Kyllä harmittaa, miten Yhdysvallat nöyryytti Eurooppaa tullineuvotteluissa. Suorastaan nolottaa olla eurooppalainen.
Kohtuulliset tullit voisivat olla hyväksi
Aloitetaan periaatteista. Yhdysvalloilla on oikeus eristäytyä taloudellisesti tullimuurien taakse, jos se pitää näin saavutettua vakautta sen arvoisena, että ulkomaankaupan tuomia hyötyjä kannattaa uhrata sen eteen.
Normitaloustieteen mukaan vapaakauppa johtaa tehokkaampaan tuotannon allokointiin ja siksi tullit alentavat hyvinvointia.
Minulla on tähän kaksi poikkeavaa näkemystä. Ensiksikin, mitä jyrkempi on maiden ja alueiden välinen työnjako, sitä haavoittuvampi talous on, ja se on ilmeinen haitta.
Olen itsekin kirjoittanut useasti, että kohtuulliset tullit, ehjäpä juuri 15 %, olisivat hyvät talousalueiden välillä, koska liian pitkälle menevä talouden työnjako lisää riskejä ja haitallisia riippuvuuksia. Kun korona-aikana Kiina sulki tehtaitaan, Euroopasta alkoivat lääkkeet loppua. Yksi Suezin kanavaan juuttunut alus sai talouden sekaisin.
Tähän liittyy se, että taloudessa syntyneitä riippuvaisuuksia voidaan käyttää myös aseena. Venäjä käytti Euroopan riippuvuutta sen toimittamasta maakaasusta jo paljon ennen laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan. Kiinan toimia pitäisi seurata vähän tarkemmin.
Toinen ongelma liittyy siihen, että jyrkkä maiden välinen työnjako eriyttää myös taloutta maiden sisällä. Yhdysvalloissa vapaakauppa on johtanut maan erikoistumiseen Piilaakson tuottamiin palveluihin ja perinteisen tehdasteollisuuden alasajoon. Amerikkalaisesta autotehtaan duunarista ei tule huippuosaajaan Piilaaksoon, joten kaikki eivät tästä tehokkuudesta hyödy.
Jotain ymmärrystä minulla siis on USA:n tulleille, mutta on päivänselvää, että tullien on oltava vastavuoroisia. Jos toinen asettaa 15 prosentin tullit, se jarruttaa maiden välistä kauppaa yhtä paljon kuin jos molemmat olisivat asettaneet 7,5 prosentin tullit – valuuttakurssit tasapainottavat kaupan.
(Pääsääntöisesti näin, mutta asetelma muuttuu monimutkaisemmaksi, kun otetaan huomioon, että yleensä osa maan viemistä tuotteista sisältää muualta hankittuja välipanoksia.)
Jos vain Yhdysvallat asettaa tullit, jarrutusenergia – siis ne tullitulot – päätyvät Yhdysvalloille. Siksi tullit ovat yleensä vastavuoroisia. EU:n tavaraviennin arvo USA:han on noin 530 mrd. euroa, joten 15 % siitä on noin 80 miljardia euroa, joka on nyt menossa kokonaan Yhdysvalloille. Todella epäreilua.
Jos siis tulleja, niiden ei pidä kohdistua vain tavaravientiin vaan myös palveluihin – siis esimerkiksi Google-mainoksille tulisi asettaa tullia vastaava vero. Tätähän Kanada suunnitteli, mutta joutui peräytymään, koska USA uhkasi massiivisella taloudellisella kostolla.
Von der Leyenin kädenpuristuksellaan vahvistamaan sopimukseen kuului kummallisia kohtia, kuten se, että eurooppalaiset yhtiöt investoisivat Yhdysvaltoihin 600 miljardia dollaria ja ostaisivat energiaa 250 miljardilla dollarilla vuodessa.
Onkohan Yhdysvaltain neuvottelijoita huijattu? Eihän komissio voi päättää, mitä yritykset tekevät, ei ainakaan, mihin ne investoivat. Tulleilla ja tuontikiintiöillä on tietysti mahdollista pakottaa energiaostot Yhdysvaltoihin, mutta noin suurta määrää Yhdysvallat ei pysty edes toimittamaan.
Ehkä ikävin kohta ”sopimusta” on, että EU sitoutuu siinä höllentämään digilainsäädäntöään amerikkalaisten digijättien hyväksi. Tätä ei voi hyväksyä! Jo pelkästään amerikkalaisten digialustojen pyrkimys vaikuttaa vaaleihin on peruste kahlita niiden toimintaa. Koskee myös kiinalaisia digialustoja.
Euroopan autoteollisuudelle diili on yllättävän hyvä. Yhdysvallat nosti vuonna 2018 eurooppalaisten autojen tullit 27,5 prosenttiin, eikä Bidenin hallinto kumonnut tätä. Nyt tullit siis laskisivat 15 prosenttiin.
Tästä huolimatta nimenomaan Saksasta on tullut vaatimuksia kaataa von der Leyenin hyväksymä sopu. Vaatimus on ymmärrettävä ja toivoisin, että se toteutuu. Sanomattakin on selvää, että jos näin tapahtuisi, von der Leyenin asema kävisi vaikeaksi.
Taidettiin puhua Ukrainasta ja EU:n puolustuksesta
Miten näin kelvottomaan sopimukseen on voitu päätyä? Emme tiedä, mitä neuvotteluissa on puhuttu, mutta luulenpa, että siellä on puhuttu Ukrainasta ja Euroopan sotilaallisesta puolustuksesta. On todella syytä kehittää Yhdysvalloista riippumattomia Euroopan sotilaallisia valmiuksia. Tätä on vanhan pasifistin vaikea sanoa, mutta niin se nyt vain on.
Yhdysvallat käyttää taloudellista valtaansa aivan tolkuttomalla tavalla, kuten uhkaamalla Kanadaa kauppapoliittisilla vaikeuksilla, jos maa tunnustaa Palestiinan valtion. Tällaiseen on vain saatava loppu.
EU:n on koottava rintama Yhdysvaltoja vastaan
Euroopan pitäisi ryhdistäytyä ja ryhtyä kokoamaan rintamaa Yhdysvaltain painostusta vastaan. Maahan harjoittaa raakaa hajota ja hallitse ‑politiikkaa. Hajottaminen ei onnistu, jos muut liittoutuvat.
EU:n on koottava ympärilleen Kanadan kaltaisia maita antamaan yhteinen vastaus Yhdysvaltain öykkäröinnille. Tällainen liittoutuma voisi samalla heikentää Venäjää, sillä Venäjän ja Kiinan ympärille on muuten kehittymässä vastaava liittoutuma ja Eurooppa jää yksin Yhdysvaltoja vastaan.
On sanomattakin selvää, että voidakseen toimia näin, EU:n on vahvistettava päätöksentekoaan. Nythän Venäjällä on Unkarin ja Slovakia kautta veto-oikeus EU:n päätöksiin.
Voisiko Kiina olla osa tätä rintamaa? Voisi, mutta Kiinan pitäisi silloin luvata muuttaa omaa politiikkaansa melkoisesti. Todennäköisintä on, että maailma tulisi jakautumaan Kiinan, Euroopan ja Yhdysvaltain ympärille muodostuviin blokkeihin.
Yhdysvaltain epäluotettavuus pakottaa irrottautumaan siitä
Yhdysvalloista on joka tapauksessa tullut niin arvaamaton, että Euroopan on vähennettävä taloudellista, sotilaallista ja digitaalista riippuvuuttaan Yhdysvalloista.
Samalla Euroopan pitäisi tarjota turvapaikka amerikkalaisille yliopistoilla ja ainakin niiden henkilökunnalle.