Esitykset sähkön hinnan leikkaamiseksi ovat toimimattomia

Kale­va pyysi min­ul­ta vas­tauk­sen kysymyk­seen, pitäisikö sähkön hin­nalle aset­taa kat­to. Perustel­la sai 600 merkin edestä. Niin paljon jäi sanomat­ta, joten julkaisen tässä lop­ut. Tähän meni yli 8 000 merkkiä.

Kale­van raadin vas­tauk­set näkyvät oheises­sa linkissä, joka on kuitenkin mak­sumuurin takana:

Ylit­tävätkö sähkön hin­tapi­ik­it kohtu­u­den – Kale­van raati arvioi, pitäisikö sähkön hin­nal­la olla ylära­ja | Kaleva

= = = =

Sähkö­markki­noiden mus­tan maanan­tain jäl­keen moni on vaat­in­ut jär­jestelmän perus­teel­lista uud­is­tamista. Kan­nat­taa kuitenkin muis­taa, että sähkö on Suomes­sa EU:n toisek­si halv­in­ta. Kun hyvin toimi­vaa kor­jaa, siitä voi tul­la huonompi.

Mus­tan per­jan­tain hin­nat ovat tietysti sel­l­aisia, ettei niitä voisi moni mak­saa, jos ne oli­si­vat voimas­sa pitkään kuukau­den. Ne kestivät kuitenkin vain päivän ja sähkölasku mak­se­taan yleen­sä ker­ran kuussa.

Moni on sanonut, että tur­val­lisu­ud­es­ta kan­nat­taa mak­saa. Vaik­ka kor­jauk­set nos­taisi­vat keskimääräistä hin­taa, on helpom­pi hen­git­tää, jos hin­nat vai­htelisi­vat vähem­män. Näin saa jokainen tehdä, mut­ta mik­si pakot­taa muut samaan? Minä esimerkik­si mak­san het­kel­lisiä huip­puhin­to­ja mielu­um­min kuin enem­män koko vuo­den sähköstä.

Jos arvostaa tur­val­lisu­ut­ta enem­män kuin halpu­ut­ta, sen kun han­kkii kiin­teähin­taisen sopimuk­sen. Ne ovat pörssisähköä kalli­impia, kos­ka sähkön myyjän pitää suo­ja­ta myymän­sä tuote kalliisti.

Hintavaihtelua tarvitaan markkinoiden tasapainottamiseen

Hin­nat vai­htel­e­vat, jot­ta kysyn­tä ja tar­jon­ta tas­apain­ot­tuisi. On kus­tan­nuk­sil­taan kalli­ita voimaloi­ta, joi­ta ei kan­na­ta käyn­nistää, ellei hin­ta ole kohta­laisen korkea. Moni on esit­tänyt mekanis­me­ja, jot­ka takaa­vat, että kaik­ki ole­mas­sa  ole­va kap­a­siteet­ti saadaan käyt­töön. Pait­si, että nämä mekanis­mit ovat kalli­ita, ne uno­hta­vat, että koko kap­a­siteet­ti on käytössä (jos se on ehjää) jo aika maltil­lisil­la hin­noil­la. Kun hin­ta nousee yli 30 sentin, tehoa ei tule enää juuri lainkaan markki­noille, ei ainakaan, jos sään­nöstelyal­taiden poh­ja ei ole vielä näkyvissä.

Hin­nan noustes­sa vielä tätä korkeam­mak­si kulu­tuk­sen ja tuotan­non tas­apain­o­tus tapah­tuu kulu­tus­ta vähen­tämäl­lä. Moni koti­talous säästää, mut­ta ennen kaikkea ener­giasyöp­pö teol­lisu­us sul­kee pros­esse­ja. Tätä ei tapah­du, jos jol­lakin tem­pul­la estetään hin­nan nousu.

Ehkä nämä mekanis­mien kek­si­jät ovat ajatelleet vain koti­taloussähköä ja ajat­tel­e­vat, että teol­lisu­u­den sähkö hin­noiteltaisi­in jotenkin toisin.

Vestmanin malli

Kokoomuk­sen Heik­ki Vest­manin markki­noima malli menee met­sään jo tässä. Jos sähkön hin­nan nousu estetään, kulu­tus ei sopeudu ole­mas­sa ole­vaan tuotan­toon ja kap­a­siteet­ti ei riitä, joten kän­nykät jäävät aamul­la lataa­mat­ta ja aamukahvi keittämättä.

Vest­manin ajatuk­se­na on, että olisi kak­si hin­taa: korkeim­man hyväksy­tyn tar­jouk­sen tehneen hin­ta ja se hin­ta, jon­ka alle olisi men­nyt 90 % tar­jo­tus­ta kap­a­siteetista. tar­jouk­sen. Kymme­nen pros­ent­tia korkeim­man tar­jouk­sen tehneistä saa ensim­mäisen hin­nan, ja lop­ut joutu­vat sopeu­tu­maan alem­paan hin­taan. Kulut­ta­ja mak­saisi näi­den kah­den hin­nan pain­otet­tua keskiar­voa, eli lähin­nä sitä 90 %:n tasol­la määräy­tyvää hintaa.

Vest­manin mallis­sa on kak­si vakavaa virhet­tä sen lisäk­si, että se ei siis sopeu­ta kulu­tus­ta vaan toimii sen eteen, ettei kulu­tuk­sen tarvitse sopeutua.

Ensim­mäi­nen virhe on, ettei hän ajat­tele lainkaan, mitä tämä malli vaikut­taisi tar­jouk­si­in. Nyt ei kan­na­ta tak­tikoi­da vaan tar­jo­ta omien mar­gin­aa­likus­tan­nusten­sa mukainen hin­ta. Vest­manin mallis­sa kan­nat­taa tak­tikoi­da ja yrit­tää arva­ta mitä muut tar­joa­vat. Tähän Vest­man var­maankin kek­sii, että val­tio voi määrätä kullekin voimalalle hin­nan, jol­la sen pitää sähkön­sä tarjota.

Toinen ongel­ma liit­tyy hal­van sähkön tun­tei­hin eli siis suurim­paan osaan ajasta.

Nytkin sähkö on sato­ja tun­te­ja vuodessa ilmaista tai jopa hinnal­taan negati­ivista. Niitä tun­te­ja, joil­la tuo Vest­manin alem­pi hin­ta on nol­la, olisi paljon ehkä jopa puo­let ajas­ta. Nyt nol­lahin­nal­la tar­joa­vat ne vesivoimalat, joi­ta ei voi säätää, ydin­voimalat ja tuulivoimalat. Aina kun nämä riit­tävät tuot­ta­maan sen 90 % sähköstä, hin­ta olisi niille nol­la. Kulut­ta­ja tietysti kiit­täisi ilmais­es­ta sähköstä, mut­ta kuvit­teleeko Vest­man, että joku toope investoisi noil­la sään­nöil­lä esimerkik­si ydin­voimaan tai mihinkään muuhunkaan? Hin­ta olisi  pääosan ajas­ta nol­la tai jopa alem­pi. Edes tuona mus­tana per­jan­taina ydin­voimalat eivät olisi juurikaan tuot­ta­neet katet­ta investoinnille.

Ei jatkoon.

Robin Hood ‑voimala

Ilta-Sanomien mukaan pro­fes­sori Esa Vakki­lainen LUT-yliopis­tos­ta on esit­tänyt, että val­tio investoisi 400 MW:n voimalaitok­seen, joka tulisi apu­un, kun sähkön hin­ta ylit­tää jonkin kri­it­tisen rajan, jol­laise­na hän mainit­see 20–30 sent­tiä kilo­wat­ti­tun­nil­ta. Näin se hänen mukaansa leikkaisi pois hir­muhin­nat. Vakki­lainen on var­maan ajatel­lut tämän pidem­mälle, mut­ta kom­men­toin kuitenkin esi­tys­tä siinä muo­dos­sa kuin se on esitel­ty Ilta-Sanomissa.

Kut­sun seu­raavas­sa Vakki­laisen voimalaa Robin Hood ‑voimalak­si.

Aja­tus on sukua ajatuk­selle, jota olen itsekin mon­een ker­taan esit­tänyt, eli kap­a­siteet­ti­markki­noille. Siis sille, että val­tio mak­saisi kap­a­siteetin ylläpitämis­es­tä.  Kap­a­siteetista jär­jestet­täisi­in huu­tokaup­pa. Nyt kun aja­tus on saanut kan­na­tus­ta laa­jem­min, olen alka­nut epäröidä, onko se sit­tenkään järkevä. Se leikkaisi kyl­lä pois huip­puhin­to­ja, mut­ta vuo­tuiset sähkölaskut toden­näköis­es­ti nousi­si­vat olet­taen, että kap­a­siteet­ti­markki­noiden kus­tan­nuk­set per­itään sähkön käyt­täjiltä esimerkik­si sähköverona.

Ihan hal­pa tuo Robin Hood ‑voimala ei olisi. Ilta-Sanomien mukaan tämä vaku­u­tus mak­saisi vain 20 miljoon­aa euroa vuodessa, mut­ta siinä olete­taan, että val­tio mak­saa investoin­nin eikä vaa­di sille tuot­toa eikä edes kuo­le­tus­ta. En tiedä, mil­laista värkkiä hän tarkoit­taa, mut­ta olet­taisin investoin­tikus­tan­nuk­sek­si jotain noin 500 M€. Näin tuon sähkön vuo­tu­inen hin­ta pääo­maku­luineen olisi noin 70 miljoon­aa euroa. Jos voimala on pääl­lä sata tun­tia vuodessa, se tuot­taisi vuodessa 40 000 megawat­ti­tun­tia, eli pelkkä kiin­teä kus­tan­nus olisi 1,75 euroa kilo­wat­ti­tun­nil­ta. Kos­ka voimalaitos olisi hal­pa, se var­maankin käyt­täisi kevyt­tä polt­toöljyä tai maakaa­sua, jol­loin polt­toainekus­tan­nuskin olisi päästöoikeusmak­suineen parikym­men­tä sent­tiä. Tämä laskel­ma on täl­lainen hutais­ten tehty eikä ehkä aivan tark­ka, mut­ta suu­ru­us­lu­ok­ka on oikea.

Ilmas­ta tuo raha ei tule. Jotain veroa sen rahoit­tamisek­si on nos­tet­ta­va, ehkäpä sähköveroa.

Korkean hin­nan lisäk­si ehdo­tuk­ses­sa on kak­si ongel­maa: jos sähkön hin­ta ei todel­lakaan nousisi, myöskään kulu­tus ei sopeu­tu­isi. Vaik­ka hir­muhin­nat eivät tuokaan juuri lisää tuotan­toa, ne leikkaa­vat kulu­tus­ta paljon enem­män kuin 400 MW. Sik­si tuo ylimääräi­nen 400 MW ei riitä pelas­ta­maan meitä hintapiikeiltä.

Vakki­lainen on var­maankin ajatel­lut tämän pidem­mäl­lä. Yritän arvail­la: ehkä hän ajat­telee, että teol­lisu­ut­ta varten tehtäisi­in toinen jär­jestelmä, jol­la oste­taan pois kulu­tus­ta sähköpu­lan uhates­sa. Se olisi muuten paljon halvem­paa kuin tehdä kallis voimalaitos tuot­ta­maan niitä viimeisiä megawat­te­ja – siis halvem­paa kuin tuo Robin Hood ‑voimala, mut­ta ilmaista sekään ei ole.

Toinen ongel­ma liit­tyy siihen, että Robin Hood ‑voimala syr­jäyt­täisi markki­noil­la ole­mas­sa ole­via voimalaitok­sia. Ei ole eri­tyisen kan­nat­tavaa seisot­taa kallista voimalaa odot­ta­mas­sa niitä muu­ta­maa päivää vuodessa, jol­loin sitä tarvi­taan. Sik­si näitä voimaloi­ta on pois­tunut paljon markki­noil­ta. For­tum luop­uu Tahkolu­odon kivi­hi­ilivo­ma­las­ta, joka tosin jää Fin­gridin käyt­töön tur­vaa­maan sähkön saan­tia verkon häir­iöti­lanteis­sa. Fin­grid ei siis käytä sitä sähkön hin­nan kohtuullistamiseen.

Ajoit­taiset huip­puhin­nat tuo­vat jotain katet­ta huonos­ti kan­nat­tavalle huip­puka­p­a­siteetille. Jos Robin Hood ‑voimala todel­la onnis­tu­isi leikkaa­maan sähkön hin­tahuip­pu­ja, kau­pal­lisin perustein ylläpi­det­täviä voimaloi­ta ei kan­nat­taisi enää ylläpitää. Jos niitä ei lakkautet­taisi heti, sul­jet­taisi­in ne viimeistään, kun niihin pitäisi seu­raa­van ker­ran tehdä joitain korjauksia.

On järkeväm­pää mak­saa ole­mas­sa ole­vien voimaloiden ylläpi­dos­ta kuin rak­en­taa uusi Robin Hood ‑voimala ja sulkea vas­taa­va määrä ole­mas­sa ole­vaa kap­a­siteet­tia.  Kap­a­siteet­ti­markki­na on parem­pi kuin Robin Hood ‑voimala.

Kaik­ki esite­tyt tavat leika­ta sähkön huip­puhin­to­ja, myös tämä Robin Hood-voimala, johta­vat toden­näköis­es­ti siihen, että vuo­tu­inen sähkölasku kas­vaa. Taloudel­lis­es­ti se ei siis ole järkevää, mut­ta voi olla sitä huolto­var­muu­den kannal­ta. Se on paina­va argu­ment­ti. Voihan voimalaitok­seen osua vaik­ka ohjus.

Sähkön hintavaihtelut ovat hyödyllisiä

Yksi syy siihen, että sähkön hin­nat vai­htel­e­vat näin rajusti on, että sään mukaan vai­htel­e­va tuotan­to (ja kulu­tus) on uusi ilmiö.  Hin­tavai­hte­lut ovat nyt suuria, mut­ta hin­tavai­htelu houkut­telee esille tapo­ja varas­toi­da sähköä ja tasa­ta kulu­tus­ta. Tapo­ja tähän on todel­la monia, enkä ala julis­taa voit­tavaa tapaa. Ne kaik­ki kuitenkin tarvit­se­vat toteu­tu­ak­seen vai­htel­e­vaa sähkön hin­taa. Mitään niistä ei kan­nat­taisi ottaa käyt­töön ja sähkön hin­tavai­hte­lut estettäisiin.

Muu­ta­mas­sa vuodessa tilanne on näi­den han­kkei­den takia jo aivan toinen.  Mitään ei kuitenkaan tapah­du, jos alamme sään­nöstel­lä sähkön hintaa.