Jäähyväiset valtuustolle

Helsin­gin kaupung­in­val­tu­us­to juh­li eilen 150-vuo­tista ole­mas­saoloaan. Olen istunut val­tu­us­tossa yli neljä­sosan tuos­ta ajas­ta, 40 vuot­ta,  ja yli puo­let elämästäni.

Olen ollut 20 vuot­ta kansane­dus­ta­ja, kak­si vuot­ta perus­palve­lu­min­is­teri ja puolueeni vihrei­den puheen­jo­hta­jana neljä vuot­ta. Silti suurim­mat aikaansaan­nok­seni poli­ti­ikas­sa olen saavut­tanut Helsin­gin kehit­tämisessä. Vaik­ka sen itse sanonkin, min­ul­la on takanani hieno his­to­ria Helsin­gin päät­täjänä. Kaik­ki ei ole men­nyt niin kuin olisin halun­nut, mut­ta aika moni asia on.

Akti­ivi­suuteni on keskit­tynyt kaupunkisu­un­nit­telu­un sen laa­jas­sa merk­i­tyk­sessä, johon luen mukaan esimerkik­si asun­topoli­ti­ikan ja joukkoli­iken­teen kehit­tämisen. Itse asi­as­sa aloitin jo ennen val­tu­us­toon pääsemistä kaupunkisu­un­nit­telu­lau­takun­nan vara­jäse­nenä vuon­na 1981, eli oikeas­t­aan min­ul­la on jo 45 vuot­ta kun­nal­lispoli­ti­ikkaa takanani.

Noina vuosi­na Helsin­ki on kehit­tynyt val­tavasti ja mielestäni paljon parem­mak­si. Asukkai­ta on tul­lut lisää 200 000. Helsingistä on tul­lut kukois­ta­va kaupun­ki, johon halu­taan asumaan.  Vihrei­den poli­ti­ikalla on tästä suuri ansio.

Suuria paran­nuk­sia on tehty liiken­teessä. Helsin­gin keskus­ta oli 1980-luvun alus­sa pahasti liiken­teen vaivaa­ma niin, että jalankulk­i­ja koki olon­sa ikäväk­si. Keskus­tas­sa kävelem­i­nen oli pakokaa­su­jen takia jopa epäter­veel­listä. Kaupun­gin ran­nat on saatu sata­mal­ta asumisen ja asukkaiden käyt­töön. Asi­at ovat nyt paljon paremmin.

Kaupunki­ti­la myös keskus­tan ulkop­uolel­la on paran­tunut paljon, mut­ta paljon on siinä vielä tekemistä.

Tähän kun­nal­lispoli­ti­ik­ka min­un osaltani lop­puu. En ole ehdol­la enää huhtiku­un kun­nal­lis­vaaleis­sa. On aika tehdä tilaa uusille tek­i­jöille ja näke­myk­sille. Lasken asian niin, että min­un jät­täy­tymiseni pois tekee vihrei­den val­tu­us­to­ryh­mässä tilaa itseni kaltaisille, mut­ta innokkaam­mille ja nälkäisemmille.

Olen hyvin iloinen, että vihreät val­it­si pormes­tariehdokkaak­seen Atte Harjanteen.

Jätän kun­nal­lispoli­ti­ikan haikein mut­ta luot­tavaisin mielin. Uskon, että Helsin­ki kehit­tyy yhä men­estyväm­mäk­si ja vihreäm­mäk­si kaupungik­si. Se ei kuitenkaan tapah­du itses­tään, vaan edel­lyt­tää vii­sai­ta päät­täjiä, joi­ta äänestäjät toiv­ot­tavasti ymmärtävät valita.

Kaikkea en Helsin­gin kun­nal­lispoli­ti­ikas­sa pysty kuitenkaan kehu­maan. Val­tu­us­tokeskuste­lut ovat men­neet pahasti sivu­un asi­akysymyk­sistä ja keskit­tyneet turhanaikaiseen iden­ti­teet­tipoli­tikoin­ti­in. Val­tu­us­ton kok­ousa­jas­ta lei­jo­nanosa menee val­tu­utet­tu­jen aloit­tei­den käsit­te­lyyn. Sik­si olen kokenut osal­lis­tu­misen keskivi­ikkoisi­in kok­ouksin vähän pakkop­ul­lana. Toiv­ot­tavasti iden­ti­teet­tipoli­tikoin­ti­in innos­tuneil­ta riit­tää aikaa ja näke­mys­tä myös kaupunki­in oikeasti vaikut­tavi­in asioihin.

Kaupun­ki on suuri julk­isten palvelu­jen tuot­ta­ja. Siinä voidaan olla parem­pia ja huonom­pia, mut­ta erot eivät juuri ole puolue­poli­it­tisia. Tärkein­tä olisi luo­da käytän­töjä, jot­ka edesaut­ta­vat parhaiden ideoiden leviämistä.

Niiden, jot­ka halu­a­vat nos­taa palve­lu­ta­soa, soisi ole­van vähän enem­män kiin­nos­tunei­ta siitä, mis­tä kaupun­ki saa rahat palvelui­hin.  Kaikkia varakkai­ta ei pidä karkot­taa mak­samaan vero­ja Espooseen.

Kil­pailus­sa hyvistä veron­mak­sajista ei pidä olla liian ahne, mut­ta ei myöskään sin­isilmäi­nen. Helsin­ki on men­estynyt tässä kohta­laisen hyvin pääkaupunkiseudun sisäl­lä – ei omas­ta ansiostaan, vaan kos­ka ihmis­ten arvot ovat muut­tuneet urbaaneim­mik­si. Paras tapa houkutel­la hyviä veron­mak­sajia on tehdä hyvää kaupunkia, johon halu­taan asukkaiksi.

Olen ajanut kaupunki­rak­en­teen tiivistämistä ja toivon tämän lin­jan jatku­van Helsingis­sä. Ilman sitä väk­iluku ei olisi voin­ut nous­ta kahdel­lasadal­la tuhan­nel­la tai jos olisi, läh­es viher­alueet olisi pitänyt uhrata.

Ihmiset tarvit­se­vat ympärilleen myös lähilu­on­toa ja vihreyt­tä. Se tekee kaupun­gin tiivistämis­es­tä haas­tavam­paa, mut­ta ei mahdotonta.

Olen vankasti sitä mieltä, että kaupunki­rak­en­teen päästämi­nen hajoa­maan viime vuo­sisadal­la oli ympäristörikos, jos­sa aivan turhaan jäi luon­toa rak­en­tamisen alle samal­la, kun päivit­täi­nen elämä ja kaupun­gin elin­voimaisu­us kär­sii pitk­istä matkoista ja huonos­ta palvelutasosta.

Helsingis­sä toteu­tunut liiken­teen val­lanku­mous on ollut pitkälti vihrei­den ansio­ta. Keskus­tan kaik­ista käve­lykaduista on käy­ty ankaraa poli­it­tista kiis­taa, mut­ta lop­ul­ta demokra­tia on puhunut. Yleen­sä käve­lykatu­ja vas­tus­ta­neet eivät edes muista niitä vas­tus­ta­neen­sa, kun ovat näh­neet lopputuloksen.

Tästäkin huoli­mat­ta toivoisin tule­vien päät­täjien kehit­tävän kaupunkili­iken­teestä suuren kom­pro­missin, sil­lä laa­jakan­tois­t­en päätösten tekem­i­nen kapeal­la mar­gin­aalil­la ei ole hyvä asia. Poli­it­ti­sis­sa neu­vot­teluis­sa tulisi tavoitel­la pare­to-opti­mia. Siitä ollaan liiken­teessä ajoit­tain kaukana.

Kaiken kaikki­aan toivon, että Helsin­ki jatkaa men­estys­tään ja muo­dos­tuu kotikaupungik­si yhä use­am­malle kaupunki­maista elämää arvostavalle.

En lope­ta kun­nal­lispoli­ti­ikan seu­raamista ja kom­men­toin­tia täl­lä blogilla. Niille, jot­ka oli­si­vat toivoneet min­un vielä jatka­van val­tu­us­tossa, tulen esit­telemään hyviä ehdokkai­ta min­ua korvaamaan.