Puheeni Nuori lääkäri ‑päivien avajaisissa (5/5): On aloitettava keskustelu eutanasiasta

Kävin per­jan­taina avaa­mas­sa Nuori lääkäri ‑päivät Kata­janokalla. Lai­tan pitämäni puheen nauhal­ta puret­tuna ja vähän stil­isoitu­na tähän viiteen osaan palasteltuna.

Eli­na­jan odote on nous­sut aivan val­tavasti. Jus­si Hut­tunen, jon­ka asiantun­te­muk­seen luotan kuin vuoreen, sanoi noin 15 vuot­ta sit­ten, että 40 vuo­den eli­na­jan odot­teen nousus­ta ter­vey­den­huolto­jär­jestelmän osu­us on vain kymme­nen vuot­ta. Tästä kymmen­estä vuodes­ta kahdek­san on rokot­tei­den ja antibioot­tien ansio­ta ja vain kak­si vuot­ta johtuu kaikesta siitä muus­ta puuhastelus­ta, jota tehdään noin kahdel­lakymmenel­lä mil­jardil­la eurol­la. Voi olla, että viime aikoina tämä on lääketi­eteen roimien edis­tysaske­lien vuok­si kas­vanut siitä kahdesta.

On vain käynyt niin, että elin­vuodet ovat nousseet paljon nopeam­min kuin ter­veet elin­vuodet, eli elämme enem­män ikävu­osia sairaina. Kun keho saadaan kestämään pitkään, mut­ta aiv­ot van­henevat yhtä nopeasti kuin ennenkin, demen­tia leimaa mon­en pitkäikäisen viimeisiä vuosia.

Koko van­husväestön tule­vaisu­us ja aika pitkälti myös kestävyys­va­jeemme on lääke­lab­o­ra­to­ri­oiden käsis­sä. Val­tio­varan­min­is­ter­iössä var­masti odote­taan lääket­tä Alzheimerin tau­ti­in yhtä innokkaasti kuin kodeis­sa ja terveysasemilla.

Joka tapauk­ses­sa elämää voidaan piden­tää ja myös kuole­maa venyt­tää aika kalli­il­lakin toimen­piteil­lä. Aikanaan Hip­pokra­teen oli help­po luva­ta, että pitää tehdä kaik­ki mah­dolli­nen kuole­man voit­tamisek­si, kos­ka hänen aikanaan ei voin­ut tehdä paljon mitään.

Nyt on ole­mas­sa niin järkyt­tävän kalli­ita hoito­ja, että jos ne kaik­ki otet­taisi­in käyt­töön, saisimme solah­ta­maan siihen koko kansan­tu­lon. Syödäkin pitäisi ja asua ja vähän myös naut­tia siitä elämästä, jota näin piden­netään, joten kaikkea ei voi­da tehdä, mikä teo­ri­as­sa olisi mah­dol­lista. On siis osat­ta­va pri­or­isoi­da. On päätet­tävä, kuin­ka pieniä ter­veyshyö­tyjä voidaan tavoitel­la kuin­ka suuril­la kustannuksilla.

Kun iltapäiväle­hden toimit­ta­ja kir­joit­taa, ettei ter­veyt­tä voi mita­ta rahas­sa vaan kaik­ki mah­dolli­nen on tehtävä, vas­taväit­teenä voidaan kysyä, kos­keeko tämä myös liiken­nekuolemia. Nehän voisi estää läh­es kokon­aan säätämäl­lä maa­han 30 kilo­metrin kattonopeus.

Viime vuosi­na on tul­lut jotain kohtu­ut­ta siihen, kun­ka pitkälle kuole­maa kan­nat­taa venyt­tää sil­loin, kun viimeiset kuukaudet tai viikot eivät ole aivan sitä laat­u­aikaa, jota tässä tavoitellaan.

Poti­laal­la on olta­va oikeus päät­tää, halu­aako hän elää elämän­sä lop­pu­un täysil­lä, vaik­ka se sen vuok­si vähän lyhen­ty­isikin ver­rat­tuna vai­h­toe­htoon elää hissuk­seen hiipuen. Poti­laan itsemäärääisoikeu­teen kuu­luu itses­tään selvyytenä myös elvy­tyskiel­to, vaik­ka sen allekir­joit­ta­mi­nen voi merk­itä erään­laista itse­murhaa. Me kuitenkin hyväksymme sen.

Kaikille ei kuitenkaan tätä armah­tavaa elvy­tys­tä vaa­ti­vaa kohtaus­ta koskaan tule. Heil­läkin on olta­va itsemääräämisoikeus. Me joudumme jos­sain vai­heessa otta­maan käsit­te­lyyn myös kysymyk­sen eutanasi­as­ta. Se on vaikea asia. Eri­tyisen vaikea­ta on vetää rajat siihen, mil­loin eutana­sia tulee kyseeseen. Sitä ei pidä antaa nuorelle ter­veelle miehelle vain, kos­ka tyt­töys­tävä jät­ti, mut­ta pitkän ja tuskallisen kuole­man edessä sen pitäisi olla itses­tään selvä oikeus.

Kuten alus­sa sanoin, lääkärin työ ja ter­vey­den huol­lon kehi­tyk­sen seu­raami­nen on usein kuin dekkaria luk­isi, mut­ta aika ajoin lääkärin eteen tulee tilantei­ta, jot­ka muis­tut­ta­vat enem­män Sofien val­in­taa, kir­jaa, jos­sa äiti joutuu päät­tämään, kum­man lap­sis­taan antaa nat­sien murhattavaksi.