Kävin perjantaina avaamassa Nuori lääkäri ‑päivät Katajanokalla. Laitan pitämäni puheen nauhalta purettuna ja vähän stilisoituna tähän viiteen osaan palasteltuna.
Elinajan odote on noussut aivan valtavasti. Jussi Huttunen, jonka asiantuntemukseen luotan kuin vuoreen, sanoi noin 15 vuotta sitten, että 40 vuoden elinajan odotteen noususta terveydenhuoltojärjestelmän osuus on vain kymmenen vuotta. Tästä kymmenestä vuodesta kahdeksan on rokotteiden ja antibioottien ansiota ja vain kaksi vuotta johtuu kaikesta siitä muusta puuhastelusta, jota tehdään noin kahdellakymmenellä miljardilla eurolla. Voi olla, että viime aikoina tämä on lääketieteen roimien edistysaskelien vuoksi kasvanut siitä kahdesta.
On vain käynyt niin, että elinvuodet ovat nousseet paljon nopeammin kuin terveet elinvuodet, eli elämme enemmän ikävuosia sairaina. Kun keho saadaan kestämään pitkään, mutta aivot vanhenevat yhtä nopeasti kuin ennenkin, dementia leimaa monen pitkäikäisen viimeisiä vuosia.
Koko vanhusväestön tulevaisuus ja aika pitkälti myös kestävyysvajeemme on lääkelaboratorioiden käsissä. Valtiovaranministeriössä varmasti odotetaan lääkettä Alzheimerin tautiin yhtä innokkaasti kuin kodeissa ja terveysasemilla.
Joka tapauksessa elämää voidaan pidentää ja myös kuolemaa venyttää aika kalliillakin toimenpiteillä. Aikanaan Hippokrateen oli helppo luvata, että pitää tehdä kaikki mahdollinen kuoleman voittamiseksi, koska hänen aikanaan ei voinut tehdä paljon mitään.
Nyt on olemassa niin järkyttävän kalliita hoitoja, että jos ne kaikki otettaisiin käyttöön, saisimme solahtamaan siihen koko kansantulon. Syödäkin pitäisi ja asua ja vähän myös nauttia siitä elämästä, jota näin pidennetään, joten kaikkea ei voida tehdä, mikä teoriassa olisi mahdollista. On siis osattava priorisoida. On päätettävä, kuinka pieniä terveyshyötyjä voidaan tavoitella kuinka suurilla kustannuksilla.
Kun iltapäivälehden toimittaja kirjoittaa, ettei terveyttä voi mitata rahassa vaan kaikki mahdollinen on tehtävä, vastaväitteenä voidaan kysyä, koskeeko tämä myös liikennekuolemia. Nehän voisi estää lähes kokonaan säätämällä maahan 30 kilometrin kattonopeus.
Viime vuosina on tullut jotain kohtuutta siihen, kunka pitkälle kuolemaa kannattaa venyttää silloin, kun viimeiset kuukaudet tai viikot eivät ole aivan sitä laatuaikaa, jota tässä tavoitellaan.
Potilaalla on oltava oikeus päättää, haluaako hän elää elämänsä loppuun täysillä, vaikka se sen vuoksi vähän lyhentyisikin verrattuna vaihtoehtoon elää hissukseen hiipuen. Potilaan itsemäärääisoikeuteen kuuluu itsestään selvyytenä myös elvytyskielto, vaikka sen allekirjoittaminen voi merkitä eräänlaista itsemurhaa. Me kuitenkin hyväksymme sen.
Kaikille ei kuitenkaan tätä armahtavaa elvytystä vaativaa kohtausta koskaan tule. Heilläkin on oltava itsemääräämisoikeus. Me joudumme jossain vaiheessa ottamaan käsittelyyn myös kysymyksen eutanasiasta. Se on vaikea asia. Erityisen vaikeata on vetää rajat siihen, milloin eutanasia tulee kyseeseen. Sitä ei pidä antaa nuorelle terveelle miehelle vain, koska tyttöystävä jätti, mutta pitkän ja tuskallisen kuoleman edessä sen pitäisi olla itsestään selvä oikeus.
Kuten alussa sanoin, lääkärin työ ja terveyden huollon kehityksen seuraaminen on usein kuin dekkaria lukisi, mutta aika ajoin lääkärin eteen tulee tilanteita, jotka muistuttavat enemmän Sofien valintaa, kirjaa, jossa äiti joutuu päättämään, kumman lapsistaan antaa natsien murhattavaksi.