Mihin kasvu katosi?

Suomen talous ei ole kas­vanut kahdek­saan vuo­teen. Syytä on etsit­ty huonos­ta onnes­ta ja kil­pailukyvyn mene­tyk­ses­tä. Entä jos Suo­mi on vain tul­lut valmi­ik­si — eikä vain Suo­mi vaan koko Eurooppa?

Japani tuli valmi­ik­si 25 vuot­ta sit­ten, jol­loin maan aiem­pi rivak­ka kasvu pysähtyi.

Vuosikym­meniä Suomen talouskasvu oli sitä, että maa- ja met­sä­taloud­es­ta siir­ryt­ti­in tuot­tavampi­in töi­hin kaupunkei­hin. Tämä kasvun lähde on nyt ehtynyt.

Onko kasvu lop­punut vai onko se vain muut­tunut vaikeasti mitat­tavak­si laadullisek­si kasvuksi?

Nyky­isin saa muu­ta­mal­la satasel­la kam­er­an, jon­ka omi­naisuuk­sista olisi joutunut ennen mak­samaan kym­meniä ker­to­ja enem­män. Val­oku­via ote­taan sato­ja ellei tuhan­sia ker­to­ja enem­män, ja ne ovat paljon parem­pia kuin ennen. Tämä saat­taa näkyä jopa kulu­tuk­sen alen­tu­mise­na, kos­ka filme­jä ei oste­ta eikä viedä kehitettäväksi.

Jos taloudelli­nen kasvu on jatkos­sa samaa, mitä on tapah­tunut val­oku­vauk­selle, se ei näy nyky­isil­lä mittareil­la kasvu­na lainkaan. Määräl­lisen kasvun mit­taami­nen on järkevää, jos halu­taan ennus­taa työl­lisyyt­tä, mut­ta jos halu­taan mita­ta elin­ta­soa, pitäisi laadulli­nen kasvu ottaa huomioon.

= = =

Voisimme elää main­iosti niin kuin nyt. Tavarat eivät ole lop­puneet kaupoista eikä Suo­mi elä velak­si; onhan vai­h­to­tase tas­apain­os­sa. Ongel­ma on työttömyys.

Teol­lisu­ud­es­ta on kadon­nut kymme­nessä vuodessa satatuhat­ta työ­paikkaa — enem­män kuin maat­aloudessa edes on työ­paikko­ja. Jäl­jelle jäävät teol­lisu­ustyö­paikat ovat yhä harvem­min tehtaan puolel­la. Teol­lisu­ustyön­tek­i­jöi­den tehtävät siir­tyvät ulko­maille tai robot­eille — jatkos­sa lähin­nä robot­eille. Teol­lisu­us työl­listää korkeasti koulutet­tu­ja asiantuntijoita.

Osa teol­lisu­u­den alaku­losta johtuu siitä, ettei Suomes­sa osa­ta kehit­tää kun­nol­lisia kulu­tushyödykkeitä. Jos suo­ma­laisen yri­tys kek­sisi maail­man­men­estys­tuot­teen, se jou­tu­isi toden­näköis­es­ti valmis­ta­maan sen ulko­mail­la. Niin Marimekkokin tekee. Suomes­sa kan­nat­taa valmis­taa korkean jalostusas­teen tuot­tei­ta, joiden hin­nas­ta palkko­jen osu­us on pieni – eivätkä ne työl­listä massoja.

Jos kaik­ki osaisi­vat tehdä tois­t­en­sa töitä, iloit­sisimme jokaises­ta työtä säästävästä keksin­nöstä, niin kuin iloit­semme koti­talouskoneista. Kaikkien vapaa-aika lisääntyisi.

Robot­it eivät lisää kaikkien vapaa-aikaa, vaan tekevät jois­takin työt­tömiä. Korkeasti oikealle alalle koulute­tu­ista on ylikysyn­tää ja vähän koulute­tu­ista alikysyn­tää. Suo­ma­laiset osaa­jat ovat halut­tu­ja, kos­ka he ovat hyviä ja halpo­ja. Työ­markki­noi­ta vaivaa osaamisvinouma.

Vien­ti­tuotan­nos­sa jokainen ammat­tiryh­mä on kil­pailus­sa samaa työtä teke­vien kanssa maail­man­laa­juis­es­ti. Suo­ma­laisen duu­nar­in ain­oa merkit­tävä etu on se, että hän asuu Suomes­sa. Siitä ei ole hyö­tyä maail­mankau­pas­sa, mut­ta on paikallis­ten palvelu­jen tuot­tamises­sa. Teol­lisu­ud­es­ta pois potkit­tu­jen tule­vaisu­ut­ta on etsit­tävä koti­markki­noil­ta, lähin­nä palveluista.

Työt palvelu­am­mateis­sa ovat pääasi­as­sa huono­tuot­toisem­pia ja siten mata­la­palkkaisem­pia kuin menete­tyt työt tehtais­sa — jos eivät olisi, niihin­hän olisi kan­nat­tanut siir­tyä ajat sitten.

Suomes­sa elää aja­tus­pint­tymä, että maa voi rikas­tua vain vien­nin avul­la. Jos näin olisi, maail­man­talous ei voisi kas­vaa lainkaan. Eihän maa­pal­lol­ta viedä mitään minnekään.

Suomen taloudel­lisen nousun ja eri­tyis­es­ti työl­lisyy­den eväitä on etsit­tävä siitä, että teemme tavaroi­ta ja palvelu­ja toisillemme, siis kotimarkkinoista.

Palvelu­jen laa­jen­e­miselle Suomes­sa on monia esteitä alka­en itsepa­lvelu­un kan­nus­tavas­ta korkeas­ta vero­tuk­ses­ta ja kaupungis­tu­misen viivästymis­es­tä. Palve­lut tarvit­se­vat men­estyäk­seen paljon asi­akkai­ta kävelyetäisyydellä.

Suomen pienet palkkaerot ovat hyvä asia niiden pieni­palkkaisten kannal­ta, joil­la on työ­paik­ka, mut­ta paha niiden kannal­ta, joil­la ei ole.

Työl­lisyy­den nimis­sä tarvit­sisimme suurem­pia palkkaero­ja, mut­ta emme suurem­pia tulo­ero­ja; Suomes­sa on riit­tävän kur­jaa olla pien­i­t­u­loinen ja riit­tävän kivaa olla suu­rit­u­loinen. Pieniä palkko­ja tulee tukea täy­den­tävil­lä tulon­si­ir­roil­la. Pieni perus­tu­lo olisi ratkaisu pieni­palkkaisu­u­den ongelmaan.

Palveluy­hteiskun­nas­sa tarvi­taan suurem­pia palkkaero­ja kuin teol­lisu­usy­hteiskun­nas­sa – mitä korkeam­mat verot, sitä suurem­pia palkkaero­ja tarvitaan.

Suurem­mat palkkaerot toisi­vat avus­ta­van työvoiman takaisin työ­paikoille. Sak­sas­sa on jopa tutkimus­laitok­sis­sa mata­la­palkkaista avus­tavaa työvoimaa. Tutk­i­jat voivat keskit­tyä pää­työhön­sä, mikä nos­taa työn tuot­tavu­ut­ta korkean osaamisen töis­sä ja taviksetkin saa­vat töitä.

Vien­ti on yhä enem­män parhaiden osaa­jien vas­tu­ul­la. Tavis­ten mah­dol­lisu­udet ovat kotimarkkinoilla.

Ennen san­ot­ti­in, että puu on liian arvokas­ta poltet­tavak­si. Toiv­ot­tavasti puulle löy­tyy jatkos­sakin polt­tamista parem­pi vaihtoehto.

Puus­ta saa melkein mitä hyvän­sä – esimerkik­si tek­sti­ile­jä. Puuhun perus­tu­va pape­ri­akin arvokkaampi tuotan­to voi tuo­da Suomeen paljonkin vien­ti­t­u­lo­ja, mut­ta suuria mas­so­ja sekään ei työl­listä. Puun kor­jaamiseen met­sistä riit­tää alle kymme­nen­tuhat­ta henkeä. Ollak­seen kan­nat­tavia tehtaiden on olta­va läh­es automa­ti­soitu­ja. Ääneskosken bio­jalostuste­hdas työl­listää alle 200 henkeä.

 

= = =

Teol­lisu­ud­es­ta vapau­tu­va työvoima joutuu tyy­tymään vähem­män tuot­tavaan työhön. On hyvä kysymys kansakun­nan onnel­lisu­ut­ta ajatellen, onko tuo työ menete­tyn vapaa-ajan arvoista vai kan­nat­taisiko työaikaa lyhentää.

Kan­nat­taisi lyhen­tää, jos tulon­jako-ongel­ma saataisi­in ratkaistuksi.

= = =

Kir­joi­tus on julka­istu hie­man lyhyem­mässä muo­dos­sa Suomen Kuvale­hden Näkökulma-artikkelina.