Sosiaaliturvajärjestelmämme ongelmat (3) Mallia Ruotsista

Vuosia sit­ten Juhana Var­ti­ainen sai melkein min­ut usko­maan, että Ruotsin työt­tömyyspoli­ti­ik­ka on Suomea parem­pi. Työt­tömyys­tur­va on Ruot­sis­sa korkeampi kuin Suomes­sa mut­ta työt­tömän on otet­ta­va työ­paik­ka vas­taan halusi tai ei. Suomes­sakin pitäisi, mut­ta tämä ei toi­mi käytännössä.

Ei ole mah­dol­lista yhdis­tää korkeaa työt­tömyys­tur­vaa oikeu­teen vali­ta työt­tömyys työ­paikan sijasta.

Ruotsin ratkaisun toimivu­ut­ta heiken­tää se, että työ­paikoista on tul­lut yhä enem­män sel­l­aisia, jos­sa työn laadul­la on merk­i­tys­tä ja yhä vähem­män liukuhi­h­natyön kaltaisia työ­paikko­ja,  jois­sa työn laadul­la ei ole niin väliä, kun­han sen saa tehdyk­si. Niin­pä työ­nan­ta­jat ovat yhä halut­tomampia palkkaa­maan ketään sel­l­aista, joka hakee työ­paikkaa vain karenssin pelosta ilman, että oikeasti halu­aisi sitä paikkaa.

Väit­täisin, että tästä johtuu, että myös Ruot­sis­sa työt­tömyys on huip­pu­luke­mis­sa, 8,8 %, eli vain run­saan pros­ent­tiyk­sikön alem­pi kuin Suomes­sa. Toisaal­ta työl­lisyys on Ruot­sis­sa neljä pros­ent­tiyk­sikköä Suomen korkeampi. On järke3vämpää seu­ra­ta työl­lisyyt­tä kuin työt­tömyyt­tä, kos­ka raja työt­tömyy­den ja työvoiman ulkop­uolel­la olemisen välil­lä on vaihteleva.

Työt­tömyy­den nousu saat­taa Ruot­sis­sa selit­tyä myös kymme­nen vuo­den takaisel­la pakolaisvyöryllä.

Väitän kuitenkin, että työ­markki­nat ovat kehit­tymässä suun­taan, jos­sa työ­suhdet­ta ei syn­ny, ellei se ole kan­nat­ta­va molem­mille osa­puo­lille, työn tek­i­jäl­lä ja työ­nan­ta­jalle. Hal­li­tus on aivan toisel­la lin­jal­la. Se on heiken­tänyt merkit­tävästi mata­la­palkkaisen työ­paikan vas­taan­ot­tamisen taloudel­lista kannattavuutta.

Ruot­salainen töi­hin pakot­ta­mi­nen perus­tuu akti­iviseen työvoimapoli­ti­ikkaan ja kun­tien nou­dat­ta­maan ”Rin­teen malli­in”. Eri­tyis­es­ti työt­tömiä nuo­ria palkataan kun­ti­in tekemään töitä, joiden teet­tämi­nen ei oikeas­t­aan ole kun­nan kannal­ta järkevää. Näin ”varaste­taan työt­tömien vapaa-aika”, kuten Juhana Var­ti­ainen asian joskus ilmaisi.

Hal­li­tus pyr­ki siirtämään Suomen lähem­mäs Ruotsin mallia velvoit­ta­mal­la työt­tömät hake­maan sään­nöl­lis­es­ti työ­paikko­ja. Aika paljon tuleekin nyt hake­muk­sia kansli­apääl­likön virkoi­hin ja kaik­keen sel­l­aiseen, johon hak­i­ja ei ole  pätevä. Moni yri­tys jät­tää työ­paikan julis­ta­mat­ta avoimek­si ja täyt­tää sen muu­ta kaut­ta, kos­ka ei halua penkoa sato­ja hake­muk­sia. Tilas­toitua työt­tömyyt­tä tämä nos­ti,  kos­ka nämä hyödyt­tömät hake­muk­set siir­sivät ihmiset tilas­tois­sa työvoiman ulkop­uolelta työt­tömik­si. Työl­lisyy­teen sil­lä näyt­tää olleen vaiku­tus­ta tuskin lainkaan.

Olen­naista on, että askeltakaan ei ole otet­tu akti­ivisen työvoimapoli­ti­ikan suun­taan: työvoima­hallinnon määrära­ho­ja ei Ruotsin mallin mukaan lisät­ty, kos­ka ei ole rahaa. Normi­na on, että työt­tömäk­si joutu­van pitäisi tava­ta työn­väl­i­tys­toimis­ton henkilö kahdek­san kuukau­den työt­tömyy­den jäl­keen. Aika paljon ehtii työ­markki­nakelpoisu­us siinä välis­sä lahota.

Kun työvoima­hallinnon voimavaro­ja Ruotsin mallin mukaises­ti lisätään, työl­lisyys kyl­lä para­nee, mut­ta uudet työ­paikat tule­vat kalli­ik­si. Ei siis kan­na­ta. Tässä laskel­mas­sa uno­htuu pelote­vaiku­tus, joka saa ihmiset hakeu­tu­maan itse mieleisi­in­sä töi­hin, jot­ta eivät jou­tu­isi työvoima­halli­non tai kun­tien heille osoit­tami­in työpaikkoihin.