Hurraa, Helsingin asuntopolitiikka toimii!

Jos ote­taan tavoit­teek­si, että kaik­ki Helsinki­in asumaan halu­a­vat saa­vat Helsingistä asun­non järkevään hin­taan, on raken­net­ta­va lisää asun­to­ja. Se on oikeas­t­aan ain­oa mah­dolli­nen tapa. Kaikissa muis­sa tavois­sa on se vika, että jos joitakui­ta aute­taan pääsemään Helsinki­in, joitakin toisia vas­taavasti estetään, kos­ka se on läh­es nol­la­summapeliä. Ei aivan nol­la­summapeliä, mihin palaan seu­raavas­sa postauk­ses­sa. Erään­laista hölmöläis­ten peiton jatkamista se kuitenkin on.

On tietysti toinenkin vai­h­toe­hto. Tehdään Helsingistä niin huono paik­ka asua, että halu muut­taa Helsinki­in vähe­nee. Sanoi­han eräs Keskus­tan kansane­dus­ta­jakin aikanaan, että Tam­pereesta ei saisi tehdä niin hyvää kaupunkia kuin siitä ollaan tekemässä, jot­ta se ei imisi asukkai­ta muual­ta. Tätä vai­h­toe­htoa en kuitenkaan käsittele.

Helsin­ki käyn­nisti noin kymme­nen vuot­ta sit­ten mas­si­ivisen asun­to­tuotan­non. Asun­to­tuotan­to enem­män kuin kaksinker­tais­tui. Voimakkaasti asun­to­tuotan­toaan nos­ti­vat myös Espoo ja Van­taa. Oheises­sa kuvas­sa on Helsin­gin asun­to­tuotan­non määrä asuin­neliöinä. Espoos­ta ja Van­taal­ta en näitä tieto­ja löytänyt. Voi kun Tilas­tokeskus julka­i­sisi rak­en­tamisen määrän kun­nit­tain, ei vain valmis­tunei­ta vaan myös aloitetut!

Mitä tämä on vaikut­tanut asumisen hin­taan? Viime aikoina omis­tusasun­to­jen hin­nat ovat laske­neet Helsingis­sä tai oikeas­t­aan kohtu­ullis­tuneet. Asun­to­jen hin­to­ja koske­vat tilas­tot ovat kuitenkin han­kalasti tulkit­tavia, kos­ka ne perus­tu­vat tehty­i­hin kaup­poi­hin, joi­ta on jos­sakin kaupungi­nosas­sa enem­män kuin toi­sis­sa ja kos­ka korot vaikut­ta­vat hin­toi­hin merkit­tävästi. Lisäk­si osa asun­noista on vuokra­ton­til­la, osa oma­l­la ton­til­la. Sik­si olen kat­sonut vuokria vapaara­hoit­teises­sa asun­tokan­nas­sa. Kos­ka PKS muo­dostaa yhden asun­tomarkki­na-alueen, kuvas­sa on vuokrien kehi­tys koko pääkaupunkiseudul­la.  Nimel­lisvuokrat on muutet­tu reaalivuokrik­si defla­toimal­la ne kuluttajahintaindeksillä.

Reaalivuokrat ovat korkean asun­to­tuotan­non seu­rauk­se­na laske­neet huip­pukau­sista 12 pros­ent­tia. Laskun varaa ilmeis­es­ti yhä on, sil­lä vapai­ta vuokra-asun­to­ja on esimerkik­si Oiko­tien sivuil­la tänä aamu­na tar­jol­la 5874, tuplas­ti tavanomaisen määrän. Tämä on iso saavu­tus. Se helpot­taa pien­i­t­u­lois­t­en asum­isolo­ja paljon enem­män kuin se, onko ARA-asun­to­ja tar­jol­la 500 enem­män tai vähemmän.

Jostakin syys­tä tätä ei juh­li­ta suure­na saavu­tuk­se­na, vaan mure­hdi­taan asun­tosi­joit­ta­jien pet­tymys­tä ja sitä, ettei asun­non omis­t­a­mi­nen enää merk­itse oikoti­etä van­hen­e­miseen. Korkea asumisen hin­ta on yhteiskun­nalli­nen ongel­ma, ei mikään tavoite, vaik­ka lehtien talous­sivuil­ta voisi muu­ta kuvitella.

Kun asun­to­jen hin­nat ovat laske­neet, rak­en­t­a­mi­nen on vähen­tynyt, eri­tyis­es­ti Van­taal­la, mut­ta jos­sain määrin myös Helsingis­sä. Tähän voisi puut­tua, sil­lä asun­to­jen myyn­ti­hin­nat ylit­tävät yhä reilusti rak­en­tamiskus­tan­nuk­set. Helsin­ki on jous­tanut tont­tien hin­nois­sa. Espoo ja Van­taa eivät voi tätä tehdä, kos­ka ne eivät omista maataan siinä määrin kuin Helsinki.