Ympäristöväki on aivan onnesta ymmyrkäisenä, kun hallitus on ilmoittanut kieltävänsä kivihiilen polton lailla vuodesta 2030 alkaen. Olisi hauska osallistua tähän iloitsevien ihmisten joukkoon, mutta rehellisyys pakottaa sanomaan, että yksinään tämä toimenpide on hyödytön, jopa haitallinen.
Hallitus ei kiellä turpeen polttoa, vaikka sen hiilidioksidipäästöt tuotettua energiayksikköä kohden ovat vielä suuremmat. Toisaalta turpeen poltosta ei ole sähkön tuotannossa sanottavaa haittaa ilmastolle samasta syystä kuin kivihiilen kieltämisestä ei ole hyötyä.
Vaikka nyt ei ole kovin innostavaa puhua päästökaupasta, koska järjestelmä on tehoton liian runsaiden päästöoikeuksien vuoksi, vuonna 2030 päästökaupan pitäisi jo toimia ihan hyvin, koska päästöoikeuksien määrää markkinoilla tullaan tuohon mennessä vähentämään melkoisesti. Jos Suomessa päästökaupan toimiessa korvataan kivihiiltä hakkeella, päästöoikeudet siirtyvät muualle ja helpottavat kivihiilen polttoa esimerkiksi Saksassa ja Puolassa. Ilmasto ei hyödy mitään.
Jos sitä korvataan turpeella, päästöoikeuksia tietysti kuluu entistä enemmän, joten ei siitä turpeestakaan vastaavasti haittaa ilmastolle ole. Suoluonto on asia erikseen ja turpeennostosta aiheutuva vesistöjen pilaantuminen.
Ainoa tehokas tapa käyttää rahaa päästöjen vähentämiseen on ostaa markkinoilta pois päästöoikeuksia ja parasta politiikkaa on vaikuttaa EU:ssa niin, että liikkeelle laskettavien päästöoikeuksien määrää vähennetään suunniteltua nopeammin. Tässä taas Suomi on ollut aika saamaton.
Jos päästökaupan säännöt pysyisivät nykyisellään niin, ettei puun poltosta aiheutuvaa hiilidioksidia lasketa, hiilivoiman korvaaminen hakevoimalla jopa lisäisi globaaleja päästöjä sen verran kuin tuosta puun poltosta nettomääräisesti päästöjä tulee. (Oma arvaukseni on, että totuus voittaa tässäkin ja vuonna 2030 puun polton hiilidioksidipäästöistä 1/3 lasketaan päästökaupan piiriin. )
Olisi erittäin toivottavaa, että vuonna 2030 hiilivoimaloiden sulkeminen Suomessa on taloudellisesti järkevää, koska päästöoikeudet ovat riittävän kalliita. Jos hiilivoimalat suljettaisiin päästökaupan kautta eikä lainsäädännöllä, niitä suljettaisiin kaikkialla Euroopassa järjestyksessä huonoimmat ensin ja aloittaen lauhdevoimaloista. Päästöt todella vähenisivät. Ennen hiilivoimaloita sulkeutuisivat tietysti ne vielä saastuttavammat turvevoimalat.
Turveväki tosin on vaatinut ympäristöohjauksen mitätöimistä niin, että valtio palauttaisi turvevoimaloiden maksamat päästöoikeusmaksut subventiona turvetuotannolle. Tämä ajatus kannattaa unohtaa. Jos näin saisi tehdä Suomessa turvevoimaloille, niin saisi tehdä myös Puolassa ja Saksassa hiilivoimalle.
Sinänsä energia-ala muuttuu nyt niin nopeasti, että sen ennustaminen 13 vuotta eteenpäin on aika vaikeaa. Sitä suuremmalla syyllä pitäisi antaa päästökaupan toimia ja jos haluja on auttaa ilmastoa, poistaa liiallisia päästöoikeuksia markkinoilta.
Syytä riemuun hallituksen päätöksestä kieltää kivihiili kuitenkin on – ei ilmastosta huolestuneilla vaan metsänomistajilla ja turvesoiden omistajilla – ja niillä onnettomilla, jotka ovat panneet rahansa Fennovoimaan. Kun kaupunkien kaukolämpövoimalat suljetaan, sähkön hinta tulee tietysti nousemaan talvisin aika paljon – mutta ei niin paljon, että kivihiilivoimalat korvautuisivat hakevoimaloilla. Näillä näkymin tulee pelkkiä hakkeella toimivia lämpökattiloita, jollaisella Helen Oy aikoo korvata Hanasaaren kivihiilivoimalan. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto yksinkertaisesti vain loppuu.
Eivätkö luonnonsuojelijat ole lainkaan huolissaan suunnitelluista massiivisista hakkuiden lisäyksistä?