Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli eilen Johanna Nuortevan aloitetta pedagogisesti perustellun päiväkodin ja koulun koon selvittämisestä. Pontimena aloitteeseen oli jättipäiväkotien rakentaminen, joita moni vieroksuu.
Puhuinpa siitä minäkin. Suunnilleen näin sanoin:
Minulla on tähän kysymykseen vähän toinen näkökohta, jonka myönnän olevan vähän viheliäinen.
Olin joskus viime vuosituhannella Suomen akatemian ja Duodecim-seuran järjestämässä konsensuskokouksessa antibioottiresistanssista. Kun antibiootteja käytetään paljon, niiden teho heikkenee, koska bakteerit kehittyvät vastustuskykyiseksi niille. Siihen aikaan yksi merkittävä syy antibioottien käytölle oli lasten korvatulehduskierre, joiden juurisyy oli päiväkodeissa. Mitä suurempi päiväkoti, sitä paremmin taudit leviävät ihan vain koska ollaan yhteydessä useampaan lapseen. Tätä tehokkaampia tautien levittäjiä ovat vain varuskunnat.
Tartuntojen leviämistä voidaan yrittää estää suurissa päiväkodeissa osastoimalla ne niin, etteivät lapset eivätkä aikuisetkaan ole osastojen välillä tekemissä keskenään, mutta helppoa se ei ole. Lapset ovat aika vilkkaita ja uteliaita.
Korvatulehdukset ovat ikäviä, mutta eivät kovin pahoja sairauksia, paitsi tietysti, jos kuulo vaurioituu. Kansantaloudelle ne maksavat vanhempien työstä poissaolojen takia. Mutta kyse on myös vakavammista sairauksista.
Suomi on maailman kärkimaa lasten ykköstyypin diabeteksen yleisyydessä. Nykyisin ykköstyypin diabetestä pidetään virusinfektion aiheuttamana. Virus tuhoaa haiman insuliinia tuottavat saarekkeet eli insulat.
Tämä kysymys on saanut minut suhtautumaan vähän vieroksuen jättipäiväkoteihin.