Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu

Kuun­telin kir­james­suil­la het­ken esit­te­lyä Teemu Luukan kir­jas­ta Pet­teri Orpo ja oikeis­to­val­lan paluu. Siitä min­ulle jäi vähän pin­nalli­nen tun­tu, enkä ostanut kir­jaa. Min­ul­la on poli­it­tisia toimit­ta­jia kohtaan omat ennakkolu­u­loni. Nämä ovat yleen­sä hyvin fik­su­ja, mut­ta hei­dän tarkastelukul­mansa on pin­nalli­nen ja syvem­piä ana­lyy­se­ja vält­tävä. Sel­l­aisethan eivät myy hyvin ja medi­at kil­pail­e­vat suo­sios­ta. Ruben Stillere­itä ei kas­va joka oksalla.

Päädyin kuitenkin kuun­tele­maan kir­jan. Se kan­nat­ti: kir­ja­han on tosi hyvä! Sain paljon uut­ta tietoa ja ymmär­rystä tapah­tuneille asioille.

Pet­teri Orpos­ta en oppin­ut niin paljon uut­ta. Ker­taus ja asioiden kro­nolo­gia oli kuitenkin hyvä ker­taus. Enem­män opin kuitenkin hal­li­tuk­sen muista puoluei­den­sa (sil­loi­sista) puheen­jo­hta­jista, Sari Essayahista, Anna-Maja Hen­riksson­ista ja ennen kaikkea Riik­ka Purrasta.

Eduskun­nas­sa sain Sari Essayahista varsin val­oisan kuvan. Hänen poli­it­tisin ajatuk­si­in­sa en tutus­tunut. Tässä kir­jas­sa kuva­tus­ta tulee käsi­tys varsin pimeästä poli­it­tis­es­ta ajat­telus­ta. Pidän kris­til­lisiä siion­is­te­ja yleen­säkin vas­ten­mielisenä ilmestyk­senä. Kuin­ka joku voi ajatel­la, että las­ten murhaami­nen on oikein ja jopa Jumalan tah­don mukaista. Tiedät­te­hän tarun, jon­ka mukaan Jeesus palaa maail­maan, kun palesti­inalaiset on häädet­ty Israelin his­to­ri­al­lis­ten rajo­jen ulkop­uolelle. Ihmi­nen saa tietysti uskoa vaik­ka joulupukki­in, mut­ta raja on siinä, oikeut­taako usko murhia.

Hal­li­tus­neu­vot­teluista Orpon hal­li­tus­ta muo­dostet­taes­sa tuli hyvin yksi­tyisko­htainen kuva. Eniten min­ua yllät­ti tieto, että tiedon kulku estet­ti­in hal­li­tu­so­hjel­maa valmis­tellei­den työryh­mien välil­lä. Jos tämä on todel­la tot­ta, se saat­taa selit­tää yhden ihme­tyk­sen aiheis­tani: mik­si sosi­aal­i­tur­van leikkauk­set kohdis­tet­ti­in kaik­ki kau­pan ruuh­ka-apu­laise­na toimi­vaan vuokral­la asu­vaan helsinkiläiseen yksin­huolta­jaan niin, että tämä menet­ti kaikki­aan noin 600 euroa kuus­sa. Tosin on vaikea uskoa, että sosi­aal­i­tur­vaa käsit­telemässä olisi ollut usei­ta toi­sis­taan eris­tet­tyjä työryh­miä. Ja kai lop­putu­losta edes analysoiti­in mikrosimuloinneilla?

Riik­ka Purran aiem­mas­ta toimin­nas­ta opin paljon uut­ta. Pelkästään tämän takia kir­jan kuun­telem­i­nen kannatti.

Purra aiheut­ti aikanaan kohun sanom­al­la, ettei empa­ti­as­ta ole ohjen­uo­rak­si poli­ti­ikas­sa. Tästä asi­as­ta olin jo sil­loin samaa mieltä hänen kanssaan. Empa­ti­aa voi tun­tea vain pien­tä ihmisjoukkoa kohtaan. Jos olet empaat­tis­es­ti näi­den puolel­la, toim­it epäoikeu­den­mukaises­ti mui­ta vas­taan. Ilmiö on sukua nepo­tismille. Päät­täjän pitää suh­tau­tua ihmisi­in tasapuolisesti.

Kir­ja syn­nyt­ti minus­sa halun analysoi­da oikeis­ton nousua sys­temaat­tis­es­ti. Edessä taitaa olla use­an kir­joituk­sen sarja.