Väestönkasvua ei ole vielä aivan selätetty

Nim­imerk­ki Olli Autio60 kysyi Blueskys­sa kom­ment­tiani Eero Palo­hei­mon kir­joituk­seen Helsin­gin Sanomis­sa otsikol­la väestönkasvun ongel­maa ei todel­lakaan ole ratkaistu.

Lyhyesti san­ot­tuna olen helpot­tunut, että väestön ekspo­nen­ti­aa­li­nen kasvu on (ilmeis­es­ti) päät­tymässä, mut­ta olen Palo­hei­mon kanssa samaa mieltä siitä, että maail­man väk­iluku nousee sitä ennen liian korkeak­si ja on jo nous­sut. Moni asia olisi parem­min, jos meitä olisi tääl­lä selvästi vähemmän. 

Run­saat 50 vuot­ta sit­ten pidin maail­man kaht­e­na suurim­pana ongel­mana väestönkasvua ja ilmas­ton­muu­tos­ta vieläpä niin, että väestönkasvu on suurin ilmas­ton­muu­tok­sen aiheut­ta­ja. Järkeilin tätä niin, että jos ener­gian tarve kas­vaa väk­ilu­vun kasvun tahdis­sa, ilmastopäästöt kas­va­vat ener­gian kulu­tus­ta nopeam­min, kos­ka uusi­u­tu­vat ener­gialäh­teet eivät kas­va. Sata vuot­ta aiem­min esimerkik­si Suomes­sa jok­seenkin kaik­ki ener­gia saati­in bio­mas­sas­ta, lähin­nä puus­ta eikä fos­si­il­isia juuri käytetty.

Kuulen vas­taväit­teen: ener­gianku­lu­tus kas­vaa ilman väestönkasvuakin ja jopa väestönkasvua nopeam­min. Kyl­lä, mut­ta päässäni olevas­sa mallis­sa muiden asioiden ollessa ennal­laan ener­gianku­lu­tus kas­vaa väestönkasvun tahdis­sa. Kos­ka väestön kasvoi kiihtyen, väestömäärä tulisi lop­ul­ta ole­maan tärkein ener­gian kulu­tus­ta kas­vat­ta­va tekijä.

Tuol­loin nimit­täin maail­man väk­iluku kasvoi taval­la, joka ennakoi sen kahdek­sanker­tais­tu­van sadas­sa vuodessa ja siis 64-ker­tais­tu­van kahdessas­adas­sa vuodessa. Jostakin syys­tä ihmis­ten on vaikea hah­mot­taa ekspo­nen­ti­aal­ista kasvua. Tätä valit­ti myös Angela Merkel puhues­saan korona-poli­ti­i­ikas­ta ja niin taisin sil­loin tehdä minäkin koron­aa koske­vis­sa kirjoituksissani.

Tuos­sa tilanteessa ei edes voin­ut väit­tää, että elin­ta­son nousu on tärkein ilmas­ton­muu­tok­sen aiheut­ta­ja, kos­ka väestönkasvun jatkues­sa tuo­hon tahti­in elin­ta­so ei kas­vaisi vaan rom­ah­taisi kunnes köy­hyys ja nälkä lop­ul­ta tait­taisi­vat väestönkasvun.

Tilanne näyt­ti 70-luvun alus­sa aivan toivottomalta.

Sit­ten tapah­tui suo­ranainen ihme, jota ei osat­tu ennus­taa: syn­tyvyys las­ki rikkaissa mais­sa yllät­tävän nopeasti niin; että väestön ennustet­ti­inkin kään­tyvän niis­sä lasku­un. Väestö tosin kasvoi vielä, kos­ka syn­ny­tysikäisiä oli niin paljon , mut­ta tärkeä net­tou­u­si­u­tu­mis­luku painui alle yhden. Net­tou­u­si­u­tu­mis­luku ker­too, kuin­ka mon­ta täysi-ikäisek­si vart­tuvaa tyt­töä yksi nainen syn­nyt­tää. Jos luku on yli yhden, väk­iluku kas­vaa ekspo­nen­ti­aalis­es­ti ja jos se on alle, väk­iluku las­kee pitkäl­lä aikavälillä.

Köy­hissä mais­sa syn­tyvyys oli tuol­loin yhä korkea, mut­ta viime vuosi­na net­tou­u­si­u­tu­mis­luku on kään­tynyt lasku­un niis­säkin. Nopein syn­tyvyy­den alen­e­m­i­nen tapah­tui Iranis­sa sen jäl­keen, kun aja­tol­lahit oli­vat päässeet valtaan.

Noin kymme­nen vuot­ta sit­ten syn­tyvyy­teen tuli uusi pudo­tus, joka jatkuu yhä. Meil­lä net­tou­u­si­u­tu­mis­luku on sen seu­rauk­se­na nyt noin 0,6, mikä on EU:n viiden­nek­si alhaisin luku. Jokainen sukupolvi olisi siis noin 40 % van­hempi­en­sa ikälu­okkaa pienem­pi ja las­ten­las­ten ikälu­ok­ka 60 % iso­van­hempi­en­sa ikälu­okkaa pienem­pi. Etelä-Kore­al­la on hal­lus­saan erään­lainen ennä­tys: net­tou­u­si­u­tu­mis­luku on vain noin 0,3. Maan väestö hupe­nee pois kahdessa sukupolves­sa – tarkkaan ottaen putoaa 10 pros­ent­ti­in, ellei syn­tyvyys nouse.

Kiina päät­ti luop­ua yhden lapsen poli­ti­ikas­taan vuon­na 2015, mut­ta sen jäl­keen Kiinan syn­tyvyys las­ki dra­maat­tis­es­ti niin, että net­tou­u­si­u­tu­mis­luku on nyt vähän alle 0,5.  Nyt vas­ta Kiinas­sa on päädyt­ty yhteen lapseen naista kohden. Kiinan asukasluku tulee pienen­emään voimakkaasti, mil­lä on myös geopoli­it­tisia vaikutuksia.

Maail­man väkirikkain maa on nyt Intia. Myös Int­ian net­tou­u­si­u­tu­mis­luku on painunut niukasti alle yhden, eli väestönkasvu olisi Inti­as­sakin pysähtymässä, mut­ta nuoren väestön vuok­si se kas­vaa vielä pitkään, mikä on ylikan­soit­tuneelle maalle ongelma.

Teol­lisu­us­maat taas ovat pulas­sa väestön vähen­e­misen ja siihen liit­tyvän ikään­tymisen kanssa. Näin nopea syn­tyvyy­den alen­tu­mi­nen on niille ongel­ma. Kun nuoret ikälu­okat ovat selvästi eläkeläisikälu­okkia pienem­piä, eläkkei­den mak­samis­es­ta ja van­hus­ten­hoi­dos­ta tulee ongelma.

Afrikassa väestöräjähdys jatkuu

Tiedän, ettei ole poli­it­tis­es­ti kor­rek­tia puhua Afrikan väestönkasvus­ta, mut­ta ei siitä voi rehellisyy­den nimis­sä vai­etakaan. Vaik­ka väestönkasvu on pysähtymässä maail­man­laa­juis­es­ti, Afrikas­sa se kas­vaa yhä sil­lä pani­iki­no­maisel­la vauhdil­la, joka kos­ki koko maail­man väestöä vielä 1970-luvun alus­sa. Kun syn­nyin, Afrikas­sa oli 250 miljoon­aa asukas­ta, nyt heitä on 1,4 mil­jar­dia ja tämän vuo­sisadan lop­pu­un men­nessä yli neljä mil­jar­dia. Jo nyt moni Afrikan maa kär­sii liikakan­soituk­ses­ta ja sen tuo­mas­ta köy­hyy­destä. Sik­si niistä pyritään kaikin keinoin Euroop­paan. Tilan­net­ta Afrikas­sa pahen­taa merkit­tävästi ilmas­to­muu­tos, joka tekee suures­ta osas­ta maanosaa elinkelvot­toman tai ainakin heiken­tää elämän edellytyksiä.

Pien­tä syn­tyvyy­den laskua on Afrikas­sa kyl­lä havait­tavis­sa, eivätkä kaik­ki maat Afrikas­sa ole samas­sa tilanteessa. Syn­tyvyys las­kee kuitenkin aivan liian hitaasti. Voidaan tietysti toivoa ihmettä;  tapah­tu­i­han sel­l­ainen Iranissakin.

Maa­pal­lo kokon­aisu­udessaan kestää jotenkin Afrikan korkean syn­tyvyy­den, kos­ka muual­la maail­mas­sa väestö vähe­nee. Se kuitenkin tarkoit­taisi, että kym­meniä miljoo­nia afrikkalaisia pitäisi asut­taa muualle vuosit­tain. Aus­trali­aan mah­tu­isi hyvinkin sata miljoon­aa – siis Afrikan kah­den vuo­den väestönkasvu – mut­ta aus­tralialaiset ovat asi­as­ta eri mieltä. Suomeenkin mah­tu­isi hyvin kymme­nen miljoon­aa, mut­ta asi­as­ta ei tai­da meil­läkään syn­tyä kansal­lista yhteisymmärrystä.

Huo­mat­takoon, että jos Afrikan väk­iluku jatkaa ekspo­nen­ti­aal­ista kasvuaan, myös maail­man kokon­aisväk­iluku kään­tyy kasvu­un. Syn­tyvyy­den kuitenkin olete­taan tai toiv­otaan laske­van Afrikas­sakin niin, että maanosan väestönkasvu päät­tyy aikanaan, mut­ta aivan liian myöhään. Nais­ten koulu­tus ja yhteiskun­nan jär­jestämä van­hus­ten tur­va ovat tässä avainsanoja.

Kansainvaelluksia on edessä

Kun osas­sa maail­maa väki lisään­tyy ja toisaal­la vähe­nee, edessä on val­tavien väestömäärien muut­to ylikan­soite­tu­ista maista työvoima­pu­laa pote­vi­in. Se peit­toaa määräl­lis­es­ti his­to­ri­an kan­sain­vael­luk­set men­nen tullen. Jo nyt Inti­as­ta muut­taa vuosit­tain net­tomääräis­es­ti viisi miljoon­aa ihmistä muualle. Pelkään, ettei tämä tapah­du rauhanomais­es­ti yhteisym­mär­ryk­sessä maid­en välil­lä eikä niiden sisällä.

Meitä on jo liikaa

Olisimme onnel­lisem­pia ja voisimme elää vas­tu­ullisem­min, jos meitä olisi vähem­män. Sik­si en ole niin kauhuis­sani syn­tyvyy­den alen­tu­mis­es­ta kuin moni muu, mut­ta toisaal­ta, tämä vähen­e­mis­vauhti riit­tää mainiosti.

Jos maail­mas­sa olisi vain mil­jar­di ihmistä, kuten oli 1800-luvun alus­sa, voisimme elää yltäkyl­läistä elämää val­is­tuneena luo­makun­nan kru­u­nuna. Olisi varaa suo­jel­la riit­tävästi alku­peräistä luon­toa. Suomes­sakin voitaisi­in met­sistä suo­jel­la val­taosa ja silti puu­ta riit­täisi henkeä kohden yhtä paljon kuin nyt – tosin ahneu­den logi­ik­ka ei tai­da kulkea näin.

Olisi hyvä, jos maail­man väk­iluku kään­ty­isi pitkäaikaiseen mut­ta hal­lit­tuun lasku­un. Suomen syn­tyvyys on jo tarpeek­si alhaalla.