17. Suunnittelijaa tarvitaan yhä

Päätin joukkois­taa kehit­teil­lä ole­van kir­jani Talous ja kaupun­ki ja julka­ista sen luku ker­ral­laan kom­men­toitavak­si. Sekä kri­it­tiset että kan­nus­ta­vat kom­men­tit ovat hyvin tervetulleita.

Yllä olev­as­ta voisi kuvitel­la, että suosit­te­len kaupunkisu­un­nit­telun kor­vaamista hin­tamekanis­mil­la, johon julkisen val­lan on vain osat­ta­va ympätä ulkois­vaiku­tusten oikea hinnoittelu.

Kaupunkisu­un­nit­telu on niin mon­imutkaista, ettei mikään markki­noiden näkymätön käsi siitä selviä tai ainakin opti­maaliseen tulok­seen pää­tymi­nen veisi pitkään, jopa vuo­sisato­ja. Kaupunkisu­un­nit­telun on tun­nis­tet­ta­va eri­laiset tilatarpeet oike­as­sa suh­teessa ja siinä hin­tamekanis­mil­la on paljon ker­rot­tavaa. Sitä kan­nat­taisi kuun­nel­la herkäl­lä kor­val­la, mut­ta ei totel­la sokeasti.

Yllät­täviä uusia tarpei­ta suun­nit­telulle ilme­nee. Helsingis­sä etsitään sopivia kort­telei­ta kaupun­gin uudek­si yöelämän keskuk­sek­si. Yöelämä on hiipunut Punavuores­sa, kun luo­va luok­ka on väistynyt omis­ta­van luokan tieltä ja asu­jaimis­ton kes­ki-ikä on noussut.

Bilekeskus­ta etsitään nyt jostain Kallion pohjois­puolelta. Ongel­mana on yöelämän ja asumisen sovit­ta­mi­nen toisi­in­sa. Siihen eivät markki­nat riitä – tai ratkaisun löytämi­nen kestäisi pitkään ja tuot­taisi paljon mieli­harmia ja eripu­raa – olisi­han mekanis­mi­na se, että yöelämän häir­iöistä koitu­va hait­ta alen­taisi asun­to­jen arvoa ja ne muut­tuisi­vat pikkuhil­jaa muuhun käyt­töön.  Tarvi­taan siis suun­nit­telua niin kuin sitä tarvi­taan myös teol­lisu­u­den ja asumisen yhteensovittamisessa.

Radan­var­silähiöistä ei ole syn­tynyt toimivia pieniä kaupunke­ja kuin siel­lä, mis­sä ne ovat itsenäisiä kaupunke­ja. Suun­nit­teli­ja ei siis ole onnis­tunut, mut­ta vielä huonom­mat edel­ly­tyk­set ovat hin­tamekanis­mil­la – ainakin, jos maan­omis­tus on hajau­tunut­ta. Itsenäisiltä kaupungeil­ta, kuten Hämeen­linnal­ta, se on kuitenkin onnis­tunut. Suun­nit­teli­jal­la on siis ainakin teo­reet­tiset mah­dol­lisu­udet onnis­tua, hin­tamekanis­mil­la ei juuri minkäänlaisia.

Päättäjän on katsottava kauas

Eräs syy ohit­taa markki­nat on yri­tys­ten voiton­tavoit­telun lyhyt­näköisyys. Jos talot on tarkoitet­tu pysymään pystyssä ainakin sata vuot­ta, viisas päät­täjä pohtii mil­laisille raken­nuk­sille ja esimerkik­si minkäkokoisille asun­noille on tarvet­ta tule­vaisu­udessa.  Joku markkin­auskoinen tietysti väit­tää, että markki­nat otta­vat tämänkin huomioon, mut­ta raken­nut­ta­jan vas­tuu päät­tyy siihen, kun asun­to on saatu myy­dyk­si. Lisäk­si vaik­ka tule­vaisu­ud­es­ta olisi täy­delli­nen tieto, hin­tamekanis­mi aliarvioisi räikeästi tule­vaisu­udessa tapah­tu­via asioi­ta diskont­taa­mal­la ne nyky­het­keen kohta­laisen suurel­la korol­la. Viiden pros­entin diskont­tausko­ron mukaan kus­tan­nuk­sil­la, jot­ka koitu­vat mak­set­tavak­si sadan vuo­den päästä on alle pros­entin paino ver­rat­tuna välit­tömi­in kus­tan­nuk­si­in. Jos nyt pääsemme 7500 euroa halvem­mal­la, se oikeut­taa aiheut­ta­maan miljoo­nan euron kus­tan­nuk­set sadan vuo­den päästä – ja nämä ovat reaa­likus­tan­nuk­sia, jois­sa ei ole inflaa­tio mukana. Päät­täjän on olta­va kaukonäköisempi.

Olen ihme­tel­lyt pitkään sitä, mik­si ker­rostalois­sa putket on muu­rat­tu han­kalasti sisään talon rak­en­teisi­in. Jos ne olisi koteloitu seinän ulkop­uolelle tai vaik­ka rap­pukäytävään kuten Sak­sas­sa, niiden vai­h­t­a­mi­nen sujuisi het­kessä. Seli­tys taitaa tässäkin olla tavas­samme vähätel­lä tule­vaisu­udessa lankeav­ia kustannuksia.

Viimeiset parikym­men­tä vuot­ta Helsin­gin seudulle on raken­net­tu liikaa pieniä asun­to­ja. Olin vah­vasti vaikut­ta­mas­sa siihen, että Helsingis­sä asun­to­jen koko­ja alet­ti­in sään­nel­lä ylöspäin. Raken­nus­li­ik­keet oli­vat vihaisia, sil­lä niille pien­ten asun­to­jen rak­en­t­a­mi­nen oli kan­nat­tavin­ta. Se tietysti osoit­ti, että pie­nille asun­noille oli sil­lä het­kel­lä kysyn­tää, mut­ta asun­to­ja raken­netaan sadak­si vuodek­si. Emme me kai aina aio asua näin ahtaasti.

Jo nyt pien­asun­to­jen liialli­nen rak­en­t­a­mi­nen on osoit­tau­tunut virheek­si. Eri­tyis­es­ti Van­taa olisi tehnyt viisaasti, jos se olisi nou­dat­tanut Kivistössä saman­laista asun­to­jen koon sään­te­lyä kuin Helsin­ki. Voi tietysti ajatel­la, että Kivistöön kohdis­tui suuri paine rak­en­taa yksiöitä juuri sik­si, että niiden rak­en­tamista rajoitet­ti­in Helsingissä.

Aja­tus asun­to­jen rak­en­tamista tule­vaa vau­raam­paa maail­maa varten ei ole mitenkään omintakeinen. Barcelonas­sa vaa­dit­ti­in aikanaan, että uusien asun­to­jen on olta­va vähin­tään sataneliöisiä. Kun Neu­vos­toli­itossa uskot­ti­in vielä kom­mu­nis­mi­in, uusien asuin­raken­nusten laatu Mosko­vas­sa oli maan elin­ta­soon näh­den varsin hyvä. Kun usko yltäkyl­läiseen elämään tulevas­sa kom­mu­nis­mis­sa mureni, alet­ti­in rak­en­taa ankei­ta sosial­is­tisen real­is­min mukaisia betonilähiöitä. Ei sen puoleen Barcelonas­sakaan enää usko­ta tule­vaisu­u­teen, jos­sa kaik­ki oli­si­vat rikkaita.

Eri asia on, osaa­vatko kun­nal­liset päät­täjätkään kat­soa kauas. Vuon­na 1961 raken­net­tu ja nyt puret­ta­va Hakani­men sil­ta raken­net­ti­in epäkäytän­nöl­lisen korkeak­si ja samal­la rumak­si, kos­ka sen ali piti päästä laival­la Hakaniemen ran­nas­sa sijait­se­van ele­ment­tite­htaan lai­turi­in. Kun sil­ta valmis­tui, ele­ment­tite­hdas lakkautet­ti­in. Miten kukaan saat­toi kuvitel­la, että ele­ment­tite­hdas voisi säi­lyä pitkään keskel­lä kaupunkia?

Seu­raa­va luku tästä.

Kir­jan alku­un tästä