Kun viime kokouksessa jätettiin molemmat isot kaavat pöydälle, nyt on käsittelyssä asuntokaavoja 13 600 asukkaalle. Tuon kokoinen kunta olisi Suomessa 80. suurin.
Nallenrinteen asemakaava Malmin lentokentän alueella
Selostettu viikko sitten. 2 800 asukasta
Hernesaaren asemakaava
Selostettu viikko sitten. Kokoomus kipuilee sen kanssa, ettei täältä pääsekään keskustatunnelia pitkin Länsiväylälle. 7 600 asukasta
Marian kasvuyrityskampus
Selostettu viime viikolla. Muuttaa aluetta radikaalisti.
Jalankulkijoiden kadunylitysjärjestelyt
Tässä on monia hyviä asioita. Esimerkiksi hiljaisilta kapeilta kaduilta poistetaan suojatiet kokonaan niin, että tien saa ihan laillisestikin ylittää mistä huvittaa.
Minua sieppaa se, että kun autoilijat rikkovat lakia, pitää jalankulkijoilta poistaa suojateitä. Periaatteeksi edistetään, että jos kaistoja on samaan suuntaan kaksi, suojatielle on joko tehtävä liikennevalot tai suojatie on poistettava. Koska liikennevaloja ei voi olla kovin lähellä toisiaan, esimerkiksi Koskelantieltä on tarkoitus poistaa puolet suojateitä.
Parempi olisi Viron tyyliin kameravalvonta suojateille ja kortti pois, jos ohittaa suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon pysähtymättä. Asenteeltaan tai taidoiltaan huonot kuljettajat karsiutuisivat pois.
Käsittelyn aikana joku huomautti, että Etelä-Espalla tämä olisi ylen typerää. Niin olisi. Siellä valottomat suojatiet eivät tuota mitään haittaa. Pitäisi siis päättää, että jos nopeusrajoitus on 30 km/h tai alle, tätä sääntöä ei noudatettaisi.
Hakaniemenrannan asemakaava
Tämä oli meillä 9.4. Lausuntojen johdosta ei ole tehty olennaisia muutoksia.
Alue muuttuu melkoisesti. Rantaan tulee asuntoja ja ranta kunnostetaan. Hakaniemen silta puretaan ja siirretään etelämmäksi. (Siis puretaan, kun uusi on valmis) Vanhan tielinjauksen kohdalle raskasta rakentamista, jopa 15 kerrosta. Kruununhaan puolella rantaviiva siirtyy vähän maalle päin.
Tämä on niitä kaavoja, jossa lautakunta on nostanut kerrosmäärätavoitetta.
1 400 asukasta.
Helsinki Garden
Helsingin Sanomat tiesi kertoa, kuinka paljon tätä hanketta on kevennetty, koska lautakunta ja Paavo Lipponen pitivät tätä liian raskaana. Minun on sanottava, etten saanut sitä papereista selvitetyksi. Esittelystä se sitten selviää. Aika kamalalta se edelleen näyttää.
Tarkoitus on rakentaa HIFK:ille jäähalli ”ilman yhteiskunnan tukea”. Hankkeen taloutta pönkittämään rakennetaan samaan kompleksiin asuntoja 400 ihmisille, hotelli, toimistoja, hypermarket. Lisäksi luvataan arvotontteja muualta ”markkinahintaan”. Markkinahinta on hinta, jolla tontin saisi ostetuksi myös huutokaupasta(?).
Minun täytyy sanoa, ettei pidä tästä, mutta yleiset syyt ja niin edelleen.
On ihan hyvä, että Helsinkiin rakennetaan uusi jäähalli ja on ymmärrettävää, että kaupunki tukee tällaisia hankkeita, mutta rahan käyttö olisi tukimuotona selkeämpi.
Pitäjänmäellä varastotontti asuintonteiksi
Näin saadaan 1 200 uutta asukasta. On ollut aika hölmöä maankäyttöä pitää Talin urheilupuiston tuntumassa varastoaluetta.
Alue rajautuu vilkkaasti liikennöityyn Pitäjänmäen tiehen. On kaksi teoriaa miten talot pitää rakentaa meluavan ja saasteisen tien kohdalla. Joko kadun suuntaisesti, jolloin katumaisema pysyy yhtenäisenä ja rakennus toimii melu- ja saastemuuria tietä vasten ja suojaa talon takana olevan pihan, mutta liikenteen melu tunkeutuu asuntoihin. Tai sitten rakennetaan poikittain katuun nähden, kuten Mannerheimintiellä korttelissa, joka on suunnilleen jalkapallostadionin kohdalla. Tällöin melu ei tunkeudu kuin päätyasuntoihin, mutta piha on saasteinen ja meluisa.
Tässä on tehty nerokkaasti molemmat. Katua vasten on nelikerroksinen ”jalusta” ja katuun nähden poikittain on seitsenkerroksisia taloja. Fiksua.
Yhden korttelin alueelle saadaan mahtumaan 1 200 asukasta, enemmän kuin koko Halsualla.
Lauttasaarentien katusuunnitelma sillan juuressa
Kun silta remontoidaan kolmikaistaiseksi, pitää sllalle johtavaa katua myös muuttaa. Hyvin ikävä ja vaarallinen (vastakkaisiin suuntiin ajavat pyöräilijät voivat osua toisiinsa) pyörätien pätkä mutterikioskin kohdalla paranee.
Asunnot valtaavat Vattuniemen tontti tontilta.
Nyt muutetaan Särkiniementie 3 asunnoiksi. Uusia asukkaita 230.
Ratakatu 9 asuinkäyttöön
Tämä on siinä mielessä merkittävä juttu, että talo on Alvar Aallon suunnittelema ja hänen toimistonsa sijaitsi tässä aiemmin. Talo kärsi suuria vahinkoja tuhopoltossa, kun joku suomalaisten sukupulimoraalia varjeleva nuori mies sytytti tulipalon alakerrassa olevassa ravintola Pikku Pietarissa.
Seija Muurisen valtuustoaloite autoliikenteen vähentämisestä Iso Roobertinkadun kävelykadulla
Yksinkertaisinta olisi valvoa lain noudattamista.
Lapinmäentie 2, poikkeamisluvalla toimistokäytöstä hoivakäyttöön sekä isompi kauppa.
Entinen Pohjola-talon A‑torniin on yritetty houkutella toimistoja, mutta ne eivät halua tulla. Nyt yrittäjä haluaa perustaa torniin 7 500 k‑m2:n suuruisen hoivakodin ja laitaa alakertaan lupaa suuremman kaupan. Yllättäen Munkkivuoren ostari vastustaa 2 000 neliön päivittäistavarakauppaa tuossa paikassa.