Lääkeyhtiöiden on saatava katetuiksi lääkkeiden kehittämiskustannukset, ja ne koituvat teollisuusmaiden veronmaksajien maksettaviksi, mutta sen voisi tehdä paljon fiksummin. Nyt menetetään valtavasti terveyshyötyjä.
Terveydenhuolto on kehittynyt viime vuosina jättiaskelin uusien paljon parempien lääkkeiden ansiosta. Syöpiin on kehitetty täsmälääkkeitä, joiden ansiosta moni ennen kuolemaan tuomittu potilas paranee. Nuo lääkkeet ovat kuitenkin hyvin kalliita, mikä kasvattaa Kelan korvausmenoja nopeasti. Kaikkia lääkeitä ei edes hyväksytä korvattaviksi, koska hinta on kohtuuton.
Joidenkin lääkkeiden valmistus on oikeasti kallista, mutta pääosin korkea hinta johtuu patentista, joka antaa lääkeyhtiölle pariksikymmeneksi vuodeksi monopolin lääkemolekyyliin. Yhtiöiden on tietysti saatava tutkimuskustannuksiaan katetuiksi ja myös epäonnistuneet yritykset. Käytäntö on silti haaskaava, kuten monopolihinnoittelu aina on. Menetetään valtavasti terveyshyötyjä, jotka saavutettaisiin korvaamalla lääkkeen kehittämiskustannukset fiksummin.
Runsaat 20 vuotta sitten biologiset reumalääkkeet mullistivat taudin hoidon. Reumasairaalat voitiin sulkea tarpeettomina. Patenttien vuoksi uudet mullistavat lääkkeet olivat kalliita ja niitä annettiin vain vaikeaan sairauteen.
Toimin tuolloin peruspalveluministerinä. Pidin hölmönä odottaa reuman kehittymistä vaikeaksi ennen kuin sai taudin pysäyttävää lääkettä.
Tapasin maahantuojan edustajan muun asian yhteydessä ja kysyin häneltä, antaisiko hän lääkkeestä 80 prosenttia alennusta, jos suomalaiset sairaalat ostaisivat sitä kymmenen kertaa enemmän. Te saisitte kaksi kertaa enemmän rahaa ja me kymmenen kertaa enemmän terveyttä. Hänelle tuo olisi passannut, mutta ei pääkonttorille. Olisihan hinta ollut Suomessa ja Ruotsissa aivan erilainen. Ongelma on poistunut patenttien vanhennuttua. Lehtitietojen mukaan hinnat laskivat 90 %.
Korkean hinnan vuoksi uudet vallankumoukselliset lääkkeet ovat pahasti alikäytettyjä. Köyhissä maissa niitä ei käytetä juuri lainkaan. Suomessakin monen reuma pääsi pahaksi aivan turhaan.
Kun Bill Clinton mitätöi vuosituhannen vaihteessa AIDS-lääkkeiden patentit Afrikassa, niiden hinnat laskivat jopa 97 prosenttia, ja Afrikka pelastui terveyskatastrofilta.
Lääkkeiden kehittämiskulut koituvat nytkin teollisuusmaiden valtioiden maksettaviksi. Jokaisen niistä kannattaa rajoittaa lääkkeen käyttöä omassa maassaan rajoittaakseen osallistumistaan kustannuksiin. Olisi fiksumpaa, jos ne keräisivät kolehdin ja ostaisivat patentin vapaaksi, jolloin lääkkeen hinta laskisi heti eikä vasta 20 vuoden kuluttua. Ei maksaisi sen enempää, lääkeyhtiö hyötyisi patentistaan yhtä paljon, mutta lääkettä käytettäisiin paljon enemmän.
ICT-patenteille on olemassa pakkolinsensiointijärjestelmä, jotta keskeisellä patentilla ei voi rahastaa kuinka paljon tahansa.
Lääketutkimus järkevöityisi, kun mullistavalla lääkkeelle ei yritettäisi kehittää suurin kustannuksin kilpailijoiksi hieman toisenlaisia molekyylejä vain, jotta päästäisiin apajalle, kuten tapahtui kolesterolilääkkeinä käytettävien statiinien kohdalla. Kilpailevan molekyylin pitäisi olla riittävästi olemassa olevaa lääkettä parempi, ennen kuin investointi tutkimukseen kannattaisi.
P.S.
Kun olin lähettänyt kolumnin Talouselämä-lehteen, Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jonka mukaan on löytynyt lopullinen ratkaisu HIV-infektioon: lääke, joka antaa sataprosenttisen suojan virusta vastaan ja jonka tuotantokustannukset ovat vain 40 dollaria vuodessa. HIV-infektion se taltuttaa kuitenkin vasta 2040-luvulla, koska lääkettä myydään tuhatkertaisella hinnalla valmistuskustannuksiin nähden.
Uutta hiv-lääkettä pidetään läpimurtona, hinta tulisi tutkijoiden mukaan pudottaa tuhannekseen | HS.fi
= = = =
Kirjoitus on kolumnina Talouselämä-lehdessä