Korkeakoulujen sisäänpääsystä (1)

Kun yliopis­toi­hin pääsyssä alet­ti­in pain­ot­taa pitkää matem­ati­ikkaa, luulin tämän johtu­van siitä, että olisi jokin tutkimus, jon­ka mukaan matem­ati­ikan osaami­nen ennus­taa men­estys­tä opin­nois­sa niin, että vaikka­pa juris­tista tulee parem­pi juristi, jos osaa matematiikkaa.

Olin suuresti yllät­tynyt, kun min­ulle selvisi, ettei se mis­tään täl­lais­es­ta johtunut, vaan yksinker­tais­es­ti siitä, että kun pitkässä matem­ati­ikas­sa on enem­män tun­te­ja kuin vaikka­pa biolo­gias­sa, siitä pitää antaa enem­män pis­teitä. Tämä oli aivan tolku­ton peruste ohja­ta luki­o­laiset luke­maan pitkää matem­ati­ikkaa, oli siihen taipumus­ta tai ei. Lisäk­si se ei ehkä ole ollenkaan hyvä valikoimaan oikei­ta opiske­li­joi­ta korkeakouluihin.

Ylioppilasaine ennusti parhaiten

Joskus noin 50 vuot­ta sit­ten tutkin, mikä ennusti men­estys­tä opiskeltaes­sa val­ti­oti­eteitä. Pääsykoepis­teet eivät ennus­ta­neet lainkaan, mut­ta otok­ses­sa oli vain sisään pääs­seitä. Ehkä huonot pääsykoepis­teet oli­si­vat ennustaneet.

Selit­täviä tek­i­jöitä löy­tyi paljon, mut­ta kun otti mukaan yliop­pi­laskir­joi­tusten äidinkie­len arvosanan – siis yliop­pi­la­saineen – kaikkien muiden tek­i­jöi­den seli­tysvoima katosi.

Vähän sen jäl­keen äidinkie­len kokeen luon­net­ta muutet­ti­in, kos­ka koe koet­ti­in epäoikeu­den­mukaisek­si; se mit­tasi lah­jakku­ut­ta taval­la, jota ei voin­ut kom­pen­soi­da ahkeru­udel­la. Sik­si se var­maankin oli niin hyvä ennus­ta­maan menestystä.

Nyt pääsykokei­ta ollaan uud­is­ta­mas­sa kokon­aan. Se on erit­täin tärkeä yhteiskun­nalli­nen päätös. Esitän seu­raavas­sa postauk­ses­sa joukon näköko­htia, jot­ka min­un mielestäni pitäisi ottaa huomioon. Mut­ta ensin aivan toisen­lais­es­ta vaihtoehdosta.

Kaikki sisään ja karsinta myöhemmin?

Jois­sakin mais­sa opiske­li­joiden karsin­ta tapah­tuu niin, että kaik­ki halukkaat pää­sevät kokeile­maan opiskelua. Karsin­ta tapah­tuu vuo­den tai kah­den päästä. Se on testeistä paras. Aikanaan tilas­toti­eteen laitok­sel­la opin, että opiske­li­jas­ta näkee varsin varhaises­sa vai­heessa, tuleeko hän oppi­maan tilas­totiedet­tä niin, että siitä on hänelle elämässään jotain hyö­tyä. Mikään sisään­pääsyjär­jestelmä ei tätä tunnista.

Opiske­li­jan aikaa menee tietysti hukkaan, jos opiskelu pää­tyy kar­si­u­tu­miseen, mut­ta niin menee pän­tätessä vuodes­ta toiseen ulkoa ‑pääsykoekir­jo­jen alavi­it­teitä. Oikeis­sa opin­nois­sa var­maankin oppii kuitenkin jotain hyödyl­listä vaik­ka ei pää­sisi jatkoon —  tai jos ei opi, on todel­la pyrkimässä väärälle alalle.

Tämän vai­h­toe­hdon huonona puole­na voidaan pitää sen jul­muut­ta. Se lisää jopa itse­murhia. Yliopis­ton on ensim­mäisenä vuon­na keski­tyt­tävä massaluentoihin.

Nytkin moni huo­maa vähän aikaa opiskel­tuaan, että on hakeu­tunut väärälle alalle. Sil­loin on syytä vai­h­taa alaa. Valitet­tavasti hal­li­tus yrit­tää estää alan­vai­h­don. Kun on yhdel­lä alal­la aloit­tanut, toista tilaisu­ut­ta ei tule saa­da. Ei hyvä.

Seu­raavas­sa ana­lyysiä sisään­pääsykarsin­nan tavoitteista.

(Kir­joitet­tu junas­sa matkalla Wienistä Innsbruckiin.)