Ara-asunnoista asumistukeen

Kuvitelka­amme, että Helsin­gin asun­tokur­ju­ut­ta yritet­täisi­in kor­ja­ta korote­tul­la asum­istuel­la, joka olisi 300 euroa kuus­sa tavanomaista asum­is­tukea suurem­pi. Kos­ka rahaa ei riitä kaikille, sen piiri­in otet­taisi­in vuosit­tain tuhat koti­talout­ta, joiden val­in­ta­pe­rustei­ta ei julk­istet­taisi. Oikeus korotet­tuun tukeen säi­ly­isi, vaik­ka tulot nousisivat.

Ara-asun­not toimi­vat juuri näin. Tuki on Helsin­gin olois­sa huo­mat­ta­van suuri, sen piiri­in pääsee vain pieni osa halukkaista ja oikeus Ara-asun­toon säi­lyy, vaik­ka tulot nou­se­vat. Asun­to on vält­tämät­tömyys, jon­ka sivistynyt yhteiskun­ta tur­vaa niillekin, jot­ka eivät pysty sitä itse rahoit­ta­maan. Vähä­varaisia on tuet­ta­va raaoil­la asun­tomarkki­noil­la, mut­ta ovatko Ara-asun­not oikea keino?
Vai­h­toe­htona eril­lisille pien­i­t­u­lois­t­en asuin­taloille on tuen mak­sami­nen asum­is­tuke­na. Ara-asun­toi­hin liit­tyy monia ongelmia, mut­ta pahin on se, ettei niitä riitä kaikille. Asum­is­tukea kaik­ki saa­vat yhtäläisin perustein.

Ara-asun­to­jen tielle on lähdet­ty ehkä sik­si, että bud­jet­tikäytän­tömme mukaan on helpom­pi luop­ua tuloista kuin lisätä meno­ja. Ara-poli­tik­ka näyt­tää halvem­mal­ta kuin asum­istuen käyt­tö, mut­ta ei se sitä ole – eri­tyis­es­ti ei ole, kos­ka Ara-asun­nois­sa asuu yli­t­u­loisia, jot­ka eivät asum­is­tukea saisi.

Asum­istuen ongel­mana on pidet­ty tuen val­u­mista vuokri­in. Kaik­ki tavat aut­taa vähä­varaisia asun­tomarkki­noil­la nos­ta­vat asun­to­jen markki­nahin­to­ja ja ‑vuokria – myös se, että asun­tokan­nas­ta varataan osa Ara-asun­noik­si. Jos muu­ta halu­taan, ain­oa ratkaisu on, etteivät vähä­varaiset asu lainkaan tai että hei­dät häädet­täisi­in muuttotappioalueille.

Asum­is­tu­ki valuisi vuokri­in, jos tuki olisi sitä suurem­pi, mitä korkeam­paa vuokraa mak­saa. Helsingis­sä asum­is­tu­ki ei riipu vuokran korkeud­es­ta, kos­ka esimerkik­si yksinäisel­lä ihmisel­lä korkein huomioon otet­ta­va vuokra on 508 euroa kuus­sa. Niin hal­val­la ei saa mitään. Korkeim­mil­laan asum­is­tu­ki kor­vaa hyväksy­tys­tä vuokras­ta 80%.

Keskustelus­sa sotkeu­tu­vat keskenään asum­is­tu­ki ja toimeen­tu­lo­tu­ki. Toimeen­tu­lo­tu­ki kor­vaa Helsingis­sä yksinäisen henkilön asum­is­menot kokon­aan 675 euroon saak­ka. Tämä sot­kee vuokra­markki­nat niin perus­teel­lis­es­ti, ettei asum­istuelle edes jää mitään sotkettavaa.
Toimeen­tu­lo­tu­ki on myös syynä siihen, että raken­nusala vaatii oikeut­ta rak­en­taa miniyk­siöitä. Sijoit­ta­jan kan­nat­taa han­kkia mah­dol­lisim­man pieniä asun­to­ja, kos­ka sama 675 €/kk mak­se­taan kaikenkokoi­sista asun­noista. Tämä hul­lu­us ei toiv­ot­tavasti jatku pitkään. Vaa­timuk­si­in pien­ten kanakop­pi­en kaavoit­tamis­es­ta ei pidä suostua

Helsin­gin sosi­aalilau­takun­ta on ollut hie­man nai­ivi nos­taes­saan hyväksyt­tävien asum­is­meno­jen ylära­jaa melkein vuosit­tain. Kun normia on nos­tet­tu, vuokrat ovat nousseet lisää, pää­tyen aina vähän toimeen­tu­lotuen hyväksymän mak­simivuokran yläpuolelle. Vuokralaiset eivät ole hyö­tyneet mak­simivuokran nos­tamis­es­ta, mut­ta sijoit­ta­jat kiit­tävät. Pieni­palkkaiset, jot­ka eivät saa toimeen­tu­lo­tukea, ovat kärsi­neet tästä kohtuuttomasti.

Teh­dyn virheen purkami­nen on vaikea­ta, kos­ka tois­in­päin tämä ei toi­mi. Jos toimeen­tu­lotues­sa las­ket­taisi­in asum­is­meno­jen ylära­jaa, kestäisi kauan, ennen kuin markki­navuokrat alen­tu­vat. Siinä välis­säkin pitäisi elää.

Minä nos­taisin toimeen­tu­lotuen peru­sosaa Helsingis­sä 50 eurol­la ja lask­isin mak­simivuokraa yhtä paljon ja jäisin odot­ta­maan, mitä tapahtuu.

Val­tion asum­is­tuki­menot ovat kas­va­neet nopeasti. Tämä johtuu paljolti vuokral­la asumisen yleistymis­es­tä. Val­ti­ol­la tämä näkyy pait­si menoina myös tuloina, kos­ka vuokrat­u­losta joku mak­saa veroa toisin kuin omis­tusasun­nos­sa asumis­es­ta. Val­tion­talouden kannal­ta vuokral­la asum­i­nen on omis­tusasum­ista tuot­toisem­paa. Olisi parem­pi siir­tyä eril­li­sistä pien­i­t­u­loisille tarkoite­tu­ista vuokrat­aloista sekoitet­tuun asumiseen, jos­sa kansaa ei jaet­taisi tulota­son perus­teel­la eri taloi­hin, vaan pien­i­t­u­lois­t­en asum­ista tuet­taisi­in asumistuella.

Kuvitelka­amme, että Ara-asun­to­ja ei olisi, vaan ihmiset asu­isi­vat sekoit­tuneesti tulota­sos­ta riip­pumat­ta ja että vaikka­pa Björn Wahlroos esit­täisi, että köy­hät pitäisi siirtää omi­in taloi­hin­sa häir­it­semästä muiden elämää ja laske­mas­ta näi­den asun­to­jen arvoa. Mikä älämölö siitä nousisi! Kun olemme tähän erot­telu­un tot­tuneet, emme näe siinä mitään vikaa.

On vaa­dit­tu, että yli­t­u­loiset häädet­täisi­in Ara-asun­noista, jot­ta tilaa saataisi­in pien­i­t­u­loisille. Tässä on kak­si ongel­maa. Syn­ty­isi todel­la paha kan­nustin­loukku, kos­ka jos­sain olisi raja, jon­ka ylit­tämi­nen eurol­lakin johtaisi ison taloudel­lisen edun menet­tämiseen lop­puelämäk­si. Ihmisiä pide­tään todel­la lyhyt­näköis­inä ja lasku­taidot­tom­i­na, jos kuvitel­laan, että tästä päästäisi­in sil­lä, että häätö tulisi vas­ta muu­ta­man vuo­den päästä tulo­ra­jan rikkoutumisesta.

Toisek­si ei ole hyvä voimis­taa seg­re­gaa­tio­ta varaa­mal­la Ara-asun­not käytän­nössä työttömille.
Mik­si Ara-vuokria ei sidot­taisi tuloi­hin? Tulo­jen noustes­sa vuokra nousisi hitaasti kohti markki­navuokraa. Ketään ei häädet­täisi eikä kukaan saisi perus­tee­ton­ta tukea.

Lop­ullis­es­ti asun­tokur­ju­us ei ratkea kuin asun­to­ja rak­en­ta­mal­la. Kaupunkisu­un­nit­telu­lau­takun­ta on kaavoit­tanut tänä vuon­na asun­to­ja 18 000 ihmiselle, mut­ta pelkään, ettei kaupun­ki päästä tont­te­ja markki­noille, kos­ka sil­lä ei ole rahaa rahoit­taa kasvun vaa­timia investointeja.
Siinä on toinen ongel­ma ratkottavana.