MM1: Pieni oli kaunista

Erk­ki Liika­nen ker­too hie­man häpeilleen kir­jas­saan Komis­saari, että vas­tusti EEC-vapaakap­pa­sopimus­ta vuon­na 1972. Minäkin vas­tustin enkä ole koskaan häpeil­lyt, vaik­ka kan­tani EU:hun ja mon­een muuhunkin asi­aan on muut­tunut melkois­es­ti siitä, mitä ajat­telin 1970- ja 1980-luvuil­la. Maail­ma muut­tui ja minä sen mukana.

Vas­tustin aikanaan voimakkaasti keskit­tävää ”kovaa” kehi­tys­tä. Halusin pitää koko maan elin­voimaise­na enkä halun­nut ihmisiä revit­tävän juuril­taan – helsinkiläisenä vas­tustin eri­tyis­es­ti Helsin­gin kasvua, joka näyt­täy­tyi tuol­loin masen­ta­vana betoni­bru­tal­is­mi­na ja kaiken kau­ni­in hävit­tämisenä. Uskoin, että vapaakaup­pa­sopimus tulisi raais­ta­maan kap­i­tal­is­mia Suomes­sa, enkä ollut väärässä. Sil­loin kan­natin pehmeitä arvo­ja ja ajat­telin sen ajan slo­ganin mukaan, että pieni on kaunista.

Meitä näin ajat­tele­via oli tuol­loin paljon ja eri­tyisen paljon heitä oli alkuaiko­jen vihreis­sä. Hei­di Hau­ta­la puhui hal­li­tus­ta alban­isoi­tu­mis­es­ta (ver­taa hal­lit­tu raken­nemuu­tos), Eero Palo­heimo see­bra­mallista, jos­sa kansan­taloudessa  olisi valkoisia ja mus­tia raito­ja kuin see­bral­la, Mus­tat rai­dat oli­si­vat tehokas­ta kansan­talout­ta ja valkoiset rai­dat tar­jo­si­vat ren­nom­paa ja laadukkaam­paa elämistä.

Itse olin kir­joit­tanut vuon­na 1979 Yhdessä Osmo Lamp­isen kanssa kir­jan Suo­mi 1980-luvul­la – pehmeän kehi­tyk­sen tie ‑nimisen kir­jan, jos­sa puhut­ti­in inhimil­lisem­män kehi­tyk­sen puoles­ta ja varoitet­ti­in maan jakau­tu­mis­es­ta A- ja B‑kansalaisiin. Tämä jakoa tor­ju­maan esitet­ti­in kansalais­palkkaa.  Ajatuk­seni kansalais­palka­s­ta oli sil­loin aika jäsen­tymätön. Myöhem­min kansalais­palkkaa, negati­ivista tuloveroa tai perus­tu­loa koske­vat ajatuk­seni ovat kehit­tyneet suun­taan, jos­sa tor­ju­taan ihmis­ten välis­ten tuot­tavu­usero­jen tuot­ta­maa tuskaa.

(Vaik­ka sen itse sanonkin, tuo mainit­tu kir­ja on yllät­tävän hyvä, nyt kun luin sen uudestaan.)

Tuos­sa kir­jas­sa muuten tode­taan, että EEC-sopimus­ta vas­tustet­ti­in kahdes­ta aivan eri syys­tä. Toiset vas­tus­ti­vat Suomen läh­estymistä län­teen. Me toiset taas vieras­timme niitä seu­rauk­sia, joka kiristyvästä kan­sain­välis­es­tä kil­pailus­ta on Suomen sisäl­lä, kun talouden armot­tomat lait alka­isi­vat entistä voimaperäisem­min muokkaa­maan elämäämme.

Olin tietoinen siitä, että kova kap­i­tal­is­mi tuot­taa korkeam­man tulota­son kuin kan­nat­ta­mani pehmoilu, mut­ta en pitänyt mak­si­maal­ista vauras­tu­mista sen vaa­timien uhrausten arvoisena.

Synnyin köyhään maaham

Köy­hyy­den voit­tamista pidin sinän­sä tärkeänä. Olin syn­tynyt vuon­na 1951 hyvin köy­hään maa­han. Sen aikainen ostovoimal­la kor­jat­tu brut­tokansan­tuote henkeä kohden oli noin kak­si kol­ma­sosaa Int­ian nykyis­es­tä tasos­ta. Suo­mi vauras­tui nopeasti niin, että Int­ian nykyi­nen elin­ta­so saavutet­ti­in min­un tul­lessa kouluikään. [1]

Lap­su­udessani Kotiliesi keräsi kenkiä rajaseudun lap­sille, jot­ta nämä pää­si­sivät talvel­lakin koulu­un. Kansak­oulus­sa meille opetet­ti­in, että jos ei ham­pai­ta har­jat­taes­sa ole varaa ham­mas­tah­naan jopa päivä, sitä pitäisi kuitenkin käyt­tää ker­ran viikos­sa. Muina päiv­inä voi har­ja­ta suo­lal­la. Sil­loin oli todel­lista köy­hyyt­tä ja paljon.

Pelkomme oli aiheellinen

Olimme aikanaan oike­as­sa kovan kap­i­tal­is­min vaaroista. Talouden kovat lait ovat esimerkik­si autioit­ta­neet suuren osa Suomea, meil­lä on satatuhat­ta tyhjää omakoti­taloa. Suures­sa osas­sa Suomea pankit eivät myön­nä lain­o­ja perusko­r­jauk­seen, kos­ka kiin­teistöil­lä ei ole vaku­usar­voa. Se jos mikä merk­it­see toiv­ot­to­muut­ta. Yksinäisyys, juuret­to­muus ja mie­len­ter­vey­den ongel­mat ovat lisään­tyneet. Vauras­tu­mi­nen ei ole tehnyt meistä onnellisempia.

Tiedämme, että asuin­seudul­taan pois muut­ta­neet voivat huonom­min kuin ne valmi­ik­si muut­tovoit­toalueil­la asuneet, joiden ei ole tarvin­nut muuttaa.

Silti olen muut­tanut täysin käsi­tyk­seni kaupungis­tu­miseen. Halu­an edis­tää hyvin kaupunkien kehi­tys­tä ja kasvua. Olenko siis takinkään­täjä? Tästä lisää seu­raavis­sa postauksissa.

 

 

[1] Nämä laskel­man ovat väk­isinkin epä­tarkko­ja. Laskel­mani perus­tuu siihen, että vuon­na 2023 Int­ian ostovoimako­r­jat­tu BKT oli 12 000 dol­lar­ia henkeä kohden ja Suomen 40000 dol­lar­ia. Suomen BKT:n volyy­mi-indek­si henkeä kohden on läh­es viisinker­tais­tunut eli­naikanani. Näin lask­ien Suomen ostovoimako­r­jat­tu BKT olisi ollut vuon­na 1951 vähän yli 8000 nyky­dol­lar­ia henkeä kohden eli selvästi vähem­män kuin Int­ian tämän het­ki­nen 12 000 dol­lar­ia. Sen ajan Suo­mi ja tämän päivän Intia ovat kuitenkin niin eri­laisia mai­ta, ettei riida­ton­ta tapaa ver­ra­ta elin­ta­so­jen eroa ole olemassa.