Demareilla on loistava menneisyys hyvinvointiyhteyskunnan rakentajina. Projekti perustui teollistumisen tuomaan jatkuvaan elintason nousuun ja poliittisen ja ammatillisen työväenliikkeen yhteistyöhön. Heidän aikanaan talous kasvoi ja kaikki muuttui jatkuvasti paremmaksi. Hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen oli kasvun kanavoimista.
Se aika on ohi. Kaikkialla teollisuusmaissa asiat ovat menneet useimpien kannalta huonommiksi ja taloudellinen eriarvoisuus on lisääntynyt. Olen optimisti ja uskon, että yhteiskuntaa voi edelleen muuttaa paremmaksi, mutta ei demareiden vanhoilla eväillä. Heidän järjestökoneistonsa ole tarpeeksi ennakkoluuloton kehittääkseen uusia eväitä. Demarit ovat oman ohjelmansa osalta todella konservatiivisia –tuottihan se ennen niin hyviä tuloksia.
Muutos on ollut häkellyttävä. Ennen demarit olivat yhteiskunnan suunnan näyttäjiä ja ainakin minä ihailin heitä siitä, mutta nyt puolueella ei ole toteuttamiskelpoista ohjelmaa.
Jos demareilla olisi vastaus nykyajan ongelmiin, he eivät varmaankaan salaisi sitä eikä Antti Lindtman vaikenisi kysyttäessä, mitä demarit aikovat odotetulla voitolaan tehdä ensi eduskuntavaalien jälkeen.
Maassa toisensa jälkeen demarit ovat voittaneet vaaleja lupauksella vanhojen hyvien aikojen palauttamisesta. Voiton huuma on säännöllisesti vaihtunut pettymyksiin. Demarien kannatus on vaalivoiton jälkeen sulanut nopeasti jokseenkin jokaisessa maassa.
Britannian Keir Starmerin tämänpäiväinen eroilmoitus on osa tätä jatkumoa.
Sama ongelma on USA:n demokraateilla.
