Työmarkkinajumi (2): paikallinen sopiminen palkoista

Paikallises­sa sopimises­sa on kak­si puol­ta, sopimi­nen palkoista ja sopimi­nen muista asioista. Aloi­tan palkoista.

Sak­sas­sa yri­tys voi henkilökun­nan suos­tu­muk­sel­la mak­saa mui­ta huonom­paa palkkaa, jos sen ole­mas­sao­lo on muuten vaaran­tunut. Ajatel­laan, että tämä on työn­tek­i­jöi­denkin etu – eiväthän he siihen muuten suostuisi.

Olisiko Suomes­sakin? Mielu­um­min saa sata euroa kuus­sa vähem­män palkkaa kuin ottaa riskin, että työ­paik­ka menee alta ja joutuu vai­h­ta­maan myyn­tikelvot­toman omakoti­talon­sa vuokrakak­sioon Koivukylässä. Jos työ­paikan menet­tämi­nen on pienem­pi paha, voihan sitä vai­h­taa työ­nan­ta­jaa oma-aloitteisestikin.

Samapalkkaisuus nostaa tuottavuutta

Yli kymme­nen vuot­ta sit­ten Juhana Var­ti­ainen – sil­loin vielä demari – huo­maut­ti eräässä tilaisu­udessa, että Sak­sas­sa on omak­sut­tu käytän­tö hidas­taa tuot­tavu­u­den nousua, kun tehot­tomat yri­tyk­set pide­tään keinotekois­es­ti hengis­sä. Tämä tulee aikaa myöten näkymään Sak­sas­sa taloudel­lisen kasvu hidastumisena.

Tässä on point­ti. Eihän kukaan ehdo­ta sitäkään, että yri­tys, jol­la on van­hat ja sähköä haaskaa­vat koneet saisi sähkön halvemmalla.

Aikanaan sol­i­daari­nen palkkapoli­ti­ik­ka, eli se, että pieniä palkko­ja nos­tet­ti­in enem­män kuin suuria, lisäsi huo­mat­tavasti Suomen tuot­tavu­ut­ta. Mata­lan tuot­tavu­u­den tek­sti­ili­te­ol­lisu­us siir­tyi Por­tu­gali­in ja myöhem­min Viroon tai Kiinan kaut­ta Bangladeshi­in ja työvoima vapau­tui tuot­tavam­mille aloille.  Joukkoon mah­tui kuitenkin niitä, joiden kannal­ta olisi ollut hyvä jatkaa omakoti­talos­sa asum­ista ja työn­tekoa tekstiilitehtaassa.

Valtakunnalliset TES-sopimukset helsinkiläisten työnantajien juoni

Toisaal­ta val­takun­nal­liset työe­htosopimuk­set merk­it­sevät alueel­lista keskit­tämistä. Ne oli­vat alun perin helsinkiläis­ten työ­nan­ta­jien juoni alem­mista palkoista hyö­tyviä maakun­tien yri­tyk­siä vas­taan. Tämä tapah­tui suun­nilleen 1900-luvun alus­sa. Helsinkiläiset kir­japain­ot oli­vat joutuneet tekemään kalli­in sopimuk­sen kir­jatyön­tek­i­jöi­den kanssa. Töitä alkoi val­ua maakun­tien kir­japain­oille, jot­ka saat­toi­vat yhä mak­saa huonom­pia palkko­ja. Helsinkiläiset kir­japain­ot halu­si­vat saman rasit­teen maakun­tien kir­japain­oille ja sai­vat. Tuos­ta on tietysti jo jonkin aikaa, mut­ta sama mekanis­mi pätee.

Palka­nsaa­jien neu­vot­telu­voima perus­tuu palkkakartel­li­in. Kukaan ei saa tul­la samaan työ­paikkaan tar­jou­tu­mal­la tekemään työtä halvem­mal­la. Kartel­li menisi pahasti rik­ki, jos kadun toisel­la puolel­la ole­vaan yri­tyk­seen tulisi halvem­paa työvoimaa ja tämä yri­tys veisi markki­nat. Rav­in­to­la-alal­la tämä on oikea riski.

Helsinkiläis­ten työ­nan­ta­jien juoni maakun­tien yri­tyk­siä vas­taan ei kuitenkaan toi­mi enää, ei ainakaan täy­del­lä tehol­la. Työvoiman kysyn­tä on nos­tanut todel­liset palkat Helsingis­sä ja muis­sa kasvukeskuk­sis­sa selvästi työe­htosopimusten taulukkopalkko­jen yläpuolelle. Näin päin paikalli­nen sopimi­nen on sallittua.

Kasvukeskuksissa palkat määräytyvät markkinoilla

Palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen kannal­ta tässä on se huono puoli, ettei helsinkiläis­ten oikeas­t­aan kan­na­ta kuu­lua liit­toon. Palkat määräy­tyvät markki­noil­la eivätkä joukkovoimal­la. Tähän on kek­sit­ty selvä huijaus.

Vaik­ka palkat huitel­e­vat jos­sakin kaukana sopimus­palkko­jen yläpuolelle, vuosit­taiset koro­tuk­set koske­vat kuitenkin niitäkin. Hui­jaus on men­nyt per­ille niin hyvin, että moni näyt­tää ihan oikeasti usko­van, ettei vuosit­tain tulisi sopimuk­sia, ellei ay-liike joukkovoimal­la ajaisi niitä läpi.

Jos kysyn­tä ja tar­jon­ta on nos­tanut käytän­nön palkat taulukkopalkko­jen yläpuolelle, mik­si muka samat markki­navoimat eivät niitä myös pitäisi siellä?

Sanon taas ker­ran, että peri­aate sopimus­palkanko­ro­tusten ulot­tamis­es­ta myös taulukkopalkko­ja korkeampi­in palkkoi­hin tosi­asi­as­sa las­kee palkko­ja. Onhan työ­nan­ta­jan olta­va tosi varovainen nos­taes­saan työvoima­pu­lan koh­dates­sa palkko­ja, kos­ka joutuu mak­samaan kil­pail­i­joi­ta korkeam­paa palkkaa lop­pu­un saak­ka – siis yri­tyk­sen­sä lop­pu­un saak­ka, vaik­ka työvoima­pu­la helpot­taisi ja kil­pail­i­jat val­taisi­vat markki­nat alem­mil­la palkoillaan.

Yleissitovuus kaksipiippuinen juttu

Sitä, että työe­htosopimuk­set koske­vat myös jär­jestäy­tymät­tömiä yri­tyk­siä ja työn­tek­i­jöitä, kut­su­taan yleis­si­tovu­udek­si. Tämä on melko suo­ma­lainen käytän­tö, jota ei monis­sa mais­sa tun­neta, ei edes Ruot­sis­sa. Palkkakartellin kannal­ta se on olen­nainen, kos­ka muuten kartel­li on mur­ret­tavis­sa kil­pail­i­jan kaut­ta. Silti se ei ole peri­aat­teena kiis­ta­ton edes palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen kannalta.

Olin sil­loin nuori, mut­ta muis­tan kuin­ka SAK:n puheen­jo­hta­ja Niilo Hämäläi­nen paasasi noin vuon­na 1970 tele­vi­sios­sa yleis­si­tovu­ut­ta, tätä por­varei­den salakavalaa juon­ta vas­taan. Jos jär­jestäy­tymät­tömätkin saisi­vat samat edut kuin jär­jestäy­tyneet, mik­si kukaan mak­saisi ay-liik­keen jäsenmaksua?

Yleis­si­tovu­us kuitenkin tuli. Voi olla, että vedän mutkat suorik­si, mut­ta luulen, että Niilo Hämäläisen ongel­maan kek­sit­ti­in ratkaisuk­si, että työt­tömyys­vaku­u­tus kos­kee vain liiton jäseniä. Tämä toi­mi hyvin, kunnes jär­jeste­lyyn tuli Loimaan kas­san men­tävä aukko. Loimaan kas­sal­la on nyt noin puoli miljoon­aa jäsen­tä. Se on työt­tömyyskas­soista selvästi suurin.

Nyt jär­jestäy­tymi­nen ei todel­la kan­na­ta yksit­täiselle jäsenelle. Vaik­ka ei mak­sa, saa samat edut. Ei ihme, että jäsen­määrät laskevat.

Yleis­si­tovu­us on kuitenkin tärkeä samas­ta syytä kuin min­imi­palkatkin. Sitä ei tarvi­ta kasvukeskuk­sis­sa, jos­sa voi vai­h­taa työ­nan­ta­jaa, jos oma käyt­täy­tyy huonos­ti. Syr­jäseuduil­la ei ole mitään työ­markki­noi­ta, vaan työ­nan­ta­ja on monop­o­liase­mas­sa ja sik­si aivan liian vah­va osapuoli.

Mut­ta päälu­ot­ta­mus­miehen suo­jelua eivät jär­jestäy­tymät­tömät saa.

Paikallisen sopimisen tästä puoles­ta seu­raavas­sa postauksessa.