Priorisointi

Pri­or­isoin­ti olisi perin yksinker­taista, jos tietäisimme kaikkien hoito­jen ja lääkkei­den vaikut­tavu­u­den ja jos laatu­pain­ot­teis­ten elin­vu­osien määritelmä olisi kiis­ta­ton. Tar­jol­la ole­vat hoidot laitet­taisi­in kus­tan­nuste­hokku­u­den mukaiseen järjestyk­seen. Hoitoa annet­taisi­in alka­en parhaas­ta päästä, kunnes kaik­ki rahat on käytet­ty. Viimeinen annet­tu hoito muo­dostaisi rajan, jota kus­tan­nuste­hot­tomam­paa hoitoa ei annettaisi.

Tätä peri­aatet­ta vas­taan on vaikea väit­tää. Jos joku halu­aisi käyt­tää rahaa johonkin kus­tan­nuste­hot­tomak­si arvioitu­un, hän jou­tu­isi otta­maan rahat jostain hyödyl­lisem­mästä hoidosta.

Peri­aatet­ta ei saa rik­ki edes rahaa lisäämäl­lä. Vaa­dit­ta­van kus­tan­nuste­hokku­u­den raja vain siir­ty­isi alemmas.

Lääkärin hark­in­taa ei kuitenkaan voi kor­va­ta tasku­laskimel­la. Hoito­jen vaikut­tavu­ut­ta ei tun­neta tarkasti ja elämän laadun parane­m­i­nen on aina arvos­tuk­sen­varainen asia.

= = =

Seu­lon­nois­sa ja roko­tuk­sis­sa käytetään pri­or­isoin­tia, jos­sa keskeisenä kri­teer­inä on voite­tun elin­vuo­den hin­ta. Tilas­tol­liseen kuole­maan suh­taudu­taan kylmäkiskoisem­min kuin kasvol­liseen kuole­maan. Se on epälo­ogista, mut­ta en minäkään toi­vo, että oppisimme koskaan sanomaan kenellekään, että osaisimme kyl­lä pelas­taa henke­si, mut­ta vähän se mak­saa liikaa.

Pri­or­isoin­ti ei tarkoi­ta juuri koskaan sitä, että sairaus jätetään kokon­aan hoita­mat­ta, ellei kyse ole esimerkik­si pelkästä kos­meet­tis­es­ta ongel­mas­ta. Yleen­sä val­in­ta joudu­taan tekemään vähän parem­man ja selvästi halvem­man hoito­ta­van välil­lä. Tässä sil­lä tasku­laskimel­lakin on sijansa.

= = =

Ovatko voitet­ta­vat laatu­pain­ote­tut elin­vuodet mit­ta­ri­na ikära­sis­mia, sil­lä onhan min­un las­teni hen­gen pelas­tamises­sa voitet­tavis­sa enem­män elin­vu­osia kuin min­un pelastamisessani?

Kuvitelka­amme, että olisi tau­ti, joka tap­paa kymme­nen pros­entin toden­näköisyy­del­lä. Tiedät saavasi sen 25 vuo­ti­aana ja uud­estaan 65-vuo­ti­aana, jos olet vielä hengis­sä. Tau­ti­in olisi ole­mas­sa lääke, joka pelas­taa var­muudel­la, mut­ta joka ker­ran käytet­tynä menet­tää tehon­sa. Käyt­täisitkö lääk­keen 25 vuo­ti­aana vai 65-vuotiaana?

Luulen, että jokainen pää­ty­isi käyt­tämään lääk­keen nuore­na, kos­ka voit­taa näin enem­män ikävuosia.

= = = =

Kuvitelka­amme, että min­ul­la ja olympialaisi­in valmis­tau­tu­val­la Tero Pitkämäel­lä olisi saman­lainen vam­ma, jon­ka vain Ilk­ka Tulik­oura osaisi hoitaa, eikä hänel­lä olisi aikaa hoitaa meistä kuin toinen. Ylivoimainen enem­mistö suo­ma­lai­sista panisi Pitkämäen hoita­misen min­un edel­leni. Vaik­ka me iloit­sisimme Pitkämäen kanssa ter­vey­destämme yhtä paljon, miljoonat suo­ma­laiset iloit­si­si­vat Pitkämäen olympiami­tal­ista enem­män kuin min­un kolumneistani.

Tämä argu­ment­ti vie kyl­lä vähän kalte­valle pin­nalle. Voihan sil­lä perustel­la myös sen, että työikäi­sistä kan­nat­taa pitää parem­paa huol­ta kuin eläkeläisistä.

Johonkin rajaan asti kan­nat­taakin. Työssä ole­van hoit­a­mi­nen nopeasti kun­toon on julkiselle taloudelle itsessään kan­nat­tavaa, jos hän säästyvänä aikana mak­saa niin paljon vero­ja, että mak­saa hoiton­sa. Sil­loin hänen hoiton­sa ei peri­aat­teessa ole muil­ta hoitoa odot­tavil­ta pois.

Tämä käy perus­teena, mut­ta ei se, että työikäisiä pitää hoitaa, kos­ka hehän sen maksavatkin.

= = =

Onko väärin, että julkisen ter­vey­den­huol­lon rin­nal­la on yksi­tyi­nen ter­vey­den­huolto, jos­sa rahal­la saa hoitoa, jota julkiselta puolelta ei edes saa tai jos­sa ennen kaikkea voi saa­da hoitoa nopeammin?

Tätä ei voi hyväksyä, jos on kyse mak­san siir­ron kaltais­es­ta toimen­piteestä, jos­sa rajoit­ta­jana on siir­ret­tävien mak­so­jen saatavu­us. Kun yksi poti­las saa mak­san, joku toinen jää ilman.

Yleen­sä kuitenkin hoidon rajoituk­se­na on raha. Jos mak­saa hoiton­sa itse, ei mitenkään estä mui­ta saa­mas­ta hoitoa.

 

(Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Lääkärilehdessä)