Lääkepatenttien ongelmat (2)

Esi­tys patent­tien lunas­tamis­es­ta pois käypään hin­taan kuu­lostaa yksinker­taiselta, mut­ta on käytän­nössä paljon hankalampi

Kuka tai mikä määrittää lunastushinnan?

Joskus hin­ta voidaan määrit­tää neu­vot­tele­mal­la, mut­ta joskus jonkin asiantun­ti­jae­li­men pitäisi määrit­tää lunas­tush­in­ta. Kyse on vähän samas­ta asi­as­ta kuin siinä, että Helsingis­sä asiantun­ti­jaelin määrit­tää ton­tin markkinahinnan.

Lunas­tush­in­ta ei voi olla lääk­keen vuo­tu­inen tuot­to ker­rot­tuna patentin voimas­saoloa­jal­la, sil­lä toden­näköis­es­ti vuo­tu­inen tuot­to las­kee, kun kil­pail­i­jat kehit­tävät omia lääkkeitään. Tämä toisaal­ta helpot­taa neu­vot­te­lu­tu­lok­seen pää­tymistä, kos­ka lääkey­htiökin arvostaa var­maa tuloa nyt kuin epä­var­maa tulevaisuudessa.

Voisiko tur­vau­tua pakkol­u­nas­tamiseen ale­hin­taan, jos kyse on koko väestön ter­vey­den­ti­lan kannal­ta olen­naisen tärkeätä lääk­keestä? Täl­lainen mah­dol­lisu­us on nytkin. Patent­ti voidaan tietyis­sä tapauk­sis­sa ohit­taa. Näin tehti­in muun muas­sa, kun Yhdys­val­lois­sa oli vuosi­tuhan­nen alus­sa 13 pernarut­to­ta­paus­ta. En muista mitätöi­ti­inkö patent­ti vai neu­votelti­inko lääk­keen hin­nas­ta mitätöin­tiuhan alaisena.

Bill Clin­ton pakot­ti lääkey­htiöt alen­ta­maan AIDS-lääkkei­den hin­taa Afrikas­sa uhat­en muuten niiden patent­tien mitätöin­nil­lä. Lääkkei­den hin­nat puto­si­vat 1/30:aan ja miljoo­nia ihmisiä pelas­tui var­mal­ta kuolemalta.

Jos tautiin on monta lääkettä?

Ensim­mäi­nen korkean koles­terolin hallintaan tarkoitet­tu iovas­ta­ti­i­ni tuli markki­noil­la 1980-luvun lop­ul­la. Se oli niin val­ta­va men­estys, että kaik­ki yrit­tivät kehit­tää sille kil­pail­i­jan. Nyky­isin markki­noil­la on lukuisia kil­paile­via molekyyle­jä. Olisiko niiden kaikkien paten­tit pitänyt lunas­taa vai olisiko riit­tänyt, että lunaste­taan ensim­mäi­nen jol­loin seu­raa­jat eivät voi per­iä mil­laisia hin­to­ja hyvänsä?

Jos tar­jokkai­ta patent­te­ja olisi monia, olisi voitu jopa jär­jestää niiden kesken hin­tak­il­pailu, jol­loin patentin olisi saat­tanut saa­da aika hal­val­la, kos­ka kil­pailun hävin­nei­den paten­tit oli­si­vat muut­tuneet liki arvot­tomik­si. Saman voisi tehdä lääkkei­den hin­ta­lau­takun­ta ja kil­pailut­taa, mitä kil­paile­vista lääkkeistä oltaisi­in valmi­ita myy­dä halvim­mal­la ja hyväksyä vain se korvattavaksi.

Kansan­ter­vey­den kannal­ta olisi riit­tänyt ensim­mäisen lunas­t­a­mi­nen, mut­ta joku voi sanoa, ettei se olisi yri­tyk­siä ajatellen tas­a­puolista. Jos lunastet­tavia patent­te­ja olisi monia rin­nakkaisia, niiden lunas­tushin­nat eivät toisaal­ta voisi olla kovin korkei­ta, kos­ka kil­pailu olisi pitänyt poten­ti­aaliset hin­nat kurissa.

Kilpailevien lääkkeiden kehittäminen tyrehtyisi

Kun yksi lääkey­htiö kehit­tää mullis­ta­van ja siten rahakkaan lääk­keen, muut alka­vat vim­ma­tusti kehit­tää saman­laista. On veteen piir­ret­ty vii­va, kuin­ka paljon kil­pail­ve­van molekyylin pitää poike­ta ensim­mäis­es­tä, että se voidaan hyväksyä itsenäisek­si paten­tik­si. Jos kil­pail­e­vat molekyylit eivät ole mil­lään lail­la parem­pia, niin että niiden tarkoituk­se­na on vain päästä saali­in­jaol­la, mil­jar­di­en arvoinen kehi­tystie on kokon­aisu­u­den kannal­ta hukkaan heit­et­tyä rahaa. Sitä pide­tään kuitenkin hyvänä asiana, kos­ka se vaikut­taa kil­pailun kaut­ta hin­toi­hin myön­teis­es­ti. Tämä on seu­raus­ta vain patent­tien tuot­ta­man markki­navirheen kor­jaamis­es­ta. Minä siis esitän virheen kor­jaamista halvem­mal­la tavalla.

Jos Iovas­ta­ti­inin patent­ti olisi otet­tu vapaak­si, muiden lääkey­htiöi­den hinku kehit­tää kil­paile­via lääkkeitä olisi hyy­tynyt.  Mil­lainen mene­tys olisi ollut, että sta­ti­ine­ja olisi käytössä vähem­män? Jotain eroa niiden toimin­nas­sa on ja sovel­tuvu­udessa eri henkilöille, mut­ta onko kyse niin suures­ta ter­veyshyödys­tä, että rahal­lis­es­ti val­ta­va pon­nis­tus oli perustu?

Parem­man lääk­keen kehit­tämi­nen olisi näil­läkin sään­nöil­lä kan­nat­tavaa, kun­han se on tarpeek­si paljon parempi.

Hila hyväksyy lääkkeen hinnan

Lääk­keen kallis hin­ta on mah­dolli­nen vain, kos­ka Kela kor­vaa sen asi­akkaalle. Asi­akas ei voisi ostaa kuin­ka kalli­ita lääkkeitä hyvän­sä tai siis suurin osa asi­akkaista ei voisi. Jos yhteiskun­ta ei kor­vaisi lääkkei­den korkei­ta hin­to­ja, tässä käsiteltävää ongel­maa ei olisi. Olisi mui­ta ongelmia sen sijaan.

Kun kela kor­vaa ja asi­akas saa lääk­keen ilmaisek­si (636 euron vuo­siomavas­tu­un jäl­keen lääke on käytän­nössä ilmainen) lääkey­htiön kan­nat­taa hin­noitel­la lääk­keen­sä mah­dol­lisim­man kalli­ik­si, sil­lä hin­nal­la ei ole vaiku­tus­ta kysyn­tään. Kelan taas ei kan­na­ta eikä se saa mak­saa kuin­ka paljon tahansa.

Lääkkei­den hin­ta­lau­takun­ta (Hila) vahvis­taa Suomes­sa lääk­keen hin­nan ennen kuin sitä kor­vataan sairaus­vaku­u­tuk­ses­ta. Aina sopimuk­seen hyväksyt­tävästä hin­nas­ta ei päästä eikä sairaus­vaku­u­tus kor­vaa kyseistä lääket­tä. Lääkey­htiö taas yrit­tää vaikut­taa asi­aan oman etun­sa mukaan julk­isu­u­den ja usein poti­lasjär­jestö­jen kaut­ta. Tämä on pok­eripeliä ilman kun­non sään­töjä. Jos sopimuk­seen hin­nas­ta ei päästä, siitä ei kär­si vain lääkey­htiö. Siitä kär­sivät ennen kaikkea potilaat,

Samankaltainen jär­jestelmä on olta­va muis­sakin mais­sa, sil­lä ei mis­sään hyväksytä kuin­ka korkei­ta hin­to­ja sairaus­vaku­u­tuk­sen kor­vat­tavak­si. En tunne niitä tarkemmin.