Sosiaaliturvajärjestelmämme ongelmat (4) juuttuminen vanhoihin rakenteisiin

Suomen sosi­aal­i­tur­va on rak­en­teeltaan eri­lainen kuin muis­sa mais­sa. Ei vaiku­ta siltä, että muut ovat valin­neet väärin ja me ain­oina oikein. Mei­dän on kuitenkin erit­täin vaikea muut­taa omaa jär­jestelmämme muiden kaltaiseksi.

Aika moni alan toim­i­ja ottaa yksi­tyis­es­ti esille perus­tus­lain siis sen, että sosi­aal­i­tur­va rak­en­teel­lisen uud­is­tamisen tiel­lä on hyvää tarkoit­ta­va perus­tus­la­ki. Tätä he eivät kuitenkaan uskalla sanoa julkises­ti. Kos­ka min­ul­la ei ole enää mitään ura­su­un­nitelmia, kat­son aiheel­lisek­si tuo­da tämän julki.

Tarkoituk­se­na on ollut taa­ta perus­tus­lail­la sosi­aal­isia oikeuk­sia, mut­ta juris­tit puhu­vat juristien kielel­lä ja se kieli on tähän tarkoituk­seen kovin köm­pelöä. Lop­putu­lok­se­na sosi­aal­i­tur­vas­sa on kiin­nitet­ty joitakin palikoi­ta, jot­ka vaikut­ta­vat aivan sat­tumal­ta val­i­tu­il­ta.  Niin­pä, kun raha­pu­la pakot­taa säästämään, säästöt on kohdis­tet­ta­va niihin kohti­in, joi­ta ei ole kiin­nitet­ty, vaik­ka sen sosi­aa­li­nen hin­ta olisi paljon korkeampi. Rak­en­teen uud­is­tamis­es­ta perus­tus­la­ki tekee mahdottoman. 

Olen huono juridi­ikan tulkin­nas­sa, joten seu­raavas­sa voi olla virheitä. Kor­jaan ne, jos joku niistä huomauttaa.

En nyt kuitenkaan keski­ty pelkkään perus­tus­laki­in vaan laa­jem­min siihen, miten mei­dän jär­jestelmämme poikkeaa muiden jär­jestelmästä ja mik­si sitä on niin vaikea muut­taa, vaik­ka muil­la olisi paremmin.

Muis­sa mais­sa työt­tömyys­tur­vaa ei voi nos­taa ikuis­es­ti. Meil­lä työ­markki­natukea voi nos­taa koulun päät­tymis­es­tä van­hu­useläkeikään saak­ka keskey­tyk­set­tä. Työvoima­hallinnon voimavaro­ja menee hukkaan, kun työt­tömyys­tur­vaan liit­tyy eri­laisia aktivoin­ti­toimia, joiden tarkoituk­sen­mukaisu­us on vähin­täänkin kyseenalainen, jos on ollut työt­tömänä kymme­nen vuot­ta keskeytyksettä.

Työt­tömyys­tur­van takaa­ma minim­i­ta­so  on meil­lä henkilöko­htaista – siis puoli­son tulot eivät niihin vaiku­ta. Min­ulle on ker­rot­tu, että myös täl­lä tulk­i­taan ole­van perus­tus­lain tar­joa­ma suo­ja vaik­ka itse perus­tus­lais­sa ei täl­laista vir­ket­tä löy­dykään. Täl­lä tähdätään siihen, ettei työssä käyvä puoliso olisi velvolli­nen elät­tämään työtön­tä puolisoa. Tarkoi­tus ei kuitenkaan toteudu, kos­ka työ­markki­nat­uen tar­joa­ma tur­va on niin vaa­ti­ma­ton, ettei se riitä elämiseen eikä ainakaan asumiseen, joten käytän­nössä työssä käyvä puoliso joutuu joka tapauk­ses­sa elät­tämään työt­tömän puolison­sa. Työ­markki­natu­ki on niin vaa­ti­ma­ton juuri sen henkilöko­htaisu­u­den vuoksi.

Tähän henkilöko­htaiseen sosi­aal­i­tur­vaan liit­tyy myös ongel­ma nimeltä vuorineu­vok­sen rou­va, joka olisi siis koti­in jäädessään oikeas­t­aan oikeutet­tu työ­markki­natu­keen. Jos joku sel­l­aista yrit­täisi, työvoimavi­ra­nomaiset toiv­ot­tavasti osoit­taisi­vat hänelle oitis työ­paikan tai määräi­sivät työvoimapoli­it­tiseen koulu­tuk­seen ja jos hän siitä kieltäy­ty­isi, määräi­sivät pitkän karenssin.

Asum­is­tu­ki ja toimeen­tu­lo­tu­ki taas ovat henkilöko­htaisia, mikä tekee mah­dot­tomak­si tehdä työt­tömyys­tur­van tar­joa­mas­ta vähim­mäis­tur­vas­ta, toimeen­tu­lotues­ta ja asum­istues­ta johdon­mukaista kokon­aisu­ut­ta.  Muiden maid­en esimerk­ki viit­taa per­heko­htaisen vähim­mäis­tur­van suun­taan. Epäjo­hdon­mukaisu­us ei taas ole pelkkä kauneusvirhe. Se tulee joko kalli­ik­si tai johtaa heikkoon turvaan.

Arvostelin edel­lisessä kir­joituk­ses­sa turhista työhake­muk­sista, joi­hin työt­tömät nyt velvoite­taan. Tähän eräs henkilö vas­tasi min­ulle , että se johtuu perus­tus­lain vaa­ti­mas­ta tarkkara­jaisu­ud­es­ta, jol­loin pitää olla selvä nor­mi siitä, mitä vaa­timus akti­ivis­es­ta  työn­haus­ta merk­it­see. Sama nor­mi eri ase­mas­sa oleville on kuitenkin hölmö, mitä nämä turhat työhake­muk­set osoit­ta­vat. Minä olen ajatel­lut, että on oikein aset­taa samas­sa ase­mas­sa oleville samat velvol­lisu­udet, mut­ta eri ase­mas­sa ole­via voi kuitenkin kohdel­la eri tavalla.

Mei­dän peru­songel­mamme on rak­en­teel­lisen työt­tömyy­den raju kasvu. Vielä 50 vuot­ta sit­ten maa­han run­not­ti­in hätäti­la­hal­li­tus, kun työt­tömien määrä on ylit­tänyt sadan­tuhan­nen rajan. Nyt työt­tömiä on vähän määritelmästä riip­puen 350 000 – 500 00. Tark­ka luku on tulkin­nan­varainen ja riip­puu siitä, kuin­ka monia työvoiman ulkop­uolelle tilas­toitu­ja pide­tään työttöminä.

Minä seu­raan yleen­sä työl­lisyysastet­ta, kos­ka työt­tömyy­den käsite on vähin­täänkin ailahtel­e­va. Tämän hal­li­tuk­sen aikaises­ta työt­tömyy­den kasvus­ta val­taosa johtuu siitä, että työvoiman ulkop­uolelta on siir­ryt­ty työt­tömik­si. Mut­ta ver­rat­tuna Ruot­si­in, mei­dän työl­lisu­usas­teemme on neljä pros­ent­tia alem­pi. Tämä ero on jopa suurem­pi kuin ero työttömyydessä.

Jär­jestelmämme perus­tuu ole­tuk­seen, että kaik­ki voivat halutes­saan työl­listyä. Virheelli­nen ole­tus johtaa tehot­tomaan sosiaalipolitiikkaan.

Tästä pääsemme mieli­ai­heeseeni, mar­gin­aal­is­ten tuot­tavu­usero­jen kasvu­un, jos­ta seu­raavas­sa kirjoituksessa.