Oden vaaliohjelma (5) Ketkä pääsevät asumaan Helsinkiin?

Helsin­gin Sanomat on kir­joit­tanut viime aikoina asumisen korkeas­ta hin­nas­ta ja kysynyt poli­itikoil­ta, mitä sille pitäisi tehdä. Asialle on vaikea tehdä mitään muu­ta kuin rak­en­taa lisää asun­to­ja ja paljon.

Asumisen korkea hin­ta johtuu siitä, että Helsinki­in halu­aisi päästä asumaan enem­män ihmisiä kuin kaupunki­in mah­tuu. Vas­taavasti asum­i­nen on hal­paa siel­lä, mis­tä ihmiset pyrkivät muut­ta­maan pois. Tämä on asia, jota on vaikea muuk­si muuttaa.

On tietysti toinenkin mah­dol­lisu­us: tehdä Helsingistä huonom­pi paik­ka asua, jot­ta niin moni ei tänne halu­aisi ja asun­to­jen hin­nat lask­i­si­vat. Tämän mah­dol­lisu­u­den kuitenkin sivuutan.

On kol­maskin tapa. Muut kun­nat, eri­tyis­es­ti Espoo ja Van­taa, voisi­vat tehdä itses­tään houkut­tel­e­vam­man paikan asua. Olen kuitenkin ehdol­la kun­nal­lis­vaaleis­sa Helsingis­sä ja yritän antaa mah­dol­lisim­man vähän neu­vo­ja naapureillemme.

Asun­topoli­ti­ikalla voidaan vaikut­taa jol­lakin tavoin siihen, ketkä pää­sevät asumaan, kun kaik­ki eivät mahdu.

Jos mitään asun­topoli­ti­ikkaa ei olisi, asukkaat kar­sit­taisi­in hin­nal­la. Köy­hillä ei siis asi­aa, ja tulota­so Helsingis­sä nousisi kohis­ten. Tämä on yleinen ratkaisu maail­mal­la. Sen seu­rauk­se­na köy­hät ihmiset ja maa­han­muut­ta­jat asu­vat esimerkik­si Pari­i­sis­sa kaukana radan­var­silähiöis­sä ja varsi­nainen Pari­isi on ökyrikkaiden aluet­ta. Ei hyvä.

Vasem­mistop­uolueet ja työ­nan­ta­jat vaa­ti­vat lisää kohtu­uhin­taisia asun­to­ja. Jos raken­net­taisi­in pelkästään kohtu­uhin­taisia asun­to­ja, se ei tarkoit­taisi, että kaik­ki halukkaat pää­sivät Helsinki­in ja asum­i­nen olisi hal­paa. Päin vas­toin, jonot kas­vaisi­vat entistä pidem­mik­si. Tämän jäl­keen on olen­naista, miten ne onnekkaat val­i­taan, jot­ka asun­toi­hin pääsevät.

Edullisia asun­to­ja jaet­taes­sa voidaan käyt­tää joko jono­tus­ta tai tarve­hark­in­taa tai näi­den yhdistelmää.

Jono­tus on vihon­vi­imeinen vai­h­toe­hto, kos­ka kaupun­ki hal­vau­tuu, jos asun­toa tarvit­se­va joutuu jonot­ta­maan sitä vuosia. Tukhol­mas­sa jono­tu­sai­ka on tois­takym­men­tä vuot­ta. Tukhol­man pelas­tuk­se­na ovat pimeät markki­nat, jos­sa ihmiset vuokraa­vat suurel­la voitol­la eteen­päin edullisia vuokra-asuntojaan.

Hyvä asun­topoli­ti­ik­ka edel­lyt­tää, että osa asun­noista toteutetaan markki­nahin­tais­es­ti ja niihin pää­sevät ne, joil­la on niihin varaa, ja osa taval­la tai toisel­la kohtu­uhin­tais­es­ti niin, että niiden jakamises­sa suosi­taan pienituloisia.

Miten pitäisi pain­ot­taa kohtu­uhin­taisu­ut­ta ja markki­nae­htoisu­ut­ta? Täl­lä valin­nal­la on merk­i­tys­tä muuhunkin kuin asumiseen. Se vaikut­taa myös työ­paikko­jen sijoit­tumiseen, kos­ka työ­paikat pyrkivät sijoit­tumaan niin, että henkilökun­nal­la on niihin help­po pääsy.

Ennen kaikkea tuo val­in­ta kuitenkin vaikut­taa kun­nan tuloi­hin. Ole­mal­la asun­topoli­ti­ikas­saan koroste­tun sosi­aa­li­nen, kun­ta rau­nioit­taa oman talouten­sa. Lop­putu­lok­se­na on isom­mat ope­tus­ryh­mät kouluis­sa, huono ter­vey­den­huolto, huonot van­hus­ten palve­lut ja niin edelleen.  On ikävä asia, että kun­tia kan­nuste­taan näin valikoimaan asukkaitaan.

Eri­tyisen kum­mallise­na pidin sitä, että päämin­is­teri San­na Marin esit­ti, että kun­tia pitäisi palki­ta entistä voimakkaam­min hyvä­tu­lois­t­en suosimis­es­ta asun­topoli­ti­ikas­saan, mitä pääo­mavero­tu­lo­jen ohjaami­nen kun­nille olisi tarkoit­tanut samoin kuin kun­nal­lisveron muut­ta­mi­nen pro­gres­si­ivisek­si. Voi olla sitä mieltä, että vero­tuk­sen pro­gres­si­ivi­su­ut­ta pitää lisätä, mut­ta en ymmär­rä lainkaan päämin­is­terin halua palki­ta kun­tia entistä enem­män hyvä­tu­lois­t­en suosimis­es­ta asuntopolitiikassaan.

Pääkaupunkiseudun kun­nat ovat har­joit­ta­neet ide­ol­o­gis­es­ti pain­ot­tunut­ta asukkaiden valikoin­tia pitkään. Vuon­na 2018 vero­tu­lot asukas­ta kohden olivat:

Espoo         25 678 €
Helsin­ki       23 631 €
Kau­ni­ainen  38 973 €
Van­taa        20 614 €

Helsin­gin ei kan­na­ta olla tässä kil­pailus­sa ahne ja itsekäs, mut­ta ei myöskään hölmö. Sinän­sä Helsin­ki voi halutes­saan paran­taa suh­teel­lista ase­maansa hel­posti, joten naa­purikun­tien ei kan­na­ta haas­taa sitä tässä asiassa.

Kovin tyy­tyväi­nen ei voi olla nykyiseen asun­topoli­ti­ikkaan. Sen uhre­ja ovat ne pieni­palkkaiset, jot­ka eivät ole tarpeek­si pieni­palkkaisia saadak­seen ARA-asun­toa mut­ta eivät tarpeek­si suuri­palkkaisia pär­jätäk­seen vapail­la asun­tomarkki­noil­la. Helsingis­sä on tilaa rikkaille ja kaik­ista köy­him­mille, mut­ta ei pieni­palkkaisille, joi­ta työpäivän päät­teek­si pakkau­tuu suurin joukoin lähili­iken­teen juni­in matkatak­seen koti­in­sa jos­sain juna­matkan päässä.

Mik­si työ­nan­ta­jat kan­nata­vat sosi­aal­ista asun­to­tuotan­toa? Kos­ka tarvit­se­vat työvoimaa eivätkä halua mak­saa pieni­palkkaises­ta työstä enem­pää. Sosi­aa­li­nen asun­to­tuotan­to voidaan nähdä myös sub­ven­tiona huono­ja palkko­ja mak­sav­ille työnantajille.

Jatkoa seu­raa.