Suomen puolueiden tila (3) Demarit

Sosialidemokraateil­la on hieno his­to­ria takanaan. Pohjo­is­mainen, oikeas­t­aan euroop­palainen hyv­in­voin­ti­val­tio on hei­dän luomuksensa.

Kun aloit­telin poli­ti­ikas­sa, pidin demare­i­ta ehdot­tomana ykköspuolueena. Meil­lä oli joskus 80-luvul­la pienen piirin neu­von­pito vihreän liik­keen (ei sil­loin vielä puolue) strate­gias­ta. Totes­imme, että yhteiskun­taan vaikute­taan demarei­hin vaikut­ta­mal­la, kos­ka demar­it määräävät yhteiskun­nalle suun­nan. Kysymys on vain siitä, onko tehokkaam­paa toimia demarei­den sisäl­lä vai sen ulkop­uolel­la. Totes­imme, että meitä on niin vähän, että on parem­pi vaikut­taa ulkop­uolelta. Sinne me olisimme muuten jääneet Etelä-Helsin­gin sos­dem-yhdis­tyk­seen kir­joit­ta­maan eriäviä mielip­iteitä puolueen päätöksiin.

Paa­vo Lip­po­nen ehdot­ti min­ulle parikym­men­tä vuot­ta sit­ten, että min­un pitäisi loika­ta demarei­hin. En harkin­nut het­keäkään, kos­ka en voin­ut tehdä sel­l­aista vihreille, mut­ta muu­ta estet­tä siihen ei olisi ollut. Kun Stubb pyysi Juhana Var­ti­aisen loikkauk­ses­ta ilah­tuneena min­ua 2015 kokoomuk­sen ehdokkaak­si Uudelle­maalle, siinä oli kak­si muu­takin ongel­maa: kokoomus ja Espoo. Rin­teelle tuskin tulisi enää edes mieleen pyytää min­ua demareihin.

Demareil­la meni kaik­ki hyvin vielä 1980-luvul­la. Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta toi­mi todel­la hyvin, työväen­lu­ok­ka vauras­tui nopeasti. Koko yhteiskun­ta oli menos­sa kohti demariunelmaa.

Kaik­ki muut­tui 1990-luvun lamas­sa. Tai luulimme siis, että se joh­tui lamas­ta. Se joh­tui automaa­tios­ta ja dig­i­tal­isaa­tios­ta, joka tuhosi sosi­aalidemokraat­tisen työväen­lu­okan työmarkkina-aseman.

Lip­posen johdol­la maa vielä nousi lamas­ta. Minä opin arvosta­maan hän­tä todel­la paljon, vaik­ka olinkin mon­es­ta asi­as­ta eri mieltä. Se oli viimeinen toimi­va hal­li­tus tässä maas­sa. (Min­ua risoo vieläkin, että vihreät läh­tivät siitä ydin­voiman takia pois, mut­ta siitä myöhemmin.)

Sen jäl­keen kaik­ki on ollut alamäkeä.

1980-luvul­la nau­reskelti­in mais­ter­isosial­is­teille. Keskeiset yhteiskun­tati­eteil­i­jät ja myös kansan­talousti­eteil­i­jät oli­vat sil­loin demare­i­ta. Demarien johto on sen jäl­keen työväen­lu­okkaistunut ja samal­la menet­tänyt nuo yhteiskun­nal­liset suun­nan­näyt­täjät. Kukaan ei enää voi väit­tää vakavis­saan, että demar­it näyt­täi­sivät suun­taan yhtään millekään. He ovat keskit­tyneet muu­tok­sen estämiseen.

Demarien peru­songel­ma on talouden muu­tok­ses­sa. Keinot, joi­ta he käyt­tivät sekat­alousjär­jestelmää luodessaan, eivät toi­mi enää. Toimi­vat siis ennen, mut­ta eivät enää. Opinkap­paleet pitäisi tehdä tavoit­teista, ei keinoista, mut­ta demarien opinkap­paleet on kiin­nitet­ty van­hen­tuneisi­in keinoihin.

Puolueen keskeinen ongel­ma on suh­tau­tu­mises­sa markki­na­t­alouteen. Yhteiskun­taa voidaan ohja­ta tehokkaasti ja vähäeleis­es­ti markki­noiden kaut­ta, mut­ta demar­it halu­a­vat ohja­ta työ­markki­na­sopimusten, normien ja val­tiony­htiöi­den kaut­ta niin kuin Kekkosen aikaan.

Kun tehtai­ta alet­ti­in sulkea ja väkeä jou­tui työt­tömäk­si, moni demari vai­h­toi Mat­ti Putkosen tavoin perus­suo­ma­laisi­in. Pet­tyneet työläiset toimi­vat Suomes­sa samoin kuin Yhdys­val­to­jen ruostevyöhyk­keel­läkin, jos­sa he äänes­tivät joukol­la Trumpia.

Vält­tääk­seen vuo­toa perus­suo­ma­laisi­in, demarien piti alkaa lähen­tyä perus­suo­ma­laisia henkises­ti. Samal­la puolue tietysti menet­ti ääniä toiselta laidal­ta vihreille. Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­tossa äänestet­ti­in syksyl­lä paperit­tomien ter­vey­den­huol­losta. Demar­it jou­tu­i­v­at jaka­maan äänen­sä, kos­ka aset­tumi­nen toiselle tai toiselle kan­nalle olisi loukan­nut osaa hei­dän äänestäjistään. Näin menetellen voi tosin menet­tää molem­pi­en ryh­mien luottamuksen.

Rin­teen val­it­sem­i­nen puheen­jo­hta­jak­si hyvin pienel­lä äänierol­la oli iso veden­jaka­ja. Puolue on aina puheen­jo­hta­jansa näköi­nen. Äijä-demar­ius syr­jäyt­ti muun­laisen sosialidemokra­t­ian. Puolueel­la on aina ollut eri­tys­suhde SAK:hon, mut­ta nyt näi­den kah­den välille voi vetää yhtäläisyys­merkin. Vihrei­den kan­natuk­sen kannal­ta Rinne on paras mah­dolli­nen puheen­jo­hta­ja demareille.

Kir­joitin kokoomuk­sen osalta, että kokoomus otti min­is­te­rien poli­it­tiset avus­ta­jat ja val­tiosi­h­teer­it etu­jär­jestöistä, jol­loin lob­bar­it pää­sivät suo­raan val­lan ytimeen. Joku huo­maut­ti, että entä sit­ten demar­it. Muodol­lis­es­ti kyl­lä, jos SAK:ta ja demare­i­ta pide­tään eri jär­jestöinä, mut­ta demari ovat aina käyt­täneet SAK:ta osana organ­isaa­tio­taan tai päin­vas­toin. Sik­si SAK:n väki on myös tot­tuneem­pi käyt­tämään poli­it­tista val­taa ver­rat­tuna nyt vaik­ka Veron­mak­sajien keskus­li­it­toon. Eihän kukaan ihmettele sitäkään, jos Keskus­ta tukeu­tuu MTK:n asiantuntemukseen.

Demografia on demareille han­kala jut­tu. Demar­it ovat alle 50 vuo­ti­aiden kesku­udessa pikkupuolue, mut­ta yli 50-vuo­ti­aiden kesku­udessa maan suurin puolue. Vaa­likau­den aikana noin 60 000 demarien äänestäjää pois­tuu vaaliluet­teloista. Asi­as­ta tarkem­min demokraatti.fi   Rinne ei tätä asi­aa pysty korjaamaan.

Demareille tuli pelas­ta­ja yllät­tävältä suunnal­ta. Jus­si Hal­la-aho pelasti demar­it. Twi­it­tasin run­sas vuosi sit­ten, että jos Hal­la-aho val­i­taan perus­suo­ma­lais­ten ´puheen­jo­hta­jak­si, demarien puolue­toimis­toon oste­taan niin paljon kuo­hu­vi­iniä, että koko väki on kak­si viikkoa till­in tallin. Demar­it on saanut ainakin satatuhat­ta äänestäjää takaisin perus­suo­ma­laisil­ta. Kun Hal­la-aho vetää per­sut osak­si euroop­palaista ääri­oikeis­toa, demar­it voivat taas hengähtää helpo­tuk­ses­ta. Samal­la puolueen kan­nat­ta­jakun­ta äijäi­tyy entis­es­tään ja puolue loit­tonee arvolib­er­aal­ista vasemmistosta.

Unel­ma on kuollut

Puolueelta on men­nyt unel­ma ja kun unel­maa ei ole, ei ole mitään. Se ei johdu poli­ti­ikas­ta, vaan teknologiasta.

On help­poa ilkkua demareille siitä, ettei näil­lä ole toimivia keino­ja ajaa yhteiskun­nal­lista oikeu­den­mukaisu­ut­ta, mut­ta ongel­ma kos­kee kyl­lä meitä kaikkia. Jos kokoomus ei löy­dä keino­ja toteut­taa sosi­aal­ista tasa-arvoa, sitä ei pide­tä niin suure­na ongel­mana kuin jos demar­it eivät sel­l­aista löydä.

Talous­poli­ti­ikas­sa änkyräde­marien ohjel­ma voidaan kir­joit­ta lyhyestä näin: Neu­vos­toli­it­to takaisin, robot­it pois tehtaista ja sel­l­un keit­to euka­lyp­tuk­ses­ta kiel­let­tävä. Mut­ta his­to­ri­an kulkua ei taak­sepäin voi tuupata.

Suomen demar­it eivät ole neu­vot­to­muudessaan yksin. Sama kos­kee sos­dem-liiket­tä koko Euroopas­sa. Demarien äänet val­u­vat oikeistopopulisteille.

Kos­ka taloudel­lisen kehi­tyk­sen eri­ar­vois­tavas­ta suun­nas­ta on niin moni eri puo­lil­la teol­lista maail­maa huolis­saan, aina jostain löy­tyy demarimes­sias, joka val­i­taan suurel­la riemul­la johtoon. Kun lupauk­sia ei pystytä lunas­ta­maan, tulok­se­na on seu­raavis­sa vaaleis­sa katas­tro­faa­li­nen tap­pio. (Esimerkik­si Hollande/Ranskalla)

Meis­sä kaikissa asuu pieni eikä edes ihan pieni demari. Jos joku osaisi for­mu­loi­da toimi­van sosialidemokraat­tisen ohjel­man, men­estys olisi val­ta­va. Sosialidemokra­tialle olisi val­taisia tilaus.

Samal­la kun aikamme huu­taa vasem­mis­to­laisem­paa poli­ti­ikkaa, vasem­mis­to­laista strate­giaa ei osa­ta for­mu­loi­da. Vasem­mis­ton pitäisi ottaa aivan toinen asen­to suh­teessa markki­na­t­alouteen. Esimerkik­si hyväksyä sen ole­mas­sao­lo tosi­asiana. Ratkaisu on vasem­mis­to­laises­sa markki­nal­ib­er­al­is­mis­sa, kuten olen kir­joit­tanut aiem­minkin. (Kat­so tästä) Tämän tuek­si vaa­dit­taisi­in paljon talous­te­o­reet­tista työtä, mut­ta se kan­nat­taisi. Nyt vahvim­mat aseet on annat­tu oikeis­ton yksinoikeueksi.

Aivan neu­vo­ton suh­tau­tu­mi­nen markki­na­t­alouteen on saanut sekä Juhana Var­ti­aisen että entisen puolue­si­h­teeri Mikael Jungner­in eroa­maan puolueesta. Timo Harak­ka (enti­nen vihreän lan­gan pää­toimit­ta­ja) vielä on ja Ville Skin­nari sekä joitakin mui­ta. Tätä joukkoa on niin vähän, etteivät he pysty­isi otta­maan puoluet­ta hal­tu­un­sa vaik­ka puoluekok­ous sitä heille hopeatar­jot­timel­la tarjoaisi.

Demarei­den kohtalosta olisi help­po olla vahin­go­niloinen, mut­ta ongel­ma tässä vain on, että me tarvit­semme demare­i­ta. Maa tarvit­see vasem­mis­to­laisem­paa poli­ti­ikkaa, mut­ta toimi­vaa sel­l­aista. Jos Keskus­ta alkaa väyrys­tel­lä tule­van vaa­likatas­trofin jäl­keen, maa­han on aika vaikea muo­dostaa hal­li­tus­ta ilman demareita.

Toivoisin, että kokoomuk­ses­ta tulisi parem­pi ja uude­naikaisem­pi oikeistop­uolue, mut­ta toivoisin myös, että sen vastapain­ona demar­it pää­si­sivät jotenkin jaloilleen.