Suomen luisuminen kohti Unkarin tietä

Tuo­htuneena perus­suo­ma­lais­ten poli­it­tisen val­tiosi­h­teerin nimit­tämis­es­tä Supon johtoon kir­joitin X:ssä:

Ääri­oikeis­to­laiset puolueet eri puo­lil­la Euroop­paa ovat nou­dat­ta­neet samaa kaavaa: men­nään hal­li­tuk­seen talousoikeis­ton kanssa, annetaan sille kaik­ki mitä se ikinä osaa halu­ta ja vasti­neek­si val­lataan tur­val­lisu­uskoneis­to ja lehdis­tö ja rajoite­taan kansalaisoikeuksia

Johonkin tuo viesti osui, kos­ka siitä on tykät­ty 1700 ker­taa ja retwi­itat­tu 300 ker­taa. Silti vähän kadun sen julkaisemista, kos­ka olin päät­tänyt pysyä eril­lään iden­ti­teet­tipoli­it­tis­es­ta keskustelus­ta. Ongel­mana on, että 280 merkissä joutuu julis­ta­maan eikä voi perustella.

Moni ilmoit­ti pet­tyneen­sä siihen, että olen luiskah­tanut salali­it­to­te­o­ri­oiden puolelle. Niin­pä ker­ron, mitä ajat­te­len Suomen vaaras­ta suis­tua Unkarin tielle ja masen­tavas­ta poli­it­tis­es­ta tilanteesta yleensä.

Twi­itis­säni esitet­ty kaa­va on tois­tunut mon­een ker­taan muun muas­sa Sak­sas­sa, Ital­ias­sa, Puo­las­sa ja Unkaris­sa. Pahoin pelkään, että näin käy myös Trumpin USA:ssa.

En kuitenkaan usko, että kyse on tietois­es­ta suun­nitel­mas­ta. Voi olla, että jotkut höyrypäät ovat täl­laisia suun­nitelmia piirustelleet, mut­ta ei heil­lä ole val­taa niitä toteut­taa. Trump on kyl­lä suun­nitel­lut. Kehi­tys johtuu yksinker­tai­sista lainalaisuuksista.

Yksinker­tais­ten san­ot­tuna pääo­ma tekee liiton anti-intellek­tu­aalisen, yleen­sä mata­lasti koulute­tu­il­ta kan­natuk­sen­sa saanei­den kanssa, euroop­palaisen ter­mi­nolo­gian mukaan ääri­oikeis­ton kanssa, mut­ta san­o­taan heitä nyt vaik­ka kansal­liskon­ser­vati­iveik­si, kos­ka sitä nim­i­tys­tä he Suomes­sa itse itses­tään käyttävät.

Kansal­liskon­ser­vati­iv­it saa­vat tuken­sa ase­maansa menet­täneiltä, yleen­sä miespuolisil­ta duunareil­ta. Oman etun­sa vas­tais­es­ti he anta­vat pääo­maa edus­tavalle oikeistop­uolueelle perik­si talouden osalta kaikessa, jot­ta saisi­vat val­taa niis­sä asiois­sa, jot­ka ovat heille tärkeitä. Yhdys­val­lois­sa Kes­ki-Län­nen ”white trash” tukee repub­likaanien pyrkimyk­siä tehdä rikkaista vielä rikkaampia, mikä on tietysti vähän outoa.

Suomes­sa perus­suo­ma­laiset ovat men­neet omas­sa talous­poli­ti­ikas­saan selvästi kokoomuk­ses­ta ohi oikeal­ta. Se ei näytä enää ole­van edes vai­h­tokaup­paa kokoomuk­sen kanssa. Se johtuu tuskin halus­ta kas­vat­taa tulo­ero­ja hei­dän omien kan­nat­ta­jien­sa tap­piok­si. Pikem­minkin kyse on uskomis­es­ta yksinker­taisi­in totuuk­si­in myös kansan­talouden tasolla.

Yksinker­taiset totu­udet ovat puolueen ydin­tä. Kyse on ihmistyyp­istä. Maail­ma on mon­elle tuskas­tut­ta­van mon­imutkainen. Valitet­tavasti vain yksinker­taiset totu­udet eivät ole totuuk­sia vaan valheita.

Lop­putu­lok­se­na Purran-Orpon hal­li­tuk­ses­ta on Suomen muut­tumi­nen toisaal­ta eri­ar­voisem­mak­si ja toisaal­ta kult­tuuriv­i­hamielisem­mäk­si tai san­o­taanko anti-intellek­tu­aalisem­mak­si. Se on hyvin surullista, eikä tiedä hyvää maamme tule­vaisu­udelle. Uuden kehit­tämi­nen sujuu paljon parem­min moni­ar­voises­sa lib­er­aalis­sa ympäristössä.

Talouden kään­tämi­nen jyrkästi oikealle on kokoomuk­selle niin tärkeätä, että tin­kivät omista peri­aat­teis­taan kult­tuurin ja arvolib­er­al­is­min osalta. Kokoomuk­sen eduskun­taryh­mä on myös muut­tunut sel­l­aisek­si, että tämä perik­si anta­mi­nen ei ole edes vaikeata.

Eri­tyis­es­ti suren suo­ma­laisen kult­tuurin kohtaloa. Miten puolue voi väit­tää itseään kansal­lis­mielisek­si ja sit­ten ottaa vihol­lisek­seen koti­maisen kult­tuurin tyyli­in, ”Suomes­sa on jo maalat­tu tarpeek­si mon­ta taulua”.

Suomea vaivaa paha aivovi­en­ti ulko­maille. Se voi voimis­tua matkalla Unkarin tielle.

Perus­suo­ma­laiset ovat nyt kään­täneet tyk­istön­sä lehdis­tön­va­paut­ta ja siinä sivus­sa Yleis­ra­dio­ta vas­taan.  Huolestut­tavia puheen­vuoro­ja on esitet­ty tuomiois­tu­in­ten riip­pumat­to­muud­es­ta. Kokoomus ei tue heitä tässä, mut­ta ei vas­tus­takaan vaan pysyy vaiti. Kuin­ka pitkälle he anta­vat Suomen luisua kohti Unkarin tietä vain saadak­seen talous­poli­ti­ikkaa oikeistolaisemmaksi?

Politrukki Supoa johtamaan

Kir­joituk­seni kir­posi perus­suo­ma­lais­ten Juha Marteliuk­sen valin­nas­ta Supon pääl­likök­si. Martelius saat­taa olla ihan pätevä. Siitä ei ole kyse. Supon pääl­likök­si ei pidä vali­ta eturiv­in poli­itikkoa samas­ta syys­tä kuin ei korkeim­man oikeu­den tuo­marik­sikaan. Mikään ei ole niin puolue­poli­it­ti­nen kuin poli­it­ti­nen val­tiosi­h­teeri. Tai no, Valpon apu­laisjo­hta­jak­si valit­tu Suomen kom­mu­nis­tisen puolueen puheen­jo­hta­ja Aimo Aal­to­nen oli ehkä piirun ver­ran vielä poli­it­tisem­pi. On tehtävään ennenkin valit­tu ihmisiä puolue­poli­it­tisil­la perusteil­la. Kekko­nen halusi oman miehensä.

Jääviyt­tä tässä tuot­taa, että Supon koti­maiset asi­akkaat ovat lähin­nä ääri­oikeis­to­laisia. Monil­la on kytken­tä perus­suo­ma­laisi­in tai johonkin sen lukui­sista spin-offeista. Tule­vatko puolue­tover­it pain­os­ta­maan tässä Marteliusta?

Syyttävä sormi kohti demareita

Kaik­ki tämä tarkoit­taa, että Suo­mi on menos­sa suun­taan, jota en koe omak­seni. Tästä on help­po syyt­tää kokoomus­ta, mut­ta minä syyt­täisin myös demare­i­ta. Vasem­mis­toli­it­toa en viit­si edes syyt­tää, kos­ka en ole puolueelta paljon odottanutkaan.

Demarei­den poli­ti­ik­ka on luisunut kovin höt­töisen vasem­mistopop­ulis­tisek­si. San­na Marin teki gigant­tisen virheen pane­mal­la ennen vaale­ja kaiken yhden kortin varaan: joko hän itse jatkaa päämin­is­ter­inä tai demar­it mököt­tävät oppositiossa.

Demar­it ja Vasem­mis­toli­it­to ovat luisuneet kat­teet­tomaan pop­ulis­mi­in, kos­ka niiden unel­ma on rik­ki. Se meni rik­ki 1990-luvul­la, kun kehi­tys kään­si selkän­sä hyvä­tu­loisille duunareille. Sen jäl­keen ei ole löy­det­ty uut­ta toimi­vaa yhteiskun­nal­lista strategiaa.

Kokoomuk­sen liit­tou­tu­mi­nen perus­suo­ma­lais­ten kanssa tekee Suomes­ta huonon paikan elää, mut­ta ei kokoomuk­selle myöskään annet­tu vai­h­toe­hto­ja. Itse vähän har­mit­telin, etteivät vihreät irtaan­tuneet Marinin rin­ta­mas­ta – varsinkin kun Marin yrit­ti kaikin tavoin tuho­ta vihre­itä ja onnis­tui siinä aika hyvin.

Olisi onnel­lisem­paa, jos tätä maa­ta johdet­taisi­in kokoomuk­sen sivistys­si­iv­en ja vihrei­den muo­dosta­man run­gon voimin, kuten de fac­to Helsinkiä. Sel­l­ainen oli mah­dol­lista vielä seit­semän vuot­ta sit­ten, mut­ta ei ole oikein enää, kun vihrei­den kan­na­tus on kadonnut.

Kat­so­taanko, johde­taanko Helsinkiäkään näin kun­nal­lis­vaalien jäl­keen. Kokoomuk­ses­sakin on halu­ja muut­taa poli­ti­ikkaa kon­ser­vati­iviseen suuntaan.

Keskus­tankin toivoisi joskus taas virkoa­van toim­intakykyisek­si puolueek­si. Hie­man on vaikeaa saa­da Suomes­sa enem­mistöä järkevälle ja toim­intakykyiselle hallitukselle.

Tilanne voi lukki­u­tua jo senkin vuok­si, että avarakat­seiset ihmiset jät­tävät kokoomuk­sen ja puolue per­su­un­tuu pysyvästi.

Toivoa kuitenkin on. Ihmi­sistä kol­mannes on auk­tori­teet­tiuskoisia, siis kon­ser­vati­ivisia. Kak­si kol­mannes­ta siis ei ole.

Oikeas­t­aan ain­oa toi­vo on, että demar­it palaa­vat toim­intakykyisek­si puolueek­si. Se ei ole mah­do­ton­ta. Myös moni demari halu­aa sitä.

[Viimeinen kap­pale lisätty]