Nyt astun tietoisesti heikolle jäälle.
Tieteellisessä päättelyssä ei pidä esittää totena mutuun perustuvia väitteitä. Kuitenkin hypoteesien asettaminen on osa tieteellistä päättelyä. Niitä voi sitten verifioida ja falsifioida. Ilman hypoteeseja mikään ei etene.
Seuraavat kirjoitukset ovat lähinnä hypoteesien asettelua. Keskustelun pohjaksi siis. Ehkäpä joku innostuu jopa tutkimaan hypoteeseja jopa tieteellisesti.
= = = =
Demokratiaa vastustettiin aikanaan sanomalla, että valtiolliset asiat ovat tavallisille kansalaisille liian monimutkaisia asioita. Toki etuoikeutettuihin luokkiin kuuluvat olivat huolissaan myös omasta asemastaan. Suomen eduskuntaan tuli aluksi paljon määräenemmistösäännöksiä turvaamaan, ettei kansan köyhä enemmistö pysty konfiskoimaan varakkaiden rahoja. Monessa maassa ratkaisu oli kaksikamarisessa parlamentissa.
Nämä huolet olivat aivan vääriä. Vaikka kansalaisista peräti puolet on mediaania tyhmempiä, kansa valitsi johtajikseen erittäin päteviä ihmisiä, paljon fiksumpia kuin vaikkapa aateliset keskimäärin. Suurin osa suomalaisista mieskansanedustajista on suorittanut armeijan palikkatestin. Valtaosa kuuluu älykkyydeltään ylimpään desiiliin. Joku voisi sanoa, että demokratia toimii huonosti, mutta demokratiaan kohdistuneet pelot ainakin osoittautuivat tältä osin vääriksi. Onpa vaadittu kansanedustajien valitsemista arvalla, jotta myös kansanedustajista puolet olisi keskimääräistä tyhmempiä.
Poliitikot myös vetosivat kannattajiinsa järkiargumenteilla, ainakin yleensä. Lähinnä siis puhuttiin fiksummalle puoliskolle. Tie muiden tietoisuuteen kävi mielipidevaikuttajien kautta. Kansa valitsi päättäjiksi oman joukkueensa edustajia, maanviljelijät esimerkiksi kepulaisia ja duunarit demareita ja SKDL:läisiä. Poliitikoilla oli vahva mandaatti, koska liikkuvia äänestäjiä oli vähän. Puolueet saattoivat neuvotella keskenään vaikeistakin asioista, koska omat pysyivät takana, tapahtui mitä tapahtui.
Politiikka toimi myös hyvin, koska maa vaurastui nopeasti ja oli mistä jakaa hyviin uudistuksiin.
Itse eduskunnassa huomasin kuitenkin, että erityisesti kepulaiset puhuivat kannattajilleen aivan eri tavalla yksinkertaistaen kuin esimerkiksi vihreät omilleen – ja tarvittaessa totuutta hyvin säästeliäästi käyttäen. Tunsivat äänestäjänsä.
Myönnetään, että kuva on romantisoitu. Kyllä esimerkiksi Hertta Kuusinen käytti räikeän populistista ja tunteisiin vetoavaa argumentointia. Ja olihan myös Veikko Vennamo.
Televisiouutiset dominoivat tiedonvälitystä. Ne näkyivät samanlaisina kaikille. Tämä oli asiapitoisen politiikan kulta-aikaa.
Nyt konsensuksen esteenä on kasvun pysähtyminen. Enää ei voida jakaa vuosittain lisää hyvää kaikille.
Liikkuvia äänestäjiä on paljon enemmän. Siksi puolueiden on ansaittava kannatuksensa joka vaalissa erikseen, joten kauaskantoinen vastuullisuus kannattaa unohtaa.
Poliittinen viestintä oli aiemmin asiapitoista ja suunnattu fiksuille ihmisille. Mediaanin alapuolella olevia ei juuri tavoitettu kuin heidän tuttaviensa kautta.
Nyt se on opittu puhuman myös niille mediaanin alapuolella oleville vähemmän valistuneille. Oikeistopopulistit ovat muita parempia viestimään. Sosiaalinen media pahamaineisine algoritmeineen on tässä loistava työkalu.
Huomattakoon, että poliitikot ovat edelleen kansaa fiksumpia kaikissa puolueissa.
Kun seurasi Yhdysvaltain presidentinvaaleja, molempien viestit vaikuttivat vähä-älyiseltä demagogialta. Trump vain oli siinä parempi ja häikäilemättömämpi.
On Suomessakin tunteisiin vetoaminen sivuuttanut järkeen vetoamisen jo vuosia sitten. Sen takia päätin jättää valtakunnanpolitiikan. Se ei ollut enää minun lajini.
Nyt kun politiikassa vedotaan suoraan meritokratian häviäjiin, luulisi, että heidän etunsa tulee paremmin edustetuiksi. Eivät ole tulleet. Huono-osaiset äänestivät Yhdysvalloissa miljardöörien puolesta ja omaa etuaan vastaan. Uhkakuva demokratian mukanaan tuomasta valistumattomasta päätöksenteosta näyttää toteutuvan, mutta aivan eri tavalla kuin luultiin.
Miksi ihmeessä?
Tätä asiaa pitää käännellä lisää.