.

Mar­gin­aal­i­hin­noit­telua käyt­tävät myös yri­tyk­set pohties­saan, tehdäänkö itse vai oste­taanko ali­hankki­jal­ta. Muu olisi yri­tysjo­hdol­ta silkkaa taita­mat­to­muut­ta. Näin markki­na­t­alous toimii ja niin kan­nat­taa toimia myös terveydenhuollossa.

Mut­ta tämähän on epistä! Yksi­tyi­nen joutuu otta­maan hin­noit­telus­sa huomioon kokon­aiskus­tan­nuk­set. Mik­si julki­nen voi tui­jot­taa vain mar­gin­aa­likus­tan­nuk­si­in? Yksi­ty­istä ei niin tarvi­ta, jos julkisen ter­vey­den­huol­lon kap­a­siteet­ti riit­tää. Sil­loin yksi­tyi­nen tuo mukanaan vain lisää kiin­teitä kus­tan­nuk­sia jär­jestelmään. Jos julki­nen joutuu päät­tämään, ostaako yksi­ty­isiltä vai lisääkö omaa kap­a­siteet­ti­aan, julki­nenkin joutuu otta­maan huomioon lisäyk­sen tuo­mat kiin­teät kus­tan­nuk­set — tai ne tule­vat kiin­teät kus­tan­nuk­set ovat päätök­sen­teko­hetkel­lä muut­tuvia, miten sen vain halu­aa sanoa.

LISÄYS 17.5.: Kokoomus­laiset, ainakin osa heistä, halu­a­vat kehit­tää hyv­in­voin­tialueille pakon ostaa toim­into­ja yksi­ty­isiltä. Alueet ovat taloudel­lis­es­ti niin ahtaal­la, että var­masti osta­vat, jos se säästää rahaa. Pakkoa tarvi­taan vain ostamiseen, joka lisää kustannuksia.

Anteek­si, jos kuu­losti mon­imutkaiselta. Pääsään­tö on, että julkisen kan­nat­taa ostaa sil­loin ja vain sil­loin , jos se tulee halvem­mak­si kuin itse tuottaminen.