Näin näen uskonnot

En ole uskon­toti­eteil­i­jä, joten seu­raa­va pohd­in­ta on amatöörin speku­laa­tio­ta. Pidä uskon­to­jen tutkimus­ta todel­la mie­lenki­in­toise­na osana yhteiskun­tati­eteitä. Jos aikaa olisi rajat­tomasti, paneu­tu­isin asi­aan var­masti perusteellisemmin.

Lähtöko­htani on, että uskon­not ovat ihmis­ten luo­muk­sia ja että niiden syn­nylle tai syn­nyt­tämiselle on ollut ilmeinen tarve. Käsi­tys, että uskon­not ovat syn­tyneet jumalal­lise­na ilmoituk­se­na kaatuu minus­ta jo siihen, että uskon­to­ja on niin mon­ta. Niistähän vain yksi olisi voin­ut syn­tyä jumalal­lise­na ilmoituk­se­na. Mik­si ihmeessä juuri tämä mei­dän luter­i­lainen ver­siomme kristi­nuskos­ta olisi se ainoa?

En tunne muiden uskon­to­jen syn­ty­vai­hei­ta senkään ver­ran kuin kristi­nuskon kehi­tys­tä, mut­ta kristi­nuskos­ta tiedämme, että ihmiset ovat aiko­jen saatossa muut­ta­neet sitä merkit­tävästi, usein äänestys­ten jälkeen.

Olen kuul­lut väitet­tävän, että myös apinoil­la on uskon­nol­lisia taipumuk­sia. Se on minus­ta kuitenkin eri asia, sil­lä kun ei ole kieltä, ei voi kehit­tää yhteistä teol­o­gista oppia. Ehkä käsi­tys tästä muut­tuu joskus.

Se, että kaik­ki sivil­isaa­tiot ovat kehit­täneet uskon­non, osoit­taa min­ulle, että uskon­noille on tarvet­ta sekä ihmisen oman hyv­in­voin­nin takia että sik­si, että uskon­not vahvis­ta­vat yhteiskun­tia ja vain uskon­non kehit­täneet yhteiskun­nat ovat jääneet jäl­jelle. Myös ateis­tiset val­tiot kehit­tivät uskon­non kaltaisen henkilön­palvon­nan – eri­tyis­es­ti vahvis­taak­seen valtiota.

Uskon­noille on yhteistä, että

1. Elämä ei pää­ty kuole­maan vaan kuole­man jäl­keen alkaa parem­pi elämä. (Lohdu­tus)
2. Epäit­sekkyy­destä palk­i­taan kuole­man jäl­keen, joten kan­nat­taa elää ottaen huomioon muidenkin etu. (yhteisön etu)
3. Yhteinen moraali­nor­mi oikeas­ta ja väärästä. (Yhteisön ja yksilön oma etu)
4. Esi­val­taa tulee totel­la. (val­tion etu)
5. Sodas­sa Jumala palk­it­see eri­tyis­es­ti hyvän asian puoles­ta henken­sä uhranneita.
6. Uskon­non avul­la voi kasa­ta merkit­täviä omaisuuksia.
7. On syytä tyy­tyä kohtu­ulliseen vaurauteen.

Kuoleman jälkeinen elämä

Sielun­vael­lu­sop­pi kuu­luu moni­in uskon­toi­hin. Meille tutum­mis­sa Lähi-idän uskon­nois­sa kun­nol­la käyt­täy­tyvä pääsee parati­isi­in. Joku talousti­eteil­i­jä irvaili, että palk­in­to Jumalaan uskomis­es­ta on niin val­ta­va, että kan­nat­taa uskoa, vaik­ka Jumalan ole­mas­saolon toden­näköisyys olisi kuin­ka pieni hyvänsä.

Jonkin­lainen sielun­vael­lu­sop­pi oli mukana alkukris­til­lisyy­dessä, mut­ta se päätet­ti­in kar­sia siitä pois. Ei se kokon­aan ole ajat­telus­tamme kaikon­nut. Ajatelkaa nyt vaik­ka laulua Varpunen joulu­aa­mu­na. Bud­dha­laisu­udessa kuole­man jälkeinen elämä on ran­gais­tus, jos­sa sielu määrätään jatka­maan kär­simys­tä uudessa elämässä. Vas­ta kun on riit­tävästi valais­tunut, pääsee rauhaan eli pois vaelta­mas­sa elämästä toiseen.

Kris­till­i­nen käsi­tys kuole­man jälkeis­es­tä elämästä on min­ulle vähän epä­selvä. Min­ulle opetet­ti­in aikanaan, että kuol­lessaan ihmi­nen vaipuu kuole­maan ja pysyy kuolleena maail­man lop­pu­un saak­ka, kunnes Jeesus herät­tää hänet viimeisenä päivänä. Näin se ainakin hau­ta­jai­sis­sa esitetään. Tämä ei ole eri­tyisen lohdulli­nen näke­mys omais­ten kannal­ta. Kristi­nuskon muo­toil­i­jat var­maankin pää­tyivät siihen, kos­ka olet­ti­vat Jeesuk­sen toisen tulemisen ja maail­man­lop­un tapah­tu­van pian.

Niin­pä nyt papitkin ker­to­vat kuolleen lapsen van­hem­mille, että siel­lä taivaas­sa hän nyt teitä onnel­lise­na kat­se­lee. Tämä on myyvämpi tari­na ja sik­si se on sivu­ut­ta­mas­sa viral­lisen opin. Myöhem­min kristi­nuskoon on eri­tyisen ansioituneille liitet­ty tapo­ja päästä taivaaseen suo­raan. Esimerkik­si ris­tiretkil­lä kuolleet pää­sivät suo­raan taivaaseen. Tämä inno­vaa­tio oli sotamen­estyk­sen kannal­ta niin hyvä, että islami­laiset omak­sui­v­at sen ris­tiretk­iläisiltä osak­si omaa uskon­toaan ja paran­si­vat tar­jous­ta vielä 30 neitsyellä.

Yhteinen moraalinormi oikeasta ja väärästä.

Nämä ovat olleet hyviä sään­töjä sekä yhteiskun­nan toimivu­u­den kannal­ta (älä varas­ta) että hyvänä elämäno­hjeena. Älä syö sian­li­haa (triki­init). Älä tee huorin oli hyvä ohje sekä sukupuoli­tau­tien että lapsen hyv­in­voin­nin kannal­ta. Osa näistä on selvästi van­hen­tunei­ta, mut­ta niitä yhä noudatetaan.

Tois­uskoisia kammok­su­taan ehkä sik­si, että heil­lä on toisen­lainen moraa­likoo­di, mikä muo­dostaa uhan muille. Entä jos hänen uskon­ton­sa ei kiel­läkään varas­tamista. Luulen kuitenkin, että suurin pelko on siinä, että he kumar­ta­vat vääriä kuninkai­ta ja ovat siis uhka hal­lit­si­jan val­lalle. Onhan siitä, kuka saa hal­li­ta ihmis­ten uskon­nol­lisia tun­tei­ta, käy­ty paljon sotia.

Esivaltaa tulee totella

”Anna keis­ar­ille mikä keis­ar­ille kuuluu.”

Kirkko tukee useim­mis­sa uskon­nois­sa val­tio­ta. Suomes­sa oli pitkään viral­lis­es­tikin val­tionkirkko. Eri maid­en väli­sis­sä uskon­sodis­sa ei ollut kyse siitä, mil­lä uskol­la kenenkin piti tul­la autu­aak­si vaan uskon­toon liit­tyvästä vallasta.

30-vuoti­nen sota alkoi uskon­sotana protes­tant­tien ja katolis­ten välil­lä, mut­ta kuten Juha Hurme eri­no­maises­sa Fin­lan­dia-palk­i­tus­sa romaanis­saan Nie­mi ker­too, uskon­so­ta meni vähän piparik­si, kun lop­ul­ta molem­mil­la puo­lil­la oli sekä katolisia että protestantteja.

Val­tio­val­lan tukem­i­nen on kirkon ja siten uskon­non tärkeitä tehtäviä.

Paavi päät­ti 1500-luvul­la, että Euroopan ulkop­uo­li­nen maail­ma jae­taan Espan­jan ja Por­tu­galin kesken niin, että Amerik­ka kuu­luu Espan­jalle ja siitä itään ole­vat alueet Por­tu­galille. Jokin kart­ta­sotku johti siihen, että Brasil­ia kuu­luikin Por­tu­galille. Tämä ei ymmär­ret­tävästi tyy­dyt­tänyt Englan­tia ja Hol­lan­tia. Päätös vauhdit­ti nois­sa mais­sa uskon­puhdis­tus­ta  ja siis Paavin val­las­ta irrottautumista.

Venäjän ortodoksi­nen kirkko on aina tukenut vah­vasti tsaarin val­taa. Kun Putin ryhtyi tsaarik­si, hän tuli yllät­täen uskoon. En ole vaku­ut­tunut kään­tymyk­sen aitoud­es­ta. Yksi Venäjän vaa­timuk­sista Ukrainan sodas­sa on tai ainakin oli, että Ukrainan ortodoksi­nen kirkko palaa Venäjän kirkon alaisuuteen.

Sotaan kannustaminen

Soti­laiden rohkeu­den nos­tamises­sa uskon­nol­la on merkit­tävä rooli. Suomes­sa on eri­tyi­nen kent­täpi­is­pa, joka ei ole kuu­lu kirkon vaan armei­jan organisaatioon.

Yllä oli jo puhe siitä, että ris­tiretkil­lä kaatuneet pää­sivät suo­raan taivaaseen.

Sodas­sa Jumala on tietysti aina oman maan puolel­la. Tämä tuot­taa tiet­tyjä vaikeuk­sia, kun kak­si samaa uskon­toa tun­nus­tavaa maa­ta sotii toisi­aan vas­taan. Ennen nykyaikaista tiedonväl­i­tys­tä ris­tiri­ita ei nous­sut esi­in, mut­ta suo­ma­laiset oli­vat jatkoso­dan aikana järkyt­tyneitä, kun Can­ter­buryn arkkipi­is­pa rukoi­likin Neu­vos­toli­iton sotamen­estyk­sen puolesta.

Omaisuuksien kerääminen

Kaikkien uskon­to­jen nimis­sä on kerät­ty suuria omaisuuksia.Kun raha kirstu­un kilah­taa, sielu taivaaseen vilah­taa. Tämä ei ole pelkästään tuomit­tavaa, sil­lä osa tuos­ta rahas­ta on käytet­ty huono-osais­ten hyväk­si, siis erään­laiseen hyv­in­voin­ti­val­tion esi­as­teeseen. Anti­ikin sivistys säi­lytet­ti­in yli pimeän keski­a­jan luostareissa.

Kuitenkin piis­po­jen ja kar­di­naalien elin­ta­so oli katoli­sis­sa mais­sa hulp­pea. Joku väit­ti – en pysty otta­maan tähän kan­taa – että yksi syy uskon­puhdis­tuk­seen Ruot­sis­sa oli kuninkaan halu päästä käsik­si kirkon omaisuuteen.

Yhdys­val­lois­sa karis­maat­ti­nen uskon­nol­lisu­us on tuot­tanut joillekin saar­naa­jille sato­jen miljoonien dol­larei­den omaisuuk­sia. Sitä, onko tässä kaik­ki men­nyt by the book ei voi­da tutkia, kos­ka uskon­non­va­paus on pyhä.

Karis­maat­ti­sis­sa uskon­nol­li­sis­sa johta­jis­sa on ilmi­selviä hui­jare­i­ta. He tekevät yleisön edessä ”ihme­teko­ja”, jot­ka ovat pal­jas­tuneet taikurei­den tekemik­si taval­lisik­si silmänkään­tötem­puik­si. Tek­i­jän täy­tyy tietää ole­vansa hui­jari. Sik­si min­un on vähän vaikea uskoa hui­jarin oman uskon aitouteen.

Tyytyminen kohtuuteen

Jok­seenkin kaik­ki puhu­vat taloudel­lista yltäkyl­läisyyt­tä vas­taan ja kehot­ta­vat tyy­tymään kohtu­u­teen. Tästä merkit­tävänä poikkeuk­se­na on Amerikas­sa levin­nyt men­estyk­sen teolo­gia. Jumala tukee hurskai­ta miehiä, joten mis­tä muus­ta taloudelli­nen men­estys ker­too kuin Jumalalle otol­lis­es­ta mielestä. Kauak­si on Uuden tes­ta­mentin opetuk­sista edetty.

Yhdys­val­lois­sa ei ole val­tionkirkkoa, vaan uskon­nolli­nen kent­tä on vapaan tais­telun aluet­ta, johon myöskään lain­säätäjän koura ei ulo­tu, kos­ka uskon­non­va­paus on pyhä asia. Lop­putu­los korostaa uskon­non pimeitä puo­lia ja suosii ilmi­selviä huijareita.

Uskon­to on asia, joka saa val­ta­vat voimat val­loilleen. Sik­si mei­dän kansankirkkomme on hyvä asia ja sik­si jotkut ääri-usko­vaiset halu­a­vat tuho­ta sen tehdäk­seen tilaa amerikkalaiselle karis­maat­tiselle uskonnollisuudelle.

Atte Korholan mukaan Yhdys­val­lois­sa on kehit­tynyt kristi­nuskon kol­mas muo­to kato­lilaisu­u­den ja protes­tantismin rin­nalle. Sitäkin kan­nat­taisi pohtia, onko kyse kristi­nuskos­ta lainkaan.  Niin paljon se poikkeaa ainakin Uuden tes­ta­mentin sanomasta.

Atte Korho­la on kir­joit­tanut aiheesta eri­no­maisen kir­jan, Kris­till­i­nen ääri­oikeis­to ja Trump, jota suosit­te­len kaikkia luke­maan. Olen kir­joit­tanut kir­jas­ta arvostelun blogillani. Käykääpä lukemassa.