Huonosti toimiva hallitusyhteistyö

Toimit­ta­jat kyse­liv­ät eilisessä TV 1:n puheen­jo­hta­japa­neelis­sa väit­teestäni, että hal­li­tusy­hteistyö sujuu huonos­ti, kos­ka kokoomus ja demar­it ampu­vat alas tois­t­en­sa ehdo­tuk­sia. On ehkä hyvä sanoa lop­pu­un aja­tus, jos­ta ehdin A‑Studiossa sanoa vain osan, ennen kuin toimit­ta­ja siir­si puheen mui­hin asioihin.

Pidän Suomen taloudel­lista tilan­net­ta erit­täin huolestut­ta­vana. Olen kir­joit­tanut tästä ennenkin, joten en mene nyt yksityiskohtiin.

Joillekin asioille nyt vaan ei voi mitään, mut­ta kyl­lä tämä on myös itse aiheutet­tu ongel­ma. Haikailen kovin siihen poli­it­tiseen kult­tuuri­in, joka Suomes­sa val­lit­si Lip­posen kah­den hal­li­tuk­sen aikana. Sil­loin nimit­täin osat­ti­in tehdä päätök­siä. Lip­po­nen peri maan todel­la huonokun­toise­na, mut­ta kahdek­san vuo­den kulut­tua Suo­mi oli ykkö­nen melkein kaikessa muus­sa kuin mar­raskuises­sa säässä. En kaik­ista päätök­sistä pitänyt, mut­ta poli­ti­ik­ka oli johdon­mukaista ja tulosta tuli. 

Sen jäl­keen meil­lä on ollut peräkkäin kolme hal­li­tus­ta, jos­sa hal­li­tus­puolueet ovat kun­nos­tau­tuneet saa­mal­la tor­jun­tavoit­to­ja tois­t­en­sa esi­tyk­sistä ja kaikkia iso­ja asioi­ta on lykät­ty seu­raavalle vaa­likaudelle. Maail­man muuttues­sa maa ei saisi jäh­mettyä paikoilleen, vaan sen pitäisi uud­is­tua maail­man mukana. Kymme­nen vuo­den päät­tämät­tömyys alkaa kostau­tua kiihtyväl­lä vauhdil­la. Nyt sijoituk­set tip­pu­vat kier­ros kier­rokselta ja komis­si­ol­ta alkaa tul­la noot­tia vas­tu­ut­tomas­ta taloudenpidosta.

Luet­te­lo siitä, mikä kaik­ki on jäänyt tekemät­tä , olisi pitkä, mut­ta otan esimerkke­jä itseäni lähel­lä ole­vista asioista.

Van­hasen ykköshal­li­tus käyn­nisti PARAS-han­kkeen uud­is­taak­seen kun­nal­lisia palvelu­ja. Heti alus­sa oli vas­takkain kak­si lin­jaa: demarien vahvo­jen peruskun­tien malli ja kepun maakun­ta­malli, jon­ka nimi sil­loin oli aluekun­ta­malli. Kan­natin kepun mallia varovais­es­ti.  Varovais­es­ti, sil­lä vihreät pienenä oppo­si­tiop­uolueena nyt eivät voineet ratkaisua sanel­la. Oli kuitenkin selvä, että kumpi tahansa malleista oli parem­pi kuin ei mitään. Ulos tuutista tuli kuitenkin epäon­nis­tu­mi­nen – tai siis kaikkien voit­to. Saati­in tor­ju­tuk­si sekä maakun­ta­malli että vahvo­jen peruskun­tien malli. Olisi ollut parem­pi julis­taa koko han­ke epäon­nis­tuneek­si, mut­ta sitähän ei voi tehdä. Niin­pä tehti­in aivan tolku­ton hallinnol­lis­ten him­melien sekamel­s­ka, jos­ta Jus­si Hut­tunen sanoi, että paras­ta siinä oli, että se on niin huono, ettei ratkaisu voi jäädä pitkäikäiseksi.

Van­hasen kakkoshal­li­tuk­sen suurim­man han­kkeen piti olla SATA-komitean laa­ti­ma sosi­aal­i­tur­va­jär­jestelmän mod­ernisoin­ti, jota totis­es­ti tarvi­taankin, kos­ka jär­jestelmä on tehty savupi­ip­puy­hteiskun­taan pitkien työ­suhtei­den maail­maan eikä se toi­mi jälki­te­ol­lises­sa pätkä­työy­hteiskun­nas­sa alku­unkaan. Tämäkin onnis­tut­ti­in sabotoimaan. Lop­putu­lok­se­na oli joukko ihan hyviä uud­is­tuk­sia, mut­ta se suuri mod­ernisoin­ti lykkäy­tyi vuosikym­me­nil­lä, mis­tä mak­samme korkeaa hin­taa kas­va­vana rak­en­teel­lise­na työttömyytenä.

Ja nyt sit­ten tämä kun­tau­ud­is­tus ja sen kylk­iäisenä sote-uud­is­tus. Tämä vas­ta tor­jun­tavoit­to­ja onkin täyn­nä. Toiv­ot­tavasti tässä ei käy kuin Paras-han­kkeessa. Jos han­ke epäon­nis­tuu, pitäisi myön­tää epäon­nis­tu­mi­nen eikä tehdä jotain näen­näistä ja nykyti­lan­net­ta peräti huonontavaa.

Hal­li­tuk­sen puo­liväl­i­tarkastelus­sa meitä puhut­taa se, mitä siel­lä tehti­in, tämä osinkover­ou­ud­is­tus nyt lähin­nä. Paljon enem­män pitäisi puhua siitä, mitä siel­lä ei tehty. Niin san­o­tu­ille rak­en­teel­lisille ongelmille ei tehty mitään. Se oli riihen kauaskan­toisin päätös. Aikaikku­na kor­ja­ta rak­en­teel­lisia asioi­ta on menos­sa umpeen. Val­tion­talous on nyt yli seit­semän mil­jar­dia ali­jäämäi­nen, eikä mit­tavaa talouskasvua ole odotet­tavis­sa tilan­net­ta kor­jaa­maan. Poten­ti­aa­li­nen tuotan­tokoneis­to on aika hyvin käytössä, mikä tekee tilanteesta hyvin huolestut­ta­van. Kos­ka emme uskalla tart­tua rak­en­teisi­in, joudumme tart­tumaan juus­to­höylään, ja se tekee kipeää.

Ketä tästä pitäisi syyt­tää? Nois­sa kolmes­sa huonos­sa hal­li­tuk­ses­sa  on koetel­tu kaik­ki kolme kah­den suuren puolueen kom­bi­naa­tio­ta. Keskus­ta – SDP, Keskus­ta – Kokoomus ja Kokoomus  — SDP. Ei oikein voi syyt­tää puolueista yhtäkään syyt­tämät­tä niitä kaikkia. En voi heit­el­lä kiviä, vaik­ka tämän hal­li­tuk­sen ongel­mana eivät olekaan pienet puolueet, vaan kak­si suur­ta. Oli­vathan vihreät se puolue, joka lähti Lip­posen hallituksesta.

Ai niin. Perus­suo­ma­laiset eivät ole olleet mukana yhdessäkään, pait­si että tässä hal­li­tuk­ses­sa perus­suo­ma­laiset tosi­asi­as­sa istu­vat demarei­den ali­ta­jun­nas­sa hal­vaan­nut­taen koko puolueen päätök­sen­teon per­su­jen pelos­sa. Olen kuul­lut ker­rot­ta­van, että demarien tak­ti­ik­ka on kaataa perus­suo­ma­laiset ryhtymäl­lä itse perus­suo­ma­laisik­si. Kun tämä on tehty, on aika alkaa taas nos­taa maa­ta jaloilleen. Pahasti rau­nioina Suo­mi sen jäl­keen kyl­lä on, sil­lä demarien kuva per­supoli­ti­ikas­ta on paljon huonom­pi kuin olisi per­supoli­ti­ik­ka per­su­jen itsen­sä harjoittamana.

Outoa muu­tok­sen pelkoa on suo­ma­laiseen päätök­sen­tekokult­tuuri­in tul­lut. Muu­tosvas­tar­in­ta ei näy vain hal­li­tustyösken­te­lyn hal­vaan­tu­mise­na. Saman­lainen hen­ki on tart­tunut myös Helsin­gin kun­nal­lispoli­ti­ikkaan, esimerkiksi.

Ehdokkai­ta selitykseksi:

1)    Kun väki van­he­nee, se van­he­nee myös poli­ti­ikas­sa. Ikään­tyessään ihmi­nen muut­tuu kon­ser­vati­iviksi. Viro on men­estynyt hyvin, kos­ka heit­tivät poli­ti­ikas­ta ulos kaik­ki yli 30-vuo­ti­aat neu­vos­toa­jan väkenä.

2)    Poli­ti­ik­ka on muut­tunut epä­su­osi­tuk­si, jol­loin se ei myöskään houkut­tele lah­jakas­ta väkeä ja tämä näkyy laadus­sa. Tätä voisi tutkia empi­iris­es­ti selvit­tämäl­lä min­is­te­rien yliop­pi­las­todis­tusten arvosano­jen kehi­tys­tä, vaik­ka mit­tari onkin vähän harhainen.

3)    Ide­olo­giat ovat van­hen­tuneet. Pääpuolueet ovat syn­tyneet aikana, jol­loin Suo­mi kamp­paili torp­par­i­laitok­sen kaltai­sis­sa kysymyk­sis­sä. Puolueet ovat sisäis­es­ti hajanaisia, kun pitää käsitel­lä nykya­jan kysymyk­siä ja sil­loin puolueen on tur­val­lis­in­ta olla tekemät­tä mitään. Eri­tyis­es­ti demarien ohjel­mas­ta on toteutet­tu kaik­ki se, mitä siitä kan­nat­taa toteut­taa ja nyt puolue keskit­tyy puo­lus­ta­maan men­nei­den vuosikym­menten saavu­tuk­si­aan. Kun olin nuori, demar­it edus­ti­vat muu­tos­ta, nyt he pro­filoitu­vat tur­val­lise­na säilyttäjänä.

4)    Tiedonväl­i­tyk­sen pirstaloi­tu­mi­nen merk­it­see, että kansalais­mielipi­det­tä on vaikeampi hal­li­ta ja pop­ulis­tiset hömp­pätiedot­ta­jat saa­vat vallan.