Moni esittää Wieniä esimerkkinä ihanteellisesta asuntopolitiikasta. Wienin asukkaista noin puolet asuu tavalla, jota voisi luokitella sosiaaliseksi asuntotuotannoksi. Tästä puoliskosta puolet on kaupungin omistamia vuokra-asuntoja ja toinen puoli voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen asuntoja, joiden vuokria säännöstellään. Loput asuvat vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa (33%). Omistusasunnoissa asuu vain 19 %. Asuminen on tai ainakin on ollut edullista myös vapaasti määräytyvissä vuokra-asunnoissa, koska kovin paljon enempää niistä ei voi (voinut) ottaa kuin kaikille tarjolla olevista kaupungin asunnoista.
Wienin ihmeeseen on vaikuttanut kaksi asiaa, jotka eivät ole suoraan kopioitavissa Helsinkiin.
Wien sosialisoi maaomaisuuden
Runsas sata vuotta sitten Wienin vasemmistolainen hallitus sosialisoi maaomaisuuden nostamalla maapohjan kiinteistöveron niin korkeaksi, että maan arvo muuttui omistajalleen negatiiviseksi. Sen jälkeen kaupunki suostui vapauttamaan maanomistajat ahdingosta ottamalla ystävällisesti tämän omaisuuden itselleen pilkkahinnasta. Tämä taitaisi Suomessa tyssätä perustuslain omaisuudensuojapykäliin. Sinänsä feodaalivallan aikana väkivaltaisesti haltuun otetun maaomaisuuden sosialisointi ei ole moraalisesti mitenkään arveluttavaa. Nykyihmiset Wienissä kiittävät tätä maapohjan haltuunottoa.
On meilläkin toteutettu torpparien vapautus
Kuitenkin myös Helsingissä kaupunki omistaa valtaosan maasta. Sitä ei ole sosialisoitu vaan ostettu vapaaehtoisilla kaupoilla. Tietysti kunnan kaavoitusmonopolia on käytetty siitä tehokkaasti hyväksi.
Asuntopolitiikkaa on helppoa pienenevässä kaupungissa
Vielä enemmän Wienin suotuisaan kehitykseen on vaikuttanut asukasluvun lasku. Runsas sata vuotta sitten Wienissä asui suurvaltakauden peruja kaksi miljoonaa asukasta. Väkiluku laski vuosituhannen vaihteeseen mennessä 1,5 miljoonaan. Laskevan väkiluvun oloissa asuntopolitiikka on helppoa. Myös suuressa osassa Suomea asuntojen hinnat ovat hyvin asukasystävällisiä. Asunnot ovat jopa arvottomia.
Euroopan suurkaupungistumisen aalto tarttui vuosituhannen vaihteessa myös Wieniin. Sen asukasluku nousi 500 000 asukkaalla. Niinpä edullinen asuminen ei ole enää kaikkien tavoitettavissa. Wienissä edulliset asunnot on nyt korvamerkitty kaupungissa pitkään asuneille ja pakolaisille. Myös Helsingissä ajateltiin joskus varata Hekan asunnot syntyperäisille helsinkiläisille, mutta tämä todettiin onneksi laittomaksi.
Wienissä on kuitenkin jatkettu halpaan asumiseen tähtäävää politiikkaa. Sen lisäksi, että kaupunki omistaa huomatavan osan asunnoista ja tarjoaa niitä halpaan hintaan, se tukee asumista summalla, joka vastaa puolta prosenttiyksikköä alueen verotettavista tuloista. Moni ekonomisti on arvostellut tätä siitä, että kansalaisilta viedään päätösvalta siitä, mihin he haluavat rahaansa käyttää. Moni ehkä asuisi vähän ahtaammin, jos voisi käyttää tuon subventio-osuuden muuhun. Mutta onhan meillä subventoitu terveydenhuolto ja ilmainen koulutuskin. Meriittihyödykkeiden subventiota pidetään perusteltuna. Siitä vain on erimielisyyttä, mitä lasketaan merittihyödykkeiksi.
Helsinki “verottaa” asumista
Helsinki toimii aivan toisin maaomaisuutensa kanssa. Siinä, missä Wien subventoi asumista, maanvuokratulot ovat Helsingille merkittävä tulonlähde. Jos tästä luovuttaisiin ja siirryttäisiin päinvastoin Wienin mallin mukaiseen subventioon, kuntaveroa jouduttaisiin nostamaan lähes kahdella prosenttiyksiköllä. Espoolla ja Vantaalla ei olisi samanlaisia resursseja tukea asumista, joten jouduttaisiin jollakin mekanismilla päättämään, ketkä pääsevät Helsinkiin. Nyt tuo mekanismi on asumisen hinta.
Mutta voisiko kaupungilla olla silti suurempi rooli asuntojen gryndaamisessa?