Autopaikkanormi on haaskausta

Vaa­timus autopaikoista tuli kaavoihin joskus sodan jäl­keen. Väljässä met­sälähiössä pysäköin­tipaikat mah­tu­i­v­at maan tasoon eivätkä ne sik­si mak­sa­neet juuri mitään.

Nyt kaavoite­taan tiivistä kan­takaupunkia esiku­vana Töölö tai Kallio. Autot eivät mah­du maan päälle eivätkä edes kadun varteen.

Talon alla autopaikat mak­sa­vat 30 000 – 70 000 €. Pysäköin­ti­talos­sa raken­nuskus­tan­nuk­set ovat vain noin 20 000 euroa paikkaa kohden, mut­ta tämän päälle tulee tont­ti, jol­ta asuin­ta­lo on syrjäytetty.

Töölö ja Kallio ovat halut­tu­ja asuinaluei­ta, vaik­ka asun­non mukana ei saa autopaikkaa edes rahalla.

Suun­nit­teli­ja las­kee autopaikan tarpeen kaavas­ta, jos­sa on kyl­lä mukana etäisyys metroase­maan, mut­ta ei autopaikan hin­taa. Kos­ka auto on vält­tämätön, sille nyt vain on olta­va pysäköin­tipaik­ka, mak­soi mitä mak­soi. Ekon­o­misti ei puhu tarpeesta vaan kysyn­nästä ja kysyn­nässä on aina mukana hintajousto.

Helsingis­sä raken­netaan näitä velvoiteau­topaikko­ja noin sadal­la miljoon­al­la eurol­la vuodessa. Jos pidämme autopaikko­jen tarpeena sitä määrää, joka menisi kau­pak­si tuotan­tokus­tan­nushin­nal­la, teemme autopaikko­ja vuosit­tain kym­me­nien miljoonien edestä liikaa ja mak­samme sen kalli­ina asuntoina.

Autopaikko­jen hin­ta sälytetään kokon­aan tai osit­tain asun­to­jen hin­taan, kos­ka muuten ne eivät menisi kau­pak­si. Ei kytkykaup­pa tee niistä yhtään halvempia.

Hölmöil­lä sään­nöil­lä päästää siihenkin, että paikko­ja on yhtä aikaa liikaa ja liian vähän. Jos kolmea asun­toa kohden tehdään kak­si autopaikkaa, jot­ka jae­taan nimel­lis­es­tä hoito­vastiket­ta vas­taan ensim­mäisille halukkaille, niitä ei riitäkään kaikille. Hyvin riit­täi­sivät, jos niistä otet­taisi­in kus­tan­nuk­sia vas­taa­va hinta.

Ainakin autopaikat pitäisi huu­tokau­pa­ta vuosit­tain asukkaiden kesken. Pitäähän osakkai­ta kohdel­la tasapuolisesti.

Auto on toisille vält­tämätön, toisille tarpee­ton ja mon­elle jotain siltä väliltä.  Kan­takaupun­gin ruokakun­nista vähem­mistöl­lä on auto. Jos autopaikan hin­ta olisi oikeasti 50 000 euroa tai kuukau­sivuokra 300 euroa, moni har­voin autoa käyt­tävä vuokraisi tarvit­taes­sa auton tai käyt­täisi taksia.

Suun­nit­telijoiden mukaan autopaikko­ja ei voi­da tehdä kysyn­nän mukaan, kos­ka kysyn­tä voi kas­vaa myöhem­min. Yri­tys­maail­mas­sa hal­li­taan han­kalam­minkin ennustet­tavia riske­jä, mut­ta voihan osan autopaikoista kaavoit­taa paisun­tasäil­iök­si pysäköin­ti­taloon, raken­net­tavak­si sit­ten, kun kysyn­tää ilmenee.

Markki­nat aut­taisi­vat muutenkin. Autopaikat vaa­di­taan ton­til­ta, kos­ka kaik­ki eivät voi kävel­lä pitkää matkaa autol­ta asun­nolle. Tehtäköön osa paikoista ton­tille ja osa vähän kauem­mak­si vaik­ka melu­muurik­si moot­tori­ti­etä vas­ten raken­net­tuun pysäköin­ti­taloon. Joka tarvit­see autoa päivit­täin, ottaa vähän kalli­im­man paikan ton­til­ta ja joka käyt­tää autoa har­voin, pää­tyy halvem­paan paikkaan kauempana.

Robot­ti­au­to­jen on uumoil­tu tekevän omas­ta autos­ta kaupungeis­sa tarpeet­toman. Niitä odotel­lessa kan­nat­taisi edis­tää auto­jen yhteiskäyt­töä. Se on kuin robot­ti­tak­si pait­si, että sitä pitää ajaa itse. Ran­skalai­sis­sa kaupungeis­sa on auto­ja käytet­tävis­sä samaan tapaan kuin kaupunkipyöriä Helsingis­sä. Sel­l­aisen saa käyt­töön­sä kän­nykäl­lä. City­Car­Club toimii Helsingis­sä samal­la peri­aat­teel­la, mut­ta sen liikei­dea ei ole läht­enyt lentoon.

Auto­jen yhteiskäyt­töä ei tarvitse edis­tää – riit­tää, että liikei­dean sabotoimi­nen lopete­taan. Jos autopaikas­ta jou­tu­isi mak­samaan oikean hin­nan, yhteiskäyt­tö lisään­ty­isi val­tavasti. Käytön lisään­tyessä se muut­tuisi skaalae­tu­jen vuok­si edullisemmaksi.

= = = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Arvopaperi-lehdessä