Paikallisessa sopimisessa on kaksi puolta, sopiminen palkoista ja sopiminen muista asioista. Aloitan palkoista.
Saksassa yritys voi henkilökunnan suostumuksella maksaa muita huonompaa palkkaa, jos sen olemassaolo on muuten vaarantunut. Ajatellaan, että tämä on työntekijöidenkin etu – eiväthän he siihen muuten suostuisi.
Olisiko Suomessakin? Mieluummin saa sata euroa kuussa vähemmän palkkaa kuin ottaa riskin, että työpaikka menee alta ja joutuu vaihtamaan myyntikelvottoman omakotitalonsa vuokrakaksioon Koivukylässä. Jos työpaikan menettäminen on pienempi paha, voihan sitä vaihtaa työnantajaa oma-aloitteisestikin.
Samapalkkaisuus nostaa tuottavuutta
Yli kymmenen vuotta sitten Juhana Vartiainen – silloin vielä demari – huomautti eräässä tilaisuudessa, että Saksassa on omaksuttu käytäntö hidastaa tuottavuuden nousua, kun tehottomat yritykset pidetään keinotekoisesti hengissä. Tämä tulee aikaa myöten näkymään Saksassa taloudellisen kasvu hidastumisena.
Tässä on pointti. Eihän kukaan ehdota sitäkään, että yritys, jolla on vanhat ja sähköä haaskaavat koneet saisi sähkön halvemmalla.
Aikanaan solidaarinen palkkapolitiikka, eli se, että pieniä palkkoja nostettiin enemmän kuin suuria, lisäsi huomattavasti Suomen tuottavuutta. Matalan tuottavuuden tekstiiliteollisuus siirtyi Portugaliin ja myöhemmin Viroon tai Kiinan kautta Bangladeshiin ja työvoima vapautui tuottavammille aloille. Joukkoon mahtui kuitenkin niitä, joiden kannalta olisi ollut hyvä jatkaa omakotitalossa asumista ja työntekoa tekstiilitehtaassa.
Valtakunnalliset TES-sopimukset helsinkiläisten työnantajien juoni
Toisaalta valtakunnalliset työehtosopimukset merkitsevät alueellista keskittämistä. Ne olivat alun perin helsinkiläisten työnantajien juoni alemmista palkoista hyötyviä maakuntien yrityksiä vastaan. Tämä tapahtui suunnilleen 1900-luvun alussa. Helsinkiläiset kirjapainot olivat joutuneet tekemään kalliin sopimuksen kirjatyöntekijöiden kanssa. Töitä alkoi valua maakuntien kirjapainoille, jotka saattoivat yhä maksaa huonompia palkkoja. Helsinkiläiset kirjapainot halusivat saman rasitteen maakuntien kirjapainoille ja saivat. Tuosta on tietysti jo jonkin aikaa, mutta sama mekanismi pätee.
Palkansaajien neuvotteluvoima perustuu palkkakartelliin. Kukaan ei saa tulla samaan työpaikkaan tarjoutumalla tekemään työtä halvemmalla. Kartelli menisi pahasti rikki, jos kadun toisella puolella olevaan yritykseen tulisi halvempaa työvoimaa ja tämä yritys veisi markkinat. Ravintola-alalla tämä on oikea riski.
Helsinkiläisten työnantajien juoni maakuntien yrityksiä vastaan ei kuitenkaan toimi enää, ei ainakaan täydellä teholla. Työvoiman kysyntä on nostanut todelliset palkat Helsingissä ja muissa kasvukeskuksissa selvästi työehtosopimusten taulukkopalkkojen yläpuolelle. Näin päin paikallinen sopiminen on sallittua.
Kasvukeskuksissa palkat määräytyvät markkinoilla
Palkansaajajärjestöjen kannalta tässä on se huono puoli, ettei helsinkiläisten oikeastaan kannata kuulua liittoon. Palkat määräytyvät markkinoilla eivätkä joukkovoimalla. Tähän on keksitty selvä huijaus.
Vaikka palkat huitelevat jossakin kaukana sopimuspalkkojen yläpuolelle, vuosittaiset korotukset koskevat kuitenkin niitäkin. Huijaus on mennyt perille niin hyvin, että moni näyttää ihan oikeasti uskovan, ettei vuosittain tulisi sopimuksia, ellei ay-liike joukkovoimalla ajaisi niitä läpi.
Jos kysyntä ja tarjonta on nostanut käytännön palkat taulukkopalkkojen yläpuolelle, miksi muka samat markkinavoimat eivät niitä myös pitäisi siellä?
Sanon taas kerran, että periaate sopimuspalkankorotusten ulottamisesta myös taulukkopalkkoja korkeampiin palkkoihin tosiasiassa laskee palkkoja. Onhan työnantajan oltava tosi varovainen nostaessaan työvoimapulan kohdatessa palkkoja, koska joutuu maksamaan kilpailijoita korkeampaa palkkaa loppuun saakka – siis yrityksensä loppuun saakka, vaikka työvoimapula helpottaisi ja kilpailijat valtaisivat markkinat alemmilla palkoillaan.
Yleissitovuus kaksipiippuinen juttu
Sitä, että työehtosopimukset koskevat myös järjestäytymättömiä yrityksiä ja työntekijöitä, kutsutaan yleissitovuudeksi. Tämä on melko suomalainen käytäntö, jota ei monissa maissa tunneta, ei edes Ruotsissa. Palkkakartellin kannalta se on olennainen, koska muuten kartelli on murrettavissa kilpailijan kautta. Silti se ei ole periaatteena kiistaton edes palkansaajajärjestöjen kannalta.
Olin silloin nuori, mutta muistan kuinka SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen paasasi noin vuonna 1970 televisiossa yleissitovuutta, tätä porvareiden salakavalaa juonta vastaan. Jos järjestäytymättömätkin saisivat samat edut kuin järjestäytyneet, miksi kukaan maksaisi ay-liikkeen jäsenmaksua?
Yleissitovuus kuitenkin tuli. Voi olla, että vedän mutkat suoriksi, mutta luulen, että Niilo Hämäläisen ongelmaan keksittiin ratkaisuksi, että työttömyysvakuutus koskee vain liiton jäseniä. Tämä toimi hyvin, kunnes järjestelyyn tuli Loimaan kassan mentävä aukko. Loimaan kassalla on nyt noin puoli miljoonaa jäsentä. Se on työttömyyskassoista selvästi suurin.
Nyt järjestäytyminen ei todella kannata yksittäiselle jäsenelle. Vaikka ei maksa, saa samat edut. Ei ihme, että jäsenmäärät laskevat.
Yleissitovuus on kuitenkin tärkeä samasta syytä kuin minimipalkatkin. Sitä ei tarvita kasvukeskuksissa, jossa voi vaihtaa työnantajaa, jos oma käyttäytyy huonosti. Syrjäseuduilla ei ole mitään työmarkkinoita, vaan työnantaja on monopoliasemassa ja siksi aivan liian vahva osapuoli.
Mutta pääluottamusmiehen suojelua eivät järjestäytymättömät saa.
Paikallisen sopimisen tästä puolesta seuraavassa postauksessa.
Se, että mahdollisuus palkkojen alentamiseen johtaa alempaan tuottavuuteen on kaikkea muuta kuin yksiselitteistä. Yhdysvaltoja ja etenkin Kaliforniaa pidetään mallina, miten luova tuho saa aikaan rakennemuutoksia ja innovaatioita ja sitä kautta tuottavuuden ja talouden kasvua.
Täällä Suomessa tuodaan harvemmin esiin, että Kaliforniassa kuten useimmissa muissakin Yhdysvaltain osavaltioissa työnantajalla on oikeus tietyin edellytyksin laskea työntekijöidensä palkkoja. Kerran nostettua palkkaa saa siis myös laskea.
Perälaudan palkanalennuksille tuovat sitten koko maata koskeva ja osavaltiokohtaiset minimipalkat. Kaliforniassa minimipalkka nostettiin juuri 20 dollariin tunnilta.
Juu ei nostettu. Tammikuun alusta nostettiin 16 taalaan. Isojen pikaruokaketjujen mimimipalkka nousee siellä 20 dollariin huhtikuun alusta.
Ruotsissa ei tarvita yleissitovuutta, koska melkein kaikki työnantajatkin ovat järjestäytyneitä. Neuvottelun ja sopimisen kulttuuri on vahva. Ehkä siksi Ruotsissa on ollut vielä vähemmän lakkoja kuin Suomessa.
Kun ei ole yleissitovuutta, niin ammattiliitto joutuu tekemään töitä jokaisen jäsenensä eteen solmiakseen sopimuksen jäsenen työnantajayrityksen kanssa. Näin syntyy sopimisen kulttuuri. Samoin varmistuu, että liitto ei vieraannu jäsenistään, vaan ymmärtää, että sen tehtävä on palvella jäseniään.
Siksi yleissitovuus on syöpä, joka on tuhonnut suomalaisen ay-liikkeen.
Kommenttina nimimerkki Doomsayerille että yleissitovuus tuli Suomen työmarkkinoille 1970-luvun alussa koska Ruotsissa oli tuolloin vahva yleissitovuus. Työnantajan järjestäytyminen ei ole vähentänyt poliittisia lakkoja . Jos otetaan Saksa vertailu kohteeksi niin lähes kaikki Saksan lakot ovat kohdistuneet työantajiin ei niinkään maan tai osavaltioiden hallituksiin. Ranska ei ole myöskään hyvä vertailu kohde koska siellä on kyseessä pääasiassa syndikalismista.
Ainakin periaatteessa tuo yleissitovuus on ongelmallinen, enkä voi kuvitella että se menisi perustuslakivaliokunnasta läpi. Työnantaja- ja tekijäliitto sopivat, että yritys A ja työntekijä B noudattavat työsuhteessaan tällaisia ehtoja. A ei kuulu työnantajaliittoon, B ei kuulu ammattiliittoon. Kenen mielestä tämä on ok? Tulee mieleen vanha vitsi kun Pekka, Kalle ja Jukka menivät ryyppäämään. Ensin sovittiin, että juodaan Pekan kossu. Sen jälkeen sovittiin, että jokainen juo omastaan.
“Mieluummin saa sata euroa kuussa vähemmän palkkaa kuin ottaa riskin, että työpaikka menee alta ja joutuu vaihtamaan myyntikelvottoman omakotitalonsa vuokrakaksioon Koivukylässä.”
- Palkasta tinkiminen ei valitettavasti tuo mitään takuuta työpaikan säilymisestä.
Saksassa tekevät sopimuksia jossa yritys lupaa säilyttää työpaikat ja työntekijä’t tinkiä palkasta. Sitä en tiedä, kuinka hyvin ne toimivat.
Tässä se sopiva hetki sopimukselle on varmaan hyvin lyhyt aikaväli ja tilanne on herkkä virheille. Jos sopimus tehdään vain varmuuden vuoksi vaikka firmalle meneekin ihan ok, nousee äkkiä vastustus, kun työntekijät kokevat että heidän etujaan heikennetään turhaan. Toisaalta jos odotetaan kunnes yritys on kuopan reunalla, voi olla ettei lupauksilla työpaikkojen säilymisestä enää ole arvoa, kun yritystä ei kuitenkaan voi pelastaa. Onko sitten riittävää se, että saadaan esimerkiksi joitakin kuukausia lisää valmistautumisaikaa ennen kuin yritys menee nurin ja palkanmaksu loppuu, on jokaisen arvioitava itse.
Inhimillisen tuskan helpottamiseksi tuollainen sopimus voi joissakin yksittäistapauksissa olla ok, mutta yleisesti ottaen en silti lähtisi ottamaan tästä mallia Suomeen. Perustelu tulikin jo, eli miksi huonosti kannattavan yrityksen pitäisi saada työvoima halvemmalla kuin muiden, kun ei muistakaan tuotannontekijöistä saa tällä perusteella alennusta. Tämä lipsuu helposti piilotueksi muita huonommin toimiville yrityksille. Tilapäisten notkahdusten kattamiseen taas yritys voi ottaa vaikka lainaa. Vaatii tietysti, että yrittäjä(t) ja luotonantajat uskovat riittävästi että tilanne voi parantua.
Hohhoijaa — vaikka olen helsinkiläinen, ei palkkani määräydy markkinoilla vaan keskusjärjestön Jukon ja Valtion työmarkkinalaitoksen välillä. Joskus kirjoituksesi ovat melkoista heittelyä. Kyllä tässä palkansaajien veneessä on monenlaista väkeä, eikä oma neuvotteluasemani mitenkään paranisi ilman palkansaajien joukkovoimaa. Toki kuulun yli 90 000 euron vuosituloilla palkansaajakentän hyväosaisiin. Ja työ/virkaehtosopimuksilla sovitaan paljon muustakin kuin palkoista, esimerkiksi työterveyshuollosta.
Niin tässä jutussa kuin muissakin Osmon pohdiskelunsa
, mitä olen vuosien varrella tutkaillut , on puolueetonta ja järkeen käypää teoretisointia yhteiskunnan ongelmista mutta mikään poliittinen taho , ei edes vihreät, ota niitä ohjelmaansa — miksi näin on Osmo ?
Olen ihmetellyt, miksi niin kiivaasti vastustat ay-liikettä, mutta nythän sen kerroit: kun ammattiliitoissa syrjitään meidän puoluetta. Sama motiivi on nyt persuilla. Argumentti ei ole kovin hyvä. Todellisuudessa tunnut olevan samalla kannalla kuin B. Wahlroos: Ammattiliitot on kartelleja, jotka tulisi kieltää.
Tunnen asioita huonosti, mutta olen saanut sen käsityksen, että kartelleista vapaiden markkinapalkkojen varaan ovat jääneet myös kaikkein pienipalkkaisimmat, jotka tuskin ovat siitä hyötyneet. Markkinapalkkoja ilmeisesti pitävät alhaalla ulkomaalaiset ammattitaidottomat, niin kuin persut on koko ajan sanoneet. Onko vihreillä ja persuilla paljonkin yhteistä? Ei ole ennen tullut mieleen edes kysyä.
Onko sinusta oikein ilmoittaa, että sinulla ei ole oikeutta toimia meidän joukoissamme, ellet vaihda puoluetta?
Kommenttina tuohon Soininvaaran oikeaan näkökulmaan että Ay-liike etenkin SAK on oikeastaan poliittisesti SDP:n ja Vasemmistoliiton filiaali kertoo jo siitä että jäsenkirja on tärkeämpi asia kuin todelliset tavoitteet. Aiemmin historiassa SAK otti jyrkän kannan siihen mitkä puolueet ovat sen elimissä edustettuina mutta silloin oli kylmä sota ja Neuvostoliitto tuki muun muassa kommunisteja rahallisesti jotka olivat demareiden kilpailijoita. Tätä jakolinjaa ei ole ollut yli 30 vuoteen
Vasemmistolaiset pitävät ammattiyhdistysliikettä itsestäänselvästi SDP:n ja Vasemmistoliiton omaisuutena (tai kenties toisinpäin), etteivät he edes ymmärrä, kuinka vääränä muut pitävät tuota.
Eivät he myöskään tajua, että muiden puolueiden törkeä syrjiminen vie samalla pohjan ”tämä on olennainen osa demokratiaa”-argumentilta. Ei kyllä ole, jos kyseessä on ainoastaan kahdelle puolueelle varattu läänitys.
Minulle oli kyllä yllätys ja uusi tieto että ylessitovuus on uinut kehiin työnantajien vaatimuksesta.
Kiitos.
Aloite tuli SKDL:ltä, mutta se sopi osalla työnantajia oikein hyvin ja sen oikeasti ajateltiin murtavan ay-liikkeen, kun jäsenyydestä ei ole mitään hyötyä. SAK vastusti.
Soininvaaralle kommenttina että syy miksi 1970-luvulla työnantajapuoli kannatti yleissivotuutta johtui siitä että Ruotsissa oli yleissivotuus ja Ruotsin työmarkkinat olivat vetovoima tekijä suomalaisille duunareille kun Ruotsin palkat olivat korkeammat kuin Suomessa. Kun Suomi päätti liittyä euroalueeseen 1990-luvun lopulla yleissivotuudesta luopuminen oli jo keskustelussa. 2000-luvun alun hyvän talouskasvun asiosta yleissivotuus jäi voimaan kunnes Nokian ongelma alkoivat näkyä 2011–2012. Sipilän hallituksen aikanakin nostettiin yleissivotuudesta luopuminen mutta jäi Kiky-sopimuksen varjoon. Orpon hallituksen ohjelmassa yleissivotuus jaktuu persujen vaatimuksesta mutta paikallinen sopiminen laajennetaan järjestäytymättömiin yrityksiin.
Muuten samaa mieltä yleiskorotuksista paitsi vanhempien työntekijöiden / korkeiden palkkojen osalta.
Eli sitten kun urakehitys (melkein jokaisella meistä) tyssää jossain kohtaa elämää niin ilman yleiskorotuksia on aika turha haaveilla mistään korotuksista. Ei työnantajilla ole noihin mitään insentiiviä oli sitten kasvukeskus tai maaseutu koska kukaan ei palkkaa ikääntyvää paremmalla palkalla toiseen firmaan.
Toki vanhempien työntekijöiden palkkojen pois eroosion voi kai nähdä positiivisena asiana kansantalouden kannalta mutta on se vähän kylmää kyytiä työelämän vikat pari vuosikymmentä kun elintaso olisi jatkuvasti laskeva. Siinähän perustelut pitkien työurien mielekkyyttä.
Itse taklaan tuon isolla osakesalkulla jonka turvin hypätä ennenaikaisesti pois mutta se ei taida valitettavasti olla kaikille realistinen vaihtoehto.
Toki mielelläni kuulen Ode olevani tämän suhteen väärässä.
Kiitos hyvistä pohdinnoista!
Olisi ehkä järkevää, että ikääntyneiden palkat e4ivät nousisi niin paljon, koska työtehokaan ei laske. Ruotsissa moni jää ilman yleiskorotuksia, mutta niinpä ikääntyneiden työllisyys oan paljon parempi kuin meillä. Palkkasyrjintä on kuitenkin kiellettyä.
Olisi ehkä järkevää, että ikääntyneiden palkat eivät nousisi niin paljon, koska työtehokaan ei laske. Ruotsissa moni jää ilman yleiskorotuksia, mutta niinpä ikääntyneiden työllisyys oan paljon parempi kuin meillä. Palkkasyrjintä on kuitenkin kiellettyä.
Soininvaara kirjoitti:
“Tässä on pointti. Eihän kukaan ehdota sitäkään, että yritys, jolla on vanhat ja sähköä haaskaavat koneet saisi sähkön halvemmalla.”
Kai joku asiaa on ehdottanutkin, kun Suomen lainsäädännössä asiat on säädetty toimimaan juuri noin. Paljon sähköä haaskaavalle energiaintensiiviselle teollisuudelle sähkö on tehty Suomen lainsäädännössä huomattavasti halvemmaksi kuin kotitalouksille tai energiatehokkaammille pienyrityksille sekä sähköverotuksen että sen lisäksi energiatukien kautta.
Osmo: “Tässä on pointti. Eihän kukaan ehdota sitäkään, että yritys, jolla on vanhat ja sähköä haaskaavat koneet saisi sähkön halvemmalla.”
En kyllä pitäisi noita vertailukelpoisina. Ketään ei kielletä myymästä tehottomalle yhtiölle halpaa sähköä; liian halvan työn myyminen taas kielletään. Luulisi, että liian alhaista palkkaa maksava yhtiö menettäisi työntekijät kilpailijoille, jos noille työntekijöille on tilaa muualla kuin kortistossa.
Pääkaupunkiseudulla on paljon työnantajia, mutta paljon myös työnhakijoita. Pikkupaikkakunnilla on vähän työnantajia, mutta muuttoliikkeen takia vielä vähemmän työnhakijoita. Eikös silloinkin synny työnhakijan markkinat?
Syntyy monopolistinen tilanne, jossa työnantajan kannattaa palkata mahdollisimman vähän painaakseen palkkatasoa alas. Sama tilanne kuin hyödykemarkkinoilla.
Minun kokemuksen mukaan pikkupaikkakunnalla yksityinen työnantaja saa paremmin palkattua, koska se voi joustaa työehdoissa. Julkinen menee tiukasti tessin mukaan ja kärsii työvoimapulasta.
Julkkarityöpaikat pienellä paikkakunnalla ovat käytänössä Sote-sektorilla. Yksityisten taas maataloudessa ja metsäalalla ja teollisuudessa jos sellaista on. Kuten jokainen on lukenut niin maataloudessa maksetaan sellaista palkkaa että saadaan vain kehitysmaista vierastyövoimaa tekemään töitä.
Kommenttina Nimimerkki TimoT: lle ettei yksityinen työnantaja voi joustaa työehdoissa pikkupaikkakunnilla koska yleisivotuus koskee myös häntä vaikka ei kuuluisikaan mihinkään työnantajaliittoihin. Näin ollen kyseinen työnantaja rikkoo yleissivotuutta koska paikallinen sopiminen ei ole hänelle mahdollista. Oletko oikeassa siinä että julkinen menee tiukasti tessin mutta syy miksi julkinen sektori kärsii työvoimapulasta johtuu muista tekijöistä kuten tiukoista kielitaito vaatimuksista.
Tessi määrää ainoastaan minimin. Voihan työntekijälle tarjota parempaakin. Kuntavetoinen sote sai työntekijöitä ennen ihan hyvin. Nyt valtiovarainministeriön hoitama sote ei saa työntekijöitä kuin isolla rahalla vuokrafirmojen kautta.
Rahul Somani, yksityisellä puolella saattaa olla joustavampi TES kuin julkisella puolella.
Minun kokemuksen mukaan pikkupaikkakunnalla yksityinen työnantaja saa paremmin palkattua, koska se voi joustaa työehdoissa. Julkinen menee tiukasti tessin mukaan ja kärsii työvoimapulasta.