Oikeistopopulismin nousu 2: on opittu vetoamaan myös vähemmän fiksuihin

Nyt astun tietois­es­ti heikolle jäälle. 

Tieteel­lisessä päät­telyssä ei pidä esit­tää tote­na mutu­un perus­tu­via väit­teitä. Kuitenkin hypo­teesien aset­ta­mi­nen on osa tieteel­listä päät­te­lyä. Niitä voi sit­ten ver­i­fioi­da ja fal­si­fioi­da. Ilman hypo­teese­ja mikään ei etene.

Seu­raa­vat kir­joituk­set ovat lähin­nä hypo­teesien aset­telua. Keskustelun poh­jak­si siis. Ehkäpä joku innos­tuu jopa tutki­maan hypo­teese­ja jopa tieteellisesti.

= = = =

Demokra­ti­aa vas­tustet­ti­in aikanaan sanom­al­la, että val­ti­ol­liset asi­at ovat taval­lisille kansalaisille liian mon­imutkaisia asioi­ta. Toki etuoikeutet­tui­hin luokki­in kuu­lu­vat oli­vat huolis­saan myös omas­ta ase­mas­taan. Suomen eduskun­taan tuli aluk­si paljon määräen­em­mistösään­nök­siä tur­vaa­maan, ettei kansan köy­hä enem­mistö pysty kon­fiskoimaan varakkaiden raho­ja. Mon­es­sa maas­sa ratkaisu oli kak­sika­marises­sa parlamentissa.

Nämä huo­let oli­vat aivan vääriä. Vaik­ka kansalai­sista peräti puo­let on medi­aa­nia tyh­mem­piä, kansa val­it­si johta­jik­seen erit­täin päte­viä ihmisiä, paljon fik­sumpia kuin vaikka­pa aateliset keskimäärin. Suurin osa suo­ma­lai­sista mieskansane­dus­ta­jista on suorit­tanut armei­jan palikkat­estin. Val­taosa kuu­luu älykkyy­deltään ylimpään desi­ili­in. Joku voisi sanoa, että demokra­tia toimii huonos­ti, mut­ta demokra­ti­aan kohdis­tuneet pelot ainakin osoit­tau­tu­i­v­at tältä osin väärik­si. Onpa vaa­dit­tu kansane­dus­ta­jien val­it­semista arval­la, jot­ta myös kansane­dus­ta­jista puo­let olisi keskimääräistä tyhmempiä.

Poli­itikot myös veto­si­vat kan­nat­ta­ji­in­sa järkiar­gu­menteil­la, ainakin yleen­sä. Lähin­nä siis puhut­ti­in fik­sum­malle puoliskolle. Tie muiden tietoisu­u­teen kävi mielipi­de­vaikut­ta­jien kaut­ta. Kansa val­it­si päät­täjik­si oman joukkueen­sa edus­ta­jia, maanvil­jeli­jät esimerkik­si kepu­laisia ja duu­nar­it demare­i­ta ja SKDL:läisiä. Poli­itikoil­la oli vah­va man­daat­ti, kos­ka liikku­via äänestäjiä oli vähän. Puolueet saat­toi­vat neu­votel­la keskenään vaikeis­takin asioista, kos­ka omat pysyivät takana, tapah­tui mitä tapahtui.

Poli­ti­ik­ka toi­mi myös hyvin, kos­ka maa vauras­tui nopeasti ja oli mis­tä jakaa hyvi­in uudistuksiin.

Itse eduskun­nas­sa huo­masin kuitenkin, että eri­tyis­es­ti kepu­laiset puhui­v­at kan­nat­ta­jilleen aivan eri taval­la yksinker­tais­taen kuin esimerkik­si vihreät omilleen – ja tarvit­taes­sa totu­ut­ta hyvin säästeliäästi käyt­täen. Tun­si­vat äänestäjänsä.

Myön­netään, että kuva on roman­ti­soitu. Kyl­lä esimerkik­si Hert­ta Kuusi­nen käyt­ti räikeän pop­ulis­tista ja tun­teisi­in vetoavaa argu­men­toin­tia. Ja oli­han myös Veikko Vennamo.

Tele­vi­siouutiset domi­noi­vat tiedonväl­i­tys­tä. Ne näkyivät saman­laisi­na kaikille. Tämä oli asi­api­toisen poli­ti­ikan kulta-aikaa.

Nyt kon­sen­suk­sen esteenä on kasvun pysähtymi­nen. Enää ei voi­da jakaa vuosit­tain lisää hyvää kaikille.

Liikku­via äänestäjiä on paljon enem­män. Sik­si puoluei­den on ansait­ta­va kan­natuk­sen­sa joka vaalis­sa erik­seen, joten kauaskan­toinen vas­tu­ullisu­us kan­nat­taa unohtaa.

Poli­it­ti­nen viestin­tä oli aiem­min asi­api­toista ja suun­nat­tu fik­suille ihmisille. Medi­aanin ala­puolel­la ole­via ei juuri tavoitet­tu kuin hei­dän tut­tavien­sa kautta.

Nyt se on opit­tu puhu­man myös niille medi­aanin ala­puolel­la oleville vähem­män val­is­tuneille. Oikeistopop­ulis­tit ovat mui­ta parem­pia vies­timään. Sosi­aa­li­nen media pahamainei­sine algo­rit­mei­neen on tässä lois­ta­va työkalu.

Huo­mat­takoon, että poli­itikot ovat edelleen kansaa fik­sumpia kaikissa puolueissa.

Kun seurasi Yhdys­val­tain pres­i­dentin­vaale­ja, molem­pi­en viestit vaikut­ti­vat vähä-älyiseltä dem­a­gogial­ta. Trump vain oli siinä parem­pi ja häikäilemättömämpi.

On Suomes­sakin tun­teisi­in vetoami­nen sivu­ut­tanut jär­keen vetoamisen jo vuosia sit­ten. Sen takia päätin jät­tää val­takun­nan­poli­ti­ikan. Se ei ollut enää min­un lajini.

Nyt kun poli­ti­ikas­sa vedo­taan suo­raan mer­i­tokra­t­ian häviäji­in, luulisi, että hei­dän etun­sa tulee parem­min eduste­tuik­si. Eivät ole tulleet. Huono-osaiset äänes­tivät Yhdys­val­lois­sa mil­jardöörien puoles­ta ja omaa etu­aan vas­taan. Uhkaku­va demokra­t­ian mukanaan tuo­mas­ta val­is­tu­mat­tomas­ta päätök­sen­teosta näyt­tää toteu­tu­van, mut­ta aivan eri taval­la kuin luultiin.

Mik­si ihmeessä?

Tätä asi­aa pitää kään­nel­lä lisää.