Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

Luin ja kuun­telin Anu Tör­mäle­hdon romaanin He ovat suo­laa ja val­oa, kir­jan jos­ta Helsin­gin Sanomat kir­joit­ti, että se saat­taa nous­ta syksyn merkit­tävim­mäk­si suomalaisromaaniksi.

Kak­si suo­ma­laista, uskos­sa ole­vaa sion­is­tista kris­tit­tyä lentää Israeli­in, lääkäri Susan­na työsken­nel­läk­seen rai­vat­taval­la maati­lal­la ja sak­sankie­len opet­ta­ja Anu muuten vain ihaile­maansa maahan.

Susan­nan moti­iv­ina on, että pro­fee­tat ovat sanoneet, että Jeesuk­sen toinen tulem­i­nen koit­taa, kun juu­ta­laiset ovat palan­nee Israeli­in. Sik­si hän rahoit­taa juu­ta­lais­ten palu­u­len­to­ja Afrikas­ta Israeliin.

Kir­ja avasi min­ulle näkymän aivan uuteen maail­maan, uskos­sa ole­vien pään sisälle. Tun­nen paljon vii­sai­ta kris­tit­tyjä, mut­ta en näitä herä­tyk­sen saanei­ta ”uskos­sa ole­via”. Aluk­si kysyin itseltäni, onko tämä par­o­di­aa ja pilkkaako kir­joit­ta­ja heitä, mut­ta näin ei kuulem­ma ole.

En ole koskaan osan­nut suh­tau­tua myön­teis­es­ti niihin kiihkokris­tit­ty­i­hin, jot­ka palvo­vat kri­ti­ikit­tömästi Israelia ja juu­ta­laisia valit­tuna kansana. Ovat he tietysti sen­tään sym­pa­at­tisem­pia kuin ne toiset kris­ti­tyt, jot­ka suh­tau­tu­vat juu­ta­laisi­in Jeesuk­sen murhaa­ji­na ja katso­vat tämän oikeut­ta­van juu­ta­lais­ten vainon.

Min­un on vaikea ymmärtää, että iso joukko suo­ma­laisia on koko ajan valmis­tau­tunei­ta Jeesuk­sen toiseen tulemiseen ja sen myötä maail­man­lop­pu­un, jos­sa oikeat ihmiset tem­pau­tu­vat Jumalan hoivi­in ja muut pää­tyvät kado­tuk­seen. Sitä on nyt odotet­tu 2000 vuot­ta, mut­ta ensi viikol­la se var­maankin tulee, ellei aiemminkin.

Anu pohti sitäkin, toimi­iko hän Jumalan tah­toa vas­taan, kun opet­taa lap­sille vieras­ta kieltä, sak­saa. Ver­taa tari­na Baa­belin tornista.

Anu löytää raitio­vaunus­ta elämän­sä miehen, israelilaisen, jon­ka kanssa hän pää­tyy oitis sänkyyn. Sehän ei voi olla syn­ti, kos­ka onhan mies val­i­tus­ta kansas­ta. Susan­na pahek­suu suhdet­ta, kos­ka Israel tarvit­see kaik­ki juu­ta­laiset ja juu­ta­laisu­us periy­tyy äidin kaut­ta. Mikäs logi­ik­ka tässä nyt oli? Aluk­si molem­pi­en oli tarkoi­tus levit­tää kristi­nuskoa juu­ta­lais­ten keskuuteen.

En yleen­sä jätä kesken kir­jo­ja, joiden lukemisen tai kuun­telemisen olen aloit­tanut, mut­ta nyt niin meinasi käy­dä. Kir­jan alku­osa oli min­un silmis­säni raiv­o­tut­tavaa pro­pa­gan­daa, jos­sa perustelti­in pro­feet­to­jen ennusteil­la sitä, että juu­ta­laisil­la on oikeus varas­taa palesti­inalaisil­ta hei­dän maansa, joi­ta nämä ovat vil­jelleet vuo­sisato­ja – ja lähet­tää yön pimey­dessä nuo­ri­aan tekemään tuhotöitä palesti­inalais­ten tiloil­la ja muuten vain tap­paa heitä huvikseen.

Onnek­si en jät­tänyt kir­jaa kesken, sil­lä lopus­sa ote muut­tui.  Susan­nan mies, joka on muuten suo­ma­lainen pap­pi, soit­taa tälle ja pahek­suu suuresti sitä, että Susan­na ei olekaan maati­lal­la Israelis­sa kuten oli sanonut, vaan miehitetyl­lä Län­sir­an­nal­la, siis levit­tämässä laiton­ta israelilaista asu­tus­ta palesti­inalais­ten maalle. Näke­mys­ten ris­tiri­ita saa Susan­nan pohti­maan avi­o­li­it­ton­sa tule­vaisu­ut­ta. Pro­fee­tathan ovat anta­neet luvan tälle toiminnalle.

Mukaan kir­jas­sa tulee paljon toisen­laista tietoa palesti­inalais­ten kohtalosta ja siitä, kuin­ka sika­mais­es­ti juu­ta­laiset heitä kohtel­e­vat. Anun kiihkois­raelilainen vakau­mus alkaa hor­jua, varsinkin kun hänen israelilainen ihas­tuk­sen­sa on kah­den val­tion kannattaja.

Susan­na pysyy vakau­muk­ses­saan ja osal­lis­tuu jopa öiselle sab­o­taasiretkelle palesti­inalaiselle maati­lalle kaata­maan iki­van­ho­ja oli­ivipui­ta ja heit­tämään palesti­inalaisia kivil­lä. Lääkäri!

Lop­ul­ta kir­ja antoikin oma­l­la taval­laan syväl­lisen kat­sauk­sen Israelin nykyti­laan, sen huonoi­hin ja hyvin puoli­in. Kan­nat­taa lukea!