Asukkaiden valikointi ja sote-menot

Kaavail­lus­sa Sote-uud­is­tuk­ses­sa kun­tien mak­su­o­su­udet muut­tuvat. Häviäjät valit­ta­vat, että heitä ran­gais­taan siitä, että ovat hoi­ta­neet asiansa hyvin ja toim­i­neet tehokkaasti. Tämäkin on osa totu­ud­es­ta, mut­ta merkit­tävämpi osa kos­kee sitä, että erot asukkaiden valikoin­nis­sa tasoit­tuvat ja se taas on ainakin min­un mielestäni oikein.

Oulus­sa teh­dyn tutkimuk­sen mukaan kymme­nen pros­ent­tia kun­nan asukkaista aiheut­ti 81 % kun­nan sote-menoista. Nois­sa suurku­lut­ta­jis­sa on tietysti henkilöitä, joil­la on vuo­den aikana ollut jokin kallis leikkaus, mut­ta pääasi­as­sa kyse on huono-osaisu­ud­es­ta, joka näkyy sekä sosi­aal­i­työn että ter­veyspalvelu­jen tarpeena. Tähän asti ero­ja kun­tien sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon menois­sa on domi­noin­ut täysin se, miten tuo kymme­nen pros­ent­tia asuu.

Koko maas­sa palvelu­jen suurku­lut­ta­jia lie­nee melko tasais­es­ti, mut­ta kaupungeis­sa erot kaupungi­nosien välil­lä ovat erit­täin suuria (seg­re­gaa­tio). Jos jokainen kaupun­ki muo­dostaisi oman kun­tansa, nämä erot tasoit­tuvat, mut­ta käytän­nössä kaupun­git ovat jakau­tuneet ydinkaupunki­in ja sitä ympäröivi­in kehyskun­ti­in. Paljon kulu­ja aiheut­ta­va väestö ei sil­loin jakaudu mitenkään tasaisesti.

Huono-osaisu­us ei ole niitä asioi­ta, joista olisi kelvol­lisia tilas­to­ja, joten on tur­vaudut­ta­va korvikkeisi­in. Varsin hyvä ehdokas huono-osais­ten määrää koske­vak­si indikaat­torik­si on pitkit­tynyt pien­i­t­u­loisu­us, kos­ka sairaudet liit­tyvät usein köy­hyy­teen.  Se tarkoit­taa niiden ruokakun­tien osu­ut­ta, joiden käytet­tävis­sä ole­vat tulot kulu­tusyk­sikköä kohden ovat alle 60 % medi­aanista ja ovat olleet sitä myös kolmes­ta edel­lis­es­tä vuodes­ta vähin­tään kaht­e­na vuote­na; yhteen­sä siis kol­me­na vuote­na viimeis­es­tä neljästä. Tämäkään ei ole täy­delli­nen mit­tari. Vaik­ka kyse on pitkit­tyneestä pien­i­t­u­loisu­ud­es­ta, opiske­li­jat pää­sevät häir­it­semään tilas­toa jonkin ver­ran. Maaseudul­la taas osit­tain luon­taistaloudessa asu­vat pien­i­t­u­loiset ovat kyl­lä rahas­sa mitat­en pien­i­t­u­loisia, eivätkä mak­sa paljonkaan kun­nal­lisvero­ja, mut­ta eivät kulu­ta sosi­aali- ja ter­veyspalvelu­ja ylenpalttisesti.

Ohei­sis­sa kuvis­sa on pitkit­tyneesti pien­i­t­u­lois­t­en osu­us Helsin­gin, Turun ja Tam­pereen ympäristön kun­nis­sa. Huo­maamme, että keskuskaupun­gin kan­ta­ma sosi­aa­li­nen taak­ka niis­sä kaikissa on selvästi suurem­pi kuin ympäröivis­sä kun­nis­sa. Jos sosi­aali- ja ter­veyspalvelu­jen rahoi­tus jatkos­sa ote­taan yhteis­es­tä kas­sas­ta, ne hyö­tyvät, joiden väestö on näi­den palvelu­jen suurku­lut­ta­jia ja ne kär­sivät, jot­ka ovat esimerkik­si asun­topoli­ti­ikan keinoin lais­ta­neet sosi­aalis­es­ta vastuusta.

Todet­takoon, että kaupun­git eivät suinkaan ole mitään köy­hyy­den keskit­tymiä. Eniten pitkit­tynyt­tä pien­i­t­u­loisu­ut­ta on haja-asu­tusalueille. Helsin­gin pien­i­t­u­lois­t­en osu­us alit­taa koko maan keskiar­von, vaik­ka se onkin selvästi ympäryskun­tia suurem­pi. Kaupunkien ympäryskun­nat koos­t­u­vat pain­ote­tusti hyväosaisista.