Toimittajat kyselivät eilisessä TV 1:n puheenjohtajapaneelissa väitteestäni, että hallitusyhteistyö sujuu huonosti, koska kokoomus ja demarit ampuvat alas toistensa ehdotuksia. On ehkä hyvä sanoa loppuun ajatus, josta ehdin A‑Studiossa sanoa vain osan, ennen kuin toimittaja siirsi puheen muihin asioihin.
Pidän Suomen taloudellista tilannetta erittäin huolestuttavana. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, joten en mene nyt yksityiskohtiin.
Joillekin asioille nyt vaan ei voi mitään, mutta kyllä tämä on myös itse aiheutettu ongelma. Haikailen kovin siihen poliittiseen kulttuuriin, joka Suomessa vallitsi Lipposen kahden hallituksen aikana. Silloin nimittäin osattiin tehdä päätöksiä. Lipponen peri maan todella huonokuntoisena, mutta kahdeksan vuoden kuluttua Suomi oli ykkönen melkein kaikessa muussa kuin marraskuisessa säässä. En kaikista päätöksistä pitänyt, mutta politiikka oli johdonmukaista ja tulosta tuli.
Sen jälkeen meillä on ollut peräkkäin kolme hallitusta, jossa hallituspuolueet ovat kunnostautuneet saamalla torjuntavoittoja toistensa esityksistä ja kaikkia isoja asioita on lykätty seuraavalle vaalikaudelle. Maailman muuttuessa maa ei saisi jähmettyä paikoilleen, vaan sen pitäisi uudistua maailman mukana. Kymmenen vuoden päättämättömyys alkaa kostautua kiihtyvällä vauhdilla. Nyt sijoitukset tippuvat kierros kierrokselta ja komissiolta alkaa tulla noottia vastuuttomasta taloudenpidosta.
Luettelo siitä, mikä kaikki on jäänyt tekemättä , olisi pitkä, mutta otan esimerkkejä itseäni lähellä olevista asioista.
Vanhasen ykköshallitus käynnisti PARAS-hankkeen uudistaakseen kunnallisia palveluja. Heti alussa oli vastakkain kaksi linjaa: demarien vahvojen peruskuntien malli ja kepun maakuntamalli, jonka nimi silloin oli aluekuntamalli. Kannatin kepun mallia varovaisesti. Varovaisesti, sillä vihreät pienenä oppositiopuolueena nyt eivät voineet ratkaisua sanella. Oli kuitenkin selvä, että kumpi tahansa malleista oli parempi kuin ei mitään. Ulos tuutista tuli kuitenkin epäonnistuminen – tai siis kaikkien voitto. Saatiin torjutuksi sekä maakuntamalli että vahvojen peruskuntien malli. Olisi ollut parempi julistaa koko hanke epäonnistuneeksi, mutta sitähän ei voi tehdä. Niinpä tehtiin aivan tolkuton hallinnollisten himmelien sekamelska, josta Jussi Huttunen sanoi, että parasta siinä oli, että se on niin huono, ettei ratkaisu voi jäädä pitkäikäiseksi.
Vanhasen kakkoshallituksen suurimman hankkeen piti olla SATA-komitean laatima sosiaaliturvajärjestelmän modernisointi, jota totisesti tarvitaankin, koska järjestelmä on tehty savupiippuyhteiskuntaan pitkien työsuhteiden maailmaan eikä se toimi jälkiteollisessa pätkätyöyhteiskunnassa alkuunkaan. Tämäkin onnistuttiin sabotoimaan. Lopputuloksena oli joukko ihan hyviä uudistuksia, mutta se suuri modernisointi lykkäytyi vuosikymmenillä, mistä maksamme korkeaa hintaa kasvavana rakenteellisena työttömyytenä.
Ja nyt sitten tämä kuntauudistus ja sen kylkiäisenä sote-uudistus. Tämä vasta torjuntavoittoja onkin täynnä. Toivottavasti tässä ei käy kuin Paras-hankkeessa. Jos hanke epäonnistuu, pitäisi myöntää epäonnistuminen eikä tehdä jotain näennäistä ja nykytilannetta peräti huonontavaa.
Hallituksen puolivälitarkastelussa meitä puhuttaa se, mitä siellä tehtiin, tämä osinkoverouudistus nyt lähinnä. Paljon enemmän pitäisi puhua siitä, mitä siellä ei tehty. Niin sanotuille rakenteellisille ongelmille ei tehty mitään. Se oli riihen kauaskantoisin päätös. Aikaikkuna korjata rakenteellisia asioita on menossa umpeen. Valtiontalous on nyt yli seitsemän miljardia alijäämäinen, eikä mittavaa talouskasvua ole odotettavissa tilannetta korjaamaan. Potentiaalinen tuotantokoneisto on aika hyvin käytössä, mikä tekee tilanteesta hyvin huolestuttavan. Koska emme uskalla tarttua rakenteisiin, joudumme tarttumaan juustohöylään, ja se tekee kipeää.
Ketä tästä pitäisi syyttää? Noissa kolmessa huonossa hallituksessa on koeteltu kaikki kolme kahden suuren puolueen kombinaatiota. Keskusta – SDP, Keskusta – Kokoomus ja Kokoomus — SDP. Ei oikein voi syyttää puolueista yhtäkään syyttämättä niitä kaikkia. En voi heitellä kiviä, vaikka tämän hallituksen ongelmana eivät olekaan pienet puolueet, vaan kaksi suurta. Olivathan vihreät se puolue, joka lähti Lipposen hallituksesta.
Ai niin. Perussuomalaiset eivät ole olleet mukana yhdessäkään, paitsi että tässä hallituksessa perussuomalaiset tosiasiassa istuvat demareiden alitajunnassa halvaannuttaen koko puolueen päätöksenteon persujen pelossa. Olen kuullut kerrottavan, että demarien taktiikka on kaataa perussuomalaiset ryhtymällä itse perussuomalaisiksi. Kun tämä on tehty, on aika alkaa taas nostaa maata jaloilleen. Pahasti raunioina Suomi sen jälkeen kyllä on, sillä demarien kuva persupolitiikasta on paljon huonompi kuin olisi persupolitiikka persujen itsensä harjoittamana.
Outoa muutoksen pelkoa on suomalaiseen päätöksentekokulttuuriin tullut. Muutosvastarinta ei näy vain hallitustyöskentelyn halvaantumisena. Samanlainen henki on tarttunut myös Helsingin kunnallispolitiikkaan, esimerkiksi.
Ehdokkaita selitykseksi:
1) Kun väki vanhenee, se vanhenee myös politiikassa. Ikääntyessään ihminen muuttuu konservatiiviksi. Viro on menestynyt hyvin, koska heittivät politiikasta ulos kaikki yli 30-vuotiaat neuvostoajan väkenä.
2) Politiikka on muuttunut epäsuosituksi, jolloin se ei myöskään houkuttele lahjakasta väkeä ja tämä näkyy laadussa. Tätä voisi tutkia empiirisesti selvittämällä ministerien ylioppilastodistusten arvosanojen kehitystä, vaikka mittari onkin vähän harhainen.
3) Ideologiat ovat vanhentuneet. Pääpuolueet ovat syntyneet aikana, jolloin Suomi kamppaili torpparilaitoksen kaltaisissa kysymyksissä. Puolueet ovat sisäisesti hajanaisia, kun pitää käsitellä nykyajan kysymyksiä ja silloin puolueen on turvallisinta olla tekemättä mitään. Erityisesti demarien ohjelmasta on toteutettu kaikki se, mitä siitä kannattaa toteuttaa ja nyt puolue keskittyy puolustamaan menneiden vuosikymmenten saavutuksiaan. Kun olin nuori, demarit edustivat muutosta, nyt he profiloituvat turvallisena säilyttäjänä.
4) Tiedonvälityksen pirstaloituminen merkitsee, että kansalaismielipidettä on vaikeampi hallita ja populistiset hömppätiedottajat saavat vallan.
Hyvä analyysi!
Mutta olisi ehkä hyvä keskittyä ratkaisemaan käytännön kysymyksiä eikä puuhastella teorioden ja hallintohimmeleiden kanssa.
Kun isoin kysymys on julkisten palvelujen rahoitus (nykyisessä demografisessa tilanteessa, tietysti), ei siinä hallinnollinen laatikkoleikki auta.
Edustuksellinen demokratia estää melko tehokkaasti päätöksenteon jos millään puolueella (tai samanhenkisten puolueiden liittoumalla) ei ole oikeasti määräävää asemaa. Eli turha odottaa varsinaisia päätöksiä ainakaan tällä vaalikaudella. — Oliko joku oikeasti yllättynyt nykyisen sillisalaatin toimimattomuudesta?
5) Asiantuntijoiden näkemysten arvon inflaatio. Tutkijoilla on paljon hyvin perusteltua tietoa monesta asiasta päätöksenteon tueksi, mutta käytännössä polittiinen agenda jyrää usein rationaalisen.
6) Kvartaaliajattelu päätöksenteossa. Pikavipit saatiin kiellettyä, mutta laajemmassa mittakaavassa sama ei huolta huomisesta ‑ajattelu porskuttaa. Äänestävä kansa ei neljää vuotta asioita muista.
7) Oden kakkoskohtaan liittyen: päättäjien laaduntarkkailu, eli edes jonkinlaisen loogisen ajattelun perustason varmistamisen puuttuminen päätöksentekijöiltä. Jos auto menee rikki, se viedään kokeneelle automekaanikolle; jos aivoissa on kasvain, luotetaan koulutettuun kirurgiin — mutta jos päätetään yhteiskunnan sosiaali- tai energiapolitiikasta, päätösiä rustaa karaoke-emäntä.
8)Selkärankojen vaihtuminen kumikopioihin. Maailma on monimutkainen, päätöksenteko vaikeaa, ja vastuun kanto kaikkein hankalinta. Siispä ei tehdä päätöksiä, ja jos jotain ehdottaa, kaivaudutaan eiei-poteroihin. Päätöksentekijöiltä lienee kuitenkin kohtuullista odottaa päätösten tekoa — jos hallitus/eduskunta olisi firma, organisaatiomuutoksen luuta lakaisisi hyvin nopeasti.
Juuri näin. Neloskohtaan liittyy tiiviisti julmettu gallup-riippuvaisuus. Kun suosio notkahtaa edes hieman, valuu puoluejohdolta löysät housuun ja tehdään nopeasti erilaisia näennäiskorjausliikkeitä. Tämä siitä huolimatta, että muutokset saattavat olla vain hilkun yli virhemarginaalin, ja kausaliteetit tiettyjen tekojen ja suosion välillä yliarvioidaan. Puolueet eivät mittaa onnistumistaan sillä, mitä ne ovat saaneet aikaiseksi, vaan sillä, miltä mielipidekyselyjen prosentit näyttävät.
Nykyisin valtakunnanpolitiikka suoritetaan 4 vuoden välein hallitusneuvottelujen yhteydessä. Suljettujen ovien takana. Tiedotussulussa. Neuvottelijoina puolueiden kovakyynärpäisimmät.
Ohjelma syntyy, mutta miten paljon asiantuntijuutta ja tutkimusfaktaa on saatu sisään. Kaikki puolueet eivät täysin sisäistä mitä on sovittu ja sektoriministerit toteuttavat mekaanisesti ohjelmaa, leipoen lakiesityksiinsä sellaisenaan hallitusohjelmaan sisältyneet sisäiset ristiriitoja.
Ministeri Räsäseltä kysyttiin äskettäin (jotain) kannanottoa (johonkin) päivänkohtaiseen ongelmaan. (Kysymys ei jäänyt mieleen, koska) Räsänen ei voinut tehdä mitään — asiasta ei oltu sovittu hallitusohjelmassa.
2) En tiedä onko poliitikkojen tyhmentymisestä mitään empiirisiä todisteita, mutta tämä kuulostaa uskottavalta. Eri alojen (ekonomistien, tiedemiehien, yms.) nettiblogeja ja kirjoituksia lukiessa huomaa, että riittää kyllä ihmisiä joilla on tietoa ja näkemystä asioista sekä kiinnostusta yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen, mutta eivät kuollakseenkaan halua sekaantua poliittiseen peliin. Ongelmana on, että politiikasta suurin osa ei ole (tai ainakin ulospäin näyttää siltä) yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemista, vaan lyhytkatseista ja nollasummaista kansansuosiosta kisaamista. Analyyttisyys ja faktapohjainen vaihtoehtojen arviointi jää nurkkaan kun hyvä ehdotus kuulostaa liian “vasemmistolaiselta” tai “oikeistolaiselta” oman pikku heimon imagolle.
Ode tekee hyvää analyysia. Itse pidän tärkeimpänä selityksenä tuota kohtaa 2.
Keskinkertaiset poliitikot tekevät kaiken lisäksi vääriä asioita. Miksi Suomen hallitus järjestelee maakunta- ja kuntatason asioita?
Toinen puoli energiasta on mennyt sitten mutapainiin eurosotkujen kanssa.
IMD:n tuore kilpalukykytutkimus vahvistaa sitä, mitä olen täälläkin koittanut sanoa. Kriisimaa Irlanti (17.) ja Suomi (20.) vaihtoivat siinä paikkojaan. Suomi on pudonnut euroaikana 13 sijaa.
Ruotsi on noussut sijalta 19 sijalle 4. Ruotsiin investoidaan. Suomeen ei investoida. Kuka investoisi sätkynukkemaahan, jonka valuutta on häilyvä pyhä euro. Siniverinen kruunu on mielikuvissa aivan toista maata ja herättää sijoittajissa luottamusta ellei peräti kunnioitusta.
Suomeen tarvitaan hallitus, joka on euron mittainen ja mielellään päätä pidempi, ja jolla on rahkeita tehdä jopa exitit.
Jep, neljä suurta ovat ongelmana:
a) Kokoomus ajaa politiikkaa, jota suurin osa kansasta ei halua ja joka on toteutuessaan suurimmalle osalle tuhoisaa.
b) SDP ei ole koskaan toipunut siitä, että se lähti Lipposen aikana leikkimään Kokoomus-lightia. Puolueen äänestäjät kun kuitenkin ovat periaatteessa siellä vasemmalla ja johdolla ei oikein ole uskottavuutta.
c) Keskusta leikki nuorekasta kaupunkilaispuoluetta, mutta sitten vanhan koulukunnan toimintatavat pääsivät päivänvaloon ja politiikkakin paljastui siksi samaksi kuin ennenkin.
d) Persut ovat muutosvoimainen puolue, mutta se jatkuvasti torpedoi itseään kivikautisilla yhteiskunnallisilla näkemyksillä ja Soinin italialaistyyppisellä ylilyövällä retoriikalla.
Löytyy sitä muualtakin toki vikaa: Vihreät haastaa jatkuvasti riitaa Persujen kanssa täysin tarpeettomasti, mikä saa puolueen näyttämään ylimieliseltä ja kulttuurielitistiseltä. RKP on RKP. Kristilliset tuttuun tapaansa “kristillisempi” kuin Jeesus. Vasemmistoliitto on taas jälleen suurella innolla tekemässä oikeistolaista talouspolitiikkaa.
Sehän tässä niin hassua on, että Keskusta — niin läpeensä epärehellisen kuvan kuin se itsestään on jättänytkin — on sote- ja kuntasekoilun jälkeen jälleen se kaikkein järkevimmän oloinen puolue.
Siis mitä helvettiä?
Ehdokas 5: Tiedonvälitys on heikentynyt kun sanomalehdet ovat hölmöyksissään ajaneet itseään alas, joten politiikka on sekä ulkoa että sisältäpäin muuttunut pinnalliseksi hapatukseksi. Asiapohjaisuus, joka entisestäänkin välittyi verrattain heikosti, on täysin näkymättömissä. Samalla mielikuvamainonta ja mainosbudjetit ovat kasvaneet.
Hyvin OS taas purkitti tilanteen.
Mutta missä on se idea Suomen tulevaisuudelle?
Ei voi olla niin, että vain istutaan ja voivotellaan huonoa taloustilannetta maailmalla, jolle ei voi mitään ja joka vaan jatkuu ja jatkuu…
Vaikka en Soinin kannattaja olekkaan, hänen taannoinen letkautuksensa sisälsi totuuden jyvän: “Hyvinvointi ilman sosialismia!”
Suomi on ainoa maa Euroopassa, jossa ei vielä ole siirretty eläkeelle noita marxilaisia.
Onko Suomen kansa on antanut tuolle porukalle oikeuden ajaa maa takaisin kivikauteen?
Olisiko niin, että kansan takaraivossa on sellainen älytön ajatus-jäänne, että tämä marxilais-porukka voisi vielä jotenkin suojata Suomea Venäjän uhalta?
OS aivan oikein sanoo, että Virossa tämä ongelma ratkesi kertaheitolla kun venäläiset saivat lähdön.
Nyt Viro onkin yritysystävällinen, kovaa vauhtia kehittyvä maa.
Vai onko se niin, että kaikenlainen muutos on niin pelottavaa, että se aiheuttaa eksistentiaalisen, kauhureaktion ja kouristuksenomaisen tarrautumisen vanhaan?
Tässä tilanteessa vaarana on se, että kaikenlaiset populistit vievät potin pelottelemalla kansaa…
Mikäs se Suomen pelastava idea sitten oikein olisi?
Tässä se on:
1) Pakolliset rakennemuutokset on tehtävä heti
2) PK-sektori on ainoa, joka voi meidät pidemmän päälle vielä pelastaa. Panostetaan siis siihen!
Seppo Korppoo
Yrittäjä, jolla on Lipposta ikävä
Lehdistö ajaa itseään alas koska paperiprintti ei kiinnosta ketään. Ja nettiprintillä ei saa rahaa läheskään yhtä ison organisaation pyörittämiseen.
Mitä taas tulee itse sisältöön, jos vaikka Hesaria on viime vuosina katsonut, ihan hyvä että vähentävät sivujen määrää. Toivottavasti pian päästään nollaan. Ei jää ikävä. Good riddance.
Voittaja on nettimedia, kuten vaikka tämä ja hommafoorumi. Molemmat toki asenteellisia ja puolueellisia, mutta niin ovat lehdetkin. Netti-media ei ainakaan yritä väittää muuta.
Ottamatta sen kummemmin kantaa kokoomuksen politiikkaan niin et selvästikään ole ymmärtänyt mistä kenkä puristaa.
Suomessa olisi nimenomaan ajettava politiikkaa jota suurin osa kansasta ei halua. Nykyinen kilpailukyvyttömyyden tila johtuu siitä että on tehty päätöksiä joita suurin osa kansasta on halunnut.
Olenpa tainnut tämän aiemminkin sanoa: Kreikka on maa joka ajettiin konkurssiin täysin demokraattisesti äänestäen.
Sinänsä huvittava kommentti, koska persujen talouspolitiikka on kuin se olisi vasemmistoliitolta kopioitu. Lisää veroja, lisää tukiaisia, lisää virkamiehiä.
Asiaa ei lainkaan paranna, että hallituksen kasaamisesta on tullut erilaisten kynnyskysymysten yhteensovittamista. Vihreät (mm. y‑voima) eivät tässä ole yhtään parempia kuin Kristillisdemokraatit (tasa-arvo) tai Demarit (eläkeikä). Kokoomus sentään pakon edessä jousti (palkka)tuloverojen tasosta, joka oli heidän kynnyskysymyksensä.
Koskaan ei ole hyvin. Yleensä viheitä on arvosteltu siitä, että eivät lähteneet hallituksesta, kun eduskunta hyväksyi kaksi ydinvoimalaa. Nyt asia ei ole järin ajankohtainen, kun pikemminkin näyttää siltä, ettei noita kahtaa, ei ainakaan molempia, rakenneta, kun kukaan ei halua niitä rahoittaa.
Aika hyvä kirjoitus. Toisaalta nämä samat asiat on puitu jo moneen kertaan. Kukaan ei tunnu tekevän asialle mitään. Pitäisi sosiaalidemokratia kieltää lailla?
“4) Tiedonvälityksen pirstaloituminen merkitsee, että kansalaismielipidettä on vaikeampi hallita ja populistiset hömppätiedottajat saavat vallan.”
Muistahan Osmo myös se, että populismista syytteleminen on populismin siemen.
Suomalaisessa parlamentaarisessa demokratiassa on myös omat päätöksentekoa halvaannuttavat omituisuutensa. Hallitusohjelmaan hirttäytyminen on jo moneen kertaan mainittu, mutta toinen on enemmistöhallitus.
Minun mielestäni vähemmistöhallitus tekisi tälle maalle hyvää, erityisesti jos se lopulta kaatuisi johonkin ajankohtaiseen poliittiseen kysymykseen ja sitä seuraaaviin vaaleihin.
Yleensäkin minulla on sellainen mutu-tuntuma, että historiallisessa vertailussa monipuolueparlamentit ovat toimineet parhaiten silloin kun niillä on ollut vastapoolina monarkki/presidentti vetämässä omaa linjaasna hallitusta asettaessa.
http://www.hs.fi/kaupunki/Helsingin+pomojen+palkankorotukset+perutaan/a1369813743760
Näin se homma etenee. Kuka vielä sanoo, että oppositiopuolueen kansanedustajalla ja kaupunginvaltuutetulla ei ole vaikutusmahdollisuuksia.
> 1) Kun väki vanhenee, se vanhenee myös politiikassa
Virossa neuvostoajan asiantuntemuksen sivuuttaminen voi olla perusteltua, sillä järjestelmä on nyt kovin erilainen kuin aiemmin. Mutta pääsääntöisesti ikääntymisen tuoma varovaisuus on myös viisautta. Se toimii hyvänä vastapainona nuoruuden innostukselle, ymmärtämättömyydelle, yksinkertaistamiselle, fanatismille ja idealismille. Ylimitoitettu idealismi on johtanut yhteiskuntia myös huonoille kehityspoluille. Hyödynnetään siis kaikkien ikäluokkien hyviä puolia.
> 2) Politiikka on muuttunut epäsuosituksi
Toisaalta politiikka tarjoaa nykyään oikoteitä vaikkapa eurovirkoihin. Politiikan suosio on taattu niin kauan kuin valta ja rahat ovat käytettävissä. Europolitiikka on tässä mielessä väistämättä suositumpaa kuin kotimaan politiikka. Ehkä taitavimmat (poliitikot ja/tai kahmijat) menevät kansainvälisiin tehtäviin, ja Suomen oma politiikka jää jossain vaiheessa kakkosketjun asiaksi.
> 3) Ideologiat ovat vanhentuneet
Pitää paikkansa. Vihreys ei ole vielä ehtinyt juuri vanhentua, koska vihreyden haasteet ja tavoitteet ovat valitettavasti yhä edessä päin.
Yksi tärkeä muotoutumassa oleva poliittinen jakolinja on paikallisuus vs. ylikansallisuus ja keskittäminen. Perussuomalaisten nousu liittyy osin myös tähän jakolinjaan. Odotan puoluekentän muotoutuvan tulevaisuudessa nykyistä selvemmin myös tämän jakolinjan ympärille.
> 4) Tiedonvälityksen pirstaloituminen
Suomen kaltaisessa vakaiden kansalaisten vakaassa maassa en kaipaa juurikaan mahdollisuutta rajoittaa tai keskittää tiedon kulkua. Kansan pääosa ei usko satunnaisten nettikirjoittajien sekoiluja. “Hömppätiedottajat” ovat kai osa poliittisten puolueiden keskitettyä tiedotuskoneistoa (eivät pirstaloitumisen seurannaisia).
Se että kansa ei usko vanhan puoluekoneiston sille syöttämää propagandaa ja ainoaksi oikeaksi väitettyä mallia on pääsääntöisesti hyvä asia. Tämä on kivuliasta vahnoille puolueille (ml. vihreät), mutta eduksi demokratialle.
- — -
Olen kirjoituksen kanssa eri mieltä siinä kohdassa, että tekemättä jääminen ei minusta ole aina huono asia. Kaikki viimeaikaiset kuntauudistukset ja eurojärjestelmän perusteiden muuttamisen olisin mieluusti jättänyt tekemättä. Jotkut muutokset ovat siis haitallisia, ja silloin on parempi ottaa aikalisä kuin vaatia uudistuksia uudistusten (tai kasvojen säilyttämisen) vuoksi. Nuo mainitut kohteet ovat myös lietsoneet paniikkia, epäluottamusta ja epäsopua järjestelmään.
Kansalaisten keskuudessa kyse ei pääsääntöisesti ole varmaankaan muutosten pelosta, vaan yksinkertaisesti kansalaisten huonoiksi katsomien päätösten vastustamisesta. Demokratiassa on vaaralista ajatella, että poliitikkojen tulisi tehdä kansan tahdon vastaisia päätöksiä, koska kansa ei kuitenkaan ymmärrä (tai pelkää hyvää tarkoittavia muutoksia). Jos poliitikot lähtevät tuolle tielle, on seurauksena jossain vaiheessa mellakoita tai muuta vastaavaa. Ruotsin ja muiden maiden levottomuudet ovat myös akuutti keskustelun aihe. Suomen tulisi kehittää itseään niin, että yhteiskunnan stabiliteetti ja kansalaisten usko siihen säilyy. Kansalaisten mielipiteiden leimaaminen vääriksi tai niitä vastaan toimiminen toimii tuota tavoitetta vastaan.
Minulla on yksi selitysehdotus, joka on potentiaaliseen merkitykseensä nähden jäänyt hyvin vähälle huomiolle:
n+1) Falskit ja yliampuvat kriisitietoisuuden nostattamisyritykset kääntyvät itseään vastaan — varsinkin, kun ne tulevat yhteiskunnan siitä osasta, jonka oma taloudellinen asema on turvattu koko loppuelämäksi, tapahtuipa sitten lähes mitä tahansa.
Puhuin joskus viime syksynä Juhana Vartiaisen kanssa näistä teemoista, joihin hän on suomalaisessa keskustelujulkisuudessa samaistunut yhdessä Osmon kanssa. Hän purki mieltään siitä, kuinka kertakaikkisen turhautunut hän on pääkirjoitustoimittajilta ja muilta vakavaäänisiltä suurituloisilta keski-ikäisiltä miehiltä saamaansa rooliin keskustelijana, joka kiitettävästi maalailee kaikenlaisia dramaattisia tulevaisuudenkuvia ja “uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä” ja “pyrkii nostattamaan Suomen kansassa radikaaleihin muutoksiin vaadittavaa kriisitietoisuutta” ja niin edelleen.
Hän nimittäin sanoi kokevansa itse, että se, mitä hän ehdottaa, on pikemminkin pientä, lähes huomaamatonta hienosäätöä ja viilausta — järjestelmään, joka ei vaadi mitään dramaattisia isoja muutoksia mihinkään suuntaan eikä minkään asian suhteen.
Sen sijaan, että keskustelun saama kehys on tyyppiä “koko hyvinvointivaltio romahtaa Suomessa, jos eläkeikää ei nopeasti ja päättäväisesti nosteta heti”, se pitäisikin kehystää muottiin “eläkeikää kannattaisi lähitulevaisuudessa hieman nostaa, koska jo tällä vähäpätöisellä yksittäisellä hienosäädöllä voimme pitää hyvinvointivaltion muuten joka suhteessa lähes täsmälleen samanlaisena kuin tähän asti”. Dramatisointi saattaa pelkästään kaivaa pohjaa niiltä samoilta tavoitteilta, joita siihen nojaamalla halutaan ajaa.
Ja tähän eivät ole syyllisiä vain oikeistolaiset keski-ikäiset pääkirjoitustoimittajat, vaan myös vasemmisto, johon itse koen lukeutuvani. Minussa herättää lähes fyysistä pahoinvointia vasemmiston peilikuvamaisen käänteinen puhetapa. Siinä teknokraattiset hienosäädöt olemassa olevaan nykyjärjestelmään dramatisoidaan heti joksikin valtavaksi, lähes täydelliseksi irtiotoksi koko aiemmasta pohjoismaisen hyvinvointivaltion perinteestä.
Jos mikä tahansa muutaman prosenttiyksikön viilaus on “hyvinvointivaltion alasajo” tai “hyvinvointivaltion romuttaminen”, niin kukaan ei enää osaa pitää varaansa, jos ja kun se oikea iso romutus uhkaa. Kun sutta huutaa riittävän monta kertaa, kukaan ei usko, kun se oikeasti tulee.
Olen kaiman linjalla: Suomessa tarvitaan vahva presidentti, koska hallitus koostuu eduskunnan enemmistöpuolueiden puoluejohdosta. Se ei siis puoluekurista johtuen joudu koskaan perustelemaan päätöksiään kenellekään. Olisi hyvä olla presidentti, joka voisi sanoa ettei ihan mikä tahansa kelpaa.
Hassuahan tässä joustamisessa oli se, että se silti sai eniten. Ilmassa oli niin paljon hölmöjä ajatuksia, että muut joutuivat valitsemaan kukin vain yhden kynnyskysymyksen.
Nykyinen kilpailukyvyttömyyden tila johtuu siitä, että on tehty päätöksiä joista on hyötynyt vain hyvin pieni kansanosa ja nyt siitä joutuvat kaikki muut maksamaan. Tarvitaan investointeja eikä leikkauksia ja hölmöä säästämistä.
Valtion talousarviot:
2011 — 50,5 mrd jossa alijäämä 4,7 mrd
2012 — 52,5 mrd jossa alijäämä 7,3 mrd
2013 — 54,5 mrd jossa alijäämä 8,0 mrd
Suomessa ei ole säästetty eikä leikattu mitään, vaan eletään jatkuvasti kasvavan velanoton varassa.
Vähemmistöön jäänyttä kantaa edustava voi vain todeta päätöksen tehdyksi, eikä päätöksen sisältöön ja tarkoituksenmukaisuuteen vähemmistöllä ole hampaita puuttua.
Itse päätökset syntyvät hallitusneuvotteluissa, joten sivussaseuraamisen jakso on pitkä lakiesityksen kypsyessä hallitusohjelman mukaiseksi. Tarvittaessa enemmistö taivuttaa Perustuslain tulkintaa.
Kun opposition on voimatonta räksyttää enemmistöhallituksen päätöksistä, joiden tarkoituksenmukaisuuden arviointi on tehty turhaksi, vielä ufompaa on yrittää virittää keskustelua päätöksistä, joita ei ole saatu tehtyä. Yritä nyt sitten haamunyrkkeillä välikysymyskeskustelua aiheesta: “päätökset joita ei tehty”.
Tiedonvälityksen ongelmana on, että media ryhtyi vallan vahtikoirasta vallankäyttäjäksi. Tätä se on toisaalta aina ollutkin, mutta nyt Internetin ja oikeasti vapaan tiedonvälityksen aikana kontrasti “paremmin tietävien” toimittajien ja kansan syvien rivien välillä on räikeämpää kuin ennen.
Vallankäyttäjiä tietenkin harmittaa kun heidän valtansa vähenee ja kansaa ei voi enää ohjata karsinaan kahden tv-kanavan voimin. Poliitikoilta ja puolueilta on unohtunut, että heidän pitäisi olla kansan palvelijoita ja koko valtakoneiston todellisen päämäärän tulisi olla tehdä itsensä tarpeettomaksi.
Harva haluaa kuitenkaan luopua vallasta vapaaehtoisesti kun ihmisten omat henkilökohtaiset taloudelliset intressit ovat sidottuja kansan verottamiseen, jolloin oma etu ajaa aina yhteisen edun edelle. Jossain vaiheessa kuitenkin on pakko tehdä vaikeita päätöksiä. Se tapahtuu joko demokraattisen prosessin kautta tai lopulta yhteiskunnan romahduksen kautta.
AY-liike menettää valtaansa kun he ovat ajaneet poliitikkaa joka tekee heidän kannattajansa työttömiksi. Media menettää valtaansa kun ihmiset lopettavat lehtitilaukset ja rupeavat ajattelemaan omilla aivoillaan. Vanhat puolueet menettävät valtaansa kun ihmiset äänestävät Perussuomalaisia protestina.
Eniten valtaa käyttää kuitenkin ylisuureksi painunut julkinen sektori ja virkamieskoneisto. Tässä ryhmässä on niin paljon äänestäjiä, ettei mikään puolue tunnu uskaltavan sanoa ääneen, että vähintään puolet tulisi irtosanoa välittömästi.
Aivan erinomainen huomio. Lisäisin tähän vielä sen, että jostakin omituisesta syystä keskustelussa ei näytetä koskaan pääsevän budjettien rakenteeseen ja rahankäytön tehokkuuteen asti. Hyöty/kustannustarkastelun tekeminen näyttää olevan jonkinlainen tabu. Jos joku sen joskus esille nostaa, se katsotaan ylivoimaisen vaikeaksi. Kuitenkin, vaikutavuuden pitäisi olla se tärkein kriteeri, kun harkitaan, mihin rahaa käytetään ja ennen kaikkea mihin sitä ei käytetä.
Kun hyödynnettäisiinkin! Valitettavasti ikäluokkien väliset kokoerot johtavat nykyjärjestelmässä väkisinkin vanhentuneiden näkemysten ja maailmankuvan painottumiseen päätöksenteossa. Tämä on hirmuisen harmillista, koska maailma on muuttunut muuallakin kuin Virossa, ja muuttuu edelleen nopeasti. Jokainen vaalikausi, joka meiltä kuluu menneeseen maailmaan takertuneessa puuhastelussa, jättää meitä kansakuntana koko ajan enemmän jälkeen ja kasvattaa sitä etumatkaa, joka nuorempien päättäjien on aikanaan onnistuttava kuromaan umpeen.
Iässä ja kokemuksessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun se kokemus sattuu koskemaan todellisuutta, jota ei enää ole, niin siihen nojaavat ajatukset voivat olla todella tuhoisia kenenkään varsinaisesti tarkoittamatta mitään pahaa. Nokialta kesti kymmenisen vuotta ennen kuin siellä edes myönnettiin, että Applen tuotteissa voisi olla jotain parempaa kuin heillä. Sellainen “varovaisuus” ei kyllä ole viisautta vaan ihan silkkaa änkyröintiä ja ylimielisyyttä. Tämä karmiva emämunaus ja pää pensaassa ‑leikki sai jatkua vuosia, vaikka johto oli varmaankin sinänsä ihan hyvää ja ammattitaitoista. Se oli vain pudonnut kärryiltä sen suhteen, miten maailma oli muuttumassa.
Onneksi sentään poikkeuksiakin on. Hyvänä esimerkkinä blogin isäntä, joka ei ehkä itse ymmärrä kaikkia nykyajan kotkotuksia, mutta kuitenkin ymmärtää että ei ymmärrä ja luottaa silloin muiden (perusteltuihin) näkemyksiin asioista. Tai täällä kommentoiva yrittäjä Seppo Korppoo, joka on onnistunut säilyttämään ajattelussaan joustavuutta ja kykenee punnitsemaan uusiakin ideoita objektiivisesti, tuomitsematta niitä heti vain siksi että ne ovat nuorempien sukupolvien kannattamia.
Höpö, höpö. Ongelma on täysin päinvastainen — tehdyillä päätöksillä on etupäässä pyritty jakamaan kaikille mahdollisimman paljon nannaa valtion “pohjattomasta” hillopurkista. Samalla “omaa parastaan ymmärtämättömät” kansalaiset on pienimpienkin nippeleiden säätelyllä eristetty varsinaisen pumpulipaalin sisälle “turvaan” pahalta ulkomaailmalta.
Nyt kun on vihdoinkin käynyt ilmeiseksi, ettei se valtion hillopurkki olekaan mikään ehtymätön runsauden sarvi ja ettei se pumpulipaali suojaakaan oikeastaan miltään — vaan ennemmin tekee liikkumisen suuntaan tai toiseen mahdottomaksi — pitäisi vissiin tehdä jotakin. Vaan kun ei näemmä uskalla.
No, mennään pohjan kautta sitten — käyhän se niinkin vaikka kipeetä tekeekin.
PS. Eikös ministereitä, kansanedustajia yms. ole tavattu kutsua päättäjiksi… nykytilanteessa se on kyllä aikamoinen oksymoron.
Laskelmien vaatiminenhan on pelkkää uusliberalistista fasismia, jonka tavoitteena on ajaa kansa ryysyiseen kurjuuteen kansainvälisen suurpääoman orjiksi. Kaikki kustannuslaskemat voi tehokkaasti sivuuttaa vetoamalla siihen, että kyllä rahaa löytyy, jos on vain Poliittista Tahtoa riittää.
Tässä sitä nyt sitten nautitaan oikein koko porukalla (taas kerran) tahdon riemuvoitosta…
Lamassa kuuluukin olla alijäämiä. Verotulot laskevat ja valtion kuuluu toimia vastasyklisesti.
Joka paikassa on leikattu, mutta ehkäpä sitä ei hyvätuloinen huomaa. Koko ajan on muutenkin kaikennäköiset säästöohjelmat päällä, jolloin mitään investointejakaan ei saa tehdä.
Huomionarvoista näissä säästämisissä on se, että jostain syystä säästö kohdistuu nimenomaan toiminnan laatuun eikä hölmöyksiin, jolloin kustannukset eivät luonnollisestikaan laske. Esimerkkinä vaikkapa julkinen terveydenhuoltomme. Asiakkaalle laatu on huonontunut ja tämä äänestää jaloillaan yksityiselle jos vain voi. Kuitenkin kustannukset nousevat paitsi sen vuoksi, että yksityiset ovat kalliimpia, myös siksi, että julkisella puolella säästetään hölmösti ja sivukulut dominoivat — lääkärit tekevät liukuhihnatöitä, jolloin potilaat joutuvat tulemaan uudestaan ja lääkärit palavat loppuun, sekä toimivat työajalla maailman kallimpina sihteereinä. Sen sijaan että säästetään, olisi tärkeämpää pyrkiä tekemään tehokkaammin, laadukkaammin ja fiksummin, vaikka kustannukset nousisivatkin. Pitkällä tähtäimellä tässä voitetaan.
Eräs muu asia, mitä on leikattu, on verot, mutta ei toki alemmalta kansanosalta. Suurempia tuloja ja alhaisempia veroja kaipaavilta tuntuu unohtuvan, että Suomi kilpailee juuri kokonaisvaltaisella hyvinvointivaltiollaan. Nykyisellä maantieteellisellä sijainnilla, väkimäärällä ja luonnonvaroilla jne. tämä maa ei koskaan voi kilpailla etelän kanssa veroissa. Joten, kun tarjotaan leikkauksia lääkkeeksi kilpailukykyyn, niin silloin lähinnä puhutaan eräiden kyvystä kilpailla henkilökohtaisen omaisuuden suuruudella.
Niin tosiaan, työpaikkoja on leikattu. Saisiko tässä nyt peräänkuuluttaa sitä kuuluisaa henkilökohtaista vastuuta työnantajilta vai koskeeko se, kuten verotkin, vain niitä muita?
On muuten kummallista, miten tämä velanoton syy eli väestörakenne ei ollut ongelma silloin 30 vuotta sitten, kun se jo oli ikäpyramidin nähneille tiedossa.
Lamassa? Sellainen oli viimeksi 1990-luvun alussa.
Suomessa oli hetkellinen taantuma vuonna 2009.
Tosin silloinen valtionvaraiministeri taisi suuressa draaman- ja suhteellisuudentajussaan kutsua sitäkin peräti talvisodaksi…
No pitäisikö vihreiden ja esimerkiksi vasemmiston esittää hallituksen kaatamista jos ei kohta ala tapahtua?
Osa tiedoista ja ymmärryksestä on vakaata. Ihminen itse ja hänen käyttäytymisensä on ollut jokseenkin samanlaista kivikaudesta tähän päivään. Näissä asioissa vanhemmilla ihmisillä on enemmän kokemusta ja ymmärrystä. Nuoret menevät helposti mukaan vaikkapa uskoen siihen, että vallankumous tulee parantamaan kaikki ongelmat ja johtaa onnellisempaan maailmaan. Vanhemmat ihmiset ymmärtävät nuoria paremmin, mitkä ehdotukset todennäköisesti menestyvät myös käytännössä ja pitkällä tähtäimellä, ja mitkä ovat vain tuuliviirinomaista tempoilua.
Jos taas puhutaan vaikkapa uudesta teknologista, on parempi pyytää ennusteita nuoremmilta.
Näin kävi. (eikä Nokian johto ollut edes iällä pilattua) Minä lähestyn Nokian ongelmaa paljolti sitä kautta, että jokaisella organisaatioilla on taipumus rappeutua, ja jäykistyneen organisaation palauttaminen joustavaksi ei ole helppoa. Yrityksen tilan korjaaminen on jopa demokraattista yhteisöä vaikeampaa, sillä vallassa oleva johto on omasta mielestään aina oikeassa, eikä se yleensä ehdota itsensä korvaamista uudella johdolla. Tyypillistähän on, että firmat kaatuvat ongelmiin, joista firman kahvihuoneissa on puhuttu jo vuosia, mutta joita johto ei ole ottanut riittävästi huomioon.
Kannatan siis hallitomallia, jossa otetaan huomioon sekä viimeisin ymärrys uusista asioista, kuten nopeasti kehittyvästä teknologisasta ja sen aiheuttamista muutoksista, että ymmärrys pysyvistä asioista, kuten ihmisluonnosta. Samoin historian tuntemus on eduksi (vanhoilla on tässä usein annettavaa). Uudistusmielisyys on hyvä työkalu, mutta huono ainoana ohjenuorana, ja huono jos uudistus tarkoittaa sattumalta kohdalle osuneiden (= historian eteen asettamien) muotitrendien mukaan laukkaamista. Yrityksille tarvitaan vähän eri säännöt kuin demokraattisille yhteisöille.
Kysymys ei ole vain tiedosta ja ymmärryksestä, vaan halukkuudesta mutoksiin, mikä vähenee iän myötä.
Voi tuollaistakin trendiä olla, mutta epäilen, että enemmän kyse on nuorten ja uudistusmielisten ärtymyksestä sitä kohtaan, että jotkut (esim. vanhat) tohtivat epäillä ehdotettujen uudistusten toimivuutta. Usein epäilys kohdistuu vanhempiin siksikin, että nuoremmilla on aina joskus han oikeastikin “älyttömiä” ideoita (useammin kuin kokeneemmilla).
En osaa itse nimetä vanhoja, joihin olisi tuollainen muutoshaluttomuuden trendi iskenyt. Ehkä moni vanha ei enää jaksa itse muutoksia ajaa, mutta eivät he silti tapaa vastustaa muiden tekemiä muutoksia vain muutoksen vastustamisen vuoksi. On myös olemassa sanonta “vanhaan hyvään aikaan”, mutta ei tuonkaan tarvitse tarkoittaa lukkoa uudistuksille.
Usein haluttomus tai halukkuus muutoksiin liittyy enemmän omaan turvallisuuden tunteeseen (=> muutos aiheuttaa ei-toivottua epävarmuutta, missä tahansa ikäluokassa, esim. työpaikkansa puolesta pelkäävissä) ja luottamuksen tasoon nykyistä yhteiskuntarakennetta kohtaan (=> kapina vanhaa valtaa vastaan ja vallankumous).
No, yhden asian keksin, jossa vanhat ovat ehkä hieman keskimääräistä muutosvastarintaisempia. Usein vanhemmat ihmiset ovat vallassa, ja vallassa olevat tyypillisesti puolustavat vanhan vallan status quota. Poliitikot ovat muuten tämän perusteella keskimääräistä muutosvastarintaisempia.
Hmm, hmm.
Ihminen on kyllä varsin sopeutuvainen eliö, joten väittäisin että käyttäytymisemme voidaan nähdä “vakaana” ja samanlaisena vain hyvin geneeristä ylätasoa tarkasteltaessa, jos silloinkaan. Ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseemme hyvin paljon.
Kerron yhden esimerkin. Ovatko vaikkapa ranskalaiset jotenkin perimältään avuliaampia kuin suomalaiset? Tuskin. Mutta kun menen Pariisin metrossa suuren matkalaukun kanssa muutaman pysäkinvälin, minua auttaa tuolla matkalla parikymmentä ihmistä. Kyselemättä ja pyytämättä, ohi kiiruhtaessaan, juurikaan omaa vauhtiaan hidastamatta he tarttuvat laukun takapäähän ja nostavat sen kynnyksen yli tai auttavat portaissa. Se nyt vain on tapana siellä ja tapahtuu automaattisesti. Syynä on ainakin se, että Pariisin metrossa on hankalat kulunvalvontaportit, paljon kapeita portaita ja monia kynnyksiä.
Täällä Helsingissä saman laukun kanssa pärjään melkein kaikkialla ilman apua, koska täällä insinöörit ovat laskeneet ramppien maksimijyrkkyyksiä, suunnitelleet kynnyksettömiä ympäristöjä, itsestään avautuvia ovia ja pahimpiin nousuihin hissejä. Mutta niinpä täällä asenne onkin se, että jokaisen on pärjättävä yksin. Jos sitten joskus joudunkin raahaamaan laukkuni korkean, hankalan kynnyksen ylitse, harvalle tulee mieleen harkita auttamista.
Tällaisten ja muiden kokemusten seurauksena olen alkanut pohtia, missä menee raja. Kuinka pitkälle ja kuinka suurella rahalla yhteiskuntaa kannattaa siloitella, puleerata, rampittaa, hissittää, pehmustaa, standardisoida, strukturoida ja säännöstellä? Jossakin vaiheessa nimittäin tällainen elämän helpottaminen kääntyy itseään vastaan: ihmiset lakkaavat olemasta oma-aloitteisia ja aktiivisia, ja alkavat odottaa että yhteiskunta järjestää kaiken. Koska avun tarvitseminen muilta ei ole tavallista, muiden auttaminen on poikkeus eikä sääntö, ja avun pyytäminen häpeällistä. Yhteisöllisyys kuihtuu. Ja mikä määrä rahaa kuluukaan tuohon kaikkeen edistykselliseen elämän helpottamiseen! Onko se oikeasti sen arvoista, kun mukaan lasketaan yhteisöllisyyden menettämisestä koituvat haitat? Uskon, että vähemmällä sliippauksella me sekä pääsisimme halvemmalla että eläisimme onnellisempaa elämää yhdessä. Ja uskon todellakin, että tällaisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen paljonkin.
Mutta joku vanhempi henkilö, jolla matkailumahdollisuudet ovat olleet rajallisemmat ja joka on ensimmäisen kerran käynyt Pariisissa vasta sitten kun arvot ovat jo muodostuneet suomalaisen yhteiskunnan muovaaman talvisota-mentaliteetin mukaisiksi, voi kokea sikäläisen auttamishalun ikävänä ja tunkeilevana. Kun taas joku sellainen, joka on oppinut käyttämään iPadia ennen kuin puhumaan, hahmottaa maailman monipuolisemmin ja imee vaikutteita vielä paljon tehokkaammin kuin vaikkapa minä.
Aikanaan suuret ikäluokat astuivat puikkoihin, syrjäyttivät vanhempiensa ikäpolven, ja tekivät Suomesta nykyaikaisen hyvinvointivaltion. Varmasti siinäkin kohdattiin vastustusta, mutta muutokset olivat mahdollisia, koska määräenemmistö oli uudistavalla sukupolvella. Nyt, kun pitäisi ottaa seuraava edistysaskel seuraavien sukupolvien eväillä, määräenemmistö on edelleen väistyvällä porukalla. Tähän kun joku keksisi järkevän ratkaisun, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin! Moni nuori on jo vetänyt johtopäätökset ja muuttanut Piilaaksoon tai johonkin maailman suurkaupungeista, joissa on mahdollista saada tehokkaaseen hyötykäyttöön ne omat tuoreet ideat, joille täällä lähinnä kyynisesti nyrpistellään. Nyrpistelyn saatesanoina se vanha tuttu lausahdus: “Kyllä sinäkin vielä opit, kunhan saat lisää elämänkokemusta!”.
Itse jaan monet, ellen jopa useimmat, vasemmiston sellaisista arvolähtökohdista, joissa lähtokohta on, että kansalaisten hyvinoinnin arvioinnissa pitäisi tarkastella kansakunnan heikoimpien asemaa ja pyrkiä parantamaan sitä.
Vasemmistolla on mennyt kuitenkin tarkoituksenmukaisuus roskiin jo joskus kauan sitten, koska nykyisin nähdään verot — ei siis suinkaan se, mitä veroilla saadaan aikaan — itseisarvona. Kaikki dynamiikkaa koskeva tarkastelu ja argumentaatio on “oikeistolaista”, ja kun esimerkiksi yritysverotuksen painopistettä yritettiin (tosin epäonnistuen) rukata työllistävämpään suuntaan, niin siinäkin nostettiin kauhea meteli siitä miten rikkaita suositaan kun joku veroprosentti nyt sattui laskemaan.
Retoriikka liikkuu koko ajan sillä tasolla, että veroja ei saa laskea, koska se suosii rikkaita, mitä väliä, vaikka verot eivät hyödytä köyhiä millään lailla.
Ensimmäinen iPhone tuli markkinoille kesäkuussa 2007, eli kohta kuuden vuoden kuluttua.
Nokialla olisi tietysti voitu oppia jotain iPodeista vuodesta 2001 alkaen, mutta Nokia ei silloin tehnyt erillisiä musiikkisoittimia eikä Apple puhelimia, joten firmat eivät kilpailleet ihan samoista asiakkaista.
Nyt kirjoittajalta jäi huomaamatta Sun Tzun raapustukesta ne numerot. Eli siis ne, joissa budjetti on kasvanut semmoista ~5% vuosivauhtia.
Melko huonoa “joka paikassa leikkaamista”. Niin. Eli leikkausta ei ole tehty (tai sitä on tehty vähempi kuin vastaavasti keksitty uusia menoja).
Tähän ei taida valitettavasti nyt vaikuttaa lompakon paksuus (tai puoluekirja), eikä varsinkaan hermostuminen hyvä- tai huonotuloisista. Tosin, toivottavasti niitä hyvätuloisia saadaan jostain lisää, koska ne sentään osallistuvat menojen maksamiseen suuremmalla panoksella kuin mitä kuluttavat.
Poikkeuksen tähän tekee toki perustuloa koskevat käytösvaikutukset, jotka ovat “vasemmistolaisia”.
No nehän juuri on jätetty tekemättä — siis kaikki hyvin?
Näinhän se on 🙁
Eläkeiän välitön nostaminen ei ratkaise yhtään niistä ongelmista, joissa olemme — kyse on ainoastaan työnantajien eläkemaksuista, joista EK on huolissaan.
Selvää toki on, että jollakin aikavälillä eläkeikää on nostettava, arviolta noin yhdellä kuukaudella vuodessa. Tätä ei voida kertoa, vaan EK myötäjuoksijoineen painaa päälle kuin yleinen syyttäjä
Aika pahasti sanottu Kataisesta…
Ja Virossa hänen vastineensa kommunisti Kallas siirrettiin Euroopan komissioon. 😉
Heh. Minulta meni metrossa se klassinen viisi sekuntia sen tajuamiseen mitä matkalaukun “avustaminen” tarkoittaa, ja siinä ajassa lähti jo puhelin mutta ei onneksi lompakkoa.
Yhteisöllisyydessä ja vapaaehtoisessa auttamisessa on omalta kannaltani se tylsä piirre että keski-ikäinen mies on niiden ulkopuolella. Opit kunhan saat lisää elämänkokemusta.
Geeneissä merkittäviä eroja tuskin on. Geeniperimän lisäksi ihmisillä on kulttuuriperimä. Siinä molemmilla on vahva yhteinen eurooppalainen kulttuuripohja, mutta myös vuosituhantisen erillisen kehityksen tuomana omat monin osin erilaiset käyttäytymiskoodit. Geeneissä muutosvauhti on hidas. Kulttuurissa muutoksia voisi havaita ehkä sadan vuoden perspektiivillä. Aika vakaata siis tuo kulttuuripuolikin, joka periytyy (hyvässä ja pahassa) nimenomaan sukupolvelta toiselle, edellisiä sukupolvia kuuntelemalla.
En näe tarvetta hylätä edellisen sukupolven rakentamia (omasta mielestään) parannuksia. Nuoriso luonnollisesti kyseenalaistaa aina vanhempiensa ratkaisut, mutta minusta paras lopputulos voisi olla synteesi ja edelleen kehittäminen, ei vanhan vaihtaminen uuteen. Vanhat yritelmät on rakennettu yhtä todennäköisesti hyvien positiivisten pyrkimysten varaan kuin uudetkin. Ja myös pysyvyydellä on arvonsa. Se antaa yhteisen kielen ja vakaan pohjan sekä nykyiselle toiminnalle että sen jatkokehittämiselle.
Vanhat vallassa olijat voivat puolustaa omaa valtapositiotaan (millä tahansa alalla ja jopa perheissä), mutta en näe ikää sinänsä tekijänä, joka johtaisi seuraavan sukupolven uudistusten vastustamiseen.
Luotan näissä asioissa myös järjen ääneen. Ihmisilä on luontainen taipumus omaksua uudet hyvin perustellut asiat. Uusien ajatusmallien omaksumiselle on annettava hieman aikaa. Kun ihmiset katsovat asioiden olevan kypsiä, muutos tapahtuu itsestään (eikä sitä edes katsota muutokseksi, vaan vain itsestäänselvyyden implementoimiseksi). Jos jotain vastaan pitää sotia, niin lähinnä omaan valtaan ja omaan positioon takertuneita (ja tietenkin valtaa tavoittelemaan keskittyviä) vastaan. Tämä pätee niin valtioihin kuin firmoihin.
Tuon yleisemmällä tasolla en näe nuorten ja vanhojen olevan toistensa vastustajia. Talvisodan sukupolvi ehkä korostaa vakautta ja varautumista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että seuraavan sukupolven pitäisi tyystin nämä arvot unohtaa. Niissä on oma viisautensa. Jos ajat ja ulkoiset tekijät muuttuvat, tyyliäkin voi vähän muuttaa.
Nykyään ympäristön vaihtaminen on helppoa, ja se voi olla monelle virkistävää. Mutta ei Suomessakaan uusia ideoita torpata, vaan uusia innovatiivisia yrityksiä syntyy aika helpostikin. Uudessa tekniikassa markkinatkin ovat usein globaalit, joten monilla aloilla maailman valloitus onnistuu Suomesta yhtä hyvin kuin suurista kasvukeskuksista.
Hallituksen kuntauudistus on vasta sekainen suunnitelma. Peruisin kuitenkin myös edellisten hallitusten jo toteuttamat “kuntauudistukset”.
Eurojärjestemän hallitus jo ehti de facto muuttaa rikkomalla tietoisesti yhdessä sovittuja no bail out ‑periaatteita. Tämän seurauksena euro ei ole enää neutraali yhteinen valuutta, vaan poliittisen toiminnan työkalu. Ja vastuut (valtioiden ja pankkien huonojen ratkaisuiden pelastusoperaatiot) muuttuivat samalla osin yhteisiksi.
Myös hallituksen muutossuunnitelmat pitäisi perua, ennen kuin olisin tyytyväinen.
Ostin viimeisen Nokia-puhelimeni 1998. Sen jälkeen firman tuotteet alkoivat olla minulle kuluttajana turhan heikosti houkuttelevia, jotta olisin halunnut laittaa niihin rahojani (käytin tuosta eteenpäin vuosia muiden ihmisten hylkäämiä käytettyjä laitteita, en nimittäin osta huonoksi kokemaani tuotetta vaikka parempaa ei olisi tarjolla). Applella painotettiin jo tuolloin kuluttajan näkökulmaa, houkuttelevaa muotoilua ja käytettävyyttä, ja juuri silloin kun he eivät vielä tehneet puhelimia, olisi ollut oikea aika ottaa opikseen ja sisäistää näiden asioiden tärkeys.
Mutta sekä Nokian sisällä että Suomessa muutenkin sai kovasti kuraa päälleen, jos kehtasi olla sitä mieltä että puhelimia voisi ja kannattaisi tehdä paremminkin. Ja nykyisin tietenkin saa kuraa päälleen kun huomauttaa tästä emämokasta, kun se on kuulemma jälkiviisautta.. Mjooh.
Lievästä konservatiivisuudestä on myös hyötyä. Esimerkiksi muutamien paikallisten Osuuspankkien vanhoilliset isännät eivät lähteneet 80/90-lukujen vaihteen hypetykseen mukaan ja selvisivät pankkikriisistä voittajina. Tuon kriisin aiheuttamien kollektiivisten kokemusten ansiota myös lienee, että suomalaiset pankit ovat edelleen hyvässä kunnossa.
Aivan toinen asia on nykyinen AY-liikkeessä (ja aiemmin MTK:ssa) vallitseva muutoshaluttomuus. Asioita ei saisi muuttaa piirunkaan vertaa.
Suomi on demokratiaksi harvinaisen korporatiivinen maa. Jos SAK tai samantasoinen korporaatio jumittaa uudistukset, koko maa jumittuu. Englannissa tämä jo kertaalleen nähtiin. Esimerkkejä paremmasta kuitenkin on.
Metalliliitto teki 80-luvun alkupuolella irtioton Suomen ammattiliittojen silloisesta nyrkit pystyssä kulttuurista. Se mahdollisti uudenlaisen joustavuuden töiden ja tuotannon järjestelyssä. Suomen teknologiateollisuus nousi nopeasti aivan toiselle tasolle.
Paperiliitto jatkoi entisellään.
Viime vuonna jäi lopultakin eläkkeelle erään opiskelija-asuntosäätiön talousjohtaja, joka työnsä puolesta joutui muutaman kerran vuodessa keskustelemaan asukkaiden edustajien kanssa. Hän teki selväksi, että on tavoitettavissa vain virka-aikana, ja odottaa opiskelijoiden olevan pois luennoilta tapaamisen ajan. Kun hänelle yritettiin kertoa, että nykyisin joillakin kursseilla on läsnäolopakko ja osa opiskelija-asukkaista on virka-aikaan töissä, hän totesi, että opiskelijan tehtävä on opiskella eikä käydä töissä.
Se ei selvinnyt, kuvitteliko talousjohtaja opintotuen riittävän hänen laatimiensa budjettien mukaisen vuokran maksamiseen. Onneksi hän sitten jäi eläkkeelle ja teki tilaa uudelle talousjohtajalle, joka on paremmin kärryillä 2000-luvun opiskelijamaailmasta.
Kylläpä nyt oli kuulkaat naulan kantaan tämä Soininvaaran analyysi! Eihän tähän voi lisätä mitään, siinä tulikin jo kaikki oleellinen suomalaisen politiikan nykytilasta.
Vasemmisto, vihreät ja persut. Jos vasemmisto kykenisi uudistumaan ja nuortumaan, jos vihreät lopettaisivat nirppanokkaisuuden ja persut vähän hölläisivät konservatiivisia voimiaan niin tuo kolmikko voisi hyvinkin syrjäyttää demarit, kepun ja kokkarit.
On aika naurettavaa, että vasemmisto+vihreät ja persut pitävät toisiaan toistensa vastustajina avioliittoasioiden vuoksi.
Mitä jos nämä hautaisivat sotakirveensä ja lähtisivät aidosti haastamaan kolme vanhaa suurta? Jättäkää ne avioliittoasiat eduskunnan päätettäväksi jokaisen edustajan omantunnon mukaan?
Ok, onhan siellä muutakin, mutta mielestäni suurimmat kiistat noiden kolmen välillä ovat kuitenkin enemmänkin omantunnon kysymyksiä, poislukien maahanmuutto, joka on enemmänkin kansantaloudellinen kysymys ja siitäkin varmasti päästään sopimukseen.
Persut ovat kuitenkin monissa asioissa aivan yhtä vasemmalla kuin vasemmisto ja vihreät. Varsinkin persuja äänestävät ihmiset.
Nämä kolme voisivat uudistaa Suomea ja antaa ihmisille oikeasti “uuden” vaihtoehdon.
Arhinmäki, Niinistö ja Soini. Eikö olisi aika avata neuvotteluyhteydet ja järjestää uudet vaalit?
YLEn gallupissa oli se oleellinen, yli 40% vastanneista ei kannattanut tai ei kertonut kannattavansa mitään puoluetta! Aika huolestuttavaa.
Jos hallituksen enemmistön keskuudessa rakenteellinen uudistus tai reformi vielä saisi kannatusta, on suurelle osalle asioita annettu Veto-oikeus Arkadianmäen ulkopuolelle yleislakon uhalla.
Hallituksen ei ole tarvinnut jättää päättämättä niistä rakenteellista asioista, joista työmarkkinaosapuolet eivät ole edes suostuneet alkaa ryhtyä rupeamaan neuvottelemaan.
Nykyhallitus on katkaissut perinteen parlamentaarisesta valmistelusta suurissa uudistuksissa. Perinteistä napanuoraa kolmikantaiseen sopimiseen, joissa koplataan kaikenmaailman asiat yhteen ei sensijaan ole katsottu tarpeelliseksi katkaista.
“Sairaanhoitajien palkkojen korottamiseen on myös varaa. Viime viikolla valtiovarainministeri Jyrki Katainen esitteli neljännen lisätalousarvion. Siinä kirjattiin ylimääräisiä ja odottamattomia verotuloja noin puolitoista miljardia euroa velan lyhennykseen.
Ensi vuoden budjetti on laadittu pari miljardia ylijäämäiseksi ja jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, voi ylijäämä nousta kolmeen neljään miljardiin. Siitä löytyy ne 300–400 miljoonaa euroa, jotka tarvitaan tämän kriisin ratkaisemiseksi semminkin, kun vielä iso osa näistä palautuu verotuloina takaisin valtion kassaan.”
Tässä Arhinmäen kirjoitus vuodelta 2007, ei kovin kauaskontaisto puhetta, mutta ulkonäkö on miehellä komea ja supliikki varmasti hyvä.
Valtioneuvoston jäsenillä pitäisi olla ylempi korkeakoulututkinto. Puolueet voisivat sopia tästä.
Vähemmistöhallitus olisi parempi kuin tämä enemmistöhallitus. Silloin päätöksistä jouduttaisiin tiedottamaan, resoneeraamaan ja perustelemaan ja… Ruotsissa on vähemmistöhallitus ja siellä ei hölmöillä.
Aivan kuten halpa raha teettää harkitsemattomia virheinvestointeja, enemmistöhallitus tekee fantastisen pieleen meneviä päätöksiä. Ja kun määräenemmistöjä ei enää eduskunnassa tarvita, läpi menee sutta ja sekundaa.
Klassinen esimerkki juuri sellaisesta kyynisestä letkautuksesta, joista puhuin, samoin kuin siitä että elämänkokemus ei suinkaan aina johda parantuneeseen ymmärrykseen todellisuudesta.
On valitettavaa jos olet tullut ryöstetyksi. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että minun tarkoittamassani auttamisessa olisi kysymys ryöstöyrityksistä. Olen aika vähän ulkomailla liikkunut turistina ja Pariisissa olen oikeastaan aina työmatkalla. Auttajat ovat pukuherroja ja muita itsekin töihin tai muihin menoihinsa kiirehtiviä ihmisiä. Keski-ikäiset miehet osallistuvat siinä missä muutkin, enkä oikein sitäkään ajatusta niele ettei tämän ryhmän edustajia itseäänkin autettaisi jos tarvetta on.
Niin — persuthan ovat de facto kansallissosialisteja.
Vaaliliiton tunnuslauseena olisi varmaankin “Suomesta Euroopan Pohjois-Korea”? Persuista löytyisi varmaankin apuja junche-aatteen soveltamisessa tänne pohjolan oloihin — onhan puolue jo kunnostautunut toimimalla aktiivisesti PRK:n ystävyysseurassa.
Ongelma onkin siinä, ettei sitä vanhaa maailmaa, jonka pelisäännöillä kyseiset yritelmät on rakennettu, ole enää olemassa.
Hämmästyttävän harva enää muistaa, että silloin kun tätä “hyvinvointivaltiota” alettiin rakentamaan, Suomi oli käytännössä suljettu suunnitelmatalous, joka hengitti Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmiin sidottujen bilateraalikaupan tavaranvaihtopöytäkirjojen määräämään tahtiin. Ainoa merkittävä länsimarkkinoille suuntautunut poikkeus oli osa metsäteollisuutta, joka sekin oli liittynyt yhteen ja samaan vientikartelliin.
Menttaliteeti oli se, että oli melkein kansalaisvelvollisuus ostaa Lada tai Mosse, jotta tuontikiintiöt saataisiin täyteen ja vaihtokauppa jatkuisi ongelmitta.
Samalla metsäteollisuus yli-investoi lainarahalla holttittomasti ja palkkojen annettiin työrauhan nimissä kohota kontroiloimattomasti — ongelmahan hoidettiin aina devalvoimalla rankasti heti kun kilpailukyky osoitti vaarantumisen merkkejä. Samalla kotimaisilla pääomilla tehtyjen lainojen pääoma saatiin tehokkaasti syötyä.
Nykyään tilanne ei voisi erilaisempi olla kuin tuolloin — toimimme täysin avoimilla globaaleilla markkinoilla eikä meillä ole edes omaa valuuttaa, jonka avulla taloudelle voisi antaa d‑vitamiiniruiskeen. Velatkaan eivät mokomat katoa itsekseen minnekkään vaan ne olisi ihan oikeasti maksettava.
Tätä kaikki vanhat toimijat eivät kuitenkaan tunnu sisäistäneen vaan kaikkein jämähtäneimmissä korporaatioissa koitetaan jatkaa niinkuin olisi vuosi 1979. Valitettavasti vain suljetuntalouden kakunjakostrategiat eivät ole toimineet enää aika päiviin.
Ok, yksi vanha jarruttelija löytynyt. Tuossa taisi olla kyse oman kiinnostuksen lopahtamisesta. Ehkä hänelle olisi ollut ok, jos joku muu olisi hoitanut hommat hänen puolestaan.
Eipä ole niitäkään. Ns. PARAS-hanke ei koskaan päättynyt.
No kun hallitusyhteistyö ei politikoiden välillä suju, niin miten olisi virkamieshalllitus. Tai peräti hallitus niiden toimesta, jotka tekevät sitä oikeata työtä, pitääksen Suomen talouden ja sum muut rattaat raiteillaan (=ydinvirkamiehet).
Jos vaikka kokeiltaisiin seuraavat 4 kk ilman kansanedustajia asioiden tiimoilta virkamiesten töillä, ja jos hyvin menee, niin sitten jouluun asti samaa virkamieskokeilua jatkettakoon.
Muuten kansanedustajien palkkiota (palkkaa?) tulisi alentaa 3/4 kertoimella. Syyn varmasti näin kesän kynnyksellä kaikki tietävät.
Analyysi on hyvä, mutta mikä on lopputulos? Pelkään Suomen tekevän kaiken vaikeimman kautta, eli ajamme itsemme konkkaan liian korkealla sosiaaliturvalla ihan samalla tavalla kuin Uusi-Seelanti teki vähän aikaa sitten.
Ratkaisuksi siis pitää löytää yhdistelmä, jolla on kykyä ja halua purkaa sosiaaliturvajärjestelmäämme oikein kunnolla vain siksi, että osia siitä voitaisiin pelastaa. Mikä on tuo yhdistelmä? Se ei synny ainakaan nykyisistä puolueista, mutta puoluekentän uusjaolla se toivottavasti onnistuu.
Kun näin selvästi on, ja hallitus meinaa vielä kävellä perustuslain ylikin, niin miksi vihreät eivät jätä hallitusta?
Tai — voihan sitä yksittäinkin siirtyä oppositioon, kun ei enää pysty hyväksymään ihan mitä vaan.
Yksi asia, mikä kuulosti ihan mahdottomalta, kun kuulin sen Jari Sarasvuon Puheessa tiistaina.
Onko totta, että koulutukseen käytetään 12 miljardia ja kaikenlaiseen hallinnointiin 14 miljardia?
Jos se on totta, niin ensimmäinen rakenneuudistuspaikka on siinä.
Itse kaipaan kovasti suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun lähtökohtaa, jossa puhuttaisiin siitä mitä kukakin kansan osa TARVITSEE, sen sijaan että nyt saa vapaasti rällätä, mitä kukakin ANSAITSEE otsikon alla. Se toisi kovasti uusia sävyjä keskusteluun, kun katse käännetäisiin tarpeisiin sen sijaan että jokainen tulonsiirto nähdään kansanosan arvon kyseenalaistamisena. Koskee ennen kaikkea koko eläkekeskustelua, jossa “kaikkensa työelämälle antaneet ja maan rakentaneet” 50 luvulla syntyneet kertovat miten he ovat ansainneet nykyisen järjestelmän, varhaisen eläkkeen ja palvelut, olipa oma tilanne, terveys tai varallisuus kuinka hyvä tahansa. Kiinnostaisi todella kuulla miten he keskustelussa perustelisivat edut joita he TODELLA tarvitsevat elääkseen.
Sanoisin että meillä on kulttuurissamme muutamia piirteitä jotka tuottavat hankaluuksia. Korporaatioiden valta on yksi oire siitä että suomalaiset eivät pidä “veneenkeikuttajista”. Ideoiden kohdalla, uusia ideoita kyllä arvostetaan mutta vain jos ne esittää joku hyväksyttävä taho. Joku hyväkin idea voi joutua pitkäänkin “karenssiin” jos väärät ihmiset tuovat sitä esiin.
Nämä toki ovat ihan inhimillisiä piirteitä eivätkä rajoitu suomalaisiin, mutta täällä kyllä nämä ovat aika korostuneita. Aika moni poliittinen puheenvuoro alkaa sanoilla “Ei voida ajatella, että…”
Eikös tyypillisesti tällaisina poliittisina aikoina, jossa mitään ei lamaantumisen takia tapahdy, joku puolueista käynnistää hajaannuksen ja sitä kautta poliittisen kriisin takia tapahtuu uudistumista.
Miksi Vihreät istuvat hallituksessa ja ovat mukana pitkittämässä tilannetta?
Maassa on hurja tilanne. Me tehdään noin 40 prosenttia vuodesta taksvärkkiä valtiolle. Maan hallitus onnistui korjaamaan valtion talouden vajetta vaivaiset 600 milj kiristämällä veroja ja tekemällä leikkauksia, pitäisi korjata noin 7000 milj, käytännössä siis ei tehty yhtään mitään. Ihmisille ei uskalleta kertoa mikä heitä odottaa.
Kukaa ei pistä Kataista tiukille maan talouden hoidosta. Pelastetaan Euroa ja omat asiat ovat hoitamatta.
Nykyisen hallituksen ongelma on Iso Jytky. Se hengittää niskaan koko ajan.
Näinhän se käy, mutta onneksi suomalaiset kumminkin ovat tuossa konkkatilantessa aina tajunneet kääriä hihat ja alkaa toimimaan.
Eli en epäile etteikö Suomi pärjäisi, se on vaan sitten vähän eri asia kuinka syvältä pitää kuopaissa ennenkuin aletaan tekemään mitään. Hyvinvointivaltion riippumatossa on hyvä köllötellä.
Nuorten pitää tehdä ay-liikkeessä vallankumous — ja nopeasti.
SDP on nykyään suomalaisten RKP. Koko toiminta perustuu puolustustaisteluun, jossa vuosikymmeniä sitten saavutettuja etuja puolustetaan tavalla, joka sulkee pois kaiken uudistumisen, kasvun ja nykytodellisuuden hyväksymisen.
Jos RKP eläisi 2000-lukua, se pyrkisi KASVATTAMAAN ruotsikielisten tai kaksikielisten osuutta, esim. kielikylpytoiminnan laajentamisen tai kaksikielisten koulujen kautta. Mutta tavoitteena ei ole saada uusia ruotsikielisiä, vaan korottaa muuria vanhojen ja muun maailman ympärille. SDP:n kohdalla tilanne on sama nuorten, työllistymisen ja etujärjestöjen kanssa.
Aina ja kaikkialla vaalit voittaa ja keskustelua hallitsee aloitteellisin toimija. Puolustustaistelu on pääosin itse keksittyjen viholliskuvien ja dikotomian ympärille rakennettua passiivista toimintaa. Ei mikään yhteiskunta voi perustua sellaiseen toimintaan.
En tiedä, tarvitaanko Suomessa jatkossa enää korkean osaamisen töitä, mutta mikäli ne katsotaan tarpeellisiksi, niin täytyy ihmetellä hallitusta ja myös Soininvaaraa.
Itse vaihdoin “korkean osaamisen” yksityiseltä alalta opiskelemaan juliselle sektorille tähtäävälle alalle. Suurimpana katalyyttinä tässä olivat tasa-arvotupo ja Soininvaaran ennnen 2010 vuotta tekemät kirjoitukset naisen euron pienuuden epäoikeudenmukaisuudesta.
Miksi nuoret menisivät opiskelemaan irtisanomisherkkiä korkean osaamisen aloja, jos valtiovalta haluaa pienentää tuloerot naisten helpompien ja turvallisempien alojen ja miesten irtisanomisherkkien korkean osaamisen alojen välillä nollaan?
Naisen euro-kampanja tuskin poistuu ikinä, mutta se tulee todella kalliiksi. Parempi hakea kolme kertaa opettajakouluun kuin valmistua DI:ksi-
ihmisen maailmankuva ja asennemaailma muotoutuvat ensimmäisten elinvuosikymmenien aikana, ja sen jälkeen useimmilla yksilöillä tavat ja arvot muuttuvat hyvin hitaasti. Tästä seuraa se, että jos haluat tietää tulevaisuuden maailmasta jotain, kannattaa katsoa nuorten aikuisten toimintaa.
En tarkoita tässä sitä nuoruuden riskinottoa, joka johtuu kokemusmaailman suppeudesta ja testosteronin korkeasta tasosta. Kuitenkin suhtautuminen ympäröivän maailman muutoksiin (perhearvot, suhde teknologiaan, ajatukset työsuhteista, jne.) on paljon joustavampaa ennen kolmeakymmentä ikävuotta kuin sen jälkeen.
Nuorten suppeampi kokemusmaailma on riskitekijä, mutta samalla se on myös etu. Nuorelta kuulee harvemmin “ei se ennenkään toiminut” ‑kommentteja.
Organisaatio-opista tiedetään hyvin se, että yritykset eivät tukehdu vanhoihin huonoihin toimintatapoihin. Niistä osataan päästää irti. Tuho tulee usein vanhojen hyvien toimintatapojen kanssa, koska jossain vaiheessa ne kuitenkin happanevat. Hyvä ratkaisu vanhaan ongelmaan ei välttämättä ole hyvä ratkaisu uuteen ongelmaan.
Ja sitten samaan hengenvetoon on pakko todeta, että ihmisten karkea luokittelu iän mukaan on aivan liian yleistävää. On hyvin eteenpäinpyrkiviä seitsemänkymppisiä ja erittäin konservatiivisia parikymppisiä. Nuoren keulakuvan ottaminen konservatiiviselle puolueelle ei tee puolueesta radikaalia. Tehokkaimmin uusia ideoita läpi voivat viedä radikaalit vanhemmat valtiomiehet, joita on vaikeampi torpata ikään liittyvillä argumenteilla.
Politiikassakin pitäisi lähteä siitä, että jos idea torpataan toimimattomana, asia pitää perustella aika huolellisesti. Se ei riitä, ettei asia toiminut edellisellä kerralla. Pitää miettiä, miksei asia toiminut edellisellä kerralla, ja olisiko jokin siihen vaikuttanut osatekijä muuttunut. Innovaatioissa sisällön lisäksi ajoitus on tärkeä.
= = =
Ja kun ei kukaan vielä tätä sanonut ääneen: Hyvin moni poliitikko tietää, mitä pitäisi tehdä kestävyysvajeen paikkaamiseksi. Valitettavan harva kuitenkaan tietää, miten vaalit voitetaan niiden päätösten jälkeen…
Suomi oli mielestäni kyllä selvä markkinatalous, vaikka Neuvostoliittoa nöyristeltiinkin, ja idänkauppaa pyöritettiin (sisäisestä ja länsikaupasta poiketen) sopimuksin hallitusten tasolla.
Jos nuorina toimijoina pidetään vaikkapa Kataista ja Urpilaista, katson että he joko eivät ole sisäistäneet euroalueen (alkuperäistä, d:tä sisältämätöntä) toimintatapaa tai toimivat tahallaan sitä vastaan. Euroaluehan on jo jossain määrin siirtynyt setelipainolinjoille. Kuuntelen näissä asioissa mieluummin vähän vanhemman polven, kuten vaikkapa Raimo Sailaan neuvoja. Tässä mielessä nuori polvi siis rynnii, kun taas vanha polvi näkee tilanteen pidemmällä perspektiivillä.
Lainsäädäntötyötä tehdään periaatteessa tulevaisuutta varten, ei tätä päivää varten. Mielestäni Suomen ensimmäisen perustuslain/hallitusmuodon tekijät ovat katselleet ainakin yhtä pitkälle tulevaisuuteen kuin nykyisetkin. Nuoret saattavat olla enemmän alttiita tekemään lainsäädäntöä nykyiseen tilanteeseen sopivaksi sen sijaan, että tekisivät lakeja, jotka toimivat tulevaisuudessa / kaikkina aikoina. Tuon kaltainen lainsäädäntö ei tuo meille hyvää tukevaa lain suomaa pohjaa, vaan heiluu tuuliviirin tavoin poliittisten suhdanteiden mukaan. En siis päästäisi nuorta sukupolvea temmeltämään täysin ilman vanhemman sukupolven tuomaa vakaampaa näkökulmaa yhteiskunnan kehitykseen.
Ei auta. Jos AY-liike on työssäkäyvien edustaja, se ei ole oikea taho ajamaan työllisyyden lisäämistä. Intressit ovat liian pahasti ristissä.
Edellisten hallitusten osalta viittaan esim. lakiin kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta ja kuntajakolain muutoksiin.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070169
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20091698
Pääoma on globalisoitunut, markkinat ovat globalisoituneet, yritykset ovat globalisoituneet, työmarkkinat ovat globalisoituneet, valtioiden väliset yhteispäätökset ovat lisääntyneet merkittävästi… ay-liike katsoo yhä vain yhden maan sisäisiä asioita kerrallaan, vähän vain pitää yhteyttä naapureihin et “onks tää teilläkin ongelma?”
Niin, kun on hölmöä säästämistä.
Ja veroja lasketaan koko ajan kaikessa muussa kuin palkkaverotuksessa ja arvonlisäverotuksessa.
Uudistushaluja voisi auttaa, jos Saksan malliin saataisiin AY mukaan yhtiön hallitukseen ja johtoon. Sanelu-YT ei tätä järjestelyä vastaa.
Puitelait ovat toki olemassa, mutta mitään varsinaisia uudistuksia ei hallituksen eikä aikaisempien hallitustenkaan toimesta ole tehty.
Eräät kunnat ovat ennakoineet uudistuksia yhdistymällä ja muodostamalla SOTE-alueita, jotka nyt täytynee muodostaa uudestaan.
Kenellä ei ole?
No, vassareilla ei ole eikä Lauri Ihalaisella.
So what?
Monen korkeasti koulutetun(kin) ongelmana on, että tietää kaikki, mutta ei ymmärrä mitään.
Tuskinpa tässä mnaassa on älykkäitä nuoria, jotka uskovat, että tulevaisuus on turvattu etuoikeutettujen eduista kiinni pitämällä.
(Hah, lause on kaksimielinen.)
Jokainen, jolla on nyt toistaiseksi-työ, on etuoikeutettu porvari.
Tarkennetaan tätä siis niin, että kannattaa verrata nykynuorten toimintaa edellisten sukupolvien nuorten toimintaan. Näin voimme eliminoida yhtälöstä yleistä kouhotusta ja kokemattomuutta.
Joskus “ei se toimi” on viisautta, joskus vain kateutta tai kyllästyneisyyttä.
Yritysten suhteen olen sen verran pessimistinen, että uskon yritysten olevan pääsääntönä kykenemättömiä uudistumaan. Jos toimintatavat ovat kunnossa, ne toimivat, mutta jos eivät, tarvitaan hyvää onnea (=sattumalta juuri oikeanlainen johtaja), jottan toimintatavat saadaan parannettua. Tämä pätee erityisesti innovatiivisiin / uutta luoviin yrityksiin — vakiintuneilla markkinoilla toimivissa rutiinifirmoissa uusi pätevä yleisjohtaja voi vielä pelastaa tilanteen.
Aivan. Kuten jo aiemmin kirjoitin, pysähtyneisyyttä luo ehkä enemmän vanhan johdon (ei välttämättä iältään vanhan) takertuminen valtaan ja oikeassaoloonsa.
Myös muutokset pitää perustella huolellisesti.
Näin on — tosin ehkä harvempi kuin “hyvin moni”. Poliitikot ovat hyvä esimerkki siitä, mitä valtaan takertuminen tarkoittaa. Seuraavat vaalit ja valituksi tuleminen ovat heille ehkä asioiden hyvää hoitoakin tärkeämpiä asioita. Samoin oma ura ja maine puolueessa tai vaikkapa Euroopan tasolla voi olla heille (äänestäjien ja maan kannalta) liian tärkeää.
Eikö se ongelma ole se kestävyysvaje, eikä se vallassapysyminen?
On tämä järjetöntä, että puolueiden oman vallanhimon vuoksi yhteiskunta kärsii. Tai no, kärsimys kestävyysvajeesta on vasta alkamassa.
Tälläkin hetkellä puolueet miettii kuumeisesti miten saadaan käännytettyä ja aivopestyä ihmisiä äänestämään meitä.
Eikö puolueiden pitäisi ajatella, miten teemme tästä maasta paremman?
Eikö tämä kerro siitä, että eduskunta ja demokratia Suomessa ovat epäonnistuneet?
Meillä on jo teknologia toteuttaa suoria kansanäänestyksiä, mutta sitä pelätään puolueiden suunnalta kuin ruttoa. Entä jos kansa äänestääkin..VÄÄRIN?
Mediasta kyllä sen verran, että onhan YLEkin jo melkoista hömppäviihdettä. Nämä poliittiset keskustelut ovat kuin aikuisten hiekkalaatikkoleikkejä, kohta varmaan laitetaan poliitikot hyppimään uimatornista vesialtaaseen. Nythän siellä on jo kaiken maailman “tyyliasiantuntijaa” ja välikommentaattoria.….….….
Entä, jos annettaisiin poliitikkojen itse väitellä itse aiheesta, eli politiikasta ja me muut olisimme turpa kiinni ja kuuntelisimme?
Nykyinen tilannehan sopii hyvin esimerkiksi puhuville päille, kuten pääministeri Kataiselle, joka tuskin sanoo missään tilaisuudessa mitään, mitä ei ole valmiiksi joku hänelle käsikirjoittanut. Varsinainen politiikkahan on ihan yks hailee, koska sen tekee kuitenkin muut tahot.
“Tätä voisi tutkia empiirisesti selvittämällä ministerien ylioppilastodistusten arvosanojen kehitystä, vaikka mittari onkin vähän harhainen.”
Eikös just 30-luvulla ollut tapana hakea ministerit yliopistojen professoreista ja saatiin maa lamaan ja sotaan.
Suora kansanäänestys on oikein mukavan tuntuinen idea, kunnes mukaan ottaa pari reaaliteettia.
Ensimmäinen kysymys liittyy siihen, kuka ja miten asettaa kansanäänestyksen kysymykset. Nostetaanko alvia? Ei. Nostetaanko tuloveroa? Ei. Nostetaanko eläkeikää? EIII!! Leikataanko sosiaalitukia? Ei. Leikataanko koulutusta? Ei. Alennetaanko virkamiesten palkkoja? Ehkä. Nostetaanko rikkaiden verotusta? Jooo!
Tästä tulee jotenkin Hellas mieleen.
Jotta tuosta päästään eteenpäin, kysymykset pitäisi paketoida realistisiksi kokonaisuuksiksi, joissa on mukana myös rahoitustapa. Siinäkin ratkaisussa pitkäjänteisyys jää helposti jalkoihin, ja dynaamisten vaikutusten määrittäjillä on erittäin suuri ohjausvalta toimintaan.
Seuraava pykälä on se, että hommaa pyörittämään palkataan viisaita ja osaavia henkilöitä, jotka voivat kokopäivätoimisesti perehtyä monimutkaisiin asioihin. Tosin näiden henkilöiden valinta on vähän kimuranttia, samoin vastuukysymykset. Ratkaisu näkyykin sitten ympärillämme, parlamentaarinen demokratia puoluekurilla maustettuna.
Olennainen asia on erottaa arvokysymykset ja teknokratia toisistaan. Ideaalitapauksessa äänestäjät äänestävät arvoista, jonka jälkeen poliitikot soveltavat näitä arvoja ja virkamiehet tuottavat mahdollisimman realistisia toimenpide-ehdotuksia, joista poliitikot valitsevat.
Näin maailma ei tietenkään ihan oikeasti toimi, mutta vähän tuohon suuntaan. Poliitikoilla helposti tulee ahdistusta siitä, että ylläkuvattu järjestely pakottaa kertomaan todellisen agendan ja hyväksymään sellaisia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole äänestäjäkunnan kokeman välittömän edun mukaisia.
Lipposen aikaa voi tässä suhteessa vähän haikailla, koska hänen aikanaan hallitus teki esimerkiksi taloudessa pitkällä aikavälillä demarien arvoja tukevia päätöksiä, jotka lyhyellä aikavälillä olivat äänestäjille ikäviä. Toisaalta haikailua kannattaa siinä mielessä vähän rajoittaa, että nousukaudella on kuitenkin kivampi tehdä päätöksiä kuin laskukaudella, koska aika parantaa haavoja.
Suomessahan ay-liikkeellä on paljon parempi asema kuin Saksassa — meillä ay-liike istuu maan hallituksessa näkymättömänä suurvisiirinä kaatamassa kaikki epämieluisat muutokset ehdottomalla veto-oikeudellaan.
Katson sekä lakimuutosten, useiden kuntamuutosten, että henkisen perinnön seuraavalle hallitukselle olevan ei-toivottuja.
Osmo Soininvaara,
mitkä neljä asiaa Suomessa muuttaisit, jos sinulla olisi Valta.
Oli, joo. Ja systeemi oli niin huono, että valitsemalla suomalaisia proffia Suomen hallitukseen saatiin koko maailma lamaan ja sotaan…
Suomalaisen systeemin heikkous on, että meillä ei ole demokraattisesti valittua maakuntatasoa, vaan kansanedustajaksi pompataan suoraan jonkun pikkukunnan valtuustosta. Kuntaliiton mukaan:
Eduskunnassa on 158 kunnanvaltuutettua eli 79 prosenttia kaikista kansanedustajista toimii myös kotikuntansa valtuustossa. Valtuutettujen osuus on kasvanut eduskunnassa vuodesta 1996 lähtien.
Eniten valtuutettuja on Kokoomuksen eduskuntaryhmässä, 35 henkilöä. Suhteellisesti eniten kuntapoliitikkoja eduskunnassa on Vasemmistoliitolla, 93 prosenttia 14-henkisestä eduskuntaryhmästä. Kokoomuksen ryhmästä 80% istuu myös kunnanvaltuustossa.
SDP:llä on eduskunnassa kunnanvaltuutettuja 34 (81% ryhmästä), Perussuomalaisilla 29 (74%), Keskustalla 26 (74%), Vihreillä 8 (80%), RKP:llä 8 (89%) ja Kristillisdemokraateilla 5 (83%).
Välillä tuntuu, että eduskunta ja valtioneuvosto on kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus. Maakuntataso olisi hyvä ja tarpeellinen kasvualusta valtakunnantason poliitikoille.
Valtaojalta hyvä kirjoitus:
“Demokratian ja tasa-arvon ongelma tiivistyy kansanäänestyksissä, joita tuon tuostakin ollaan vaatimassa Suomeenkin, milloin EU:sta, milloin ydinvoimasta tai jostain muusta. Maailman monimutkaiset ongelmat latistetaan gallupiksi: rasti ruutuun, ei, juu, vaarinhousut, ja homma on selvä. Kansanäänestys toisensa jälkeen on osoittanut, että niissä äänestetään yleensä jostain aivan muusta kuin itse asiakysymyksestä – yleisimmin hallituksen puolesta tai sitä vastaan. Taivas meitä varjelkoon suoralta demokratialta, jossa harva se päivä saisimme pitää Idols-äänestyksen turvetuotannosta, kulttuuribudjetista tai maahanmuuttolaeista – päättää asioista, joista useimmilla ei ole pätkääkään tietoa, mutta sitäkin enemmän mielipidettä.”
Kuten Valtaoja kirjoittaa, niin kaikkien mielipide ei ole samanarvoinen, vaan osaavien pitäisi olla päättämässä. Tiedä sitten miten kansaäänestys toimis malliin, missä missit ja jalkapallohuligaanit olisivat ministereinä päättämässä asioista.
Talousjohtaja varmaankin joutuu vastaamaan siitä, että tulot riittävät kustannusten kattamiseksi. Yksi opiskelija-asuntosäätiö ei varmasti ole ainoa suomalainen yleishyödyllinen vuokra-asuntosäätiö, jonka asukkaiden mielestä vuokrat ovat liian korkeat. Alan firmojen on aika vaikea karsia kustannuksia. Kiinteistöjen omistaminen on pääomavaltaista ja lainahoitokuluista luistaminen ei ole pitkällä välillä kestävää, rakentamisen hintaan ei voi itse vaikuttaa kun ei itse rakenna, kiinteistön huolto on jo hyvin kilpailutettua, katteita ei alan hintajohtajalla paljoa ole. Jäljelle jää hallinto. Miten sitten pitäisi järjestää yleishyödyllisen asuntosäätiön hallinto? Lähtökohtaisena heikkoutena yksityisiin firmoihin nähden näillä on enemmän tai vähemmän ammattitaidoton hallitus. Kun yksityisen firman hallitus koostuu alan ‑tai hallitustyön ammatilaisista, saa säätiö hallitukseensa asukasedustajia, kunnallisvaaleissa rannalle jääneitä luottamusmiehiä ym. Näillä on sitten kaikkia hienoa ideoita puuttua ties minkälaisiin epäoleellisiin yksityiskohtiin hallinnossa ja aina suurimpana vaatimuksena säätiön tulojen minimointi.
Kyllä tämä pitää paikkansa. Tuolta voi katsoa: http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20130226Mitaesa/veropuu_julkisyhteisot2011.pdf
Tässä on varmasti leikattavaa. Valtion ja kuntien irtisanomissuojan heikentäminen voisi olla paikallaan. Minusta julkiselta puoleltakin pitäisi pystyä irtisanomaan porukkaa taloudellisista ja tuotannollista syistä kuten yrityksissäkin.
Hupaisaa on havaita, miten innokkaasti SDP ja Kokoomus nyt käyvät Vihreiden kimppuun, ikään kuin huonosti sujuvasta hallitusyhteistyöstä kertominen olisi jonkin vakavan valtiosalaisuuden paljastamista — ja kuitenkin kaikki ovat jo ajat sitten omin silmin nähneet ko. “salaisuuden”.
Ongelma ei ole julkisten palvelujen rahoitus vaan se, että julkiset palvelut ovat suhteettoman suuria ja etenkin kalliita verrattuna rahoitukseen. Nyt julkinen puoli “tarvitsee” N miljardia euroa vuodessa, ja rahaa otetaan verottamalla ja lainaamalla.
Pitäisi ajatella niin, että julkinen puoli saa osan Suomessa tehtävästä tuottavasta työstä. Jos sitä tuottavaa työtä tehdäänkin vähemmän niin julkinen puolikin saa vähemmän, ja päin vastoin. Tällöin olisi myös priorisoitava ja olisi pakko keskittyä olennaiseen.
Tällöin paitsi yksityisellä myös julkisella sektorilla olisi kummallakin aito motiivi saada asiat toimimaan tässä maassa. Nyt ne elävät jotenkin erillistä elämäänsä kumpikin, vaikka viime kädessä niin ei voi olla.
Kun eilen vertailin kauppataseen alijäämää, niin tuli mieleen, että valtion budjetti (nyt lähes 5,5 mrd) ei saisi ylittää viennin kuukausikeskiarvoa (4,7 mrd 2012)
Pohjan Akka
Mitä tekemistä valtion budjetin koolla ja viennillä on keskenään? Jos meillä olisi maapallolla yksi ainoa valtio, sillä ei saisi olla valtion budjettia lainkaan, ellei avata kauppayhteyksia Marsiin? Jos Kasuniainen muodostaisi oman kaupunkivaltion, jonka tuloista vienti muodostaisi varmaankin vähintään 90 %, budjetti saisi o0lla 90 % BKT:sta?
Tuoreessa HSn Kuukausiliitteessä Raimo Sailas on tympiintynyt, kun myös Kokoomus on nykyään innolla mukana hyvinvaltion turvotuskisoissa.
Kestävyysvaje kasvaa ja lopulta näivettää hyvinvointivaltion.
olen seurannut usa:n taloutta ja polittiikkaa muutamia vuosia. yllätys kun onkin samat pää pointit näyttää pätevän myös suomeen. vaikka ovat suomessa pahoja niin usa:ssa pahempia.
usan talous on kuin titanic ja menossa kohti jäävuorta. erikoista on että tilanne on vielä korjattavissa ja vielä hyvinkin joissakin tilanteissa mutta poliitikot ovat kykenemättömiä näkemään ongelmia. poliitikot eivät ole kykenemättömiä koska ovat huonoja vaan koska äänestäjät ovat pihalla asioista.
lista asioista
social security: suorilla rahan siirroilla toimiva eläkejärjestelmä jonka maksaa tulevat sukupolvet ja usan “social security trust fund” sisältää vain valerahaa
medicare: terveydenhuolto järjestelmä eläkeläisille jonka maksaa nuoremmat sukupolvet suorilla rahansiirroilla.
student loans: joka on paisunut suureksi ja jolla saadaan maksutaakkaa siirrettyä nuoremmille sukupolville ja nuorilla on selkeästi huonompi palkkaista töitä saatavilla maksaa velat pois.
national debt: joka on kasvanut aika suureksi ja on jo niin suuri että sen maksamiseen menee vuosikymmeniä.
ja kuulin myös asioita “obamacare” ohjelmasta joka jakaa kustannuksia vanhempien ja nuorten ikäluokkien välillä eli nuoirten henkilöiden sairasvakuutusmaksuja käytetään maksamaan vanhempien ikäluokkien terveydenhuoltoa.
Kerropa siis, mistä julkisia palveluja pienennetään!
Ei julkisen sektorin irtisanomisiin mitään säädöksiin perustuvaa estettä ole, mitään ylimääräistä työsuhdeturvaa ei ole — paitsi kuntaliitoksissa.
Työsopimuslaki on sama.
Ekonomistin linkkaama veropuu tarkentaa hieman näiden menojen jakautumista ja auttaa kohdistamaan rakenneuudisvaatimukset tarkemmin:
Yleinen hallinto (13,9 mrd.€):
‑Valtion, kuntien ja sosiaalirahastojen hallinnointi (12 mrd.€)
‑Perustutkimus (1,1 mrd.€)
‑Kehitysapu (0.8 mrd.€)
Koulutus (12,1 mrd.€):
‑Peruskoulun yläaste ja keskiaste (12–18 vuotiaat) (5,4 mrd.€)
‑Korkeakoulut ja ammatillinen jatko- ja täydennyskoulutus (3,9 mrd.€)
‑Esiaste ja peruskoulun ala-aste (6–12 vuotiaat) (2,5 mrd.€)
‑Muut koulutukseen liittyvät menot (0,3 mrd.€)
Pienennetään hallintoa ja parannetaan kustannuslaskentaa.
On se niin kumma, että kun yksi kunta tarvitsee kouluhalintoonsa 5 henkilöä per 1000 oppilasta, toinen 15. Oppimistuloksetkin ovat edellisessä kunnassa paremmat, kun rehtorit voivat keskittyä kouluihinsa, eivät kouluviraston kanssa seurusteluun.
Yksi syy siihen, miksi yksityiset lääkärifirmat näyttävät halvemmilta kuin kunnan oma tuotanto on, ettei yleiskustannuksia kohdisteta oikein.
Jos kunnat pakotettaisiin julkaisemaan tärkeimpien palvelujensa yksikkökustannukset keskenään vertailukelpoisella tavalla, kuntademokratia nousisi aivan uudelle tasolle.
Ministerien ja kansanedustajien kunnallispoliittinen kaksoisrooli taitaapi olla keskeisin syy, että ei ainakaan valtio-ohjatusta SoTea ja kuntauudistusta saada tehdyksi.
Suomeen on tulossa seuraava hallinnollinen portaikko mantereelle:
1) Valtio, Kela ym.
2) Maakunnat
3) Keskuskunnat
4) Kehyskunnat
5) Yli 20 000 asukkaan kunnat
6) Kieli- tai muista syistä eriytetyt kunnat.
7) Yhteistyöyhtymäjärjestelyt yms. virtuaalikunnat.
Ahvenanmaa jatkaa maakuntapohjalta.
USA:ssa saavutettiin yksi virstanpylväs, kun Cooper Union otti opintomaksut käyttöön. Tähän saakka (n. 150 vuotta)sen opiskelijat ovat opiskelleet ilmaiseksi ja sisäänpääsy perustuu vain ja ainoastaan akateemisiin ansioihin. Varakas opinahjo omistaa mm. keskeisellä paikalla olevan kiinteistön Manhattanilla. Lafkan talousvaikeuksien syynä on, kuinka ollakaan, spekuloivat johdon talousmiehet, joiden kuningasidea oli ottaa velkaa ja sijoittaa se voittojen toivossa. Mitään tarvetta sijoitustuotoille ei edes ollut, koska vuokratulot kattoivat toiminnan. Kuten on olemassa nakkeja ja talousnakkeja, on olemassa myös miehiä ja talousmiehiä.
Mutta aivan samalla tavalla voidaan sivuuttaa keskustelu vaikeista asioista, kun vain ministeri tekee päätöksensä omien poliittisten tavoitteiden mukaan.
Jos asioista päätetään kepulaiseen tapaan nuotiopiireissä ja lausuntokierros järjestetään silmänlumeeksi, niin eihän se eroa millään tavalla siitä, että järjestettäisiin tekstariäänestys.
Sitäpaitsi esimerkiksi kunnissa kansanäänestystä voisi varmasti käyttää monissa asioissa. Esimerkiksi kouluruokailussa voisi äänestyttää ruokalistoja, tietyn budjettiraamin nimissä. Tälläisiä pieniä asioita, joilla kuitenkin on merkitystä taviksen elämässä.
Onko sekään oikein, että evätään kansalaisilta mahdollisuus päättää asiasta, vaikka päätös olisikin asiantuntijoiden mielestä huono? Eihän sillä pitäisi olla demokratian toteutumisen kannalta mitään merkitystä?
Tuolla ajattelumallillahan paras ratkaisu olisi etsiä fiksu ja lempeä diktaattori.
Viennistä se näyttää Suomessa todellinen verojenmaksukyky tulevan.
Valtion budjetin ja viennin suhde on muuttunut negatiiviseksi ja valtion velka vastaavasti kasvanut.
Tämä on loppupeleissä yksinkertaista:
Globaalitaloudessa tuotteet ja palvelut kilpailevat sekä ostajista että rahoittajista/tuottajista. Sekä ulkoatulevista että kotimaisista.
Korkean palkkatason maiden on pystyttävä iskemään tiskiin jotain millä kompensoidaan korkea palkkataso. Jotain minkä vuoksi tuotetta tai palvelua tai tuotekehitystä kannattaa tehdä korkean palkkatason maassa.
Yksi on ollut koulutus, mutta se ei enää Suomen osalta pelkästään kanna. Väkirikkaissa maissa esim. aasiassa on yksinkertaisesti niin paljon jengiä mistä lahjakkuksia siivilöidä.
Infra ja homogeenisuus, pienuudesta tuleva nopeus ja luotettvauus. Nämä voisivat toimia todella hyvin. Mutta se edellyttää ettei jäädä kinaamaan joltain ääliö-arvopohjalta itsestäänselvyyksistä.
Läpimänttejä hallinollisia ja poliittisia ratkaisuja on maa täynnä, jotka yksinkertaistamalla ja järkeistämällä noustais kohisten huipulle.
Sote uudistus, th-tietojärjestelmä, kannustinloukut, yritystukien suuntaus uusiin ja pieniin yrityksiin, pakkoruotsi(sic!), verotuksen yksinkertaistaminen, suoja-ammattien poisto… joka h*tin ruuvinvääntöön tarvitaan joku lupa! Näitä riittää.
Ihmiset eivät uskalla tehdä enää mitään, koska oletusarvo on että se ei onnistu, ei mene läpi, olet väärässä kunnassa, erikoistapaus, täytyy konsultoida… Tämä on tilanne. Ei uhkakuva. Uhkakuva on realisoitunut.
Meillä on kaikki avaimet saada homma toimimaan mutta se edellyttää päätöksiä yhteisen hyvän edestä. Vaikka hävettäisi Brysselissä, rakennusliiton pikkujouluilla tai RKP:n puoluekokouksessa.
Ihan hyviä ideoita, mutta käytännön toteutus puuttuu.
Meikäläisen asuinkunnassa kouluhallintoa on 3 henkilöä per 1000 oppilasta, joten tuo 15 tuntuu hihasta vedetyltä.
Kuntapalvelujen yksikkökustannukset tilastoidaan kyllä ja tiedot ovat julkisia.
Yksi syy siihen, miksi yksityiset lääkärifirmat näyttävät halvemmilta, on se, että kun operaatiossa jokin menee pieleen, se korjataan julkisella puolella.
Hallintoa tosiaan voisi keventää, mutta kuntapuolella sen osuus on max. noin 4% ja siinä on jo rakennusvalvonnat yms.
Just näin. Mistä löytyy riittävä vastuullisten älyllisten määrä tekemään vallankumous?
No ei se nykyisin ainakaan tule.
Viennin osuus Suomen BKT:stä on noin 30%, joten jos vain vientiä verotettaisiin, niin kallis vienti olisi pian nollassa.
Kyllä lisäarvoa tulee kotimaisessa tuotannossakin, vaikka jotkut muuta väittävät.
Mitä sinulla on pieniä yrityksiä vastaan? Nehän juuri työllistävät, suuret saneeraavat.
Pienten yritysten tukeminen on sitäpaitsi koko EU:n laajuinen strategia — tosin pienyrityksen yläraja on 250 työntekijää (muistaakseni).
Ei pidä tyrmätä loistavaa ideaa epäolennaisiin yksityiskohtiin takertuen. Se että julkisen sektorin törsäys sidotaan hyvinvoinnin kannalta olennaisen parametrin kehitykseen on erinomainen ajatus.
Tähän kun liitetään tavoitteista lipsumisen estävä vankeusrangaistuksen uhka hallituspuolueen poliitikoille niin käsissä on systeemi joka voisi jopa toimia.
Puolueita on liikaa yleensä ja erityisesti hallituksessa. Homma toimii vain, kun on kriisitunnelma päällä. Nyt ei ole mutta kohta on.
Tähän liittyen, järjen käyttö olisi suotavaa — mutta yhä useammin noudatetaan normia (joita riittää ja lisää tulee koko ajan).
Verojen maksukyky tulee siitä mitä kotimaassa tuotetaan. Se, viedäänkö vai kulutetaanko se kotimaassa ei ole olennaista.
Sanokaa hulluksi, mutta avaruusteollisuus on yksi ala mihin Suomi voisi erikoistua. Meillä on korkeatasoista kaivosteollisuutta (esim Normet, ja raaka-aineiden vuoksihan avaruuteen ollaan menossa), sitten on avaruusteollisuudessa mm. Vaisala ja Ilmatietenlaitos (luotaimet), konepajateollisuus on myös huippuluokkaa ja kemianteollisuus polttoaineiden tuotantoon.
Suomalaiset kykenisivät tuottamaan kantoraketin yksityisille markkinoille hyvin nopeasti, niin jos vain jostain saataisiin rahaa… Nythän on alkamassa se todellinen avaruuskilpailu, joka on käytännössä yksityiset vs Kiina. Siinä kisassa on kaikki vielä avoinna.
Toinen vaihtoehto on esimerkiksi meriteollisuus ja merenpohjassa tapahtuva louhinta. Suurin osa Maapallon pinta-alasta on veden peittämä ja raaka-aineita voisi kaivaa myös meren pohjasta. Robotiikalla on tässäkin hyvin suuri merkitys.
Kolmantena vaihtoehtona pidän ruuantuotannon kehittämistä. Maailmassahan kehitetään suljettuja järjestelmiä ruuantuotantoon avaruuslentoja varten. Vastaavanlaisilla järjestelmillä voitaisiin torjua helteet, sadekaudet, hyönteiset. Avomaalla kasvattaminen alkaa tulla tiensä päähän, jo siinäkin mielessä että fosforista tulee pulaa. Ravintoliusviljely, ilmaviljely, kasvihuoneteknologioiden kehittäminen jne.
Miksei siis aleta kehittämään ns. ruokareaktoreita, joista saadaan raaka-aineita ruokateollisuudelle? Eihän nyt kukaan oikeasti usko että luomuviljely onnistuu 7+ miljardille ihmiselle… Viime vuonna helle tuhosi sadot Yhdysvalloissa, jotka olivat tehomaatalouden tuotantoa. Punamullan kultaamista muistoista pitää päästä eroon, se oli sitä aikaa, nyt on uusi aika.
Meillä on metsää ja siitähän Suomi on elänyt tämän ensimmäisen vajaan sata vuotta (ja pidempäänkin). Mutta samaa metsää on reilut 10 000 kilometriä tästä Vladivostokiin. Ja vielä Pohjois-Amerikassakin. Arvelisin että metsän merkitys korostuu enemmänkin sisämarkkinoilla, kuin viennissä. Sillä Venäjän oma metsäteollisuus kehittyy melkoista haipakkaa.
Voihan sekin olla mahdollista, että uudet tulevaisuuden mahdit vain yksinkertaisesti menevät piskuisen Suomen ohitse joka suhteessa. Tai kaikkien pienien eurooppalaisten valtioiden ohitse. Itse henkilökohtaisesti kannatan Euroopan Yhdysvaltoja, eli liittovaltiota. Tai vähintään pohjoismaiden valtioliittoa.
Brasilia, Intia ja Kiina tulevat entisestään voimistumaan. Afrikasta nekin ammentavat kasvunsa, kuten länsimaatkin ovat tehneet. Mutta miten käy länsimaille, lähinnä Euroopalle, jos Afrikan raaka-aineet menevätkin muualle? Yhtenäisellä Euroopalla on suurempi vaikutusvalta, kuin itsenäisillä eurooppalaisilla valtioilla.
Suomessa on liian jäykkä byrokratia ja se varmasti jarruttaa monessa suhteessa Suomen uudistumista, jota kipeästi kaivattaisiin. Eikä Suomella ole varaa pitää hallitusta, joka ei kykene päätöksiin. Minulle on ainakin ihan sama kuka siellä päättää ja mitä, kunhan se tehdään fiksusti ja että siitä on hyötyä niin Suomen kuin koko Euroopan näkökulmasta.
Kunnallisessa toiminnassa tuntuu toisinaan siltä, että tärkeintä ei ole se, mitä tehdään vaan kuka tekee. Lähes yhtä mieltä ollaan siitä, mitä pitäisi saada aikaiseksi, mutta olennaisinta on se, kenen mandaatilla asia toteutetaan ja kuka saa kunnian. Huoh!
Hienoa! Valitettavasti noita luokkaa 15/1000 olevia suhdelukuja myös löytyy. Kysymys saattaa olla siitä, että yhdessä kunnassa asioita keskitetään kouluhallintoon, toisessa samoja asioita sälytetään koulujen rehtoreille.
Kannatan jälkimmäistä mallia, koska koulujen rehtorit yleensä tekevät töitä nyrkit savessa, eivätkä värkkää turhia.
Mistähän tuollainen kuntakohtainen tilasto löytyisi?
Todella hyvä, että nostit asian esille. Yksityisfirmat pitäisi pakottaa ottamaan saman tapainen vakuutus, mitä pakollinen liikennevakuutus on. Tukittaisiin tämä porsaanreikä.
En kuitenkaan usko, että tämä olisi pääsyy yksityisfirmojen kilpailukykyyn.
Vaikuttaa pieneltä. Mitkähän menot kunnissa kirjataan hallinnon menoiksi? Mikähän on hallinnon henkilöstömenojen osuus kaikista henkilöstömenoista? Löytyisikö linkkiä?
Tiedemies
“Verojen maksukyky tulee siitä mitä kotimaassa tuotetaan. Se, viedäänkö vai kulutetaanko se kotimaassa ei ole olennaista.”
On myös sijoitusten tuotoilla merkitystä. Eläkeyhtiöt raportoivat n. 5 mrd sijoitustuotoista suurelta osin EU-alueen ulkopuolelta ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Sodan jälkeisen ajan Suomi on toiminut investointihyödykkeiden tuottajana. Investointien rahoittajana ei ole kannattanut toimia, koska muualta on saanut rahoitusta halvemmalla. Nyt yhden maailmanvaluutan AAA-maana kannattaa myös toimia muiden investointipankkina.
Juu, juuri näin, teksti luiskahti hiomattomana, yritystuet pitäisi nimenomaan suunnata start uppeihin.
Tästä voisi aloittaa, vaikka se ei olekaan juuri se mitä haluat:
http://www02.oph.fi/asiakkaat/rahoitus/rahjulk13/Rahoitusjulkaisu%202013.pdf
Tässä on vähän konkretiaa:
http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/tilastot/kuntatalous/kuntien-tilinpaatokset/palvelutuotannon-kustannukset/_layouts/xlviewer.aspx?id=/fi/tietopankit/tilastot/kuntatalous/kuntien-tilinpaatokset/palvelutuotannon-kustannukset/Documents/1_Nettokustannukset_2011.xlsx&Source=http%3A%2F%2Fwww.kunnat.net%2Ffi%2Ftietopankit%2Ftilastot%2Fkuntatalous%2Fkuntien-tilinpaatokset%2Fpalvelutuotannon-kustannukset%2FSivut%2Fdefault.aspx&DefaultItemOpen=1
Käytännössä kuitenkin sitä, mikä viedään, ei pystytä kuluttamaan kotimaassa, — ja mitä ei pystyta kuluttamaan, sitä ei tuotetakaan.
Täältä voi lukuja verrata:
http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_valtiontalous.html
Mm. täältä voi katsella vientiä ja vaihtotaseita:
http://www.ek.fi/ek/fi/suhdanteet_ym/perustietoja_suomen_taloudesta/ulkomaankauppa.php
Ja täältä valtion budjetin kasvun:
http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/ajankohtaistavaltiontaloudesta/valtiontulotjamenot/
Kerran muuten todettiin, että sähkönkulutuksen alenemisesta voi päätellä taantuman ennen kuin siitä edes puhutaan…
Joku on lukenut republikaanien propagandaa.
Tämä “valeraha” on USA:n valtion maksusitoumuksia — tällä hetkellä ja pitkälläkin aikavälillä todennäköisesti maailman luotettavin omaisuuden muoto. Ainoa riski muodustuu siitä, että kukkaronnyörejä hallinnoi kongressin alahuone, jossa maantieteellisistä syistä hallitsee republikaanit, jotka eivät halua nostaa veroja edes tilanteessa, jossa ne ovat historiallisen alhaalla, ja jotka ovat jo kerran osoittaneet valmiutensa olla kunnioittamatta (rahallisia) sitoumuksia (vastoin perustuslakia).
Aivan kuten kaikki muutkin maailman terveydenhuoltojärjestelmät. Ideana on ollut auttaa ihmisiä heti eikä kerätä rahoja ja makuuttaa niitä 50 vuotta tilillä, josta poliitikot olisivat ne tällä välin ryövänneet, ja tarjota vasta sitten tällä rahalla palveluita. Kyseessä on kuitenkin jatkuvarahoitteinen ohjelma. Ja suurin syy ohjelman kustannuksien kasvuun on se, että valtio ei saa lain mukaan neuvotella lääkkeiden hinnoista!
Tässä on takana useampi asia: finanssisektori on päästetty veräjänvartijaksi näille valtion takaamille lainoille sekä tietenkin koulutuskustannusten räjähdysmäinen kasvu, jossa on takana yksityistäminen ja valtion tukien poistaminen, noin aluksi. Koulutusta ei enää katsota yleishyödylliseksi asiaksi vaan bisnekseksi. Koulutuksessa on helppo kupata, koska se on kuitenkin välttämätöntä.
Ainoa valtionvelka, jonka maksamiseen ei olisi mennyt vuosikymmeniä lienee Suomen velka 80-luvulla, joka oli olemassa vain luottoluokituksen ylläpitämiseksi. Yhdysvaltain velka ei prosenttina BKT:stä ole mitenkään erityisen suuri eikä ongelmallinen muuten kuin että republikaanit eivät halua kantaa veroja sen maksamiseksi. Yllättäen sama poliittinen taho on pääasiassa vastuussa kaikista noista veloista ja pyrkii tekemään liittovaltiosta täysin hampaattoman. Kyse on poliittisesta korruptiosta, jossa julkishallinnosta tehdään tahallaan velkainen ja tehoton, jonka jälkeen on tekosyy ajaa se alas. Ainoa mitä ei olla ajamassa alas on puolustus, jossa pyörii isot rahat, sekä yritysten verotukiaiset.
Kiitoksia!
Kustannukset per oppilas vaihtelevat paljon. Osa selittyy erikoisolosuhteilla, mm. harva asutus, mutta hyvin samankaltaisissa naapurikunnissakin on yli 25% eroja. Se on paljon!
Väärä päätelmä. Sitä viedään, mille on kysyntää.
Et kai vaan ole taloustieteilijä?
Joskus vallitsee tasapeli tai pattitilanne. Se on kestettävä. Se kuuluu asiaan. Kummallakaan/kellään osapuolella ei ole niin vahvaa ja vakuuttavaa näkemystä että se kannattaisi toteuttaa toisen kustannuksella.
Ei tarvita kehitystä tai muutosta sen itsensä takia. Ei pidä antaa myöskään sellaiselle rakenteellisista muutoksista vouhottamiselle valtaa kuin Lipposen aikakaudella jolloin alettiin tuhota tarpeellisia sosiaalisia rakenteita ja mikä pahinta, kaikkea yhteiskunnallista ajattelua. Nyt sitten pilipaliboksit ja maikkarit plus mainosvetoinen lehdistö johdattelevat kansaa miten sattuu. Sekin on tietysti kestettävä, mutta eihän sitäkään tarvinne kestää loputtomiin ennenkuin jonkinlainen enemmistö ihmisiä huomaa etteivät missinoloiset naiset sovi ministereiksi eikä elämä ole yhtä maikkaritarinaa …
Aivan, kysyntä ratkaisee, niin viennissä kuin kotimaassakin. Mitä ei kysytä, sitä ei tuoteta — ja siltä osin ei tule verotulojakaan.
Taloustieteilijä?
Luepa Suomen Kuvalehdestä Vartiaisen blogi!
Luettu on. Ei mainita Pohjan Akkaa. 😉
Vientimaissa on asiakkaat eli kuluttajat joille suomalaiset työntekijät&suomalaiset omistajat tuottavat tavaroita, kulkee oikeistolainen ymmärrys talouden toiminnasta. Työntekijä ilmenee liiketaloudellisissa laskelmissa tuotantokoneena,oikeisto ei mitenkään tajua että työntekijä ja asiakas on sama asia.
1)Työntekijän on tuotettava jotta 2) asiakas voi kuluttaa ja 1) ja 2) eivät ole sama asia, kulkee oikeistolainen järjenjuoksu, joka viime aikoina on yhä enemmän kääntynyt sisäänpäin tuijottamaan liiketaloudellisiin laskelmiinsa, kääntynyt sisäänpäin kuuntelemaan “raha on paras konsultti”-ideologian mukaisesti Excel-taulukon solujen €uro-määriä.
Suomen valtio on velkainen Vanhasen-Kataisen veronalennusten takia, sitten ärsyttävästi puhutaan kestävyysvajeesta, erityisen ärsyttävää on se kun kestävyysvajeesta puhuu toinen näistä veronalentajista.
Jos hallitus on surkea, niin on ihan oikein että joku sieltä sisältä tuo asian esiin, kuten Soinivaara on tehnyt; nythän hallituspuolueet ovat sopineet että sisäiset arvostelijat vaiennetaan! Läpinäkyvyyden puutteet muodostavat paikkoja jossa kaikki likainen ja hämärä toiminta viihtyy: media-Katainen (=mukava mies) ja salaiset neuvottelut-Katainen (=uusliberalisti: mm. “suhteellinen köyhyys ei hetkauta ketään” Turun Sanomissa 2008) pystyy jatkamaan toimintaansa.
Mitenkähän merkantilistit pärjäisivät, jos syntyisi maailmanhallitus ja koko maailma olisi yhtä valtiota? Ajatusvirhe on aivan käsittämätön, mutta joku sen käsittää, koska se on elänyt vuosisatoja ja herää henkiin vaikka kuinka monta kertaa kumottuna.
Hei,
minua jäivät kovasti mietityttämään tuo Sun Tzun kommentti sekä siitä seurannut jatkokeskustelu, josta esimerkeinä alla olevat ceterum censeon ja anonyymin kommentit. Alunperin tarkoituksenani oli kirjoittaa melkoisen kriittinen vastaus Sun Tzulle, koska nykyinen taloustilanne selvästi osoittaa, että ei Suomessa eikä oikein muuallakaan Euroopassa ole elvytetty tarpeeksi tämän talouskriisin aikana. Nimimerkki anonyymi (ja ehkä joku muukin) ehtikin jo vastata Sun Tzulle siltä pohjalta kuin olin itse ajatellut.
Päätin täten selvitellä asioita hieman tarkemmin. Aikomuksenani oli aluksi selvittää inflaation osuutta valtion menojen euromääräiseen kasvuun. Päädyin sitten sivulle (http://findikaattori.fi/fi/1). Huomasin kuitenkin, että noilta sivuilta löytyy paljon mielenkiintoisempia tietoja kuin pelkät inflaatioluvut. Yksi asia, mikä pisti silmään, oli, että tämä nykyinen lama ei useiden tunnuslukujen valossa näytä kovinkaan pahalta verrattuna 1990-luvun alun lamaan. Esimerkiksi työttömyys- ja työllisyysasteiden kehitys ei näytä kovin pahalta (http://findikaattori.fi/fi/34 ja http://findikaattori.fi/fi/41). Myöskään huoltosuhteen kehitys ei näytä erityisen pahalta (http://findikaattori.fi/fi/32). Suhteellisen hyvä kehitys johtuu osittain juuri siitä, että budjetit ovat olleet alijäämäisiä, eli kasvaneet enemmän kuin inflaation verran. Tämä antaisi uskoa siihen, että suhteellisen pienillä, mutta järkevillä rakenteellisilla muutoksilla (kuten mm. Tommi Uschanov ja Osmo Soininvaara ovat peräänkuuluttaneet) päästäisiin melko pitkälle, jos niitä maltettaisiin viisaasti tehdä vuosi vuodelta. Voisimme varmasti ottaa paljon mallia muista maista työllisyyden hoidon ja hallinnon suhteen sekä tietotekniikan kustannustehokkaan soveltamisen suhteen.
Toisaalta, noilta samoilta tilastosivuilta paljastui myös asioita, jotka todella pistävät silmään, eräät jopa räikeästi. Yksi, joka yllätti ja kummastuttti minua, oli palkkatulojen kehitys (katsokaa itse: http://findikaattori.fi/fi/13),
Erityisen rajusti ovat kasvaneet valtiolla työskentelevien miesten keskimääräiset palkat — useita vuosia, koko tämän laman ajan. Ja nämä palkat ovat muutenkin koko vertailun korkeimmat. Toisaalta olemme saaneet kuulla kaikenlaisista säästötoimista, jotka kohdistuvat esim. poliisiin, hätäkeskuksiin, terveydenhuoltoon, liikenteeseen, ympäristövalvontaan jne. Johtopäätökseksi jää, että nuo valtion miespuolisten työntekijöiden voimakkaasti kohonneet keskimääräiset palkat on osittain rahoitettu vähentämällä suorittavan portaan
työpaikkoja. Eli toisaalta yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiä rakenteita on ajettu alas (lukekaa vaikka tarina pikkutytöstä, jota jouduttiin amputoimaan, koska hätäkeskus ei saanut lähetettyä ambulanssia tuntikausiin),
kun taas johtotehtävissä olevat ovat saaneet säilyttää työpaikkansa ja ovat mahdollisesti vielä korottaneet omia palkkojaan. Kaiken tämän siis paljastaa tämä yksinkertainen tilastokuvaaja. Toistan — varmuuden vuoksi — vielä osoitteen: http://findikaattori.fi/fi/13.
Tähän tarinaan liittyy kuitenkin pientä ironiaa. Nimittäin laman vaikutus olisi todennäköisesti ollut nykytilannetta pahempi, jos nuo keskipalkat eivät olisi nousseet. Nimittäin nuo palkat ovat luoneet talouteen ostovoimaa, joka on osaltaan pehmentänyt talouden ja työllisyyden alamäkeä. Silti allokaatio on tapahtunut räikeällä tavalla yhteiskunnan kokonaisedun ja ihmisten oikeustajun vastaisesti. Paljon parempi olisi ollut jäädyttää korkeimmat palkat ja säilyttää yhteiskunnan perusrakenteet ehjinä ja toimivina.
Tuon kummastusta herättävän palkkakehityksen lisäksi tilastosivuilta ilmenee muutama muu kiintoisa seikka. Merkittävä asia tässä Euroopan talouskriisissä on sen huomattava pitkittyminen. Tämä johtuu pitkälti siitä, että noin vuoden 2010 paikkeilla alkoivat talouskriisin hoidon kannalta täysin vääränlaiset opit päästä vallalle. Valtioiden elvytystoimet käytännössä sulivat pois leikkaus- ja säästövimman tieltä. Tämä säästöideologia yhdistettynä EU:n ja euron rakenteellisiin ongelmiin pysäyttivät talouden elpymisen ja käänsivät sen uuteen laskuun. Tämä talouden kääntyminen uuteen laskuun näkyy muun muassa tässä Suomen teollisuustuotantoa kuvaavassa käyrässä: http://findikaattori.fi/fi/48. Näemme siinä jyrkän pudotuksen v. 2008 lopulla, sitten pari vuotta kestävän nousun 2008–2010, ja sen jälkeen hiljalleen alaspäin vievän trendin, joka jatkuu edelleen. Sama näkyy vielä selvemmin Suomen talouden yleistä kehitystä kuvaavassa käyrässä (http://findikaattori.fi/fi/3).
Tuota laskua selittää osittain noin kaksi vuotta laskussa ollut rakentaminen (http://findikaattori.fi/fi/59). Tuohon valtio olisi voinut puuttua päättäväisin elvytystoimin, varsinkin kun asuntojen hinnat ovat karanneet käsistä (http://findikaattori.fi/fi/92) syöden ihmisten ostovoimaa (http://findikaattori.fi/fi/23).
Ja vaikka yhä suurempi osa suomalaisista asuu kaupungeissa (http://findikaattori.fi/fi/56), niin silti jostain syystä heidän työmatkansa vain pitenevät ja pitenevät (http://findikaattori.fi/fi/70).
No, mikä tuohon kaikkeen ratkaisuksi? Yksi osa ratkaisua voisi olla lisätä rakentamista, ekologista sellaista. Kaupunkien keskustoissa, ja joukkoliikenteen solmukohdissa pitäisi rakentaa korkealle ja syvälle. Kansantaloudelle aiheutuvat kustannukset tulisivat vuosikymmenien kuluessa moninkertaisesti takaisin alentuneina asumiskuluina, energiansäästönä, lyhyempinä työmatkoina ja niin edelleen.
Lisäksi pitäisi korjata koulut, sairaalat, hätäkeskukset, poliisilaitokset, tiet ja rautatiet. Pitäisi peruuttaa jo 1990-luvulta asti tehdyt väärät säästöpäätökset, esim. ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa. Leikata pitäisi korkeimmista palkoista, eläkkeistä ja osinkotuloista, eikä pienistä palkoista ja eläkkeistä. Alv:n korotuspäätös pitäisi välittömästi perua. Sähläykset tietotekniikan soveltamisessa pitäisi lopettaa ja tehdä asiat oikein.
Oikeastaan kannattaisi alkaa tehdä monia hyviä asioita samanaikaisesti, välittämättä liikaa kustannuksista. Kustannuksia voi miettiä myöhemmin, sitten kun talous ja yhteiskunta ovat kestävämmällä pohjalla. Tämän laman aikana olisi tärkeää pitää tuotantokoneisto pystyssä ja työllisyys korkealla ja kohentaa infrastruktuuria tulevaisuutta ajatellen. Nyt voisimme tehdä monia asioita velaksikin, koska valtion velka on vähäinen verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Jos EU-säädökset haraavat vastaan, niin niitä pitää voida muuttaa. Toivottavasti niitä yhteistuumin muutetaankin ja euron valuviat korjataan. Olisi joka tapauksessa järkevää yrittää säilyttää Euroopassa se hyvä mikä siellä on. Jos Eurooppa tuhoaa itsensä poliittis-taloudellis-kultturelliseen umpikujaan, niin voi olla, että maailmassa pääsevät vallalle kehityskulut, joissa ihmisoikeuksilla, ympäristötietoisuudella ja hyvällä hallinnolla ei ole juurikaan sijaa.
Maailman liittovaltio on tärkeä päämäärä, ja ennen pitkää välttämätön. Euroopan Unioni on varmasti hyvää harjoittelua sitä varten.
Selittäisikö joku maallikolle, missä se ajatusvirhe on? Jos ja kun emme ole täysin omavaraisia, joudumme ostamaan kaikenlaista ulkomailta. Jos meillä ei ole vastineeksi myytävää, maallikkojärjen mukaan me köyhdymme ja muut rikastuvat.
Efekti lakkaa periaatteessa vaikuttamasta jos koko maailma on samaa valtiota, mutta silloinkin varmasti olisi alueita joille tuodaan enemmän kuin sieltä viedään. Maailmanlaajuinen valtio sitten varmaan tukisi näitä alueita jollakin tavoin, ellei toivottaisi ihmisten muuttavan sieltä pois.
Entä esimerkin vieminen toiseen ääripäähän, jossa jokainen maapallon asukas olisi oma valtionsa? Nyt jokaisen tulisi onnistua olemaan muille hyödyksi ainakin sen verran kuin hän tarvitsee muilta tavaroita/palveluja elääkseen. Missä tämä simppeli järkeily ontuu?
Onko kukaan kiinnostunut Pirkanmaan vaihtotaseen yli- tai alijäämistä? Merkantilismi ontuu ajatuksessa, erttä ne tuotteet, joita valmistamme iytse itsellemme ovat jotenkin huonompia ja lisäävät elintasomamme vähemmän kuin ne, jotka ostamme ulkomailta ja maksamme viennillämme.
Tuonnin ja viennin korostuminen johtunee siitä, että vientitavarat tuppaavat olemaan teollisuustuotteita ja teollisuus oli aikoinaan sama asia kuin vauraus.
Saara
“Selittäisikö joku maallikolle, missä se ajatusvirhe on? Jos ja kun emme ole täysin omavaraisia, joudumme ostamaan kaikenlaista ulkomailta. Jos meillä ei ole vastineeksi myytävää, maallikkojärjen mukaan me köyhdymme ja muut rikastuvat.”
Esimerkki: Ranskalainen tienaa hyvin, mutta on huolestunut tulevaisuudestaan ja tallettaa suuren osan tienaamista rahoista pankkiin.
Suomalainen tienaa ostovoimaltaan huonosti, mutta haluaa samanlaisen materiaalisen elintason kuin ranskalaisellakin.
Pankkijärjestelmä kanavoi ranskalaisen säästöt Suomeen, joilla rahoilla rakennetaan suomalaisen toivoma asunto.
Suomen vaihtotase heikkenee Ranskaan maksettavan koron verran esim 0,2% lainasummasta vuodessa, mutta suomalaisella on asunto, jonka arvo nousee ja ranskalaisella on pankkitalletus jonka arvo laskee (koska inflaatio on yli 0,2 %).
Nuo esimerkit ovat kyllä ihan samanarvoisia merkantilistin silmissä, kauppatase pysyy vakiona. Vasta kun vientituotteiden sijaan maksutapana on käteinen (eli tuoja-kuluttaja nettovelkaantuu), merkantilistia alkaa närästää…
Merkantilistin mielesä me emme rikastu pesemällä toistemme paitoja. Siinä menee roskikseen vaihtoehtoisesti puhtaat paidat tai tehokas työnjako. Merkantilisti saa aikaan korkean tullimuurin ja alentaa kaikkien hyvinvointia.
Vaihtotaseeseen tuijottaminen on samaa kuin että tuijotamme toistemme velkaantumista. Miksi minun pitää kantaa huolta siitä, onko naapurini ottanut liian suuren velan. Sen ymmärrän, että meidän kaikkien kannattaa pitää huolta julkisen sektorin velkaantumisesta.
Korot voivat tietenkin nousta, jolloin asunnon arvo voi laskea ja säästäjän säästöjen nousta. Siksi finanssivalvonta on ajanut pakollista omien säästöjen osuutta. Jotta ei syntyisi tilannetta, että vakuutena olevan asunnon arvo ei kata jäljellä olevan lainan määrää.
Eivätkös pankit tee riskikartoitukset tätä varten, kompensoi sitä lainan korossa ja jos riskiä kasaantuu liikaa, osta vakuuksia rahoitusmarkkinoilta?
Minua vain vähän kiinnostaisi tietää, miltä osin omien säästöjen pakon alentama riski kompensoidaan velalliselle. Jos pitäisi arvata, ei miltään osin vaan pankki käärii voitot ensin omaan taskuun ja sitten jakaa ne tulospalkkioina ja osinkoina.
Systemaattista riskiä olisi järkevämpää vähentää iskemällä kiinni pankkien vakavaraisuusvaatimuksiin.
anonyymi
“Systemaattista riskiä olisi järkevämpää vähentää iskemällä kiinni pankkien vakavaraisuusvaatimuksiin.”
Niitä kai tässä uudessa säätelyssä kiristetäänkin. Joten ymmärtää kyllä toisaalta miksi tuota finanssivalvonnan ehdotusta vastustetaan.
En nyt ymmärrä miksi pitää vaatia lainanottajalta enemmän. Pankki vaatikoon, jos haluaa.
Tätä tilannetta on perinteisesti kutsuttu yrittäjän riskiksi.
Jos riski poistetaan, olisi syytä poistaa voitotkin.