Kävin perjantaina avaamassa Nuori lääkäri ‑päivät Katajanokalla. Laitan pitämäni puheen nauhalta purettuna ja vähän stilisoituna tähän viiteen osaan palasteltuna.
Elinajan odote on noussut aivan valtavasti. Jussi Huttunen, jonka asiantuntemukseen luotan kuin vuoreen, sanoi noin 15 vuotta sitten, että 40 vuoden elinajan odotteen noususta terveydenhuoltojärjestelmän osuus on vain kymmenen vuotta. Tästä kymmenestä vuodesta kahdeksan on rokotteiden ja antibioottien ansiota ja vain kaksi vuotta johtuu kaikesta siitä muusta puuhastelusta, jota tehdään noin kahdellakymmenellä miljardilla eurolla. Voi olla, että viime aikoina tämä on lääketieteen roimien edistysaskelien vuoksi kasvanut siitä kahdesta.
On vain käynyt niin, että elinvuodet ovat nousseet paljon nopeammin kuin terveet elinvuodet, eli elämme enemmän ikävuosia sairaina. Kun keho saadaan kestämään pitkään, mutta aivot vanhenevat yhtä nopeasti kuin ennenkin, dementia leimaa monen pitkäikäisen viimeisiä vuosia.
Koko vanhusväestön tulevaisuus ja aika pitkälti myös kestävyysvajeemme on lääkelaboratorioiden käsissä. Valtiovaranministeriössä varmasti odotetaan lääkettä Alzheimerin tautiin yhtä innokkaasti kuin kodeissa ja terveysasemilla.
Joka tapauksessa elämää voidaan pidentää ja myös kuolemaa venyttää aika kalliillakin toimenpiteillä. Aikanaan Hippokrateen oli helppo luvata, että pitää tehdä kaikki mahdollinen kuoleman voittamiseksi, koska hänen aikanaan ei voinut tehdä paljon mitään.
Nyt on olemassa niin järkyttävän kalliita hoitoja, että jos ne kaikki otettaisiin käyttöön, saisimme solahtamaan siihen koko kansantulon. Syödäkin pitäisi ja asua ja vähän myös nauttia siitä elämästä, jota näin pidennetään, joten kaikkea ei voida tehdä, mikä teoriassa olisi mahdollista. On siis osattava priorisoida. On päätettävä, kuinka pieniä terveyshyötyjä voidaan tavoitella kuinka suurilla kustannuksilla.
Kun iltapäivälehden toimittaja kirjoittaa, ettei terveyttä voi mitata rahassa vaan kaikki mahdollinen on tehtävä, vastaväitteenä voidaan kysyä, koskeeko tämä myös liikennekuolemia. Nehän voisi estää lähes kokonaan säätämällä maahan 30 kilometrin kattonopeus.
Viime vuosina on tullut jotain kohtuutta siihen, kunka pitkälle kuolemaa kannattaa venyttää silloin, kun viimeiset kuukaudet tai viikot eivät ole aivan sitä laatuaikaa, jota tässä tavoitellaan.
Potilaalla on oltava oikeus päättää, haluaako hän elää elämänsä loppuun täysillä, vaikka se sen vuoksi vähän lyhentyisikin verrattuna vaihtoehtoon elää hissukseen hiipuen. Potilaan itsemäärääisoikeuteen kuuluu itsestään selvyytenä myös elvytyskielto, vaikka sen allekirjoittaminen voi merkitä eräänlaista itsemurhaa. Me kuitenkin hyväksymme sen.
Kaikille ei kuitenkaan tätä armahtavaa elvytystä vaativaa kohtausta koskaan tule. Heilläkin on oltava itsemääräämisoikeus. Me joudumme jossain vaiheessa ottamaan käsittelyyn myös kysymyksen eutanasiasta. Se on vaikea asia. Erityisen vaikeata on vetää rajat siihen, milloin eutanasia tulee kyseeseen. Sitä ei pidä antaa nuorelle terveelle miehelle vain, koska tyttöystävä jätti, mutta pitkän ja tuskallisen kuoleman edessä sen pitäisi olla itsestään selvä oikeus.
Kuten alussa sanoin, lääkärin työ ja terveyden huollon kehityksen seuraaminen on usein kuin dekkaria lukisi, mutta aika ajoin lääkärin eteen tulee tilanteita, jotka muistuttavat enemmän Sofien valintaa, kirjaa, jossa äiti joutuu päättämään, kumman lapsistaan antaa natsien murhattavaksi.
Näihin “ette saa kuolla vain koska tyttöystävä jätti”-lätinöihin sopisi ajastettu itsemurha.
Täysin terve nuori ihminen voisi tilata kuoleman vasta vuoden päähän, ja jos ihminen ei ole siihen mennessä perunut päätöstään, niin kuolon kellot kilajaa.
Ihminen antaisi siis lääkäreille mahdollisuuden parantaa oloaan, ja jos ei se vuodessa onnistu, niin asia on aika saatanan selvä: Lääketiede ei ole vielä sillä tasolla, että Hippokraatin tai ties minkä Kiesuksen valoja tarvisi kenenkään noudattaa.
“Potilaalla on oltava oikeus päättää, haluaako hän elää elämänsä loppuun täysillä, vaikka se sen vuoksi vähän lyhentyisikin verrattuna vaihtoehtoon elää hissukseen hiipuen.”
Tästä tulee kyllä mieleen, että terveiden aikuisten ihmisten elämää yritetään eri keinoin ohjata normien mukaisiin terveellisiin elintapoihin (mitä kaikki eivät ehkä koe täysillä elämisenä). Missä kohtaa täysillä elämisestä tulee hyväksyttävää, ja mihin asti tulee elää askeettisesti? 😉
Pelkästä eliniästä puhuminen ei riitä. Olennaisempaa on aina elämän laatu. Lisävuodet ovat toivottavia vain jos ne ovat ns. hyvää elämää.
Moni on valmis luopumaan elämästään, niin pyhäksi kuin sitä sanotaankin, siinä vaiheessa kun joko fyysinen tai henkinen terveys on lopullisesti mennyt (molemmista nyt puhumattakaan).
Terveysasioiden priorisointi saattaa kuulostaa kauhealta, mutta sitä on aivan pakko tehdä. Kaikkea hyvää emme maailmassa pysty tekemään.
Toisaalta eiväthän nämä ole helppoja kysymyksiä. Siksi on tärkeää, että niistä keskustellaan.
Valtiovallan ja yhteiskunnan kokonaisedun mielestä varmaan eläkeikää lähestyttäessä. Tuosta näkökannasta kolmikymppisen kuolema on tragedia, kuusikymmpisen ei ainakaan kovin suuri sellainen ja seitsemänkymppisen ei todellakaan.
(ei sinänsä ole eri mieltä Osmon alustuksesta)
Suomessa, kuten muuallakin, on käytössä epävirallinen eutanasia. Lääkäri lievittää tuskia vaikka tietää sen nopeuttavan kuolemaa. Tästähän oli kyselytutkimus joku aika sitten. Sen mukaan näin olisi toiminut 40 % lääkäreistä. https://www.laakariliitto.fi/uutiset/ajankohtaista/kuolinapu-jakaa-laakarien-mielipiteita/
Toisaalta on paljon lääkäreitä, jotka suhtautuvat jyrkän kielteisesti eutanasiaan ja muuhun kuolemisen edesauttamiseen.
Asia on siis jätetty lääkäreiden mielivallan varaan. Jos kivut on sietämättömät ja haluaisi helpostusta kuoleman riskin kasvamisesta huolimatta, voi toive toteutua yhdellä lääkärillä mutta ei toisella.
Näin ei pitäisi jatkua.
Toisaalta olen ymmärtänyt, että eräänlainen kvasieutanasia voidaan tehdä täysin laillisesti nukuttamalla potilas lopullisesti (pallatiivinen sedaatio). Tällöin potilas on “muissa maailmoisa” kunnes kuolema korjaa.
Toivottavasti lähden täältä saappaat jalassa.
Tässä muutaman vuoden takaa puheenvuoro, jonka voin allekirjoittaa.
“Yhteiskuntamme eetos, henki tai diskurssi on aina lähtenyt yksilön ja elämän suojelusta riippumatta tämän yksilön arvosta tai tuottavuudesta yhteiskunnalle. Vaikeasti kehitysvammaisen laitoshoito, syvästi autistisen ihmisen ympärivuorokautiset palvelut tai rantojen miehen elvyttäminen ovat esimerkkejä tästä arvomaailmasta. Laillistettu eutanasia aiheuttaa peruuttamattoman muutoksen tähän arvomaailmaan.”
http://tuomastuure.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106404-mist%C3%A4-puhumme-kun-puhumme-eutanasiasta
Sen, mitä on kysymättä lautaselle laitettu, saa jättää syömättä.
Jos elämä on ihmisoikeus, silloin myös kuoleman on oltava sitä. Elämä ei ole oikeus, jos sen loppumisesta ei saa halutessaan päättää. Se tarkoittaa oikeutta eutanasiaan ja itsemurhaan. Toki molempia on yritettävä kohtuullisesti pyrkiä estämään puuttumalla syihin ja varmistumalla tahdosta (mielen)terveysammattilaisin ja karenssiajoin, mutta loppukädessä minusta kyse on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin, että elämän ollessa tuskaa elämiseen pakottaminen on kidutusta. Tällöin kuoleman salliminen tai sen auttaminen on ainoa humaani vaihtoehto.
Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö itsemurhaan ajamisesta tulisi rangaista kovalla kädellä.
Ei ole olemassa mitään universaalia palliatiivista sedaatiota terminaalitapauksille. Ihmisen hermojärjestelmä menee usein silleen paskaksi, että se kärsii kamalasti oli mitkä mömmöt vaan.
Opin tämän HouseMD-televisiosarjasta, jossa Tohtori House havaitsi MRI-skannerin ruudulta miten kipukeskukset leiskui punaisena, vaikka potilaan piti olla täysi vege.
Olen eri mieltä. Eutanasian ei tarvitse aiheuttaa muutosta arvomaailmaan, vaikka näin toki voikin käydä, ellei tuota (ja itsemurhaa) varten luoda hyvin määriteltyä järjestelmää ja tehdä tarkkoja rajauksia. Elämän suojelun etiikan ei tarvitse muuttua, mutta ehkä elämän “omistamisen” etiikan pitäisi. Tuomaksella on ihan hyvä argumentti, mutta minusta se menee asian ohi, koska se tuntuu silti olettavan elämälle jonkinlaisen yhteiskunnallisen, yhteismitallisen omistuksen. Yhteiskunnan ei pidä suojella elämää, koska elämä kuuluu yhteiskunnalle joko hyötyriippumattomasti tai edes sen hyödystä riippuen, vaan koska elämä kuuluu ihmiselle itselleen, joka oletusarvoisesti sitä myös arvostaa mutta voi niin halutessaan tulla myös erilaiseen johtopäätökseen, ja koska yhteiskunnan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja yksilön omaa perustavanlaatuista päätösvaltaa itsensä yli.
Minulla ei ainakaan ole minkäänlaista halua tai aikomusta elää vaikkapa alzheimerin kanssa dementikkona tai pysyvästi vuoteenomana oli minulla sitten kipuja tai ei. Yhteiskunta, jonka eetos vaatii “elämäni suojelua” tai “pakkotarpeellistaa” sen vastoin omaa vakaata tahtoani tuollaisessa tilanteessa, jossa en koe sitä (huom:) itselleni ihmisarvoiseksi, on mielestäni perustavalla tavalla sairas ja rikollinen. Tuollaisessa tilanteessa yhteiskunta alistaa yksilön täysin samanlaiselle, vaikkakin toisensuuntaiselle, väkivallalle kuin Tuomaksen esittämissä tilanteissa, joissa se lopettaisi elämän oletettavasti tarpeettomana tai arvottomana.
Soininvaaran opeilla Suomi nousuun. Mummoille syanidipilleriä naamaan, jos ei löydy fyffeä hoitoihin. Kestävyysvajekin ratkaistaan tällä.
Eihän syntymisestäkään saa päättää.
On olemassa kansainvälinen eutanasian vastainen liike, joka ei kumpua mistään uskonnollisesta tai maailmankuvallisesta taustasta vaan siitä, että vaikeavammaisille (ei vanhuksille) on väkisin tuputettu hoidoista luopumista pitäen virheellisesti itsestään selvänä, että kaikki tiettyyn tilaan joutuneet ihmiset haluavat mieluiten vain kuolla. Ääritapauksissa hoidot on jo ehditty kertaalleen lopettaa edes yrittämättä selvittää potilaan tai hänen omaistensa tahtoa, ja potilas on pelastunut vain tämän tahdon sitten selvittyä sattumalta riittävän ajoissa.
Paitsi että tällaiseen on osaltaan selvästi johtanut eutanasian muuttuminen kulttuurisesti yhä hyväksyttävämmäksi, liike vastustaa eutanasiaa myös argumentoiden, että jos se tulisi lailliseksi, myös sitä alettaisiin samalla tavalla tuputtaa.
Siitä vain miettimään, tarkalleen millainen “hyvin määritelty järjestelmä” ja millaiset “tarkat rajaukset” voisivat estää tämän. Minulla ei henkilökohtaisesti olisi mitään eutanasiaa vastaan, jos sellaiset rajaukset löytyisivät, mutta niin kauan kuin asiasta ei ole edes alettu keskustella nimenomaan tältä kannalta, on rehellisyyden nimessä pakko sanoa, että on.
Monet sairaudet ovat järkyttäviä paitsi ihmiselle itselleen myös omaisille. On olemassa useita hermoston rappeumatauteja, geneettisistä syistä pysäyttämättömiä syöpiä joiden kanssa voi elää tiettyyn rajaan asti ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa ehkä tulee hetki jolloin vaaka alkaa kallistua lähtemisen puolelle.
Mikäli oma harkintakyky on heikentynyt, tämmöisessä tilanteessa ei oikein voi antaa suostumustaankaan eutanasiaan ja tällöin ainoa tapa ikäänkuin “pelastaa” kyseinen ihminen olisi lainsäädäntö, joka mahdollistaa sen että esimerkiksi muutama lääkäri voi esim. jonkun viranomaisen luvalla tehdä päätöksen siitä että tilanne on toivoton.
Tässä kohtaa kaltevan pinnan argumentti saattaa olla kohdallaan. Aktion T4 ‑ohjelmalle oli ominaista että hyvän ihmisarvoisen elämän kriteerit päätti joku muu kuin asianomainen itse. Virallisesti kyse oli armomurhista.
Kyllä syntymisestä saa päättää, tosin ei itse.
Juuri noin.
Ajatusta voisi kehitellä esim. seuraavasti:
- Eutanasia toteutetaan, jos potilaalla on juridisesti pätevä hoitotestamentti ja “lääkäriryhmä” toteaa, että a.o. tilanteessa hoitotestamentti velvoittaa eutanasiaaan.
- Eutanasia toteutetaan, jos potilas on kiistatta oikeuskelpoinen, vaatii oma-aloitteisesti eutanasiaa ja “lääkäriryhmä” arvioi hänen tilanteensa toivottomaksi.
Juridisesti pätevä hoitotestamentti, “lääkäriryhmä”, toivoton tilanne yms. pitää tietysti määritellä tarkemmin.
Symmetrisyyden nimissä eutanasia tulisi siis tehdä lasten päätöksellä? 😉
Joo, ei. Kyllä se pitää olla ihminen itse vai sitten lähiomaiset.
Niin välttämättä vain kummallakaan ei ole kykyä tehdä tämmöistä päätöstä — jos olisit lähiomainen, haluaisitko todella joutua tekemään päätöksen eutanasiasta?
Itse näen, että haluaisin ehdottomasti, että terveydenhuollon ammattilaiset tekisivät tämmöisen päätöksen ainakin omalla kohdallani — en haluaisi semmoista päätöksen taakkaa lähiomaisille ja jos annan oman terveyteni heidän käsiinsä muutenkin, esimerkiksi luotan siihen että he tekevät leikkaukset parhaalla ammattitaidolla, uskon että tässäkin asiassa mikäli tilanteeni olisi sellainen, että en itse pysty päätöstä tekemään, se tehtäisiin omaa etuani ajatellen.
Minusta noissa vaihtoehdoissa on ongelmallista, että kumpikaan ei salli potilaalle päätöstä elämänsä päättämisestä vaan loppukädessä “lääkäriryhmä” päättää onko tällä oikeutta kuolla. Entä jos toivotonta lääketieteellistä tilannetta ei ole ja haluaa silti kuolla?
Tämä ei nyt kyllä suoraan sanottuna ole oikein Tommin tasoinen kommentti.
Mihin perustat väitteesi, että tuota keskustelua ei ole edes alettu? Ensimmäiset keksimäni hakusanat[1]
veivät minut wikipedian sivulle[2], jossa todetaan
The law allows medical review board to suspend prosecution of doctors who performed euthanasia when each of the following conditions are fulfilled:
— the patient’s suffering is unbearable with no prospect of improvement
— the patient’s request for euthanasia must be voluntary and persist over time (the request cannot be granted when under the influence of others, psychological illness or drugs)
— the patient must be fully aware of his/her condition, prospects, and options
— there must be consultation with at least one other independent doctor who needs to confirm the conditions mentioned above
— the death must be carried out in a medically appropriate fashion by the doctor or patient, and the doctor must be present
— the patient is at least 12 years old (patients between 12 and 16 years of age require the consent of their parents)
Voit toki argumentoida, että nämä eivät estä tuputtamista, mutta on aika paksua väittää, että tuota ei olisi edes yritetty ottaa huomioon noiden sääntöjen perusteella.
[1] dutch euthanasia rules
[2] https://en.wikipedia.org/wiki/Euthanasia_in_the_Netherlands
Tämä eutanasiatapaus Hollannista herätti kohua joku aika sitten: nuori kaksikymppinen nainen joka oli joutunut lapsena seksuaalisen hyväksikäytön´uhriksi ja kärsi vakavista (parantumattomista?) mielenterveyden ongelmista.
Tarina on niin raflaava että olisi tarpeen tietää onko eri lehtien uutisissa kerrottu kaikki relevantit taustat, vai ainoastaan maksimoitu lehdenmyyntiä lisäävä shokkiarvo.
Myös täällä.
Tämä taitaa olla jo yleiskielisen eutanasia-käsitteen ulkorajoilla tai sen tuolla puolen.
Jos tämäkin haluttaisiin sisälle mahdolliseen eutanasia-lainsäädäntöön, ei valmista tulisi vuosikymmeniin. Järkevintä olisi aloittaa selkeistä tilanteista, joista kahta kuvailin.
Suuret ikäluokat alkavat tulla kriittiseen ikään. Harvat meistä haluavat jatkaa elämäänsä seuraavan sukupolven ylläpitäminä ahdistuneina porkkanoina.
hoitotoimentpiteiden kehittyessä saavutamme pitkän ajan kuluessa sen, että lähes vaiva kuin vaiva voidaan hoitaa. Esko Valtaoja maalaili tulevaisuuden, jossa voimme muokata kehoamme niin paljon kuin haluamme ja voimme elää niin pitkään, kuin katsomme sen olevan meille soveliasta.
Miksemme siis laillistaisi eutanasiaa, mutta pyrkisi tekemään samanaikaisesti yhteiskunnasta materiaalisesti, sosiaalisesti jne niin yltäkylläistä, että ihmiset haluaisivat elää kuitenkin pitkään.
Vain jos oletetaan, että tuolla henkilöllä on omatoiminen mahdollisuus itsemurhaan, jota ei estetä. Jos varsinaista kuolemanhalua ei oteta huomioon, noita ihmisiä on vaikka kuinka paljon kotihoidossa, laitoshoidossa ja muussa sen verran hyvin valvotussa tilanteessa tai huonossa fyysisessä kunnossa, ettei onnistunut toteutus ole mitenkään mahdollista (ainakaan ellei suoranaisesti halua silpoa itseltään valtimoita).
Minusta näyttäisi pikemminkin siltä, että sairaudet ja perusloukkaantumiset voidaan kyllä periaatteessa hoitaa, mutta kaikki ns. ikääntymisestä johtuvat vaivat tulevat olemaan hoidon tavoittamattomissa vielä pitkään.
Suurella osalla niistä sairaista, joiden kohdalla eutanasiaa perustellaan on vaihtoehtona kuolema. Laastari iholta kielen alle ja se elämä on siinä. On helppoa pyytää kuolemaa, kun sitä ei toteuteta. Vaikea toteuttaa, vaikka on kaikki keinot ja mahdollisuus
Mikä maa? Milloin? Missä tilanteessa “tuputtaminen” on tapahtunut?
Tuo muuten ei olisi unelma vaan painajainen. Yksilötasolla se voi tuntua kivalta, mutta yhteiskunnallisesti se olisi kaikkea muuta. Suvullisesti lisääntyvien organismien kuolema vanhuuteen ei ole mikään geneettinen virhe, vaan evoluution kehittämä ominaisuus, joka antamalla nuoremmille sukupolville tilaa pitää populaation elinkelpoisempana.
Haluaisitko elää maailmaasa, jossa vaikka Venäjän johtajat vaihtuisivat vain salamurhan tai vallankumouksen kautta — ja myös nuo johtajat tietäisivät sen hyvin itse?
Tarkoitin keskustelun aloittamisella, että asia nousee sille valtavirtaisen julkisen keskustelun asialistalle, jolla on tilaa rajalliselle määrälle asioita kerrallaan, ja pysyy siellä niin pitkään, että siinä ehtii artikuloitua eri kantoja perusteluineen ja vastaperusteluineen.
Totta kai eutanasiasta on keskusteltu (mitä muuta kuin siitä keskustelemista ovat nekin kannanotot, joita itse yllä referoin?), mutta meillä ei ole ollut eutanasiakeskustelua samassa mielessä kuin on ollut esimerkiksi perustulokeskustelu tai energiakeskustelu. Kaikkein vähiten Suomessa.
Noista Alankomaiden suojatoimista mainittakoon vaikkapa, että YK:n ihmisoikeuskomitea on arvioinut ne useista syistä riittämättömiksi kaksikin kertaa, vuonna 2001 (lähde) ja vuonna 2009 (lähde). Komitean oma ratkaisuehdotus on, että eutanasia tulisi sallia ainoastaan oikeuden päätöksellä, jolloin vastuu ratkaisuista poistuisi lääkäreiltä kokonaan.
Oikea ratkaisu tuohon olisi hoitotestamentti, jolla voisi pätevästi valtuuttaa itse tulevan eutanasiansa tiettyjen itse luettelemiensa ehtojen täyttyessä. Olen nähnyt riittävästi, miltä näyttää, kun sydän ja keuhkot toimivat liian pitkään kauemmin kuin aivot, enkä halua sitä itselleni.
Hienoa kun Osmo nosti tämän esille. Olen 75v, siis olen ehtinyt ajattelemaan asiaa omalta kannaltani. Elämä on kunnossa, voin liikkua, matkustalla, lueskella, seuraan tieteen ja teknologian kehitystä, siis elän täyttä elämää. Toki tiedän, että tämä loppuu, ensimmäinen soitto jo koettu. Jollain lailla tunnen että olen saanut elämästä tarpeekseni. Ei tätä haluaisi jatkaa loputtomiin :).
Mutta asiaan, olisi lohdullista, jos saisin pillerin, jolla tämän voisi sopivalla hetkellä lopettaa. Ihmettelen, kun jotkut ovat niin itsekkäitä, pelokkaita tai kontrolloivia, että haluavat tätä vaikeuttaa. Kyllä ihminen voi elämänsä lopettaa, mielellään tekisi sen siististi. Pärjäilkää kun häippäsen :).
PS tänään on ollut kiva päivä, huomisesta en tiedä.
Olen itse seurannut lähinnä englanninkielisen kulttuuripiirin keskustelua. Jos Euroopassa pysytään, niin muutama mieleen jäänyt esimerkki Britanniasta ja Irlannista, joihin olen törmännyt:
- Simon Fitzmaurice
— Jane Campbell
— David Glass (ks. myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös)
Jane Campbell, jonka lääkärit olettivat ettei hän halua itseään elvytettävän, on muuten nykyään parlamentin ylähuoneen jäsen.
Se, että juristien mielestä maailma muuttuisi paremmaksi juristien suoraa päätäntävaltaa lisäämällä ei ole hirvittävän yllättävää. En varsinaisesti tiedä miksi minun ei-juristina pitäisi olla kuitenkaan välttämättä samaa mieltä.
Kyllä tuossa ehdotuksessa on järkeä ei-juristinkin mielestä.
Tuomioistuimen pitäisi tietysti saada sekä potilaan vaatimus ja/tai hoitotahto että lääkäriryhmältä perusteltu lausunto potilaasta. Sellainen lääkärin on helpompi kirjoittaa kuin päättää potilaan elämästä tai kuolemasta. Tuomioistuimen tehtäväksi jäisi tutkia, täyttyvätkö toimenpiteelle (eutanasialle) asetetut juridiset ehdot. Tämänkaltainen toiminta on tuomioistuinten peruskauraa.
Julkaistu toisaalla, mutta sopii myös kommentiksi tänne.
Toisaalla on keskusteltu pitkäikäisyydestä, mutta piirustuslaudoillahan on jo vakavasti otettavana tavoitteena kuolemattomuus, mihin viittasi juuri myös Soininvaara (joka minulle käsittämättömistä syistä näkyy kerta toisensa jälkeen pääsevän ääneen lääkäriliiton ja NLY:n välineissä).
Kukaan ei näköjään ole tullut ajatelleeksi kovin pitkälle. Kaksi asiaa ovat aika selviä. Käytännön kuolemattomuus ei voi koskaan olla kaikkien, tai edes merkittävän suuren ihmiskunnan osan ulottuvilla. Toisakseen se tuskin suojaa fyysiseltä murskautumiselta.
Toteutuessaan se siis kerralla pyyhkäiseen olemattomiin tämän nyt vallitsevan tuhoisan tasa-arvouskonnon. Liandersonit saavat piipittää päät punaisina tasa-arvoista, kaikkien ihmisoikeuksista kuolemattomuuteen jne jne, ja kaikki tajuavat sen kouriintuntuvasti tyhjäksi piipitykseksi. Luopuuko kukaan kuolemattomuudestaan moisen piiperryksen takia?
Haluaako kukaan sikasta kateudesta tuhota kuolemattomaksi tiedetyn tai epäillyn? Kuka _ei_ haluaisi? Tuon ihmisjoukon on nyt kirjaimellisesti puolustettava elämäänsä. Onko se oleva helläkätinen ja humaani, kun sekulaarin uskonnon peruspilarit on jo tuhottu? Ei varmasti ole, ja sillähän on tarjota jotain uskollisille palvelijoilleen ja raa’an työn tekijöilleen. Salliiko se rajoittamattoman väestönkasvun, kun se itse tarvitsee ennen kaikkea vakautta ja järjestäytyneitä ja rauhallisia oloja tuhansiksi vuosiksi.? Mitä se tekee liikaväestölle? Bye bye liberaalit tässäkin tapauksessa, jossa vallankumoukset ja sisällissodat eivät teitä tappaisikaan.
Ja toisaalta miten se itse kokee ne jokapäivisen elämän jopa huomattavatkin riskit, joista me vähän piittaamme, koska “ei tänne kukaan jää”. Entä jos jääkin? Miten suhtaudutaan mitättömään jokapäiväiseen riskiin, joka todennäköisesti tappaa muutamassa tuhannessa vuodessa, ja mitä tämä tekee psyykelle?
En kyllä puhunut mitään kuolemattomuudesta. Sellaiset puheet kuuluvat teologipäiville.
Katsoin nuo kohdat läpi kursorisesti ja löysin sieltä kaksi kohtaa joissa otsikkona oli “huolen aiheet” ja toisessa todettiin vuonna 2009 että “ollaan edelleen huolissaan”.
Olisi kiinnostavaa kuulla Hollannin tilanteesta toki enemmän, mutta tuo linkitetty tiedosto oli ainakin itselleni pettymys, koska huolissaan oleminen ei ole vielä mitään kovin konkreettista.
Ja etenkään se ei ole sama asia kuin Todeta riittämättömäksi, pikemmin pelkoa siitä että joskus jouduttaisiin toteamaan.
Suurin osa Hollannin eutanasian valinneista näyttäisi olevan hyvin perinteisistä tautiryhmityksistä. 70% on syöpää sairastavia, mikä ei varmaan ole yllätys. Sen jälkeen tulee tasaisesti hermosairauksia, sydän- ja verenkierto ja hengityselintiesairauksiin sekä dementiaan sairastuneita, mutta kuitenkin jokaista merkittävästi vähemmän. [1]
Uusi ryhmä ovat mielenterveyspotilaat, joista vuonna 2015 yli 50 henkeä eli noin 1% halusi eutanasian ja se myönnettiin.
Epäilemättä tässäkin, kuten kaikessa muussakin inhimillisessä toiminnassa väärinkäytöksiä tulee ja olisi toki kiinnostavaa kuulla konkretiaa siitä millaisia ne ovat olleet, jos niitä on havaittu.
[1] http://www.telegraph.co.uk/news/2016/05/11/netherlands-sees-sharp-increase-in-people-choosing-euthanasia-du/
Kyllä se kuuluu ihan tiedepäiville.
http://www.collective-evolution.com/2016/07/16/according-to-this-scientist-human-immortality-will-be-achieved/
http://www.thatsreallypossible.com/immortality/
http://www.dailygalaxy.com/my_weblog/2012/02/is-immortality-possible-new-research-suggests-yes.html
No minä vähän ihmettelinkin. Laitetaan huolimattoman sisälukutaitoni piikkiin.
Minun mielestäni eutanasiassa ei ole oikeastaan mitään muuta keskusteltavaa kuin että miten se toteutetaan kaikin puolin asiallisesti ja erilaiset väärinkäytökset minimoiden. On vain kovin surullista, että tuota julkisen keskustelun kovin niukkaa tilaa kaappaavat kaiken maailman päiviräsäset siihen kysymykseen, että onko eutanasia ylipäätään hyväksyttävä asia.
Minun mielestäni yksi tämän hetken merkittävimmistä ihmisoikeusepäkohdista Suomessa on se, että ihmisellä ei ole oikeutta päättää oman elämänsä päättymisestä ja sen toteuttamisesta riskittömästi ja ammattilaisten avustamana.
Tilanne, jossa oligarkia ei voisi enää ajatella, ettei tulevaisuuden ongelmilla ole väliä, koska “I’ll be gone, you’ll be gone”, olisi tavallaan paljon toiveikkaampi kuin tämä nykyinen.
Voi olla, että ne N tuhatta ihmistä ajattelisivat koko pallon tulevaisuuden ongelmia tasan tarkkaan siihen asti, kunnes saisivat valmiiksi toteuttamiskelpoiset suunnitelmat muuttaa kiertoradalle.
Noh, rehellisyyden nimissä, kyllä sitä itsensä hengiltä saa satavarmasti ja kivuttomasti, kunhan malttaa hetken googlata ja tuumata. Jos päätyy antiikin metodeihin, täytyy muistaa viiltää pitkittäissuuunnassa ja sitten laittaa kädet kuumaan veteen.
Toki. Ja epäilemättä on olemassa kemikaali, joka tekee kuolemisesta hyvinkin viihdyttävän kokemuksen. Tuskin tämä mikään ongelma on fyysisesti ja henkisesti terveelle ihmiselle joka haluaa päästä hengestään. Hetken googlaaminen, tuumailu ja viiltely oikein päin on vain paljon hankalampaa jos sattuu olemaan jotain muuta kuin fyysisesti ja henkisesti terve.
Kaikista tiukkaa dataa on tullut perustutkimuksesta, jossa on nuorta verta siirretty iäkkäälle nisäkkäälle ja se on nuorentunut. Tämä on vituttanut itseäni pidemmän aikaa, sillä oletan kehitysmaissa jo olevan lapsifarmeja, joissa kerätään verta pikkulapsista rikkaille länkkäreille.
Erinomaista, että kansalaisaloitteenne (OS ja muut) ansiosta saadaan konkreettinen keskustelu eutanasiasta käyntiin. Blogiin vain osoite, missä aloitteen voi allekirjoittaa.
Huomenna. Kansalaisaloitteen eutanasiasta allekirjhoittaminen ei ole vielä mahdollista. Mistä sait siitä tiedon etuajassa?
lehdistössähän siitä on mainittu. Teidän joukossa kai on vasikka.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ex-kansanedustajat-haluavat-laillistaa-eutanasian/742776/
Ainakin Helsingissä taitaa edelleen olla käynnissä julkisilla varoilla rahoitettu vanhusten itsemurhien ehkäisyprojekti, joka on monella tasolla niin väärin, niin väärin.